Tänään on elokuun viimeinen päivä. Samalla on viimeinen työpäiväni tänä vuonna. Olo on haikea, mutta samalla odottava. Syksy tuo tullessaan paljon kaikkea uutta ja erilaista.
Arki muuttuu täysin ja se jännittää hurjan paljon. Muutos pelottaa. Aina. Rutiinit muuttuvat, enkä aamuisin lähdekään tuttuun paikkaan, jossa on tutut ihmiset ja totutut rutiinit. Rakennan syksyn arkeni itse aikatauluja myöden.
Ajatus syyskuun aamuista kutkuttaa. Yhden päätöksen olen aikatauluihini tehnyt - aamuisesta metsälenkistä en tingi. Haluan nauttia lähellä olevasta luonnosta ja kerrankin aamuisista hetkistä, kun ei ole kiire lähteä mihinkään. Tottaki käyn edelleen koululla, mutta pääsääntöisesti aamut ovat vapaita. Teen myös paljon projekteja tulevien kuukausien aika, mutta uskon saavani niihin uskomattomasti lisävirtaa metsäpolulta. Sitäpaitsi, ei ole mitään niin ihanaa kuin vapaana juokseva koira, happirikas ilma ja syksyinen metsä.
Nautinnollista elokuun viimeistä päivää,
Jutta
Voi kuulostaa niin ihanalta!! Olen niin iloinen puolestasi!! Aamuiset metsälenkit ja pieni vapauden tunne - ihanaa!!
VastaaPoistaIhanalta tämä kyllä tuntuukin. Metsä oli kaunis aamulla. Usva ja rauha. Nautin <3
PoistaIhan samaa mieltä olen noista raikkaista aamuista. Ja oma syksyni on myös ihan uudenlainen, mutta ihan kiireiseltä kyllä näyttää ainakin näin alkuun.
VastaaPoistaSyksyssä nämä kirpeät aamut ovat kyllä parasta. Tuntuu, kuin olisin herännyt eloon. <3
PoistaTsemppiä myös sinun syksyysi :)
Ah, mä rakastan myös aamuisia metsälenkkejä. Koira - mikä ihana tekosyy!
VastaaPoistaNiin totta! Ilman näitä karvatassuja jäisi monet metsäpolut kiertämättä :)
PoistaHey, mehän ollaan vähän niinkuin samassa tilanteessa :) Metsälenkki aamuisin kuulostaa vallan mukavalta, liiksaa olen itsekin lisännyt ohjelmaan nyt kotona ollessa.
VastaaPoistaMukavia syyskuun päiviä ja tsemppiä projekteihin!
Happi ja liikunta tekee niin hyvää. Hävettävän vähälle vain on jäänyt viime vuoden aikana. Syytän kiireitä, mutta tsempattavaa olisi kyllä ollut kiireestä huolimatta. Nyt aion ottaa kaiken takaisin. :) Ihanaa syksyä myös Teija sinulle <3
PoistaKuulostaa kivalta :). Pitäis itteä kans ottaa niskasta kiinni ja aloittaa myös aamuisin liikkuminen ja samalla sais heti aamusta ittensä käyntiin :) Nyt ko syksykin on vielä näin lämmin ja hieno. Tsemppiä projekteihin ja olhaanpas kuulolla silloin lokakuussa :)
VastaaPoistaAamulla lenkkeily on parasta. Harmi, että töissä ollessa koiralenkitkin on jääneet aamuisin niin pirun lyhyiksi. Ihan kuin tätä ei olisi voinut muka silloin tehdä - olisi voinut. Mutta tekosyitä on riittänyt :)
PoistaUpeita kuvia, täynnä tunnelmaa ja ajatusta. Kaikkea hyvää ja mielenkiintoista tulevaan syksyyn!
VastaaPoistaKiitos paljon Marianne N <3 Ja samoin sinulle!
PoistaMetsälenkki on ihana aamun aloitus ja jotenkin näissä aavistuksen syksyisemmissä aamuissa on raikas, kiva kirpeys vielä kruununa! Upeaa uutta arkea ja mielenkiintoisia projekteja! ps. Upeita kuvia <3
VastaaPoistaIhan paras aloitus! Kirpeys tuntuu kesän jälkeen niin hyvälle, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Toivotaan, että nämä projektit tuovat vielä lisää virtaa syksyyn. Mielenkiintoinen uusi aika on edessä :)
PoistaTsemppiä syksyyn ja uusiin haasteisiin!
VastaaPoistaKiitos hurjan paljon :)
PoistaTsemppiä uuteen arkeen ja se tulee menemään aivan varnasti tosi hyvin :))
VastaaPoistaNäin itsekin uskon. Nyt mieli on levollinen, vaikkakin hieman jännittävä samalla. Kaikella on tarkoituksensa. Myöt tällä erilaisella arjella :)
PoistaViimeinen lause on niin totta. Syksyinen metsä <3
VastaaPoistaSe on! Metsä on parhaimmillaan juuri tässä alkusyksystä, kirpeä ja levollinen <3
PoistaKiireettömät aamut, oma aikataulu, aamulenkit ❤️ Kaikki hyvin ja menestystä uuteen vaiheeseen ja vaihteeseen ☺️
VastaaPoistaIhana Kati - kiitos <3. Ja onnea myös teidän syksyynne, siitä tulee hurjan mielenkiintoinen :)
PoistaIhanaa uutta arkea ja hyvää opiskelua! Kuulostaa niin hyvälle!
VastaaPoistaMuistan, kun kolme vuotta sitten olin alkusyksyn hetken aikaa ns. vapaalla jalalla ja kävin todella usein kävelemässä metsässä, vietyäni ensin lapsen päiväkotiin. Niistä kävelyistä sai todella paljon virtaa.
Jotenkin aamuisin heräävä metsä on vain niin taianomainen. Liian usein työaamuina on vain niin kiire, että jää lenkit lyhyiksi. Nyt otan kaiken takaisin <3
PoistaKerätään virtaa tulevaan pimeään kauteen. Siinäkin on puolensa <3