Top Message

www.oblik.fi

AFRIKAN KAHDET KASVOT

Tämän viikon sunnuntaipostaus on kuvakertomus Afrikan matkaltamme. Matkustimme Kap Verdelle perheeni kanssa joulukuussa 2015. Matkasta on kulunut nyt noin puolisen vuotta ja muistelen näitä hetkiä lämmöllä. Kap Verde on saarivaltio, joka sijaitsee noin 450 km päässä Länsi-Afrikan rannikolta. Suurin osa Kap Verden asukkaista on alkuperältään portugalilaisten siirtolaisten ja afrikkalaisten orjien jälkeläisiä. Asukkaita saarilla Kap Verden saarilla on yhteensä reilut 500.000. Oma kohteemme oli Boa Vista, joka on kolmanneksi suurin Kap Verden saarista. 
Hotellit työllistävät suurimman osan saaren asukkaista, ja hotellialueet ovatkin jättiläismäisiä komplekseja - kuin oma maailmansa... Mutta saarella on kahdet kasvot. Heti hotellialueen ulkopuolelta alkaa karu ja toisenlainen maailma. Turistit elävät hulppeaa elämää suurissa komplekseissa ja väistämättä tuntui pahalta lähteä alueen ulkopuolelle. Kaikki hohdokkuus loppui kuin seinään porttien ulkopuolella. Kaupungissa meitä kohtasi saaren asukkaiden realistisempi maailma, joka antoi ajattelemisen aihetta. Yllättävän moni matkailija ei poistu hotellialueilta. Se on jokseenkin hassua, mutta toisaalta ymmärrän. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ilman käymistä hotellin ulkopuolella, et todellakaan ole nähnyt palaakaan paikallista kulttuuria.
Saarella ei kasva juuri mitään luonnostaan, iso osa ruoasta ja juomasta tuodaan mantereelta - ja erityisesti turisteja varten. Se kontrasti on hillittömän suuri ja sai aika ajoin voimaan pahoin. Hotellilla länsimaalaiset lomailijat syövät ja juovat itsensä pinkeäksi. Samaan aikaan kapungissa lapset kerjäävät rahaa ja vanhemmat yrittävät tehdä niin paljon töitä kuin vain ikinä on mahdollista, jotta lapset pääsevät kouluun ja heille on tarjota myös ruokaa. Kolikolla on tietysti kaksi puolta, sillä ilman turisteja olisi töitä saarella huomattavasti vähemmän, eikä näin ollen myöskään rahaa tulisi saarelle samalla tavalla kuin nyt. Mutta silti... Oma yltäkylläisyys alkoi tuntumaan pahalta. Se tosiasia, että meillä täällä Suomessa on todellakin ihan kaikkea mitä ikinä voi toivoa. Ja silti valitamme. 

Yksi asia oli kuitenkin äärettömän ihana huomata - jokainen paikallinen hymyili. Tuntui kuin he olisivat olleet täysin vailla huolia. He näyttivät suurimmaksi osaksi elävänsä onnellisena. He tervehtivät ja iloiten hokivat saaren omaa mottoa "No stress!"

Ajattelin jakaa Afrikan kokemukseni kahteen postaukseen, jossa toisessa osassa käyn paremmin läpi sitä, mitä mieltä olen paikasta lapsiperheen matkakohteena.

Näiden kuvien myötä haluan toivottaa sinulle kaunista sunnuntain iltaa! 
Ollaan onnellisia siitä, mitä meillä on <3
Jutta

 

Newsletter

Widgets