Top Message

www.oblik.fi

ASETELMA SEINÄLLE // Home Office

Joku saattaa vielä muistaa, miten upeita aarteita keväällä mummin luota löysinkään. Tänään, syyskuussa, niistä viimeinenkin on löytänyt paikkansa. Puhelin, jonka tarinan voit muuten käydä lukemassa täältä klik, on nyt virallisesti päässyt paraatipaikalle. Seinään kiinnitettynä, kuinkas muutenkaan. 



Olin jo jossakin kohtaa päättänyt, että puhelin muuttaa eteiseen. Sain paljon ehdotuksia silloin toukokuussa, ja eteistä ehdotti moni muukin. Siinähän aikanaan lankapuhelinten paikka on usein ollut. Meidän eteiseen se ei kuitenkaan ikinä päässyt, enkä oikein löytänyt sille sopivaa kohtaa pienestä käytävästämme. Nyt se odottelee soittoa työpisteellä :)

Pahviset kirjamet (joista muuten oli tarkoitus tulla muotit sementtikirjaimille) on nyt kiinnitetty seinään sellaisenaan. Nyt ei vain ole ollut aikaa näiden kirjainten tuunaamiseen. Tai inspiraatiota. Tiedä häntä. Siinä ne nyt nököttää. Raakileina. Hauskoina sellaisina. ;). Ehkä niistä joskus vielä sementtikirjaimet tulee :D

Viikonloppu on muuten ollut ihan huikean kesäinen. Niin tuli ikävä alkukesää, ja sitä kun kaikki lämpö ja aurinko, lomat ja luonnon herääminen oli vielä edessä. Nyt nautiskellaan tästä ja yritetään löytää hyviä puolia alkavasta syksystä! Miten sinun viikonloppusi meni, nautitko auringosta ja loppukesästä vai valmisteltiinko teillä jo syksyn tuloa?
- J -

  1. Mummien aarteet on ihan parhaita! Ihana. :)

    Viikonloppu on kyllä ollut mahtava ja aurinkoinen. Vaikka olen kyllä myös itse tuollainen haikeilija, tyyliin "kesäkuussa oli kaikki ihana vielä edessä". :) Mutta eiköhän se syksykin tuo meille ihania hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kyllä! Ihana, kun jotain esinettä katsoo, ja siitä tulee mieleen jokin tarina tai historia :) Tykkään kovasti!

      Just tuolta itsestänikin tuntuu, kauhea haiku kesää kohtaan. Syksy on varmasti upee, mutta on niin vaikea luopua nän mahtavasta kesästä. :) Ensi vuonna sitten uusiksi!

      Poista
  2. Tosi hauska kollaasiseinä. Ja must pahvikirjaimet just ton mustan vastapainona kivat ihan noin raakeleina, ruskeina. Sunnuntai terkut rannikolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin ne näyttää tosi hauskoilta noin. Ne on ollut tuossa pussissa vaikka ja kuinka kauan odottamassa sementti-inspistä. En tullut tosiaan ees aatelleeksi, että ne kävisi noinkin. Onneks kaivoin ne tuolta pölyttymästä, koristakoot seinää nyt noin :)

      Terkkuja sinne myöskin täältä Verkarannasta!

      Poista
  3. Aivan mielettömän upea syysviikonloppu oli. Minä olen enemmän syys- kuin kevätihminen ja tällainen kaunis lämmin syksy sopii enemmän kuin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä oli! Meillä täällä jopa helteinen sellainen. Lämmin syksy onkin ihan parasta. Keväästä itsekin pidän ihan hurjan paljon, kaikki on silloin heräämässä henkiin :).

      Poista
  4. Ihana vanha veivi puhelin :) nätti kollaasi muutenkin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin. Tykkään isosti!!

      Kollaasien tekeminen on jotenkin aina yhtä vaikeaa. Mutta joskus palaset van loksahtelevat paikoilleen. Toisinaan vaatii supermonta eri kokeilua ennen kuin sopiva lopputulos löytyy ja miellyttää silmää... :)

      Poista
  5. Oih mikä puhelin!! :) Upea kollaasi ja ihania nuo lauseet! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa nuo lauseet on IKEAn muistilappupinosta, johon niitä oli piilotettu sisälle ;) Hauska idea minusta!

      Poista
  6. Ihana! Tuo näyttää sellaiselta kotitoimistolta seinälle nostettuna :)

    VastaaPoista
  7. Kukkuu! Blogisani on sulle jotaki.. :D

    VastaaPoista
  8. Ihana, ihana, ihan täydellinen. :)
    Toi puhelin on tajuton! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kyllä onkin, ja parasta että silläkin on tarina takanaan <3

      Poista
  9. Voi mitä olet taas loihtinut, upea kokonaisuus, kirjaimet kivat juuri tuollaisena.
    Täällä on nautittu auringosta, uitu, kesä jatkukoon!!!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Pikkujuttuja vain :) Mutta tulee kiva mieli, kun saa vähän elämää näille suurille tyhjille seinille :)

      On ollut kyllä käsittämättömän lämmin syyskuun alku, mahtavaa!!! Kesä siis todellakin jatkukoon ;)

      Poista
  10. Ihana asetelma! Tuo puhelin on ehkä sukua mun keittiön puhelimelle :)

    Mä alotan taas blogissa kuun puolivälissä 10 kuvaa kesään -haasteen. Tuu siihen mukaan, niin ensi kesä saapuu tosi nopsasti! 10 kuvaa vaan, ja sit onkin juhannus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa hyvinkin olla ;)

      Pitääpä olla kuulolla tuon 10 kuvaa kesään -haasteen tiimoilta, hieno idea! :))

      Poista
  11. Viikonloppuna otettiin rennnosti ja palauteltiin kiireistä viikkoa! :) Tuo on niin <3 tuo puhelin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa upeelta viikonloppupuuhalta! Sellainenhan sen on takoitus ollakin, rento ja palauttava :))

      Poista
  12. Sinulle on haaste blogissani http://aboutmissordinary.blogspot.fi/2013/09/11111111.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin itseasiassa tuon saanutkin. Kahdesti, mutta katsotaan miten saisin ympättyä näitä hiukan yhteen ;) Kiitos haasteesta!!

      Poista
  13. Ihana puhelin! Blogissani on vähän erilainen haaste!
    http://hopealusikkapuussa.blogspot.fi/2013/09/vahan-erilainen-haaste.html
    Tervetuloa kurkkimaan :)

    VastaaPoista
  14. Mielettömän hieno kokonaisuus, tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin pienillä jutuilla saa kyllä kivaa aikaiseksi :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets