Top Message

www.oblik.fi

5 VINKKIÄ SEINIEN MAALAUKSEEN

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila
Olen saanut viimeaikoina paljon kommentteja ja viestejä liittyen seiniemme värisävyihin ja käytettyihin maaleihin. Moni pohtii samanlaisia asioita, joita itse pähkäilimme ennen remontin alkua ja maalivalintoja. Tästä syystä päätin tehdä aiheesta ihan oman postauksen, jossa käydään läpi muutamia mielestäni oleellisimpia seikkoja maalien ja värisävyjen valinnassa. Teknisiä maalausoppeja en tässä tekstissä jaa, vaan vinkit liittyvät enemmänkin valintoihin ja omiin hyviksi kokemiini tapoihin + ideoihin.

1. Pintamaalin valinta
Nykyään valikoimaa löytyy runsaasti, ja rautakaupan hyllyllä saattaa tulla jopa pieni ähky. Usein kuitenkin pienen tutkimisen jälkeen huomaa, miten paljon erilaisia ominaisuuksia maaleista löytyy, ja jokaiselle niistä on oma käyttökohde/-tila. Ensimmäisenä itse kiinnitän huomioni aina maalattavaan tilaan: millaisessa käytössä tila on, paljonko sitä käytetään ja onko pintoja tarve pyyhkiä tai pestä. Seuraavaksi tärkein asia on kiiltoaste. Sisäseinissämme olemme käyttäneet kahta eri maalia, joissa molemmissa on omat hyvät puolensa.

Harmony seinämaali on täysin himmeä sisäseinämaali, joka soveltuu tiloihin, joita ei tarvitse juurikaan pestä/pyyhkiä. Mattapintainen lopputulos on tyylikkään pehmeä, ja se toistaa vahvatkin värit syvinä ja tasaisina. Samettinen pinta häivyttää myöskin pienet epätasaisuudet muita paremmin. Tätä olemme käyttäneet kodissamme olohuoneessa ja keittiön välitilan yläpuolella. Tuohon seinään parempi vaihtoehto olisi varmasti esim. Luja tai Remontti Ässä pestävyytensä vuoksi, mutten halunnut tinkiä täyshimmeästä kiiltoasteesta. Toivon kuitenkin, että yläosaa seinästä ei tarvitse niinkään pestä, vaan välitilaan nostettu komposiitti suojaa seinää suurimmilta roiskeilta ja tahroilta. Aika näyttää teinkö riskivalinnan...

Remontti-Ässä on perheemme "luottomaali". Jos pitäisi valita vain yksi maali, joka soveltuisi mahdollisimman moneen tilaan ja tarkoitukseen, olisi tämä valintamme. Puolihimmeä pinta kestää hyvin pesua ja pyyhkimistä, joten soveltuu erinomaisesti eteistiloihin, lastenhuoneisiin ja keittiöön. Remontti-Ässää käytimme eteiskäytävässä, lastenhuoneessa, makuuhuoneessa (tapetin alla), sekä yläkerran aulassa ja portaikossa. Maalia on helppo levittää ja se tasoittuu kauniisti. Olemme kokeilleet näitä ns. perusmaaleja aiemmin myös monilta muilta merkeiltä, mutta päätyneet lopulta aina takaisin Remontti-Ässään. Peittävyys ja maalin "juoksevuus" tuntuu itselleni täydelliseltä - eikä siis ole liian litkua tai jähmeää. Kokemuksesta myöskin tiedän, ettei maali "kulu pois" pyyhkimällä, eikä seinän pintaan jää myöskään inhottavia rätin jälkiä. Lapsi- ja koiraperheeseen oivallinen valinta (etenkin kurakeleillä kun karvatassut ravistelevat itsensä ja kostean turkkinsa seinän vieressä). 

Muitakin vaihtoehtoja löytyy runsaasti, mutta näillä kahdella pärjää jo pitkälle!

2. Värisävyjen valinta
Ensimmäisenä vinkkinä sanoisin, että tuo värilastut kotiin ja teippaa ne juuri sen tilan seinään johon olet sitä suunnittelemassa. Yhden päivän aikana huomaat jo miten sävy muuttuu valoisuuden mukaan / miten valo osuu juuri siihen seinään tai tilaan. Värin valinta on makukysymys, eikä oikeaa tai väärää vastausta ole olemassa.

