Top Message

www.oblik.fi

SÄÄLITTÄVÄ JOULUBLOGGAAJA


Heh, otsikko kertonee jo jotakin. Joulu - kuuminta vinkkien ja ideoiden hakuaikaa. Liikenteen lähteet kertovat, että teistä kovin moni on eksynyt meille hakemaan jouluideoita. Niitä meiltä löytyi tänä vuonna äärimmäisen vähän. Ei siksi, ettei niitä olisi tehty, vaan yksinkertaisesti ajan puutteen vuoksi niitä ei ole kukaan kirjoittanut auki. Edellisestä postauksesta tulee yli puolitoista viikkoa. Ja kommentit ovat odottaneet vastausta siitä saakka. Kiitos siitä että olette silti pysyneet matkassamme mukana ja uusiakin on tullut <3. Olette parhaita!

Laiska bloggaaja jatkaa tuttua tyyliään ja kuvittaa tämän tervehdyksen instaan lisäämillään otoksilla. Niistä välittynee pieni osa joulunajan tunnelmiamme. Lisää kuvia on kamerassa melko paljon. LUPAAN palata niiden kanssa viikonlopun aikana paremmin. Nyt kuitenkin käperryn jälleen villasukat jalassa peiton alle ja jatkan syömistä. Priorisoin nämä tällä hetkellä kaiken edelle (aivan- siis makaamisen ja syömisen) :D. 

Toivottavasti sinun joulusi on ollut yhtä tunnelmallinen kuin meidänkin. Jatketaan vielä tästä hetkestä nauttimisesta ja palataan uusien juttujen pariin taas pyhien jälkeen. 

Rauhallista joulunpäivän iltaa, en ole unohtanut teitä <3
Jutta

Ps. Instagram on kuitenkin päivittynyt ahkerasti, joten siellä meidän tunnelmia pääsee seuraamaan ajantasaisesti. Siihen kykenen makuuasennossa täältä herkkukasan keskeltäkin ;)

  1. Mutta hei - elämä on elämistä, ei blogia varten! Ei huolta, kyydissä pysytään :) Hyvää joulunaikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu Vilja :)

      Poista
    2. Nimenomaan. Kunhan vähän retorisesti asian esitin ;). Oikein mukavia välipäiviä myös sinne :)

      Poista
  2. Jouluna saakin höllätä :) Ei toinna stressata! Hyviä pyhiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan! Kiitoksia ja leppoisia välipäiviä sinullekin :)

      Poista
  3. Rentouttavaa joulua sinnekin! Bloggaamista ehtii, priorisointi on hyvä taito! ;) Nautihan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman päivän jälkeen kyllä alkaa tuntumaan siltä, että pitäisiköhän tehdä jotain muutakin kuin syödä? :D Ehkä ensi vuonna sitten!

      Poista
    2. I feel you! :D Täällä oon kyllä jääny ihan suklaan kouriin, miten se vaa joka joulu vie mennessään! Täytyy kohta ottaa joku rajumpi katkasuhoito kehiin...

      Poista
  4. First things first<3
    Rentoa joulun jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Täällä jatkuu makoilu myös, ja syöminen.

    Nautitaan <3

    VastaaPoista
  6. Just oikein, joulusta pitääkin nauttia ja joululomasta! Hektinen arki odottaa taas edessäpäin, joten sitä ennen akut pitää ladata kunnolla. Juurikin siellä suklaan kanssa, viltin alla <3 Nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Akut on nyt ladattuina ja vatsakin niin ähky etten tiedä miten päin olisi :D Samoin sinä Laura, nautitaan <3

      Poista
  7. Nauti Jutta hyvällä omalla tunnolla siellä peiton alla! Itselläkin on kuvia räpsittynä, mutta jostain pitäisi löytää joutokolo, niiden työstämiseen jutuksi. Suklaa ja viltti on kulunut täälläkin :)! Ihanan leppoisaa joulun jatkoa teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei se niin tarkkaa ole. Ensi jouluna tosin voisin tehdä juttuja jo aiemmin valmiiksi kun niitä valmisteluita kuitenkin tehdään jo syksyn aikana. Mutta kun sitä vain ajatteli että kyllä ne vielä jossain välissä ehtii kirjoittamaan ja kuvaamaan ;). Leppoisaa viikonvaihdetta sinne teille myös :)

      Poista
  8. Kyllä tänne blogistaniaan ehtii hyvin pyhin jälkeenkin, joten nauti joulun tunnelmasta ilman blogipaineita! :)
    Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein! Eipä ole paljon paineita näkynyt. :D Ja sen huomaa. Mutta nyt olisi taas virtaa ja energiaa vaikka mihin ;) Viikonlopun jatkoja sinnekin :)

      Poista
  9. Syöminen ja makoilu kuulostavat hyvältä. Jatketaan samaan malliin. *kääntää itsensä vaihteeksi toiselle kyljelle ja avaa seuraavan Dumlen* :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuulostaakin ;). Heh, kuulostaa ihan minulta tuo kyljen kääntely ja karkin syönti :DDD

      Poista
  10. Mä olen syönnyt niin paljon, etten edes kehtaa kertoa. Ja lupasin vähentää sosiaalistamediaa lomalla, hah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä onneksi tarvitse kertoakaan. Tai voi ainakin vähän "huijata" itseään. Joulu on kerran vuodessa. Ei sen niin väliä ;)

      Poista

 

Newsletter

Widgets