Heinäkuun alussa pihallemme ilmestyi ensikertaa siili. Sitten toinen ja nyt aikuisten siilien lisäksi pihassa temmeltää kaksi poikasta. Ne ovat vieneet koko perheen sydämen hellyyttävän uteliaalla luonteellaan ja sympaattisilla katseillaan. 

Kun ensimmäistä kertaa näimme siilin pihallamme, aloimme vimmatusti etsimään tietoa tuosta rauhoitetusta lajista. Tutkimme myös kuinka siilejä tulisi "hoitaa", jotta saisimme pidettyä niitä pihapiirissämme. Siitä on tuhottoman kauan aikaa, kun viimeksi olen siilin luonnossa tavannut, siksi näky tuntui lähes uskomattomalta. Lukuisten verkkosivujen ja eläinkirjojen tutkimisen jälkeen olemme jotenkuten kartalla siitä, millainen tuo pihasiili eläimenä oikeastaan onkaan. Erityisen hyvää tietoa olemme löytäneet Siili kiikarissa -sivustolta, jossa on todella kattavasti lajitietoa ja erilaisia vinkkejä ohjeineen. Olemme tutustuneet pihasiileihin ja heidän tapoihinsa myös tarkkailemalla niitä iltaisin takapihan terassilta ja ikkunasta. Tarkkailusta onkin muodostunut jo mukava koko perheen yhteinen iltaharrastus. Tätänykyä tuntuu, että siilien ja meidän ihmisten välille on kehittynyt jo jonkunasteinen luottamus. Enää ei karata pusikkoon kun huomaavat meidät pihassa, vaan pääsemme jo aika lähelle heitä tarkkailemaan.

Koska urossiilit voivat vaipua talvihorrokseen jo elokuussa, olemme rakentaneet heille hyvissä ajoin pesän. Ruokailupaikka on pesän edustalla, koska toivomme kovasti heidän siihen tottuvan. Tiedostamme toki, että on jopa todennäköistä, ettei ihmisten tekemä pesä heille kelpaa, mutta elämme kuitenkin toivossa, että edes jokunen tästä siiliperheestä kelpuuttaisi pienen itse tekemämme majan talvipesäkseen. Vielä emme ole pesän sisään laittaneet lehtiä tai muutakaan pesäainesta, sillä he ruokailevat ja touhuavat siellä sisällä aktiivisesti. Puhdistus olisi hankalampaa, jos lehdet tulisi joka ilta poistaa sieltä siivouksen ajaksi. Siistiminen on tärkeää, jotta siilit eivät levitä tauteja toisilleen (tai muillekaan). Hygieniasta pitää myös itse huolehtia ruokinnan ja siivouksen jälkeen, eikä paljaalla kädellä kannata tarvikkeisiin mennä kajoamaan.

Talvipesän suunnitteluun etsin tietoa useista eri lähteistä, joiden pohjalta piirsin paperille hieman mittoja ja haluttua mallia. Hieman halusin tavallista talvipesän mallia modernisoida, ja tällainen siitä sitten lopulta tuli. Vaikka ulkokuori onkin musta, pesän sisäseinät ja -lattian jätimme öljyämättä voimakkaiden hajujen vuoksi. Näitä hajuja kun siilit usein välttelevät.

Materiaalina käytimme muista projekteista ylijäänyttä lautatavaraa ja katoksi sahasimme sopivan vanerinpalasen. Katto on irroitettava, jotta esimerkiksi pesän siivoaminen olisi helpompaa. Koko rakennelman nostimme hieman irti maasta, jottei syksyn tullen pesä makaisi märän maan pinnan päällä. Tätä korkeammalle kuitenkaan pesää ei olisi voinut nostaa, jotta kulku pesään on siilille vaivatonta. Pesän sijoitimme aivan takapihan sivuun, jotteivat ne liiaksi meistä ihmisistä häiriinny, eikä se ole myöskään keskellä koirien kulkureittiä. Vapaana koirat eivät meillä pihassa ole, joten siitä ei tarvitse siilien, eikä koirienkaan kantaa huolta (ikkunasta koirat kuitenkin häntää heiluttaen niitä katselevat ja haluaisivat kovasti päästä lähempää tuttavuutta tekemään :D).

Pesän toteutuksesta vastasi lähes yksinomaan Pekka. En ole tainnut koskaan nähdä häntä niin intohimoisesti viilaamassa yksityiskohtia mihinkään, kuin tuon pesän kanssa näin. Huomaa, että hän nauttii pienistä nikkarointijutuista tällä hetkellä suunnattomasti. Saattaa hyvin johtua myös siitä, että ns. remppaväsymys/turtuminen on jo ehtinyt mukavasti haihtua. Muutenkin kaikenlainen pikku puuhastelu tuntuu pitävän tuon miehen mielen erityisen virkeänä.

Olemme antaneet siileille juomaksi vettä ja ruoaksi kissan kuivaruokaa (vedessä liotettuna). Ruoka tarjoillaan heille kahdeksan ja yhdeksän välillä  illalla ja samaan aikaan siivotaan ruokailupaikka. Tämän jälkeen jäämmekin aina odottelemaan koska herrasväki suvaitsee pihamaalle saapua. Toisinaan jätämme ruokintapäiviä välistä, jotta poikasetkin oppisivat etsimään ruokaa myös luonnosta. Voitte muuten uskoa, kuinka tohkeissaan uusista pihapiirin eläimistä tuo kymmenvuotiaskin on! Siellä me nökötämme yleensä nenät kiinni ikkunassa tai hiljakseen terassin portailla odottaen koska jännittävä luontodokumentti jälleen alkaa :D.

Tällaisissa merkeissä täällä on siis heinäkuun iltoja vietetty. Toivottavasti saamme tutkia poikasten kehitystä vielä pitkälle syksyyn saakka pihallamme ja nähdä edes yhden pesueen jäsenistä hakeutuvan tuohon heille tehtyyn omaan pesäkoloon. 

Onko teillä lukijoilla kokemusta pihasiileistä? Olisi myös kiva kuulla erilaisia vinkkejä siilien hoitamiseen!

Oikein mukavaa alkanutta elokuuta!

Jutta