Toinen todella tärkeä asia on muiden tilojen värimaailman huomioiminen. Vaikka rakastaisit jotakin tiettyä värisävyä yli kaiken, se ei välttämättä sovi viereisen tilan sävymaailman kanssa yhteen. Värivalintoja ei koskaan tulisi tehdä toisistaan irrallaan, vaan aina kaikki samalla silmäyksellä nähtävät huoneet kerralla. Tämä ei tarkoita sitä, ettäkö ne kaikki pitäisi maalata samaan aikaan, vaan ennemminkin sitä, että muistaa ottaa huomioon myös viereiset sävyt, sillä niiden keskinäisellä harmonialla on suuri merkitys kodin tunnelmaan ja fiilikseen. Vääränlaisen sävyn vieressä se kauniskin väri muuttuu helposti likaiseksi, pliisuksi, sinertäväksi, kellertäväksi tvs... Itse koen omimmaksi tavaksi rakentaa erilaisista materiaaleista ja värilastuista moodboardeja, jotta näen yhdellä silmäyksellä, miten sävyt ja materiaalit nivoutuvat yhteen. Tämä on myös hyvä tapa havainnollistaa onko jokin sävy täysin eri linjaa muiden kanssa (ei tarkoita etteikö voisi olla, mutta kannattaa miettiä tarkkaan jos haaveissa on esim. murrettu sävy ja naapurihuoneessa samalla silmäyksellä näkyy kirkas perusväri).


Valitsimme kotiimme yhden perussävyn: F487 / Höyhen, joka sitoo useampaa tilaa yhteen. Tämä sävy on todella vaalea, nopeasti katsottuna lähes valkoinen, mutta kun vie valkoisen paperin pinnan päälle, huomaa miten murrettu ja pehmeä tuo onkaan valkoisen sijaan. Tämä tekee mielestäni kokonaisuudesta kutsuvan ja lämminhenkisen liiallisen kliinisyyden ja kylmyyden sijaan. 

Kodissamme on käytetty seuraavia värisävyjä
Keittiö: allasseinä N494, muut seinät F487 / Harmony
Lastenhuone: ikkunaseinä 1944, muut seinät F487 / Remontti-Ässä
Eteiskäytävä, yläkerran aula ja portaikko: F487 / Remontti-Ässä
Olohuone: G467 / Harmony
Kuisti: 1937 / Helmi kalustemaali (seinät paneelia)
Katot: Paneelikatto valkoinen

3. Pohjamaali
Miksikö pitäisi pohjamaalata seinät? Tasoituksen jälkeen pohjamaali on se, joka paljastaa kaikki virheet ja lommot. Yleensä pohjamaalauksen jälkeen on tarve vielä hieman hioa/paikkailla joitakin kohtia. Pelastaa suuremmalta harmilta, kun paikkaukset tehdään ennen lopullista pintamaalia... Tämän lisäksi pohjamaalilla on tokin muitakin tehtäviä, joita ei ehkä tule ajatelleeksi. Joskus saattaa tuntua tuhlaukselta maalata seinät kahdella eri maalilla, mutta näin asia ei useinkaan ole. Pohjamaali on ensinäkin hurjasti edullisempaa kuin pintamaali - kun pohja on maalattu tasaiseksi kauttaaltaan, kuluu pintamaalia vähemmän. 

Toiseksi - ja ehkä vielä tärkeämmäksi seikaksi nostaisin värien toistumisen! Pohjamaali antaa pintamaalin sävylle erinomaisen pohjan. Värit toistuvat pohjamaalin päällä juuri sellaisina kuin ne valitsit ja toivoit. Aiemmin maalatun seinän väri on siis hyvä maalata peittoon, jotta uusi sävy pääsee oikeuksiinsa. Tässä vaiheessa usein huomataan, että olisi kannattanut pohjamaalata, sillä vanhan värin päälle uuden maalaaminen vaatii monta kerrosta, jotta uudesta pinnasta tulee tasainen ja värisävyltään täysin oikeanlainen... Ja pintamaalihan oli kalliimpaa... 

Maalasimme kaikkien seinien pohjat Siro 2 -pohjamaalilla, joka on tarpeeksi peittävää ja levittyy tasaisesti. Jouduimme käyttämään yhdessä tilassa toisen valmistajan pohjamaalia (koska Siro oli lähirautakaupasta loppunut juuri silloin) ja huomasimme suuren eron juuri peittävyydessä. Siroa riitti kerta riittävän tasaisen lopputuloksen aikaansaamiseksi ja tätä edullisempaa toista maalia piti telata kaksi kerrosta. Lopulta maalia ja aikaa kului siis kaksinkertainen määrä. Arvannette, että tuo pohjamaali jäi meiltä siihen yhteen kokeilukertaan ja seuraavalla viikolla haimme lisää Siroa. 

4. Maalaa myös tapetin alle
Jos aikeenasi on tapetoida seiniä (etenkin tummalla pohajavärillä olevia!) suosittelen ehdottomasti telaamaan yhden sävytetyn maalikerroksen tapetin alle! Makuuhuoneemme kaikki seinät tapetoitiin tummansinisellä kuviollisella tapetilla ja tämän vuoksi maalasimme kaikkien seinien pohjat ensin samansävyisellä maalilla. Tämä on todella oleellinen juttu, sillä etenkin tummassa tapetissa pienikin rako tai tapetin "kutistuminen" kuivuessaan paljastaa vaalean/tai erisävyisen pohjan. Meillä käytettiin paperitapettia, joka kutistuu jokin verran kuivuessaan (ei merkittävästi), ja halusimme olla varmoja, ettei tule yhtäkään vaaleaa saumaa näkyviin kuivumisen jälkeen. Tämä osoittautui loistavaksi vedoksi, josta myös timpurimme oli samaa mieltä. Hänen mukaansa harva jaksaa "nähdä vaivaa" maalaukseen tapetin alle, ja sitten sitä harmitellaan myöhemmin. Onneksi kuuntelimme häntä ennen kuin aloimme tapetoitihommiin. Hän vain vahvisti jo pohdittua asiaa! 

5. Seinien sävyt muistiin ja muu sisustus
Kun pinnat ovat valmiit, on aika alkaa pohtimaan muuta sisustusta ja tekstiileitä. Vaikka kuinka muistaisit värikoodit ulkoa, ei se paljoa auta kun pohdit uutta mattoa, verhoja, tyynyjä tai kalusteiden väriä liikkeessä. Tämän vuoksi suosittelen maalamaan mallipalat puutikkuihin, jotka on helppo napata mukaan ostoksille. Säästyy muuten monelta hutiostokselta! Tikuissa olevia värejä on sitten helppo verrata rinnakkain uuden verhokankaan kanssa, tai valita juuri sitä kauniisti yhteensopivaa sohvatyynyä, joka pääsee oikeuksiinsa seinän sävyn rinnalla. Ennen kuin siis heität tyhjän maalipurkin menemään, ota siveltimellä vielä kerran purkin pohjalta tai kannesta maalia ja sutaise se tikkuun. Tässä vaiheessa se on kuitenkin helppo tehdä, kun maalia on pönikän pohjalla vielä se viimeinen tippa!
Lastenhuoneen värisävyt kulkevat mukana pienien puutikkujen muodossa. Tikuissa on niin seinien, kuin maalattujen kalusteidenkin värisävyt.

Tuli ihan hillitön määrä asiaa, ja kukin voi napata tästä itselleen ne oleellisimmat vinkit ja ideat :). Teknisiä maalausoppeja ei tässä jaettu, joten jos jokin juttu itse maalausprosessissa mietityttää, kehoitan kääntymään esimerkiksi Tikkurilan maalilinjan puoleen. He osaavat auttaa asiassa itseäni paremmin. Jos taas mieleen tulee joitakin tarkentavia lisäkysymyksiä ylläoleviin aiheisiin, kysy ihmeessä - vastaan mielelläni parhaan kykyni mukaan!

Toivottavasti jollekulle oli tästä postauksesta ja sen ideoista hyötyä! :)
Jutta


  1. Hyviä vinkkejä! Mä valitsin meidän keittiöön Tikkurilan Jokerin. Se on himmeä, mutta kestää tosi hyvin pyyhkimistä. Edellisen kodin keittiössä oli Remontti-Ässää, mutta nyt halusin himmeämmän pinnan. Olen myös samaa mieltä, että laadukkaaseen maaliin kannattaa panostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei totta! Mä en ole vielä koskaan testannut tuota Jokeria, mutta varmasti aion testata. Olen ollut tosi tyytyväinen Tikkurilan maaleihin, ja niiden valinta tuntuu turvalliselta :) Jos Harmony ei tunnu kestävän, täytyy testata tuota Jokeria päälle :)

      Poista
  2. Kiitos konkreettisista neuvoista! Hyvä postaus :)

    VastaaPoista
  3. Hurjan paljon kiitoksia tästä tietopaketista <3 Muutettiin noin vuosi sitten ja alusta saakka oli selvää, että kaikki seinät maalataan uusiksi. Vaikka olisi ollut kiire päästä eroon tuosta harmahtavasta perusmaalarinvalkoisesta, haluttiin kuitenkin vähän "makustella" uutta kotia ja sen fiiliksiä (ja omia myös) ennenkuin laitetaan pensseli suihkimaan. Tämä postaus tuli juuri oikeaan aikaan. Ensimmäiset värilastut on juuri haettu rautakaupasta ja remppareiska tulee kesällä. Nyt on paljon helpompi edetä näiden väripähkäilyjen kanssa.

    Martta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kestä kiittää! Mahtavaa, jos näistä sai vinkkejä :)

      Tuo onkin loistava tilanne, jos on mahdollista odottaa ja makustella asiaa. Usein ne oivallukset syntyvät ajan kanssa kun on ehtinyt hetken seiniä jo katsella. Me teimme niin mittavan remontin, että nämä piti tehdä jo kaikki kuntoon ennen kuin muutimme sisään. Mutta voihan se olla, että joku sävy vielä muuttuukin jossain vaiheessa. Ei se niin vaarallista ole :)

      Tsemppiä paljon maalauspuuhiin, ja toivottavasti löydätte juuri ne parhaat sävyt :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets