Top Message

www.oblik.fi

HABITARE 2016: EHEÄMPI KOKONAISUUS KUIN KOSKAAN ENNEN

Moikka! Ja terveiset Habitaresta, jossa vietin koko eilisen päivän. Kuten otsikkokin kertoo, oli messut tänä vuonna paremmat kuin koskaan. Tällä en tarkoita mitään yksittäistä seikkaa, vaan nimenomaan kokonaisuutta, jonka ympärille Habitare oli tänä vuonna onnistunut luomaan mielettömän oman maailmansa. Tuntui kuin olisin ollut jossakin aivan muualla kuin Suomessa! Siis positiivisella tavalla. Jotenkin kansainvälisempää, harkitumpaa, yksityiskohtaisempaa ja inspiroivampaa. Persoonallisempaa. Tänä vuonna oli selvästi panostettu osastoihin, niin pieniin kuin suuriinkin. On aivan takuulla käytetty myös enemmän aikaa suunnitteluun kuin aiemmin, ja se näkyi.

Muutamia asioita, joihin kiinnitin itse huomiota:

1. Värien käyttö
Aivan hillittömän herkullisia väriyhdistelmiä ja rohkeita valintoja. En muista koska värit olisivat näytelleen näin suurta osaa Habitaressa. Ei oltu tyydytty "varmaan ja moneen makuun sopivaan" mustavalkoiseen osastoon, oli leikitelty ja oli haluttu tuoda yrityksen identiteettiä esille ihan tosi hienolla tavalla. Iso peukku! Selkeät värisuosikit osastoilla oli ehdottomasti; vihreä, terrakotta, nude, kamelin keltainen ja musta/tumma harmaa.

Samalla kuitenkin vähän uumoilen, että vahvojen ja tummien sävyjen käyttö lisääntyy vain hetkellisesti... Osa ei lämpene näille kotioloissa lainkaan, ja toisillekin tämä on vain ohimenevä vaihe. Trendiksi värien voimakas käyttö kuitenkin on noussut vahvasti - niin sisustuksen kuin vaikkapa pukeutumisen osalta. Silti valtaosa on hieman arka niiden käytössä. Ainakin näin suurina pintoina. Ehkä tästä löytyy kuitenkin hyvä uusi suunta, joka on edes aavistuksen värikkäämpi ja persoonallisempi.
Habitare 2016 / Vepsäläinen
Vepsäläisen osasto oli tänä vuonna erityisen inspiroiva ja trendikäs. Aiemmin hieman "turvallisemmalla" maaperällä kulkenut Vepsäläinen on luottanut ajattomuuteen ja klassisuuteen. Samoja periaatteita varmasti ovat tänäkin vuonna käyttäneet, mutta entistä rohkeammin ja freesimmin.


Habitare 2016 / Tikkurila
Tikkurilalla oli yksi parhaista osastoista koko messuilla. Superihania sävyjä ja todella tyylikkäitä stailauksia värien ympärille. Tällä osastolla taisin viettää kaikista eniten aikaa. Wau! Tikkurilan osastolta ylläoleva ja kaksi seuraavaa kuvaa.
Habitare 2016 / Tikkurila
2. Erilaisten metallien käyttö - yhdessä ja erikseen.
Paljon on näkynyt aiemminkin erilaisia metalleja ja niiden käyttöä messuilla. Tänä vuonna kuitenkin messinki, kulta ja kromi näyttelivät isoa osaa stailauksissa ja tuotteissa. Myös maalattua metallia, siroa sellaista, näkyi monissa eri tuotteissa. Yksi oiva esimerkki Anni Pitkäjärven metalliputkesta työstetty Lempi-hylly ja Pinna-naulakko. Kupari sen sijaan tuntuu väistyneen lähes täysin.
Habitare 2016 / Anni Pitkäjärvi
Habitare 2016 messinkivalaisin
Habitare 2016 seinäpanelointi
3. Lattiamateriaalit
Halleluja - vihdoinkin messumatot väistyvät hamaan historiaan ja lähestulkoon jokainen osasto oli asentanut kauniin ja omaa tyyliään parhaiten kuvaavan lattian omalle paikalleen. Ja enää ei siis vain perus tammiparkettikaan riittänyt monelle (vaikka ajaton ja oiva valinta onkin), vaan oli päätetty tuoda omaa identiteettiä esille lattiasta kattoon. Täydellinen esimerkki löytyi Hakolalta, joka oli jälleen onnistunut osaston rakennuksessa todella hyvin. Vaaleanpunainen parketti täydentää juuri sitä mielikuvaa yrityksestä, jota selkeästi tavoitellaankin. Klassinen, uudistunut, nuorekas, ajaton, yllätyksellinen.
Habitare 2016 / Hakola
Habitare 2016 / Signals
Signals -vainunäyttelyssä oli jälleen todella paljon katsottavaa ja mielenkiintoisia visioita + näkemyksiä tulevaisuuden kodeista. Stailauksilla tavoiteltiin mielikuvien herättämistä ja uusien näkökulmien löytymistä jopa radikaalein tavoin (esim. kasvit sohvalla...). Lähestymistapa toimi oikein hyvin ja synnytti uusia ajatuksia itsellenikin. Täälläkin puhutteli värikkäät lattiat.  


4. Vihersisustus - vihersisustus - vihersisustus
Ei pelkkiä pieniä ruukkuja ja pöydällä kimppu leikkokukkia. Ehei! Jotakin paljon enemmän ja paljon runsaammin. Oli viherseiniä, suuria kasvilaatikoita, kasvijulisteita, monimuotoisia kasviasetelmia ja tottakai myös leikkokasveja erilaisissa vaaseissa ja maljakoissa. Oli havuja ja lehtikasveja. Mutta vähemmän kukkivia kukkia - enemmän ikivihreää.
Habitare 2016 / Signals vainunäyttely
Habitare 2016 / Marimekko
Habitare 2016 / Tikkurila
Habitare 2016 / Interface
Tätä Interfacen osaston klassista, pelkistettyä ja tyylikästä stailausta jäin katsomaan pitkäksi aikaa. Mielestäni tuo seinälle ripustettu viherseinä on kuin kaunein taideteos. Olen nähnyt kyllä vastaavia ennenkin, mutta tässä oli jotenkin onnistuttu muita paljon paremmin. Selkeä tausta ja harmoniset värit ympärillä toivat teoksen entistä paremmin esille. Sitten jäin myös harmittelemaan miksen kysynyt tuosta nahkatyynystä mitään! Se olisi ihan täydellinen sohvallemme <3.
Persoonallisuus, yllätyksellisyys, innovaatio, rohkeus, runsaus, ja pelottomuus. Nämä adjektiivit jäivät mieleen vuoden 2016 Habitare-messuilta. Lisäksi iso kasa uusia ideoita ja yksityiskohtia, jotka hätkähdyttivät. Sanoisin, että todella todella eheä kokonaisuus, joka kannatti todellakin kokea.

Kiitos vielä parhaalle seuralle ja monille iloisille kohtaamisille! Oli ihan huippupäivä <3. Koneelle jäi vielä paljon kuvia, katsotaan josko niistä saisi vielä toisen inspiraatiopostauksen aikaiseksi ;).

Jutta

PS. Kannattaa kurkistaa myös muiden blogien messuantiin. 
Kukin on kuitenkin fiilistellyt näitä eri kulmista ja poiminut omasta mielestään parhaita paloja linssin läpi. Messupostauksia on julkaissut tässä vaiheessa ainakin seuraavat blogit:



  1. Hauskaa lukea, mihin kiinnitit huomiota. Paljon samoja asioita, kuin itsekin ihastelin, mutta myös jotain sellaistakin, mitä jäi itseltä huomaamatta (kuten tuo upea viherseinä). Oli myös mukava nähdä! Harmi kun oma visiitti oli niin pikainen, niin jäi harmittavan vähän aikaa vaihtaa ajatuksia. Ensi vuonna varaan koko päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Messut on kuitenkin aina sen verran laajat, että usein sitä kiinnittää huomiota vain osaan jutuista. Onneksi on blogit, joiden kautta pääsee kurkkaamaan muihinkin näkökulmiin :).

      Aika meni kyllä niin nopeaan, ja oli tosi kiva nähdä. Harmi tosiaan kun jäi niin vähän aikaa kuulumisten vaihtoon. Ehkä ensi kerralla paremmalla ajalla ja vähemmän hektisessä paikassa :)

      Poista
  2. Kiitos maistiaisista, huomenna pääsen livenä toteamaan uudistuneet messut. Herkullisia ja inspiroivia poimintoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä :) Mitä mieltä olit? Täyttikö Habitare odotukset tänä vuonna?

      Poista
  3. Oli kyllä mahtavaa treffata eilen. =)
    Tuosta tyynystä: laita meiliä niina.sinkkonen@interface.fi
    Hän suunnitteli osaston ja voi kertoa sinulle tyynystä taatusti lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin paljon tuttuja yhteen päivään, että ihan pää pyörällä kuljin :D. Oli tosi kiva pikaisesti tavata! :)

      Ja kiitti tyynyvinkistä :)

      Poista
  4. Niin komppaan Jutta sua! Minustakin ehdottomasti parhaat Habitare messut ja ihan samoja ajatuksia heräsi minullekin. Toi ylin kuva, vihreä seinä ja ruskea sohva, teki minuun eilen lähtemättömän vaikutuksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minuunkin, jotenkin tuo väriyhdistelmä ja tunnelma tuossa oli pysäyttävä! Oli kyllä mainiot messut :)

      Poista
  5. Toivepostaus, kiitos myös linkeistä.
    Jää minulla väliin, nautin näin blogien kautta tunnelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa, onneksi tosiaan nykyään parhauta paloja pääsee kurkkimaan virtuaalisestikin jos livenä vierailu jää syystä tai toisesta välistä. :)

      Poista
  6. Vaikuttaa upealle! Ihanaa, että vihdoin Habitaressä näkyy, että kyllä mekin osataan täällä Suomessa tehdä upeita juttuja! En malta odottaa lauantaita, että itsekin vihdoin pääsen käymään messuilla! :) Kiitos näistä paloista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Me todellakin osataan, kunhan vain uskalletaan :)

      Poista
  7. Lauantaina paikanpäälle. Kiva postaus.

    VastaaPoista

 

Newsletter

Widgets