Monesti ajatellaan, että blogikuvat ovat jotenkin äärimmilleen stailattuja, eivätkä ihmiset todellisuudessa asu sillä tavoin, kun koti kuvataan. Väittämä on osittain totta ja osittain aivan silkkaa pötyä.

Ajattelin hieman valottaa omaa tapaani kuvata blogikuvia, eli kertoa miten kuva syntyy ja mitä kaikkea se vaatii. Tapoja on varmasti lukuisia - toiset ei tee ennen kuvan ottamista yhtäkään liikettä/tavaran siirtoa ja toiset taasen pyörittävät koko kodin/kuvattavan huoneen kalusteet ja esineet ympäri.

Otin esimerkkitilaksi lastenhuoneen, jonka koen muutoinkin hankalimpana kuvattavana valon ja tavaramäärän vuoksi :D.

Lähtötilanne:
Aamupäivä, lapsi on lähtenyt kouluun ja itse olen aloittanut työnteon muutama tunti sitten. Koska on kotitoimistopäivä, pystyn kuvaamaan onneksi myös valoisana hetkenä tänään. Aamulla en kuitenkaan voi heti aloittaa, sillä ulkona on sysimustaa, eikä valoa ole sisätiloissa lainkaan. Huone näyttää siltä, kuin siellä asuisi esiteini-ikäinen lapsi - ja ihan totta; niinhän siellä asuukin!

1. Pöydällä on sekalaisesti tavaraa - vaikkakin tällä kertaa ihmeen vähän, kylpytakki lojuu nurkassa ja nalle makoilee tuolin päällä. Peilin edessä on työntyneenä pieni viherkasvi ja lisäksi pari vesipulloa (niitä heitellään ja koitetaan saada pystyyn.... tiedättekö?).

2. Vien kylpytakin kylppäriin, pinoan pöydän tavarat ja nostan ne kaappiin koulukirjojen kanssa samaan paikkaan. Nallen taas nostan nojatuolille ja vesipullot huoneen toisellle laidalle. Eli suomeksi kahden minuutin tavaroiden paikoilleen laittaminen/siistiminen.

3. Siirrän lattialla olevat kasvit pois huoneen ulkopuolelle, sillä ne tekevät kuvasta levottoman. Asetan pöydälle kirjan, jottei kuva näytä aivan tyhjältä. Samaan aikaan huomaan, että sängyn keltaiset lakanat vilkkuu peilin kautta ikävästi, ja tuo taas kuvaan vähän levotonta tunnelmaa. Heitän peitteeksi harmaan lakanan ja vaihdan hieman kuvakulmaa, jottei se ole niin jyrkkä. Tuolin ei tarvitse näkyä kuvassa kokonaan, joten astun hiukan oikealle kuvan ottaakseni. Samalla käänsin hieman objektiivin suuntaa, jotta peili mahtui taas kuvaan kokonaan korkeussuunnassa.

1. Sänky on petaamatta (yllätys). Meillä harvemmin käytetään päiväpeittoa, ja useimmiten sänky on joko vain pedattu tai sitten sen päällä on torkkupeitto, lakana tai jokin viltti jalkopäässä.

2. Petaan sängyn ja totean peilin kautta, että ehkä kuvaa varten keltaiset lakanat on aika rajut ja ne pomppaa silmille. Kuvassa tällaiset asiat korostuvat, joihin ei livenä niin kiinnitä huomiota.

3. Haen lakanakaapista harmaan pussilakanan tuohon päälle, jotta tunnelma kuvassa rauhoittuu. Laitan samat tyynyt takaisin, jotka sängyllä olikin. Nyt ne erottuu myös paremmin, koska taustan kangas on yksivärinen. Pöllötyynykin on sängyllä (toisessa päädyssä), muttei mahtunut näemmä lopulliseen kuvaan.

Kaikenkaikkiaan kuvaa varten tein noin 10 minuutin työn; siivosin työpöydän, siirsin kasvit ja vesipullot pois kuvasta ja petasin sängyn. Sanoisin, että aika vähän vaivaa tai mitään ylimääräistä ns. stailausta kuvia varten tehtiin. Silti tunnelma on aika eri, kuin että olisin vain räpsäissyt menemään ilman mitään siistimistä. Tilanne ja tila itsessään ei kuitenkaan ole mitenkään erilainen kuin lähtötilanteessakaan, ja näin ollen se myös on melko realistinen otos siitä, miltä meillä lastenhuoneessa tavallisestikin näyttää. Siivouksen olisi ilman kuvausta joutunut suorittamaan juniori itse. Nyt hän omaksi onnekseen oli koulun penkillä sillä aikaa kun kotona oli valoisa aika kuvata. :D

4. Piilossa

2. Vastavalo

Vastavalon koen kaikkein hankalimmaksi hetkeksi/tavaksi kuvata. Kontrastit näyttäytyvät suurena ja kohdetta on vaikea ilman apuvälineitä valaista. Tässä kuvassa on kuitenkin pääosassa nimenomaan kontrastit; vaalea ja tumma, valo ja varjo, veden kimallus ja taustan metsän pimeä aihio. Jännittävä tunnelma, joka toistuu yllättävän samanlaisena kuin se oli elävässä hetkessä.

Aloitan teemakuukauden sanalla Katse.