Top Message

www.oblik.fi

KEITTIÖSUUNNITELMIA OSA 1 / UUSI KOTI

On aika alkaa hahmottelemaan uuden kodin keittiötä. Olen käyttänyt melko paljon aikaa viime viikkoina erilaisten tunnelmakuvien etsimiseen ja koittanut samalla käydä rankalla kädellä läpi toimintoja, jotka keittiössä ovat oikeasti välttämättömiä. Kuten muutkin tilat, on keittiökin uudessa kodissa pienempi kuin nykyisemme. Tuntuu, että hoen jatkuvasti kodin olevan pieni, vaikka oikeasti neliöitä on vain aavistuksen vähemmän kuin nykyisessämme. Pohjaratkaisu kuitenkin tekee sen, ettei neliöt olekaan yhdessä suuressa tilassa vaan jokaiselle toiminnolle on osoitettu selkeä erillinen paikka.

Keittiösuunnitelmat ovat lähteneet liikenteeseen siitä, minkämallisen keittiön koemme toimivimmaksi ja kuinka paljon säilytystilaa keittiössä oikeasti tarvitaan. Lisäksi on pohdittu ruokailua ja sille asetettavaa tilaa (onko keittiössä vain pieni aamiaispöytä ja ruokailuryhmä olohuoneessa tai mahdutetaanko keittiöön myös ruokapöytä tuoleineen). Tällä hetkellä olemme päätyneet neljän hengen ruokapöytään keittiön osalta, ja tästä syystä kaapistojen ja vesipisteen paikkaa tulisi muuttaa. Lisäksi olen alusta alkaen nähnyt keittiön altaan ja hanan ikkunan edessä. En tiedä miksi. Tällä hetkellä ikkunan edessä on nykyisillä asukkailla ruokapöytä, eikä kaapistoja lainkaan. En oikein pääse irti siitä mielikuvasta, jossa tiskaan aukiolevan ikkunan edessä. Ikkunasta avautuu näkymä etupihalle, jossa luumupuu kasvaa melkein käden ulottuvilla... 


Sitten siihen sävymaailmaan... Huomaan olevani ihastunut vaaleaan harmaaseen. Etsin selkeästi keittiökuvia, joissa tämä väri toistuu kauniina ja harmonisena. Mies liputtaa valkoisen puolesta, joten kompromisseja on luvassa. Tyyliltään toivoisimme molemmat perinteisen keittiön. Laatikostojen sijaan meistä molemmat näkevät tilassa enemmän kaappeja. Se luo perinteistä fiilistä ja on enemmän asunnon tyylin mukainen. Saareketta ei tähän tilaan mahdu, joten kaikki säilytystila tulisi olla seinällä olevissa kaapistoissa. Nykyisessä keittiössämme ei ole itseasiassa kaappeja yhtä lukuunottamatta lainkaan. Tämä sopii tänne paremmin kuin hyvin, mutta tulevan kotimme tyyli on todella erilainen.

Tällaisia ensimmäisiä ajatuksia on herännyt keittiöstä... Millaisia ajatuksia näistä teille syntyy? Pohdinnat jatkuvat ja onneksi tällä kertaa ei ole yhtä kiire päättämisessä kuin viimeksi. Nyt saa luvan kanssa fiilistellä erilaisia tunnelmia ja kuulostella omia toiveita. 

Tunnelmallista sunnuntain iltaa!
Jutta

Translate: Kitchen inspiration to our new home. What do you think?

All pics from my Pinterest album: NEW HOME / INSPIRATION 

  1. Olen lueskellut blogiasi taustalla jonkin aikaa, nyt ekaa kertaa kommentoin. Ihania inspiskuvia olet koonnut. Miettisin vielä tuota laatikot vs. kaapit juttua. Meillä nykyisessä asunnossa on vain niitä kaappeja, ja laatikostoihin tottuneelle ne tuntuvat lähinnä hukkatilalta. Jos tämä meidän asumisratkaisu olisi pysyvämpi, niin laittaisin keittiön uusiksi. Toisaalta onhan mahdollista saada molemmat: laatikot kaapinovien taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jätit nyt kommenttia! Ne ilahduttaa aina :)

      Ja tuo kaapit vs laatikot on kyllä totta. Jonkin verran toki laatikoitakin varmasti tulee. Tällä hetkellä meillä ei niitä juurikaan ole. Ja laatikoiden etu on kyllä tilavuus ja helppokäyttöisyys - kun tavarat saa kerralla esille!

