Top Message

www.oblik.fi

UUSI KESÄOLOHUONE ON VALMIS!

Kaupallinen yhteistyö: Cello

Pergola terassille

Tätä hetkeä olen odottanut koko kevään. Tai oikeammin lähes kaksi vuotta, eli koko sen ajan kun olemme mökin omistaneet. Meillä on vihdoin terassi! Voin kertoa, että suupielet hakeutuvat hymyyn jatkuvasti kun ihailen hurmioituneena 75 m2 uutta kesäolohuonettamme. Terassi rakennettiin omin pienin kätösin YouTube ohjeilla ja isien ohjeilla + avustuksella. Materiaalina käytimme höylättyä kuusta ja pinnalla rautasulfaattia. Rakennus-/käsittelyprojektista tulossa juttua myöhemmin kun osaan siitä paremmin kertoa. Tässä vaiheessa harmaantuminen on vielä ”kesken” ja odotellaan mitä ensimmäiset sateet ja nämä aurinkoiset kesäpäivät pinnalle tekevät.

Koska terassista päätettiin rakentaa kertaheitolla tarpeeksi suuri, oli alunalkaenkin selvää, että tuota alaa jaetaan eri toimintojen kesken selkeiksi omiksi alueiksi. Yksi osa on sisääntulon edustalla oleva katettu terassi, jossa riippukeinussa pääsee rentoutumaan. Toinen selkeä oma alue on yhden askeleen alempana oleva aurinkotasanne, johon olen mittaillut auringon paistavan tontillamme kaikista eniten vuorokauden aikana. Maisema tasanteelta on myös sielua hyväilevä. Kaiteet tuosta edelleen puuttuu, mutta tulossa on! 

Loppuosa on jaettu siihen tärkeimpään: ulkona ruokailuun ja ruoanlaittoon. Koska on melko suuri todennäköisyys, että Suomessa saattaa sataa kesälläkin, haluttiin tiskipöytä ja grilli saada sellaiselle paikalle, johon on mahdollista päästä sadepisaroilta tai vastaavasti paahteelta suojaan tarvittaessa. Emme kuitenkaan halunneet rakentaa kiinteää ratkaisua, joten päädyimme pergolaan! Cellon 3x3 metrin kokoisessa Halo-pergolassa on kevytrakenteinen alumiinikehikko, joka kiinnitetään ruuveilla alustaansa - tässä tapauksessa terassin päälle (myös suoraan maahan kiinnitys maapiikeillä on mahdollista). Vedettävä kangaskatos hylkii vettä, sekä suojaa UV-säteiltä. Katos on mahdollista vetää kokonaan auki, kiinni tai jotakin siltä väliltä. Päälle vedettynä katos tekee mielestäni grillauspaikasta enemmän ”huonemaisen”, muttei silti peitä näkymiä mihinkään suuntaan. Tarkoitus olisi nikkaroida sinne vielä kesällä vähän lisää laskutilaa, joka helpottaa sekä ruoanvalmistusta, että tiskausta.

Cello Rodium 4 kaasugrilli
Cello savustuslaatikko

Grillinä meillä on tähän saakka ollut käytössä mökin jäämistöstä löytynyt vanha pallogrilli, joka sinänsä on ajanut asiansa ihan hyvin… Mutta koska erityisesti Pekka rakastaa ruoanlaittoa mökillä, oli selvää että tarvitsimme ulos kunnon ruoanlaittovälineet. Myöhemmin tässä kuussa tulee jälleen hänelle vuosia täyteen, joten halusin järjestää ahkeralle terassinrakentajalle kunnon yllätyksen etukäteissynttärilahjan muodossa. Päädyin hankkimaan hänelle salaa (tai meille kaikille, mutta erityisesti tästä yllätyksestä nauttii kyllä perheen miesväki) Cello Rodium 4 kaasugrillin, jossa toisella sivulla on kaasuliesi ja 1/3 osa grillin valurautaisista paistopinnoista on parilaa. Tämä helpottaa elämäämme ihan valtavasti, sillä sisällähän meillä ei ole kuin yksi ”kannettava” induktiotaso. Nyt perunat kiehuvat näppärästi samalla kun pihvejä ja vartaita vierellä kääntelee, eikä tarvitse sisällä juosta katsomassa joko ne olisi valmiita. Sankari totesi silmät loistaen paketin avattuaan, että hänellä on nyt ensimmäistä kertaa elämässään keskitasoa laadukkaampi grilli :D. Laadukkaan grillin kun kuulema tunnistaa ominaisuuksien lisäksi mm. tukevuudesta. Uskon miestäni, enkä tosiaan laita vastaan. Grilliä ihailtiin ja kokeiltiin kaksi päivää putkeen, ja grillaamaan innostui myös juniorimme. Hän lupasi valmistaa ruokaa mökillä nyt entistä useammin. Käy minulle! Mökkigrillinä tämä toimii meillä varmasti todella mainiosti vielä vuosia eteenpäinkin.

