Top Message

www.oblik.fi

TUOLISIRKUSTA


Äidin muutto on vihdoin tehty ja kuormasta paljastui vielä kaksi ihastuttavaa tuolia. Määränpäänä tuoleilla oli roskalava. Onneksi ehdimme ensin! Kahta tuolia keittiön pöytä vielä kaipasikin, mutta kovin aktiivisesti emme ole viime aikoina niitä etsineet. Uusien tulokkaiden saapuessa Verkarannassa alkoi melkoinen tuolisirkus. Maalisuti on heilunut ja eilen alakerrassa oli yhteensä 13 tuolia :D. Kaksi uutta puutuolia, kaksi vanhaa nojatuoliamme, työpöydän Ghost, 6 keittiön aiempaa tuolia ja kaksi Pappan käsintekemää nojatuolia (juttua tulossa ensi viikolla), jotka päätyvät kylläkin yläkertaan ennenpitkää. Meidän onni oli, ettei äidin uuteen kotiin mahtunutkaan Pappan tekemä nojatuoli sille varattuun paikkaan ja siskon, jolla toinen kappale näistä kaunottarista oli, pähkäili myöskin sen sijoituspaikkaa nykyisessä kodissaan. Pelastimme ne molemmat meille pitkäaikaislainaan ;). 

Kuka arvaa mitä ruokailutilalle on tapahtumassa? Tai pikemminkin sen tuoleille.. Kesäinen ilme toteutetaan muuten noin seitsemällä eurolla. Eli suurista investoinneista ei ole kyse.

Melkoista sirkusta!
Jutta & Pekka

Muistakaa muuten vielä ensi viikon voimassaoleva alennus futonpatjoista. Tarkempia tietoja löydät DIY DAYBED -postauksen lopusta, kilk.

  1. Teippaatteko tapettiteipillä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Pitäneekin selvittää miten tuo toimisi ;)

      Poista
  2. Onneksi joku muukin hamstraa tuoleja! ;) Ihanaa ja jännää, odotan innolla mitä siellä tapahtuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D. Kyllä vain. Nyt minulla taitaa olka hetkeksi tuolikiintil täynnä ;)

      Poista
  3. Tilasin Futonpatjan+irtopäällisen Verkarannan innoittamana ja alennusta hyödyntäen,kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippua, että koodille oli käyttöä :). Ja oikein mukavaa on myös kuulla, että olemme innoittaneet sinua. Hieno homma!

      Poista
  4. Oli mukava nähdä pikaisesti torstaina, harmi ettei ehditty jutteleen, mutta toisella kerralla sitten :) Tuo tuoli onkyllä kaunis! Ihanan pelastuksen teitte, äitis olis kyllä katunut myöhemmin jos olis tuollaisen ihanuuden roskiin laittanut. Jään innolla odottamaan mitä te siellä ootte puuhannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinua!!! Ja tuoli on kyllä todella kaunis, nyt se tosin on saanut jo maalia pintaansa ;)

      Nauttikaahan siellä lomasta ja tavataan taas toivottavasti pian <3

      Poista

 

Newsletter

Widgets