Top Message

www.oblik.fi

LASTEN TAKIT JÄRJESTYKSEEN // ETEINEN

Eteiseen tehtiin tosiaan viikonvaihteessa pieniä freesaustöitä; liukuovikaapisto purettiin ja kulunut muovitanko, nupit (muovinen rivistö koukkuja, tarkoitettu varmaan lähtökohtaisesti kosteisiin tiloihin), sekä hattuhylly sieltä sisältä. Seinät paklattiin ja maalattiin. Seinäthän meillä on lasikuitutapettia, myös eteisessä. Sinne ei kuitenkaan lähdetty niitä ylitasoittamaan, taikka poisrepimään. Koimme, että tämä hyvin pyyhkimistä kestävä tapetti saa nyt olla paikoillaan. Jonkin verran kulumaa kuitenkin on havaittavissa ja osaa seinästä on taidettu hinkata kauhealla voimalla, koska seinä tulee jo tapetin alta lähes näkyviin. Kaksi kerrosta valkoista maalia päälle, johan tuli siistimmän oloinen. Maalaus oli pakko suorittaa myös siitä syystä, että kaapin sisällä oleva seinä oli täysin erisävyinen valkoinen kuin vastakkainen seinäpinta. Toiseen on selkeästi aurinko osunut ja toista vasten likaiset vaatteet jättänyt jälkiään. Pesu ei riittänyt, joten kaikki seinät sai ylleen freesin pinnan. 


Liukuovikaapiston vastakkaisella seinällä on ollut tähän asti kolme isoa puhekuplakoukkua. Kivat kuin mitkä, mutta meidän ovi kun avautuu tuohon seinää vasten, piti ne asettaa niin lähelle toisiaan, ettei henkari tai takit mahtunut niissä enää kunnolla olemaan. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun lapsivieraat pudotti henkarit ja takkinsa sitä asetellessaan, siinä sitten nolostuneena he niitä keräili lattialta. Puhekuplakoukut siis pois ja tilalle tanko, jonka ostin viime viikolla. Tässä on minusta sopivasti särmää ja silti se on hyvin yksinkertainen. Tankoon on vielä etsinnässä S-koukut vaatteiden ripustusta varten, ja johon pari henkariakin saa sitten tarvittaessa aikuisia varten roikkumaan. Kotoa löytyi valmiiksi vain sellaisia pieniä, joten rautakauppaan pitänee jälleen tälläkin viikolla suunnata. 

Tähän vesiputkea muistuttavaan vaatetankoon ei tarkoitus ole perheen omia vaatteita laittaa roikkumaan, vaan sitä varten suunnitteilla on vastakkaiselle puolelle oma juttunsa. On kuitenkin minusta kiva, että nappulan kavereille (ja muillekin vieraille toki), olisi tyhjä naulakkotila, ettei tarvitse tunkea sinne meidän takkien sekaan. Olen kokenut, että lapsiystävät haluavat mielellään laittaa takkinsa ja housunsa roikkumaan koukkuihin. Ainakin enemmän mielellään kuin henkareihin. Nyt se on heille sopivalla tasolla ja helposti käytettävissä. 

Onko teillä vieraille omaa naulakkoa tai oletteko kokeneet lapsivieraiden osalta tarvetta omaan säilytysratkaisuun? 

Tiistaiterkuin,
Jutta

* Muistitaulu on aiemmin spray -maalilla tuunattu korkkitaulu (löydät projektin täältä), tanko House Doctor (duo-living), seinämaalina käytettiin REG -remonttimaalia (sävyttämätön valkoinen, A).

  1. Tosi kiva tuo tanko ja kätevä justiinsa lapsille. Jotain tällaista systeemiä meillekin tarttis että 4-v. poika saa itse omat kamppeensa naulakkoon. Meillä ollut oikeastaan vaan henkarit eteisen kaapissa ja sinnehän ei tuo ole ylettynyt. Tuo muistitaulu on myös hauska. Meidänkin eteiseen on saatava ripaus mustaa. Tällä jatkuu eteisfuntsailut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ongelmaa siis siellä. Juurikin se ylettyminen ja lasten mielestä myös se hankaluus. Jos joku asia tuntuu ei-niin-kätevältä, se tuntuu jäävän kokonaan tekemättä ja tästä syystä takkeja saa poimia tippuneista henkareista ja pitkin eteistä muutoinkin :D

      Poista
  2. Näyttää hyvältä ja toimivalta ratkaisulta! Meillä on eteisessä kaksi wave-naulakkoa johon lapsivieraat ja monesti myös aikuiset takkinsa jättävät. On ollut toimiva ratkaisu, sillä liukuovikaapit ovat ääriään myöten täynnä omista kamoista ja sinne ei sitten mielellään käy vieraiden vaatteita tunkemaan. Naulakossa säilytetään arkena myös lasten päiväkotikasseja, josta ne on helppo napata mukaansa. Ja näyttäväthän ne ihan kivoilta tyhjänäkin! ;)

    -piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo wave-naulakko on tosiaan kaunis ihan tyhjänäkin. Ei kaipaa somisteita sen enempää ;)

      Mietinkin juuri, että tämä saattaisi olla myös oiva paikka koulurepulle, joka iltaisin kyllä eteisen puolelle viedään valmiiksi, mutta sille ei ole mitään paikkaa. Pienessä eteisessä kaikki ylimääräinen lattioilla on kyllä pahasta.

      Kivaa viikon jatkoa Piia sinulle :)

      Poista
  3. Samaa vierastakki tilanneongelmaa meillä pohdintaan. Yksi naulakko jo hankittiin, jonka tyttö vei omaksi satupuukseen, joten taas ollaan lähtöpisteessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joskus käy noinkin! Mutta nyt on sitten hyvä syy hankkia uusi :D. Se vain tuntuu jotenkin hassulta laittaa oma naulakko vieraille, mutta kun kaapit on muutoinkin täynnä, niin ei ole mukavaa pyytää sinne tunkemaan ja lisäksi tuossa alapuolella Anu totesikin, että jotenkin se tuntuu myös epämukavalta mennä muiden kaappeja availemaan. Siksi tällainen avoratkaisu on minusta sopiva, ja näyttää kivalle (ei kiinnitä huomiota siis liikaa), vaikka siinä roikkuisi vain kypärä ja koirien remmipussikin ;)

      Poista
  4. Tuo tanko on ihan loistava idea! Meillä on eteisessä liukuovikaappi ulkovaatteille, mutta lapsivieraat jättävät omat vaatteensa mieluummin kasaan eteisen tuolille, kuin laittavat ne kaapissa oleviin koukkuihin. Ehkä kokevat, ettei toisten "kaappeihin" voi mennä... Mene ja tiedä. Joku tuollainen ratkaisu voisi siis olla toimiva meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne! Meidän kaapissa tanko on lisäksi ollut niin korkealla, että sinne on lapsien mahdotonta ylettää. Siksi henkarit laitettiin seinälle koukkuihin, mutta eihän se oikein toiminut... Tämä ratkaisu on varmasti huomattavasti parempi ja näyttää siistiltä tyhjänäkin kun vieraita ei ole. Pelkona tietysti tässäkin on, että oma väki alkaa keräämään siihen kaikenmaailman huiveja, kasseja, takkeja yms :D

      Poista

 

Newsletter

Widgets