Vartaat tulevat varmasti olemaan tämän kesän hitti, sillä löysin Cellon valikoimista 60cm pitkiä varrastikkuja, jotka osoittautuivat tosi näppäriksi koon, toimivuuden ja uudelleenkäytön kannalta. Litteän muotoilun ja päässä olevan ”kahvan” ansiosta vartaita oli miellyttävä pyöritellä grillissä. Testiä odottaa vielä kaasugrillin sisään laitettava Cello-savustuslaatikko, johon Pekka kyllä koitti käydä pyytämässä kalaa järvestä, siinä kuitenkaan tällä kertaa onnistumatta. Uskon kuitenkin, että laatikko tulee olemaan kovalla käytöllä, sillä itsepyydetyt ahvenet ovat hänen suosikkejaan nimenomaan savustettuna, eikä sellaista mahdollisuutta täällä vielä ole tähän saakka ollut. Ruokailun päätteeksi grilli on tietysti hyvä puhdistaa varrellisella Cello-grilliharjalla (jossa on harjan ja sienen lisäksi päässä myös kätevä kaavin) ja lopuksi laittaa suojapeite päälle, jotta grilli pysyisi hyvänä mahdollisimman pitkään. Meillä on käytössä Cellon iso suojapeite, joka on UV-suojattua kangasta ja siinä on myös ilmastointiaukot, sekä aukeava etuosa. Olemme siis todellakin valmiita ulkoruokintaan ja kesäiseen terassielämään, jossa sisällä ei käydä kuin kääntymässä!

Cello varrastikut
Cello Halo-pergola
Cello grilliharja

Testailimme grilliä heti terassin valmistuttua ja voihan tavaton, miten hyvältä ruoka ulkona tehtynä - ja syötynä maistuikaan! Raskaan rakennusviikon päätteeksi kannoimme vanhan notkuvan pöydän talon alta terassille ja sen ympärille pari tuolia sisältä. Ruokailuryhmää ei siis myöskään vielä ole, mutta siihenkin oli ajatus kesällä DIY-hengessä sellainen toteuttaa. Nykyinen pöytä on myöskin edellisten omistajien perua ja sitä piti jälleen ruuvailla kasaan, jottei se painu kasaan kesken ruokailun :D. Lautatavaraa kun jäi jonkin verran yli, olisi tarkoitus hyödyntää sitä näihin tuleviin kalusteisiin. Katsotaan koska inspiraatio tuohon iskee, voi olla kuitenkin että päädymme vain rentoutumaan tässä koko tulevan kesän ottamatta porakonetta ja sirkkeliä esille enää kertaakaan. Viralliset terassin avajaiset vietetään sitten myöhemmin tässä kuussa ja silloin koko komeus pääsee varsinaiseen tulikokeeseen. Toivomme siis kädet ristissä, että meitä hemmotellaan toukokuun kaltaisilla kesäpäivillä vielä tästä eteenpäinkin.  

Cello grillin suojapeite
Olen sanoinkuvaamattoman onnellinen, että päätimme tehdä koko tämän prosessin alusta loppuun itse, sillä opimme ensinnäkin sata uutta asiaa ja lisäksi olen vakuuttunut siitä, että osaan nauttia tästä ”lisähuoneesta” vielä entistä enemmän kun toteutus on vaatinut hieman verta, hikeä ja kyyneleitäkin. Lopputulos on kuitenkin pienien kauneusvirheidenkin kera meille juuri täydellinen ja uskon meidän viettävän tässä kesäkeitaassa monia ikimuistoisia hetkiä. Kesä on todellakin ihmisen parasta aikaa <3.

