Heippa ja ihanaa sunnuntaihuomenta! Oli pakko jakaa teille tämän hetken aamiaissuosikkini, jonka löysin vasta ihan hiljakkoin. Myönnän - ostin tämän lähes täysin kauniin (ja toimivan) pakkauksen vuoksi, mutta voi pojat miten hyvää paketin sisältö olikaan!

Kyseessä on siis kotimaisen Leipomo J. Martinin spelttinäkkäri. Täysin lisä- ja säilöntäaineeton uusi tuttavuus sisältää reilusti kuituja ja maistuu parhaimmalta tuorejuuston ja parin kurkkuviipaleen kera. Parasta tässä on se, että se oikeasti maistuu jollekin ja lisäksi ohut koostumus on erittäin paljon minun makuuni. Pidän enemmän tällaisista ohuista näkkilevistä kuin kovin "paksuista" versioista. En oikein muista, koska viimeksi olisin näin kovasti johonkin ruokajuttuun hurahtanut tai ihastunut, joten siksipä laitan vinkin jakoon. Nappaa ihmeessä yksi boxi seuraavalla kauppareissulla mukaasi ja maista tätä jumalaisen hyvää näkkäriä! Itse löysin tämän ihan lähimmästä cittarista, joten mistään erikoistuotteesta ei ole kyse. Niin ja se pakkaus - minusta on kätevää, että näkkileipä pakataan pahviseen boxiin, jossa se ensinnäkin säilyy hyvin ja lisäksi mahdolliset muruset jäävät sinne pohjalle (tämä ei tosin juuri murusta, mutta noin niinkuin yleisesti).

Ei tässä muuta kuin mukavaa palmusunnuntaita <3

Jutta

Blogin alkuaikoina muistan kertoneeni aika paljon enemmän itsestäni täällä virtuaalisessa maailmassa. Mitä enemmän tekstejä on kertynyt taakse, ja mitä enemmän teitä käy siellä ruudun toisella puolen näitä juttuja lukemassa - sitä enemmän olen alkanut miettimään mitä annan itsestäni ja paljonko haluan yksityiselämästäni kertoa. Kai se on se jonkinasteinen arvostelemisen kohteeksi asettumisen pelko. Kotia sitä esittelee aika anonyyminä tyyppinä, mutta kertoessani jotakin henkilökohtaista, koen valtavaa epävarmuutta siitä, etten tiedä kenelle kaikille tätä kerron. 

Tänään ajattelin kirjoittaa minusta. Jutasta. En kodistani, en sisustustyylistäni, vaan itsestäni. Siitä ihmisestä, joka naputtaa tätä tekstiä, jota juuri luet. 
Ennenkaikkea olen tämän blogin takana äiti. Se seikka jää täällä usein aikalailla taka-alalle. Ei siksi, ettenkö olisi siitä ylpeä, vaan siksi että koen äitiyden ja kasvatuksen olevan niin paljon yksityisempää kuin koti tai sen tyyli. Asiaan vaikuttaa myös perhetilanteemme, sillä lapsella on myös toinen koti. Pääsääntöisesti hän asuu kuitenkin täällä meidän luonamme - minun ja aviopuolisoni. Arki uusioperheessä ei aina ole niin helppoa, vaikka koenkin olevani todella etuoikeutettu siitä, että lapsen ympärillä on niin monta rakastavaa ihmistä. On kuitenkin paljon asioita, joista pitää päästä sopuun ja yhteisymmärrykseen ex-puolison kanssa, ja tunteet käyvät välillä aika kuumanakin. 

Avioero on ollut yksi elämäni paskin, mutta myös opettavaisin ajanjakso. Se ei ollut yksi päivä tai tilanne, vaan koen sen olleen niin paljon enemmän. Se oli aikakausi elämässä, jolloin tunsin valtavaa epäonnistumisen fiilistä ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Samalla kuitenkin se on juuri se ajanjakso, jolloin koin tutustuneeni itseeni paremmin kuin koskaan. Voisin sanoa, että jälkikäteen ajattelen sen olevan ihan todella hyvä jakso elämässä. Ei sellaista itsetutkiskelua olisi tullut tehtyä, jollen olisi kokenut niitä tunteita ja niitä hetkiä juuri silloin. Olemme kuitenkin vuosien saatossa päässeet omasta mielestäni todella hyvään kombinaatioon, jossa kaikilla osapuolilla on oikein hyvä olla. 

Kummatkin perheemme aikuisista on tehnyt töitä rahoitusalalla n.10 vuotta, mies jopa hieman pidempään. Tällä hetkellä olen tosin päivätyöstäni opintovapaalla ja keväällä 2017 minun olisi tarkoitus valmistua muotoilijaksi. Lapsena halusin olla eläinlääkäri, laulaja ja suunnittelija. Ehkä yksi näistä haaveista toteutuukin vielä (ei, se ei ole laulaja, vaikka kävinkin musiikkiluokkaa lapsena ja harrastin kitaransoittoa).

Olen muuttanut elämässäni lukemattomia kertoja. Syystä tai toisesta jo lapsena meidän perhe muutti usein. Edellinen loft -koti oli koti, jossa olen asunut pisimpään koko elämäni aikana. Kai tällainen projektiluontoinen elämäntyyli kulkee hieman suvussa. Lapsuudessa(kin) kotona oli aina joku remontti-/rakennus-/nikkarointipuuha kesken. Olen kuitenkin muutoista huolimatta asunut aina Turun seudulla.

Blogi on minulle tärkeä. Kuten alussa kerroin, oli ensimmäisen vuoden postauksissa paljon enemmän henkilökohtaisia kirjoituksia ja ajatuksia elämästä. Pidän kirjoittamisesta paljon.. Jossakin vaiheessa huolestuin, että kirjoitan jopa liian pitkiä tekstejä - kuka niitä jaksaa lukea? Sitten halusin ehdottomasti vetää tarkemman rajan aihealueisiin, koska tuntui, että muuten tämä menee liian iholle... Mutta nyt... Nyt tuntuu pitkästä aikaa siltä, että haluaisin räjäyttää (tai ehkä ennemminkin sekoittaa) koko blogin ja sen aihepiirit. Haluaisin aloittaa ihan alusta ja tehdä jotakin ihan muuta. Sitten tuli Kerttu, joka kirjoitteli aika samantyyppisiä ajatuksia auki omasta blogistaan.... Jäin miettimään tuota uudelleen ja palasin takaisin lähtöruutuun.

Ehkä kokonaan uusi tai radikaalisti uudistettu nykyinen blogi ei olisikaan vastaus mihinkään. Ehkä pitäisi vain uskaltaa hajottaa ne Kertunkin mainitsemat itse asetetut lasikatot. Osaksi tästä syystä aloitin nämä sunnuntain spesiaalit - eli ajatus on ollut, ettei sunnuntaisin julkaista mitään sisustukseen liittyvää. Se on ollut todella avartavaa - ja hauskaa. Tuntuu, että odotan tällä hetkellä ehkä juuri eniten näitä sunnuntaipostauksia, joissa saan laajentaa skeneä ikäänkuin "omalla luvalla".

Näiden ajatusten tarkoituksena oli vain kertoa teille, että hei - tällainen minä olen... Vaikka aina voi oppia uutta ja "uudistua", niin elämän peruspilarit ja eletty elämä pysyy samana. Sitä ei voi kukaan muuttaa, ja juuri se elämä on tehnyt minusta tällaisen. Ihan omanlaisen. Ehkä vähän vaihtelunhaluisen ja liiaksikin uusia alkuja rakastavan. Mutta silti aika kivan tyypin, joka jaksaa innostua ihan kaikesta ja ihan sata lasissa.

Suloista sunnuntaita <3

Jutta

Ajattelin aloittaa uuden postaussarjan: Sunnuntain spesiaali. Ajatuksenani olisi kirjoittaa sunnuntaisin jotakin normaalista aihepiiristä poikkeavaa, ja samalla asettaa myös itseni pienen haasteen äärelle; sille kuuluisalle epämukavuusalueelle. Tutuissa ja turvallisissa sisustuspostauksissa ei ole mitään pahaa tai tylsää, mutta kehittymisen (niin kuvauksen kuin kirjoittamisen) kannalta tämä tekee minulle varmasti hyvää. Samalla ajattelen myös, että näin pystyn tarjoamaan teille monipuolisempaa sisältöä kuin tähän saakka on ollut. Miltä kuulostaa?

Ensimmäisenä sunnuntaipostaukseni ajattelin jakaa teille superhelpon ja nopean jälkkärivinkin - Pappilan hätävara. Parasta tässä herkussa on se, että sen voi rakentaa lähes mistä tahansa kaapista löytyvistä aineksista. Vaikka kyseinen jälkiruoka on monelle hyvinkin tuttu ja perinteinen, niin itselläni tämä on jäänyt vähän unholaan viimevuosina. Tästä syystä varmasti innostuin siitä niin kovasti (koska muistin tällaisen olemassaolon).

Omaan hätävaramme ainekset olivat seuraavat:

Bastonge keksejä

Mascarpone juustoa

Maitorahkaa

Vadelmia

Vaniljasokeria

Ja valmistushan oli erittäin iisiä: ladotaan vain kaikki ainekset päällekkäin lasiin ja se on siinä! Lopputulos maistui ja myös näytti todella hyvälle. Mikäs sen parempaa? Variaatioita voi tehdä lukemattomia, joten ihan varmasti aion testata tätä jatkossakin. Haastan samalla itseni keksimään lisää näitä helppoja lasiin tehtäviä jälkkäreitä. Niissä on jokin ihan omanlainen viehätyksensä. Plussana toki myös se, että herkkua on juuri sopivasti kaikille - vs. kakku, jota syömme useamman päivän kolmihenkisen perheen voimin.

Sunnutaipostausten aihepiireinä voisi jatkossa olla ruoka, sunnuntain syvälliset (joskus olen tätäkin blogissani harrastanut, mutta se on jostakin syystä jäänyt täysin unohduksiin), luonto, minun päiväni... Tai jotakin ihan muuta. Postaustoiveita otan myös erittäin mielelläni vastaan! Joten jos mielessäsi on jotakin, josta haluaisit blogistani lukea - älä epäröi kirjoittaa sitä kommenttikenttään. :)

Sateista, mutta herkullista sunnuntain iltaa kaikille!

Jutta