Top Message

www.oblik.fi

IHASTUTTAVA POP Å


Turussa tapahtuu! Viime vuoden lopulla näki ensimmäisen kerran päivänvalon täysin uusi lifestylekonsepti, joka kulki nimellä Pop Å. Joukko nuoria suunnittelijoita ja yrityksiä löi voimansa yhteen ja saivat aikaan jotakin aivan hillittömän tyylikästä ja mielenkiintoista. Suosio osoitti, että tälle on tarvetta myös jatkossa ja näin alkoi uuden tapahtuman suunnittelu ja Pop-up-kaupan tilojen etsintä.

Pop Å on konsepti, joka yhdistää kodin ja kaupan. Kaupan valikoima on jälleen kattaus paikallisia nousevia tuotemerkkejä ja brändejä. Kävijät voivat hankkia tuotteita omaan kotiinsa tai vaikkapa lahjaksi kesän juhlille - ja mikä parasta - nähdä tuotteet ihan oikeassa ympäristössä kuvastojen sijaan.

Monet tuotemerkeistä olivatkin itselleni jo entuudestaan tuttuja, mutta mukaan mahtui myös uusia tuttavuuksia. Plantuin älypuutarha (josta huomaan jälkikäteen ottaneeni tasan nolla kuvaa) olisi kotiimme varsin kätevä. Ehkä sen avulla saisin pidettyä yrtit pidempään elossa? Tyylikkyydestäkään ei tarvitse tinkiä! Toinen uusi tuttavuus oli Nanin lemmikkituotteet. Vaikka olinkin nähnyt kuvia aiemmin, en ollut päässyt hypistelemään tuotteita missään livenä. Tässä kohtaa jo myönnän mittailleeni katseella sopivaa paikkaa omaan kotiimme tuollaiselle supertyylikkäälle koirapedille. Myös tutuilta brändeiltä löytyi uutuuksia, jotka jatkavat jo entuudestaan upeaksi todettua tyyliään.

Turkulaiset ovat kyllä hillittömän taitavaa porukkaa. Lisäksi he ovat loistava esimerkki yhteistyön voimasta, sekä avoimesta yrityskulttuurista. Peukutan!

Pop Å-asunto sijaitsee aivan keskustan ytimessä 1920-luvun kivitalossa, kävelykadun varrella osoitteessa Yliopistonkatu 24 B 38, 5. krs. Voin suositella lämmöllä saapumaan paikanpäälle myös kauempaa - tätä mielenkiintoisempaa ja tyylikkäämpää paikkaa saat hakemalla hakea.


Kiitos tälle supertiimille inspiroivasta viikonaloituksesta!
Jutta

Pop Å avoinna 5.-30.5 / ti-pe klo 11-18, la 11-16 ja su 12-16 
(suljettu äitienpäivänä, helatorstaina ja helluntaina)

Pop Å Tiimi: BEdesign, Saana ja Olli, Nani, Kube Design, Mayn, Plantui, Turun Kahvipaahtimo, Valoa by Aurora, Musta5101


  1. Tuonne kun pääsis...mutta on hieman kaukana, harmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kaunis ja todella inspiroiva paikka. Toivottavasti se välittyi näin virtuaalisesti sinnekin, vaikka välimatkaa onkin :)

      Poista
  2. Tuo on kyllä huippukonsepti - ja tuotteet ovat upeita!
    Tarkoitus oli tänään siellä päästä käymään, mutta toisen kerran sitten. Sillä nähtävä tuo on, kun viime vuonna missasin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä turkulaiset todellakin osaa asiansa. Arvostan suuresti tätä ideoiden virtaa ja yhteistyön voimaa, joita tältä porukalta kyllä löytyy!

      Poista
  3. Kuulostaa mielenkiintoiselta, tsemppiä :)

    VastaaPoista
  4. Wau, hienolta kuulostaa ja näyttää :) Ja sopivasti olen tulossa viikonloppuna Turkuun, jes. -Ninni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Ja livenä vielä paljon enemmän upeita yksityiskohtia, joita kaikkia kuviin ei voinut saadakaan. Toivottavasti ehdit piipahtamaan vierailullasi tässä upeassa paikassa :)

      Poista
  5. Niin ihanastuttava jälleen! Odottelen aika kovastikin, että pääsen itsekin käymään tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano! Toivottavasti aikataulut antavat myöden vielä sinun vierailullesi :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets