Top Message

www.oblik.fi

JOULU 2018


Tämä joulu oli kaikin puolin leppoisa. Jo etukäteen päätimme kieltäytyä muutamista kutsuista ja pyhittää joulunaikaa myös muulle kuin autossa istumiselle ja/tai aikatauluille. Aattona varasimme taloyhtiön saunavuoron jo aamuksi ja päivällä hiljennyimme Littoisten kirkossa. Jouluruoka katettiin tänä vuonna Mummin ja Papan luokse, jonne kokoonnuimme perheen kanssa. Illaksi tulimme takaisin kotiin ja tunnelmoimme joululeffan parissa. Joulupäivä oli perheen pyjamapäivä ja pienen ulkoilun lisäksi emme liikkuneet juuri sohvan ja jääkaapin väliä pidempiä matkoja. Elokuvia katselimme oman perheen kesken tuona päivänä viisi (oikeasti, en ole koskaan katsonut niin montaa elokuvaa päivän aikana) ja lisäksi pääsin aloittamaan lahjaksi saatua kirjaa.


Tuntuu, että kulunyt syksy vaati kaiken tämän hiljentymisen ja verkkaisen joulunajan. Toisaalta pari laiskottelupäivää oli riittävästi, sillä jo torstaina alkoi makaaminen ja tekemättömyys riittämään. Lomaa jatkamme vielä vuoden loppuun, mutta loppupäivät aion pyhittää ystäville ja uuden vuoden juhlistamiselle. Railakasta vuodenvaihteen juhlaa emme kuitenkaan aio viettää, vaan pakenemme koirien kanssa pauketta pakoon Pekan lapsuudenkotiin, joka tuntuu juuri nyt maailman parhaalta ajatukselta.  

Olen niitä ihmisiä, jotka alkavat fiilistelemään joulua jo hyvissä ajoin loppusyksystä. Tästä hyvä esimerkki on se, miten jo lokakuussa lapseni tokaisia turhautuneena, että on kyllästynyt kotona jatkuvasti soiviin joululauluihin. Kun aatto ja joulupäivä on sitten vietetty, tuntuu että mieli alkaa kaipaamaan raikkautta ja uutta tulevaa vuotta. Näinpä tänä(kin) vuonna joulu riisuttiin kodistamme jo ensimmäisenä arkipäivänä joulunpyhien jälkeen. Koristeet pakattiin siististi laatikoihin ja kuusi kannettiin ulos. Tähdet saavat edelleen jäädä ikkunoihin ja kranssi oveen. Taljat ja pehmeät viltit kuuluvat sen sijaan talvisen kodin sisustukseen, joten myöskään niiden kanssa ei kiiruhdeta.


Entäpä teillä, millaisia jouluihmisiä teidän kodissanne asuu? 
Fiilistelläänkö joulua vielä loppiaiseen saakka vai joko koti saa väistyä joulun alta heti pyhien jälkeen? Ja ennenkaikkea, miten teidän joulunaika on muuten sujunut?

Rentouttavia vuoden viimeisiä päiviä <3
Jutta

  1. Ihanan rauhallinen joulu teillä takana.
    Mutta missä on Littoisten kirkko? Asuimme muutaman vuoden Littoisissa, mutta kirkkoa en muista nähneeni.
    Meillä ei fiilistellä joulua Loppiaiseen saakka, kunhan nyt uuteen vuoteen asti jaksaisi. Itse asiassa koristelin juuri tänään joulukuuseen uuteen vuoteen sopivammaksi eli poistin punaiset pallot ja laitoin tilalle valkoista ja hopeaa.
    Mukavia vuoden viimeisiä päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä ihana joulu tosiaan <3. Littoisten kirkko on tehtaan takana seurakuntatalon läheisyydessä (puutalojen keskellä). Ihana tunnelmallinen kirkko, mutta jää kyllä helposti huomaamatta jos ei osaa etsiä :). Iloista uutta vuotta sinne sinulle!

    VastaaPoista

 

Newsletter

Widgets