ILOINEN SEKAMELSKA | KOTITOTUUS

A R K I. Rytinällä alkaa tällä viikolla paluu arkeen. Mies palasi töihin, lapsella alkaa huomenna kuudes (6!!!) luokka ja muutoinkin elämä alkaa asettua enemmänkin kotiin kuin mökille. Palasimme eilen kotiin pitkän mökkijakson päätteeksi, jolloin kotona on käyty vain kääntymässä kerran viikossa yön verran. Tietynlaisen ajanjakson loppu - ja samalla jälleen uuden alku- on saanut minut inspiroitumaan monista asioista. Ei kuitenkaan vielä kodin siivouksesta ja järjestelemisestä. 


Mutta sen aika tulee vielä. Ihan pian. Tunnen sen, se nimittäin tulee jokaikinen elokuu: pakottava järjestelyvimma. Koti on kuitenkin vielä nyt kuin kaaoksen keskellä kun mökiltä on raahattu pyykkiä kotiin kassitolkulla, koulutarvikkeita on etsitty sieltä ja täältä ja muutoinkin asiat on vähän niin ja näin. 

Vaikka olen äärimmäinen järjestelmällisyyden fanittaja, en koe tätä hetkeä juuri nyt kovin ahdistavana. Tiedän, että tämä hetki on ohimenevää ja tärkeämmäksi olen kokenut pyykinpesun ja tiskauksen sijaan lapsen viimeisten koulutarvikkeiden ostamisen, sekä syksyn työkalenterin päivittämisen. Niin elämä, koti, kuin arkikin on juuri nyt yhtä iloista sekamelskaa, joka asettuu uomiinsa todennäköisesti seuraavien kahden viikon aikana. Sitä ennen en jaksa murehtua mistään. 

Onnellisia elokuisia päiviä. Arkisia sellaisia.
Jutta

2 kommenttia

  1. Sama täällä ja aamen! Tosin kuopuksen eilisillan synttärikahvitus lähisukulaisille hiukan jo pelasti tilannetta. Perinpohjaisemmat järjestelyt ja siivoukset nakuttelevat jo takaraivossa...

    Rentoa paluuta arkeen sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihanaa että muitakin :). Mutta ei se niin vakavaa ole. Nyt alkoi jo itseasiassa hiukan kutkuttamaan kaappien siivous jne. Se tulee joka vuosi samaan aikaan, onneksi sen jo tiedostaa, joten syytä paniikkiin ei ole vielä tässä koulujen alkaessa - tai sitä ennen. Kesä meillä yleensäkin vain ollaan kaaoksen keskellä, ei jaksa innostua mistään siivousjutuista yhtään. :D

      Poista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall