Top Message

www.oblik.fi

MILLAISIA KULUJA YRITTÄJYYTEEN LIITTYY?

Ensin pitää varmaankin vetää tähän alkuun kattava discleimeri. Se mitä tässä tekstissä kerron, perustuu omiin kokemuksiini, omiin valintoihini ja omiin ratkaisuihini. Tämä teksti ei ole aukoton opas yrittäjyyden kuluista - eikä se sovellu sellaisenaan kenenkään muun käytöön kuin omaani (ei edes samalla alalla työskentelevälle). Jokaisella meillä on taskussa eri määrä euroja ja erilaisia tavoitteita tai erilaisia tottumuksia. Koska kuitenkin uskon, että monia kiinnostaa yrittäjyyden kulupuoli, voisin avata hieman omaani. Kaikenkattavaa analyysiä en aio kuluistani tehdä, mutta raamit ja omat kokemukseni voin teille jakaa. Joten, jos olet tämän jälkeen valmis vapauttamaan minut kaikesta vastuusta - tervetuloa lukemaan tätä kolmatta talousteeman alle lukeutuvaa tekstiä.

Jos olet täällä ensimmäistä kertaa talousjuttujen parissa, suosittelen aloittamaan tästä tekstistä. Siinä avasin artikkelin verran lukuja siitä, miten ensimmäinen vuoteni luovan alan yrittäjänä meni. Nyt siihen kulupuoleen. Käsittelen tässä enimmäkseen hallintoon yms. liittyviä kiinteitä kuluja, jotka juoksevat vaikken laskuttaisi ainoatakaan keikkaa. Näiden lisäksi yritystoimintaan liittyy paljon muita kuluja, jotka vaihtelevat paljon (stailaustarvikkeita, kalustoa, teknisiä laitteita, auton käyttöön liittyviä kuluja, kursseja, edustuskuluja...).


Vakuutukset


Olen sellainen tyyppi, joka haluaa ottaa näissä asioissa varman päälle. Maksan melko monesta vakuutuksesta - eli itselleni mielenrauhasta. Yhtä oikeaa tapaa ei ole ja itse olen valinnut tämän tien, koska se tekee työnteostani tehokkaampaa. Olen huomattavasti rauhallisempi kun voin luottaa siihen, että taustalla on edes jokin turva jos sairastun pidemmäksi aikaa, tarvitsen nopeaa lääkärihoitoa, onnistun tiputtamaan jonkin asiakkaan arvokkaan esineen yms. Tiedän myös yrittäjiä, jotka eivät ota juuri mitään vakuutuksia pakollisten päälle. Tässä kohtaa on mahdollista säästää reilusti euroja, mutta samalla pitää osata sitten itse varautua mahdollisiin vahinkoihin, tapaturmiin yms. 

Maksoin vuonna 2017 vakuutusmaksuja n.4.600 euroa. Kuukausitasolla tämä tekee hieman vajaa 400 euroa. Tämä pitää sisällään myös maksamani YEL-vakuutuksen, josta saan vielä uuden yrittäjän alennusta. 

YEL-maksua maksan melko vähän. En kuitenkaan minimiä, mutta vähänlaisesti. Tämän vuoksi säästän YEL:in lisäksi henkilökohtaista eläketurvaa + laitan muutoin rahaa säästöön kuukausittain kaiken varalta. 

Muut kiinteät kulut (hallinto, ohjelmistot)


Tähän alle laskin kirjanpitoon, ohjelmistoihin, sekä laitteisiin liittyvät kiinteät kulut (puhelinlasku, nettiliittymä, ohjelmistot...). Mikäli minulla olisi toimisto-/liiketila jossakin, olisi tässä kohtaa aivan toisenlainen kuluerä. Kirjoitin kotona työskentelystä (10 parasta asiaa kotona työskentelyssä) ja olen siis sitä mieltä, että ainakin tällä hetkellä haluan säästää tuon erillisen toimipisteen kulun ja teen töitä kotitoimistolta käsin. 

Kiinteät kulut vuositasolla olivat viime vuonna n.2.600 euroa. Tämä tekee kuukausitasolla noin 215 euroa. Suurin yksittäinen kuluerä on kirjanpidon kulut. Voisin periaatteessa tehdä toiminimen kirjanpidon myös itse, mutta myönnän kyllä rehellisesti, että minusta ei olisi siihen. 

Vaikka taustani on finanssialalta ja ainakin luulen ymmärtäväni numeroiden, tuloslaskelman ja taseen päälle jotakin, en osaa olla tiukka itselleni. Voin hyvin kuvitella, että olisin jättänyt jokaisen palautettavan ALV-laskelman myöhässä ja laskenut vasta viimeisinä päivinä koko vuoden verotettavia tuloja... Jättäisin liian herkästi kaiken viimetippaan. Tarvitsen hyvän kirjanpitäjän, joka sekä vaatii, että opastaa. Ajattelen, että samalla voin säästää rahaa neuvojen ja vinkkien vuoksi. Ja edelleen ajattelen, että kukin keskittyköön työssään siihen, mikä on olennaista ja missä on hyvä. Näin jokainen hoitaa oman tonttinsa tehokkaasti itseään ylikuormittamatta. Kiire on välillä niin valtava, että jos ajattelisin tekeväni sen päälle vielä noita kirjanpidollisia asioita niin halleluja!

Arvonlisävero + ennakkovero


Arvonlisävero ei sinänsä ole kulu. Laskutan saman veron itse ja maksan sen eteenpäin valtiolle kuukausittain. Saan vähentää siitä toki muiden kulujeni arvonlisäveron, mutta kuluja ei ole itselläni yhtä paljon kuin maksettavia alveja. Positiivista sinänsä. Arvonlisäveron määrä riippuu täysin kuluneesta kuukaudesta ja tehdyistä projekteista - eli laskutettavista töistä.

Ennakkoveroa maksan tänä vuonna 30.000 euron mukaan. Tämä on siis arvio tuloksesta kulujen jälkeen jonka tälle vuodelle uskalsin heittää. Viime vuonna ennakoin jonkin verran alakanttiin ja nuo lisäverot joudun maksamaan nyt jälkikäteen. Ennakkoverossa ikävää on se, että arviota voi nostaa kesken vuoden, muttei laskea. Jos siis arvioin tulokseksi 60.000 euroa ja totean kesäkuussa ettei se tule ikimaailmassa toteutumaan, maksan arvion mukaan silti koko loppuvuoden tuohon ensin arvioidusta laskettua ennakkoveroa. Auts. Tästä syystä itse arvioin mieluummin hieman alakanttiin ja laitan loput säästöön - eli maksan loppuvuodesta ekstraa vapaaehtoisesti. Vaihtoehtoisesti jos olisin arvioinut yläkanttiin, saan toki euroja takaisin, mutta vasta seuraavan vuoden joulukuussa. Jos työt alkavat loppumaan ja tuloja ei ole, on yli vuosi aika pitkä aika odotella niitä takaisin. EDIT! Naisyrittäjien fb-ryhmässä heräsi keskustelua tästä ja ilmeisesti nykyään ennakonalennusta voi myös pyytää kesken tilikauden. Ole kuitenkin realistinen arviossasi.

Maksan ennakoita 6 kertaa vuodessa, yhteensä 5.100 euroa. Tämä tekee 425 euroa kuukausittain. Tämän maksan koko vuoden, vaikka tosiaan heinäkuusta alkaen en saisi yhtäkään ainoata maksavaa asiakasta yritykselleni. Jos taas businekset menevät odotettua paremmin, joudun tietysti loppuvuodesta maksamaan vielä vähän bonusta päälle.

Tämän verran kuluja kertyy yritystoiminnasta vuosittain


Nämä yhteenlaskettuna kuukausittaiset kulut yritystoimintaan liittyen ovat 1.040 euroa (n.12.300e/vuosi). Tämä summa lähtee tililtäni joka kuukausi ilman yhtäkään muuttuvaa kulua. Ja kuten sanoin, näihin lisätään vielä monen monta kuluerää jäsenmaksuista, laitehankinnoista, matkakuluista ja toimistotarvikkeista alkaen. Jos näitä muuttuvia kuluja ei olisi, olisi työnteko todella haastavaa, jopa mahdotonta. Tämän vuoden alussa olen jo joutunut ostamaan uuden läppärin ja puhelimen (koska vanha tilttasi, enkä voi hoitaa asiakascaseja ilman puhelinta). Nämä ovat olleet iso investointi alkaneeseen vuoteen.

Tämä yhteenveto ei tosiaan ole ohjeistus siihen, miten asioita kannattaa hoitaa, eikä sitä kannata käyttää pohjana omille laskelmille. Kuten alussa totesin, jokainen tekee juuri kuten itse parhaaksi katsoo ja kokee. Pidän itse siitä, että voin tehdä töitä rauhallisemmin mielin ja tästä syystä käytän paljohkosti rahaa vakuutuksiin. Kokonaiskuluni ovat kuitenkin melko maltilliset, jonka selittää esimerkiksi kotitoimisto. Yksinyrittäjänä en myöskään maksa työntekijämaksuja (palveluja silti olen joutunut viime vuonnakin ostamaan muilta jonkin verran, jotka ei näihin auki laskettuihin kuluihin kuulu...). Säästän myös jokaisena kuukautena pikkuisen sivuun "huonompaa" kuukautta varten. Muitakin säästökohteita löytyy. Meidän perheen arjen raha-asioista voit lukea tarkemmin täältä (Minä, sinä vai yhdessä?).



Yrittäjyydestä haaveilevalle annan seuraavat vinkit:

  1. Laske oma kuluarviosi ennakkoon ja säästä etukäteen vähintään 5-6 kuukauden kulut tilille ennen toiminnan aloittamista (parempi enemmän kuin vähemmän). Jos tuloja on hankala arvioida etukäteen, käytä kuluissa mieluummin hieman liian suurta arviota kuin liian pientä. Lisää arvioon mukaan myös muuttuvat ja yllättävät kulut.
  2. Mieti ja arvioi, kuinka paljon olet valmis maksamaan mielenrauhasta. Liittyy se sitten vakuutuksiin, ulkoistettaviin töihin (esimerkiksi kirjanpito) tai mihin tahansa muuhun. Ole tässä kohtaa tarkka ja realistinen. Jaksatko ja haluatko todella tehdä kaiken itse vai voisitko silläkin ajalla tehdä sellaista, mistä nautit enemmän?
  3. Ennakkoveron määrä kannattaa arvioida mahdollisimman realistiseksi ja ainakin ensimmäisenä vuotena mieluummin hieman liian alas kuin ylös (nyt moni heristää sormeaan, mutta näin minä asian kuitenkin näen). Näin et joudu niinsanotusti kuseen jos asiakkaita ei olekaan ensimmäisenä vuotena odotetusti. Jos huomaat kuitenkin, että menee aika kivasti - muista nostaa arviota tai maksaa ekstraa loppuvuodesta/ennen veroilmoituksen antamista. EDIT! Naisyrittäjien fb-ryhmässä heräsi keskustelua tästä ja ilmeisesti nykyään ennakonalennusta voi myös pyytää kesken tilikauden. Enivei - ole realistinen :).
Ja bonuksena: muista kerätä kaikki kuitit ja tositteet talteen ja tehdä niistä laskelmia jatkuvasti! Olet melkoisen urakan edessä loppuvuodesta, jos alat etsimään kuluja ja niihin liittyviä kuitteja vasta silloin. Koskee myös kilometrilaskelmia. Voin kertoa, että ei ole herkkua muistaa ja etsiä ajettuja reittejä ja kilometrejä jälkikäteen useammalta kuukaudelta kerralta. Been there, done that!

Tällaisia vinkkejä ja ajatuksia tähän päivään ja tämän kuukauden aiheeseen. Kiva, että jaksoit lukea koko tekstin tänne loppuun saakka. Olisi mahtavaa kuulla, mistä haluaisit lukea huhtikuun talousteemassa: yrittäjyyteen, arjen talouteen vai ehkä säästämiseen liittyvää asiaa? Tai mitä mieltä ylipäänsä olet näistä jutuista nyt kun muutamia aiheita on jo ehditty käsittelemään... Jatkoon vai ei?

Jutta

PS. Annoin alkuvuodesta haastattelun myös op.mediaan yrittäjyydestä.
Käy lukemassa juttu täältä: Yrittäjän ensimmäinen vuosi.

  1. Jatkoon! On mielenkiintoista lukea näitä koska ajatuksemme yrityksen pyörittämisestä osuvat niin hyvin yhteen.

    VastaaPoista
  2. Itse lähdin ehkä soitellen sotaan, koska etukäteen en säästäny noin monen kuukauden kuluja ( aika iso summa olisikin sääsätettäväksi ) Kulut ovat onneksi maltilliset, tosi pienet itseasiassa mitä ne voisi ollakaan! On ollut mielenkiintoista lukea näitä listauksia, tuo uutta näkökulmaa omiin ajatuksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se on myös kyllä totta, että eri aloilla kulut ovat eri luokkaa. Jos kulut on pienet, niin tietysti säästösummakin sitten pienempi. Oma taloudellinen tilannekin tottakai vaikuttaa ja erityisesti jos meinaa irtaantua säännöllisistä ansioista eikä asiakkaita vielä ole. Kiva kuulla, että nämä tekstit tuntuvat mielenkiintoisilta, vaikka onkin jo yrittäjänä. Uusia näkökulmia on aina mukava löytää :)

      Poista
  3. Hyvä teksti. On tosiaankin muistettava, että yrittäjyydessä kulut ovat aina olemassa, vaikka tuloja ei olisi laisinkaan, tämä monella unohtuu. Allekirjoitan tuon, että omasta mielenrauhasta kannattaa maksaa; minä mielelläni ulkoistan asiat joissa en koe olevani mukavuusalueellani ja jätän ne ihmisten käsiin, jotka varmasti homman handlaavat. Mutta minä en ole säästänyt ennen yritystoiminnan aloitusta puolen vuoden edestä, itselleni yrityksen aloitus oli vuosien mietinnän tulos mutta silti spontaanihko teko; totesin että ellen tee sitä nyt niin en tee koskaan. Jokainen tyylillään, mutta mielestäni tärkeintä on suht realistiset ajatukset ja tavoitteet sekä päämäärätietoisuus. Kaikkeen pystyy kun haluaa ja suunnitelmat ovat oikeanlaiset!

    Jään ehdottomasti seuraamaan blogiasi, täältä löytyy varmasti luettavaa enemmänkin, kiitos siitä :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä taivaan tosi! Jokaisen meidän alku on tietysti toisistaan poikkeava ja siksi onkin hyvä, että siitäkin puhutaan. Ei ole kahta samanlaista yritystä tai yhtä oikeaa tapaa yritystä startata. Sinä olet ollut kyllä pitkäjänteinen, kun olet malttanut harkita pitkään. Monelle se taas ei ole ollut vaihtoehto tai loistava yritysidea onkin syttynyt ihan sattumalta ja toimeen on ryhdytty välittömästi. Itsekin aloitin sivutoimisena yrittäjänä, joka auttoi hieman hahmottamaan kokonaisuutta ennen kuin uskalsin irtaantua säännöllisistä tuloista kokonaan.

      Ja miten loistavasti sanottu: kaikkeen todellakin pystyy kun vain haluaa ja pohtii realistisesti miten paljon on valmis tekemään tavoitteiden eteen töitä :). Kiva kuulla, että tämä oli mielenkiintoista luettavaa, toivottavasti pystyn tarjoilemaan sitä myös jatkossa :)

      Poista
  4. Hyvä postaus - jatkoon ehdottomasti!
    Uskon, että täällä blogimaailmassa monet pyörittelevät yrittäjyyteen liittyviä ajatuksia mielessään...

    VastaaPoista
  5. Hirmu hyvä kirjoitus Jutta! Tykkään tosi paljon sun järjestelmällisestä ja realistisesta tyylistä kirjoittaa näitä yrittäjyyteen liittyviä tekstejä. Niistä on ihan varmasti apua monelle. Jatkoon siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos <3. Taidan olla persoonana sellainen melko järjestelmällinen ja realistinenkin. Pilvilinnoja en oikein osaa maalailla, ainakaan sellaisia superkorkeita tai erityisen vaaleanpunaisia. Sopivasti tietysti aina pitää olla sellainen jalat irti maasta fiilis - muttei kuitenkaan liikaa :)

      Poista
  6. Jatkoon, jatkoon! Näin hienoa yrittäjyysinfoa saa tuskin mistään ja oikeiden kokemusten arvo on iso. Hienoa, kun avaat työtäsi ja yrittämistä tällä tavoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä! Itse olisin aikanaan lukenut tällaisia supermielelläni ja tietysti edelleen! Yrittäjyys kun harvoin on "kerralla valmiiksi" juttu ja aina tulee vastaan jotakin uutta. Sen vuoksi toisenlaiset näkökulmat ja ajatukset ovat todella tervetulleita. :)

      Poista
  7. Luin taas innolla & mielenkiinnolla - jatkoon, kiitos ja lisää yrittäjyydestä! Olet näet ainoa joka siitä tällä tavalla kirjoittelee (tai sitten en vain löydä niitä muita).

    Hyvä, että muistat myös mainita kurinalaisuudesta kirjanpidon yms. suhteen - se jää monelta tosi helposti, ja tekee isoja mörköjä turhaan ja on kaatanut myös monta yritystä - turhaan.

    Vinkkinä vielä, että ihan vanhanaikaisella käyttöliittymällä olevia eli paperisia ajopäiväkirjojakin on saatavana... Ei vaadi sähköä (paitsi auton akussa :). Kirjakaupoista löytyy, suosittelen!

    Vielä toivottelen reipasta tulevaa naistenpäivää sinulle ja muille yrittäjänaisille; ruusukimpun sijaan voi auttaa muitakin tyttöjä ja naisia pääsemään vaikkapa kouluihin ja opintoihin ja sitä kautta myös omiin yrityksiin kiinni vaikkapa Naistenpankin kautta.

    Kevätmielisin terkuin,
    Tuulia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häkellyn ihan, kiitos <3 <3 <3.

      Ja tuo on kyllä niin totta mitä sanoit... Kurinalaisuutta tarvitaan yrittäjyydessä erityisen paljon. On hyviä kuukausia ja sitten niitä vähemmän hyviä. Jalat ei saa kuitenkaan nousta liian korkealle maan pinnasta vaikka joinakin kuukausina näyttäisikin vain taivas olevan rajana. Mitä paremmin suunnittelee ja organisoi, sitä paremmin tavoitteita pystyy saavuttamaan. Pelkällä "hyvällä fiiliksellä" ei kauaa pärjää jos perusjutut jää tekemättä tai tehdään vain vasemmalla kädellä.

      Ja tuo paperinen ajopäiväkirja on kyllä myös erittäin hyvä vinkki!

      Kiitos kun kävit jättämässä kommentin, se sai hymyn huulilleni :)

      Poista
  8. Jatkoon. Ehdottomasti. Vaikka itselleni yrittäjyys ei olekaan se juttu, on lähipiirissä luovan alan ihmisiä, joille se tulevaisuudessa tulee todennäköisin työllistymisen vaihtoehto olemaan. Ja tämä teksti menee luettavaksi heille. Kiitos, Jutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huikeeta! Toivottavasti tästä on apua ja iloa heille, joille asia ja aihe on ajankohtaista nyt tai tulevaisuudessa :)

      Poista
  9. Jatkoon. Hieno, realistinen teksti. Kiva olisi kuulla myös kuinka markkinoit palveluasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla! Voisinkin tuosta markkinoinnista hieman kirjoitella jossakin vaiheessa, hyvä vinkkil, kiitos :)

      Poista
  10. Jatkoon, mielenkiintoista luettavaa!

    VastaaPoista

 

Newsletter

Widgets