Top Message

www.oblik.fi

Miehen ja naisen näkemyserot: Päiväpeitto!

Olen tässä mietiskellyt meidän päiväpeittojen funktiota jo pidemmän aikaa. Lastenhuoneen muutoksen yhteydessä viikkailin ekaluokkalaisen peitteen kauniisti kaappiin kun totesin sen olevan tarpeeton. Sovittua kuitenkin on, että tyyny ja peitto laitetaan nätisti sängyn päälle (= lapsen petaus).

Nyt haluan tehdä saman omallemme - Hyvästi päiväpeitto!

Oikeasti - arvostan teitä jotka jaksatte pedata sängyn joka aamu. Meillä se tehdään silloin kun Mummi tulee kylään (ja kun otetaan blogikuvia) :D. Lopun ajasta (on yhtäkuin 99,75% päivistä) se lojuu kasana sängyn vierellä. Tällä hetkellä siinä kasassa asuu kaksi koiraa, joista toinen on kaivanut itselleen kolon koristetyynyjen sekaan ja toinen tampannut koirannäköisen painauman päiväpeitteeseen. Sillä lailla.

Kotona käyty keskustelu aiheesta meni näin;

"Minä: Mitä jos myös meidän päiväpeitto laitettaisiin pois, niinkuin pikkumiehenkin huoneessa?
Mies: Ai, mihin se sitten laitettaisiin?
Minä: No pois. Ihan kokonaan pois.
Mies: Niin. No. Mitäs sitten kun tulee vieraita?"

AIVAN! Ensiksikin - meillä ei käy päivittäin (ei edes viikoittain) vieraita, jos lapsen kavereita ei lasketa.

Toiseksi - täällä asumme ME. Ei vieraat. Seuraavaksi kuvia oman mielipiteen vahvistukseksi. Sänky voi olla kaunis ja kutsuva ilman sitä hitsin peitettäkin! ;)



Katsokaa nyt vaikka! Kumpikin yllä olevista pedeistä suorastaan huutaa pomppimaan patjoilla!



Ja kyllä, olen ottanut huomioon pölyttymisen ja lakanoiden kulumisen jnejnejnejne...
Mutta hei - ei me pedata sitä tällä hetkelläkään niin ahkerasti :D



Miten te muuten säilytätte päiväpeittoja kun sängyt eivät ole pedattuina?
Mies haluaisi tietää asiasta tutkittua faktaa - käyttääkö kaikki muut oikeasti niitä peitteitä päivittäin? Samaan hengenvetoon hän keksii mahdollisesti käyttämättä jääneelle peitolle hyötykäyttöä; tuulilasin suojaksi talvisin. Ei tarvitsisi hinkata niitä ikkunoita niin paljon pakkasella. Näin juuri.

Tämän kappaleen inspiraation lähteenä toimi rakas puolisoni.
Lupa kommenttien julkaisuun on kysytty ja myöskin saatu. 



Taidan tulostaa tämän kuvan ja teipata sängyn viereen merkiksi siitä, että tyynyä ei voi olla koskaan liikaa ;)



Pellava on itsessään jo niin kaunista, niin miksi niitä pitäisi piilotella sängyn kätköissä?



Rakas, jos luet tämän - niin huomaathan miten nämä sängyt ovat ihan kauniita ilman sitä peittoakin.
Ps. sille nurkalle makuuhuoneessa olisi muutakin käyttöä kun kasa peitettä. ;)

- J -

Kuvat; 1, 234567

  1. Heh, meilläkin peti pedataan yleensä vain silloin kun tulee vieraita.. Tai silloin kun koko asunto on juuri muutenkin perusteellisesti siivottu :) Meillä tosin on makuuhuoneen yhteydessä pieni vaatehuone, jossa sitä päiväpeittoa voi helposti säilyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hassua, että miten nopeasta toimenpiteestä petauksessa on kyse, ja siitä huolimatta se tuntuu jäävän arjessa kokonaan tekemättä :D

      Poista
  2. Meillä on niin tyhmiä pussilakanoita, että ei vaan voi olla ilman päiväpeittoa, koska sänky kuitenkin näkyy olkkarin puolelle ja tulee ahdistus niistä toinen toistaan rumemmista lakanoista..

    Mutta voin vakuuttaa, että sen aikaa, kun sänky ei ole pedattuna (eli öisin), päiväpeitto on lattialla mytyssä. Sen nukkujan puolella, joka viimeksi illalla sänkyyn kömpii :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä pitäisi kyllä tehdä liinavaatevaraston inventaario ja ostaa uusia muutoinkin. Tässä yhteydessä voi sitten samalla päivittää sitäkin. ;) Sopivaan saumaan siis tulee tämä.

      Poista
  3. Mun on pakko tunnustaa, että me kuulutaan siihen ihmisryhmään, joka petaa sängyn joka aamu. Ja kyllä, mieskin tekee sen ihan oma-aloitteisesti ja asettelee sängylle jopa koristetyynyt (4kpl) ja torkkupeiton :) Mä en tiedä, mitä miehelle oon tehnyt, mutta kertaakaan en ole asiasta kuullut nurinaa :)

    Mutta, sänky voi näyttää siistiltä ja kutsuvalta myös ilman päiväpeittoa, joten tehkää niin kuin parhaalta tuntuu :D

    Niin ja yön ajan meillä säilytetään päiväpeittoa, koristetyynyjä ja torkkupeittoa huojuvana kekona pienellä jakkaralla sängyn vieressä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen kyllä perheenne järjestelmällistä tapaa. Voi kunpa se onnistuisi meilläkin. Jotenkin vain aamulla tuntuu että se minuutti-kaksi on niin ylitsepääsemätöntä, että jää vain tekemättä. Töistä kotiin tullessa taas tuntuu jo turhalta alkaa enää petailemaan.

      Sun mies voisi tulla meille opettamaan tuota oma-aloitteisuutta. Eikä siis vain miesväellemme vaan myös minulle. Meistä kukaan ei ole tässä parempi, joten nurinaa harvoin kuulee keneltäkään. Samassa veneessä kaikki kolme ollaan :D

      Poista
  4. Meillä ei ees pedata arkisin!

    Kun tiedän, että on vieras tulossa, laitan peitot kauniisti (molemmilla oltava samanlaiset lakanat!) ja heittelen hyllystä koristetyynyjä päälle. Toimii mulla.

    Mamma on aikoinaan virkannut mulle päiväpeitteen, jota olen kerran käyttänyt hänen vieraillessaan meillä viime kesänä. Päiväpeitolle ei vain ole järkevää paikkaa; jalkapäässä se on tiellä, lattialla likastuu.. kyllä niitä tulee aina välillä mainoslehdistä katseltua ja ihasteltua. Päiväpeitto on periaatteessa hieno ajatus, joka ei vaan arjessa toimi!

    Jossu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiivistit juuri ajatukseni tuohon viimeiseen lauseeseen; Päiväpeitto on periaatteessa hieno ajatus, joka ei vaan arjessa toimi :D IHANA!

      Samanlaiset lakanat tosiaan kyllä vaatii, ja vähän enemmän tyynyjä päälle - se on sitten siinä.

      Poista
  5. Meillä pedataan sänky vain kun tulee vieraita, mutta ei silloinkaan laiteta päiväpeittoa. Eli toisinsanoen suoristetaan vain peitonmytyt. :D Sellainen löytyy kyllä kaapista (valkoinen silkkinen) ja on ihan kivakin, mutta kun on noi tuplapeitot, niin sänky näyttää ihan tarpeeksi pedatulta ilmankin. Ja kivat lakanatkin pääsee esille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, juuri näin! Meillä on muutamakin päiväpeitto (aivan kauniita, ei siinä mitään). Mutta kun se vain makaa siinä sängyn vieressä päivästä toiseen, niin näyttää todella epäsiistiltä. Siksi sen voisi hävittää kokonaan.

      Lakanoita on nykyään niin upean näköisiäkin, joten miksei niitä voisi pitää esillä? Mahtavaa, että teillä elellään samojen ajatusten kanssa - kaunista ja pedatun näköistä ilman päiväpeittoakin :)

      Poista
  6. Meillä pedataan sänky päiväpeiton kanssa joka aamu :). Yksi syy siihen miksi on lapsesta selkäytimeen jäänyt tapa ja toinen syy on ettei meidän lakanat niin hyvin sovi muuhun sisustukseen. Yöksi päiväpeitto ja koristetyynyt jäävät nurkkaan myttyyn aamua odottamaan.
    Hienoilla lakanoilla saa kauniin petauksen ilman päiväpeittoakin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lakana asia on kyllä totta. Silloin ei enää voi pitää mitäsattuulakanoita, jos peitettä ei laiteta päälle edes vieraiden tullessa.

      Meillä olisi muutoinkin edessä uusien lakanoiden ostoa, joten miksei samalla sitten jo kaunista settiä hankkisi :)

      Poista
  7. Sängyn petaukset kuuluvat meikäläisen aamurutiineihin, lapsilla ei ole päiväpeittoa ja tällä hetkellä myös meidän vanhempien sänky on ilman (on takaluukussa menossa pesulaan). Päiväpeiton sijaan olen käyttänyt paksua valkoista täkkiä, joka on toiminut hyvin päiväpeittona ja antaa muhkean vaikutelman. Peitän sillai puolet, niin näkyy kivasti myös vähän pussilakananoiden väriä :D Täkki on sen verran muhkea että ei haittaa vaikka sänky on sikin sokin, houkuttelee vaan entistä enemmän köllimään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivasti sikinsokin on juuri niin kaunista ja houkuttelevaa! <3

      Lapsen kanssa luovuin toivosta tosiaan jo aikaisemmin. Peitto ja tyyny kyllä pitää suoristaa aamuisin, mutta sen päiväpeiton laittamisesta ei koskaan oikein tullut mitään. Näyttää paljon siistimmältä ilman sitä päiväpeittoa kuin sen kanssa (jota pieni 7v yritti asetella siihen äidin toiveiden mukaan). Nyt on kaikilla kivampaa ja helpompaa kun sen vaiheen saa luvalla jättää tekemättä :D

      Poista
  8. Mä petaan sängyn vain jos tahdon niin sanotusti hifistellä tai jos tulee vieraita. Läheisiä ihmisiä jos tulee käymään, niin vaan suoristan peiton ja viskon koristetyynyn sängyn päälle. Päiväpeitto on odottanut muutaman kuukauden pesua ja sen jälkeen viikkaan sen kaappiin. :D Jos päiväpeitto olisi käytössä, lojuisi se yön lattialla sängyn jalkopäässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin meilläkin - eli se laitetaan vain silloin kun hifistellään (kuvataan tvs) tai vieraiden tullessa.

      Kyllä nyt taidetaan heivata se meilläkin kaappiin pesun jälkeen, eikä siis enää siihen sängyn vierelle kasaksi :D

      Poista
  9. Meidän makkari on yläkerrassa, joten sänkyä ei tarvitse pedata välttämättä edes silloin kun tulee vieraita :D Vapaapäivinä sänky tulee pedattua, mutta työpäivinä sänky on koko päivän siinä kunnossa, mihin se aamulla jäi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa tapahtuu myös meillä - illalla on vielä aamuisessa kuosissaan.

      Ihanaa, että makkari on suoraan katseilta teillä piilossa. Meillä taas ei, vaan ihan siinä olohuoneen vieressä nököttää ilman väliovia :D

      Mieheni alkaa uskomaan tätä peittomyyttiä jo paremmin kun näitä luki :D Se varmasti vain on hieman hassu ajatus hänestä, tai oikeastaan pohtii; mitä vieraat sitten ajattelee jos meillä ei ole päiväpeittoa. (Lähinnä kai miettii vanhempiemme vierailuja). Mutta näitä vierailuja varten en halua pitää pölykasaa siinä vierellä koko ajan, kun sitä kerran muuten ei tule juuri käytettyä. Ug, olen puhunut!

      Poista
  10. Meillä sänky pedataan joka aamu ja jopa mies on pikku hiljaa alkanut sisäistää tämän tapani. Itsellä tämä tapa on jäänyt lapsuusajoista vanhempien opettamana ja toinen syy (kuten monella muullakin tuntuu olevan) on muun sisustuksen kanssa riitelevät pussilakanat. Mutta kuten kuvilla olet osoittanut todeksi, voi sänky olla kaunis ja kutsuva myös ilman päiväpeittoa. Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hienoa jos tällainen tapa olisi itsellekin selkärankaan jäänyt :D Muistan kyllä että sänky on pitänyt aina pedata, mutta jotenkin se vaan on nyt jäänyt. Aamut tuntuu muka-niin-kiireiseltä, ettei ehdi (lue=viitsi!).

      Ehkä tarvitsee vain hankkia hieman paksummat peitot ja muutama lisätyynyt, niin näyttää muhkealta ilman sitä päiväpeittoakin ;)

      Poista
  11. Meillä heitettiin päiväpeitto komeron nurkille jo vuosia sitten ihan laiskuuttamme :) Työaamuina tulee nuo aamutoimet muutenkin hoidettua sen verran ripeään, ettei kyllä olisi ietimistäkään lähteä peittoja suoristelemaan, huh. Ja viikonloppunahan koko päiväpeitto on turha, jos vaikka huvittaa mennä viettämään pieniä päikkäreitä jossain välissä :) Uudessa kodissamme makuuhuone on yläkerrassa, joten ei se lakanasotku sieltä minnekään edes näy, jollei joku sitä varta vasten mene pällistelemään, heh :)

    PS. Ihania kuvia olet löytänyt demonstroimaan sitä huoletonta, petaamatonta fiilistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta!! Huoleton fiilis minustakin näistä paistaa, ja pajon houkuttelevampaa kuin se ihan viivasuorassa peitelty sänky. ;)

      Ja totta sekin - ihan laiskuuttanhan tätä meilläkin mietitään. Faktat pöytään vain kerralla :D

      Poista
  12. Mä petaan kyllä sängyn joka päivä, vaikka tiedostan, että siinä ei ole mitään järkeä. Asun yksin ja petaan aamulla vikaksi ennen lähtöä. Ja kun tuleen illalla kotiin, aika usein aloitan avaamalla sängyn ja ottamalla sieltä kotisukat. Ihan hyvä on, että kyseenalaistat tätä petauskulttuuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on ihanaa, että jaksetaan pedata kauniisti joka päivä, ja onhan siinä oikeasti järkeäkin. Pysyy lakanat parempina, puhtaampina ja yleisilme siistimpänä.

      Meillä se vaan ei tunnu toimivan, ja nyt petaamattomuudesta on tullut tapa ennemmin kuin petaamisesta. Ihailen järjestelmällisyyttäsi, tartuttaisitko sen meihinkin ;)

      Poista
  13. Olitpas löytänyt kauniita kuvia postaukseesi! Meillä on nämä petausasiat totaalisen retuperällä... Olen tyytyväinen jos saan päivittäin vedettyä peiton suoraksi lakanan päälle! Varsinaista päiväpeittoa meilläkin käytetään vieraita ja kuvauksia varten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh. Onhan meitä muitakin!

      Alan uskomaan tähän, että kaikilla muillakaan ei sitä kaunista peittelyä tehdä päivittäin. Tulee helpottunut olo. :D

      Nämä kuvat todistavat sen, että kaunista voi olla ilman sitä päiväpeittoakin ilman että näyttää niin sotkuiselta tai epäsiistiltä. Kaivoin nämä miehelleni todisteeksi, ja hyvin toimii :D

      Poista
  14. Tuo on niin totta, sääli peittää kauniit lakanat ja todellakin kutsuvia nuo sängyt noissa ihanissa kuvissa. Petaan kyllä petini päivittäin, mutta kannatan tuota ei päiväpeite asiaa.Minullakin makuuhuone yläkerrasso, joten ei tarpeen pedata päivittäin. Itseasiassa siitä ihan innostuin, koska pedit olivat todella houkuttelevia. Kiitos tästä ihanasta postauksesta, tästä sain inspiraation :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain? Ja meillä ajatus lähti puhtaasti ensin siitä, että ei vain muka-ehditä/viitsitä/jää petaamatta. Mutta kyllä tietysti nämä kuvat saivat ajatukset toisinkin päin - se voisi olla jopa kaunista, eikä vain laiskuutta! ;)

      Poista
  15. APUA, positin vahingossa jonkun kommentin täältä ehtimättä lukea sitä! Se, jonka tämä oli - pahoittelut! Ei missään nimessä ollut tarkoitus. Sormet olivat mobiililaitteella vain niin näppärät ja nopeat etten ehtinyt reagoida. :(((

    VastaaPoista
  16. Hauska postaus, ihania inspiskuvia ja niin totta, meilläkin pedataan ehkä kerran viikossa, ja sillonkin kaikki tyynyt pitkin lattioita kun karvakuono pukaa ne kuonollaan lattialle ja möhii itsellensä päiväpeittoon sisälle pesän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niiiiiiin tutulta :D Koirille tämä tietää nyt sitten omaan petiin siirtymistä kun öisin ei voikaan enää pesää tehdä peittokasaan joka sängyn vieressä lojuu.

      Poista
  17. Amen. KUN me päästään kevään aikana muuttamaan meidän vintille makkari, niin meillä ei todellakaan petata sänkyä. Koristetyynyjä voin nakella sekaan, mutta tuplalevyinen peitto saa riittää "päiväpeitoksi" itsessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Koristetyynyt ja muhkea peitto saa luvan riittää jatkossa. Nyt kun se on julkisesti tunnustettu, niin ei tarvitse potea huonoa omatuntoa petaamattomuudesta jatkossa - sillä ei enää ole millä pedata :D

      Poista
  18. meillä ei edes ole päiväpeittoa, eikä oo ikinä ollutkaan. mun mielestä sänky on kivemman näkönen ilman ja kun on erivärisiä pussilakanoita niin ei kyllästykkään. pölyyntyminenkää ei varmaan oo ongelma kun vaihan lakanat kerran viikossa. lapsena mun piti kyllä käyttää päiväpeittoa ja vanhemmat petas sängyn jokapäivä mutta omassa kodissa oon kokenu tän paremmaks..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JES! Ihana saada näitä mielipiteitä ja oikeasti käytännön kokemuksia asiasta! :) Aluksi vain tuntui itsestäkin hieman pölhöltä idealta, mutta alan uskomaan tähän vakaasti, hyvästi päiväpeitto!!!

      Poista

 

Newsletter

Widgets