      Poista
  2. Ihania ideoita siellä. Vaaleanharmaa on kaunis ja valoisa väri.
    "huijaa" kivasti silmää pienessä tilassa -> antaa avaruuden tunnetta.
    Jee- täällä odotetaan innolla lopputulosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka pidämme kovasti tästä nykyisestä tummasta keittiöstä, ei tumma sovi valitettavasti uuteen kotiin. Pelkkä valkoinen kuitenkin mietityttää... Siksi nyt tämä vaalea harmaa. Vielä kun mieskin innostuisi ;)

      Poista
  3. Vaalean harmaa on tosi nätti sävy. Upeita suunnitelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Sopivasti hillitty mutta kuitenkin vähän särmää :)

      Poista
  4. Keittiöfiilistely on niin kivaa, päätöstenteko sitten astetta vaikeampaa. Täällä koko kesän jatkunut keittiöremppa saatu finaaliin ja en voisi tyytyväisempi olla, kun maltettiin rauhassa funtsia toiminnallisuus ja värit. Yhdistimme harmonisesti korkeakiiltovalkoisiin kaapistoihin harmaat kaakelit, harmaaksi sävytetyn työtason ja tummanharmaan lattian. Toimiii ja piristystä on helppo halutessaan loihtia päivittäistekstiileittä. Nyt vaan itse huomaan, että harmaan sävyt vetävät niissäkin puoleensa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelu on kyllä ihanaa, mutta olet oikeassa valinnan vaikeudesta. Sitä kun ei haluaisi katua heti kuukausien jälkeen ajattomiksi tehtyjä valintoja... Keittiötä kun ei uusita ihan joka vuosi mieltymysten mukaan ;)

      Oi! Kuulostaa ihanalta yhdistelmältä tuo teidän keittiö! <3

      Poista
  5. Moi Jutta♥
    Kivat suunnitelmat! Minä myös halusin altaan ikkunan eteen, mutta mieheni ei suostunut silloin😉 ...joskus vielä...Sinulla on tosi kivat suunnitelmat!!
    Terkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva kuulla, että suunnitelmat ovat inspiroivia :)

      Jotenkin en tosiaan pääse yli siitä haavekuvasta altaasta ikkunan edessä. Toivottavasti se suunnitelma toteutuu :)

      Poista
  6. Näyttääpä inspiskuvat ihanilta. Ja huippua, että päätöstä ei tArvitse tehdä pikaisesti, vaan ehditte miettiä valintoja kunnolla. Ehkäpä minäkin pääsen vielä joku päivä inspistelemään tulevia valintoja ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Nyt tuntuu että olisi hyvä hetki asuakin siellä ennen remonttia, jotta osaisi varmasti tehdä oikeita valintoja. Kiirehän ei onneksi tällä kertaa ole :)

      Peukut pystyyn että sinäkin pääset inspistelemään vielä joskus !

      Poista
  7. Ihania suunnitelmia! Vaalenharmaa on niin kaunis väri. Voi kun itsekin pääsisi jo keittiöremontin kimppuun.

    VastaaPoista
  8. Ihania suunnitelmia. Aurinkoista maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna <3 Toivottavasti sinunkin maanantai oli aurinkoa täynnä :)

      Poista
  9. Tuo harmaa on kyllä niin kaunis sävy keittiönkaappeihin! Peukutan :).

    VastaaPoista
  10. Ihania suunnitelmia ja mielenkiitoista kuinka erilainen tästä uudesta tulee kuin nykyinen on. Vanha on upea, uusi kuulostaa upealta myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä toisaalta haaste, toisaalta ihana uusi maailma - koko uusi kotimme siis :) Vähän hankaluuksia tulee kyllä kalusteiden kanssa, mutta ei anneta sen haitata. Haasteet on kivoja! ;)

      Poista
  11. Olen katsellut kaunista blogiasi jo jonkin aikaa. Nyt on pakko laittaa kommenttia, kun löysin uudet keittiösuunnitelmasi. Fiilistelykuvasi on kuin omista keittiöunistani. Harmaata, selkeätä, suoraviivaista. Ah, niin ihanaa! Meillä tosin harmaa menee keskiharmaan puolelle, koska muuten ei synny mitään kontrastia vaaleanharmaiden betoniseinien kanssa. Mutta ei missään nimessä liian tummaa. Niin, meillä on rakenteilla talo ja keittiöfiilistely käy juuri nyt kuumimmillaan. Käy kurkkaamassa blogissani!

    VastaaPoista

 

Newsletter

Widgets