Jutta

ps. Viimeisen kuvan tunnelma kertoo kaiken olennaisen tästä hetkestä. Rakentaja on tavattoman onnellinen ja aikoo nauttia koko kesän uudesta terassista ja maittavista grillihetkistä. Allekirjoittanut jää taasen odottamaan niitä suussa sulavia herkkuja ;)

  1. Vou!! Tuo on ihan huippuhieno! Katosratkaisu on myös onnistunut, siellä voi istua vaikka sadekuuron yllättäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ollaan kyllä tosi tyytyväisiä lopputulokseen ja erityisesti juuri tuohon pergolaratkaisuun. Se teki isolle terassialalle kivasti huonemaista tunnelmaa :)

      Poista
  2. Onnistunut lopputulos ja kiva tuo toinen tasannekkin tuolla alempana. Hyvä tehdä kerralla kunnon kokoinen, ettei tartte olla heti isontamassa. Meilläkin nyt tehdään niin ,ettemme käsittele enää terassia ja katon jos tänä kesänä tai ens kesän alussa käsittelen kans rautasulfaatilla....en jaksa isoa terassia olla joka vuosi käsittelemässä. Raput saa nyt jäädä mustaksi. Tuolla kyllä hyvä viettää kunnon bileet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samaa mieltä! Tasanne on tosi onnistunut ja mukava, ettei koko iso ala ole samalla korkeudella. Tämä rautasulfaattikäsittely oli kyllä helppoa. Vielä kun tulisi muutamat sateet ja näkisi miten reagoi sen kanssa ja paljonko tasoittuu/kirjavoituu siinä. Ainakin toistaiseksi näyttää tosi kivalta. :)

      Poista
  3. Todella upea kokonaisuus! Toivoisin kovasti että ennättäisit kertoa tällaiselle tee-se-itse -aloittelijalle, vinkkejä terassin tekoon, sillä se on hyvinkin ajankohtainen omalla mökilläni. Mielelläni kuulisin suuntaa-antavan arvion työtunneista, tarvittavista työvälineistä ja materiaaleista. Sekä nähdä toki lisää kuvia! Itselleni on tulossa myös terassi kahteen tasoon, joten siihen liittyvä kiinnostaa kovasti.

    Joka tapauksessa kerrassaan onnistunut kokonaisuus. Rentouttavia ja ihania hetkiä mökillenne!

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea!! Voisin keskittyä terassipostauksissa noihin vinkkeihin myös, kiitos :)

      Poista
  4. Hei! Oletteko vielä pergolaan tyytyväisiä? Voiko sen jättää talveksi ulos
    vai pitääkö purkaa aina kesän jäljiltä varastoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, ollaan oltu kovin tyytyväisiä. Pergola oli koko talven tuossa paikoillaan ja ihan kunnossa nyt keväällä. Voi siis jättää ulos myös talveksi. Katekankaan voisi toki ottaa sisälle talven ajaksi :).

      Poista
    2. En tiedä luetko kommentteja näin vanhaan kirjoitukseen enää, mutta olisin kysellyt tuosta katoksen kiinnittämisestä terassin. Ostettiin sama katos eikä yhtään ymmärretä miten se on tarkoitus pakkauksen mukana tulleilla härpäkkeillä saada kiinnitettyä puiseen alustaan?! Vai kiinnitittekö jollain muulla keinolla katoksen?

      Poista
    3. Heippa! Hmmm... Nyt en enää yhtään muista miten se kiinnitettiin. Muistaakseni ihan terassiin suoraan ruuveilla kiinni ja terassin alle laitettiin vielä vähän vahvempaa puuta alle, että pysyy tukevana. Tämä vastaus tosin taitaa tulla sen verran myöhään, että olette saattaneet jo saada katoksen pystyyn, vai kuinka? Toivottavasti ainakin! :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets