Top Message

www.oblik.fi

SISUSTUSINSPIRAATIOTA LOMAMATKALTA


Olemme palanneet viikonloppuna Suomeen viikon reissulta, joka teki kyllä erinomaisen hyvää koko perheelle. Pikkuisen liian tiukka vuodenvaihde tuli katkaistua sopivasti matkan aikana ja akut saatiin taas ladattua täydemmiksi. Ensimmäiset kaksi yötä tuli nukuttua kellon ympäri ja senkin jälkeen jokaisena yönä unta vedettiin palloon kymmenen tuntia putkeen. Viimeisinä päivinä huomasin jo herääväni itsekseen vähän aiemmin ja levollisuuden tunne oli selvästi palannut. 

Mistään aktiivimatkasta ei tosiaan ollut kyse, vaan lomailimme Kanarian saarilla All Inclusive -paketilla. Pääosassa oli nähtävyyksien ja erilaisten ohjelmanumeroiden sijaan lepo, kirjojen lukeminen, liikunta ja yhdessä vietetyt hetket pitkine illallisineen ja korttipeleineen. Hellelukemiin ei tähän vuodenaikaan Kanariallakaan pääse, mutta jo pelkkä t-paitaisillaan kulkeminen ja uiminen riitti kesäfiiliksen saamiseen.

Ja miten tämä kaikki sitten liittyy sisustamiseen? Tarpeeksi levänneenä huomasin jälleen sisustusinspiraation valtaavan mielen. Tämä asia on ensimmäinen, joka kärsii liiasta työmäärästä ja kiireestä. Kun levollisuuden tunne alkaa palaamaan, huomaan kiinnittäväni huomiota erilaisiin esteettisiin aisteihin vaikuttaviin yksityiskohtiin. Kuvia koneelle siirtäessä huomasin ottaneeni poikkeuksellisen paljon kuvia asioista, jotka inspiroivat minua sisustuksellisesti. Nämä kuvat halusin jakaa myös teille. Toivottavasti nautitte näistä yksityiskohdista, inspiraatiosta ja ideoista, jotka poimin matkaltamme.


1. Pehmeät tekstiilit ja täydellinen harmonia

Ohuet läpikuultavat verhot loivat aulaan pehmeyttä, muttei pimentäneet tilaa. Huomaamattomat kiskot eivät nousseet esille ja välillä verhot olivat vedettynä sivuun. Auringon paahtaessa suurista ikkunoista sisään verhot tarjosivat kuitenkin mukavasti häikäisysuojaa. Hotellimme yleisten tilojen värimaailma oli pehmeän skandinaavinen. Lämpimän hiekan väriset seinät muistuttivat sävyltään Tikkurilan Ajopuuta. Suuret ikkunapinta-alat, laatoitettu lattia ja normaalia korkeampi huonekorkeus olisivat ehkäpä olleet valkoisten seinien kanssa melko kolkkoja/kylmiä. Lämmin sävy toimi täydellisesti yhteen savenpunaisten nahkapenkkien, tanskalaishenkisten nojatuoliryhmien ja koristeellisten suurten peilien kanssa. Lämpöä toi myös puurimoituksena toteutetut väliseinät ja elementit eri puolilla hotellia.

2. Viherkasvit ja aurinkoterassien kutsuva tunnelma

Vihreiden palmunlehtien muoto inspiroi jotenkin ihan valtavasti tällä kertaa. Massiiviset ruukut ja istutusaltaat olivat näyttäviä ja niillä saatiin kivasti elävöitettyä aurinkoterassin lisäksi hotellin sisääntuloa sinne johdattelevine polkuineen. Istutuksia ja viherkasveja oli muutenkin käytetty ihan mielettömän paljon hotellissamme ja siitä kyllä annan ehdottomasti plussaa. Käytävät olivat heti kodinomaisemmat, kun vierustat olivat täynnä viherkasveja. Harmi, että kuvaa ei tullut juuri käytäviltä, jossa kasvoi isoissa altaissa mm. kentianpalmuja ja peikonlehtiä. Vielä yksi inspiroiva juttu yleisissä tiloissa oli monotoninen värimaailma terassialueilla. Erityisesti ihastuin beigen sävyisiin aurinkovarjoihin ja aurinkotuoleihin. Valkoinen muovikin näytti siedettävän hyvältä kivan kankaan ansiosta. Sinisen taivaan ja hiekan väristen kiviseinien vieressä monotoninen värimaailma tuntui erittäin kutsuvalta. Kerrankin muuten aurinkoterasseja ja -tuoleja oli riittävästi. Useampi allas eri kerroksissa ja jokaisen ympärillä erilaisia paikkoja auringonpalvojille jokaiseen ilmansuuntaan merinäköalalla tietysti. Omassa huoneessamme oli myös suuri parveke merinäköalalla, joka olikin ihan huikea juttu! Varaamamme perhehuoneet olivat buukattu täyteen ja saimme käyttöömme sviitin viikoksi. Emme valittaneet :D.

3. Värimaailma

Ruskean ja valkoisen yhdistelmä toimii aina! Värit ispiroivat itseäni ihan valtavasti. Tällä matkalla ihastuin jotekin erityisen paljon erilaisiin ruskeisiin sävyihin. Ruskeaa näkyi tietysti vuorilla, kallioilla ja rakennuksissa, mutta sen lisäksi esimerkiksi ruskeat puurimoitukset ja laatoitetut yksityiskohdat hotellilla hurmasivat totaalisesti. Ruskean lisäksi tunnuin aistivani jatkuvasti turkoosin ja vaaleansinisen eri vivahteita. Oli se sitten meri, istuipehmuste, uima-altaan laatoitus tai taivas - yhtä kauniita ja inspiroivia kaikki! Tuli jopa sellainen olo, että kaipaan kotiin jotakin raikasta ripausta murrettujen sävyjen rinnalle. Ehkei suuresti, mutta edes vähän...  

Kukapa voisi vastustaa sävpalettia, joka muistuttaa auringosta, kallioista, merestä ja rantahiekasta?

Kaikenkaikkiaan täytyy sanoa, että inspiroiduin perus pakettimatkalla tällä kertaa yllättävän paljon ympärillä olevista asioista. Vaatii tietysti tietynlaisen tunnelman ja asenteen, ennen kuin ympäriltä pystyy poimimaan näin suuren määrän inspiraatiota. Tällä kertaa se tunnelma ja fiilis oli onneksi kohdillaan ja innostuin todella paljon monistakin asioista. Eniten ehkä kuitenkin siitä, että loman lopuksi kukin kertoi parhaan jutun lomalla olleen yhteiset pitkät parin tunnin illalliset mukavine keskusteluineen ja naurukohtauksineen. Tällaisia harvoin pääsemme arjessa kokemaan. Illalliset toki, mutta parin tunnin jokailtainen jutusteluhetki on erittäin harvinaista herkkua kohta ylä-asteen aloittavan nuoren miehenalun kanssa. Tämä loma teki  hyvää. Meille kaikille <3.

Jutta

PS. Suurin osa kuvista on otettu hotelliltamme Riu Vistamarilta, joka sijaitsi Amadoreksen rannan takana olevan korkean kallion päällä. Hotelli oli kaikinpuolin freesi ja tyylikäs ja se oli remontoitu syksyllä 2017 kauttaaltaan. Matkanjärjestäjän kuvat hotellilta oli otettu ennen remonttia, joten olin vain ja ainoastaan positiivisesti yllättynyt uusista tyylikkäämmistä pinnoista ja sisustuksesta. Ehkä omaan makuuni hotelli oli kuitenkin pikkuisen liian suuri, mutta aivan täydellinen tähän hetkeen ja lomaan, jossa päätarkoitus oli vain rentoutua. Plussaa siististä yleisilmeestä, puhtaudesta, palvelusta ja liikuntamahdollisuuksita. Pilvisenä päivänä kuntosalilla reippailun jälkeen oli kiva pulahtaa suihkun kautta lämmitetyille uima-altaille polskimaan. Yllättävän kivaa oli myöskin se, että suomalaisten sijaan vieraat olivat pääasiassa Norjasta, Ruotsista ja Saksasta. Muutamia suomalaisia täälläkin tottakai oli, muttei mitenkään erityisen paljon. Jotenkin tykkään enemmän itse majoittua hotellissa, jossa jokatoinen ei puhu Suomea. Tämä on tietysti pitkälti asennekysymys ja mielipideasia...

PPS. Kiitos vielä tätäkin kautta Homevialaura:n postaukselle, jonka postauksen kommenttiboksista poimimme vinkin Meloneraksen alueesta! Satuin lukemaan tuon jutun juuri ennen lomalle lähtöä ja päätimmekin silloin menevämme yhdeksi päiväksi tuonne useammankin kommentoineen suosituksien vuoksi. Ja kannatti todellakin! Yhden viikon olemme aiemmin lomailleen viitisen vuotta sitten Moganissa (tällä kertaa olimme sielläkin vain päivän) ja sekin on hurjan ihana paikka. Jos ensi kerta Kanarialla vielä koittaa, tulemme ehdottomasti katsomaan hotellia Meloneraksen alueelta rannan läheisyydestä.

  1. Onpa hotellilla freesi ja skandinaavinen ilme kertakaikkiaan! Riut on aika jees hotelleja kaikenkaikkiaan♡ Kun haluaa vaan löhötä ja päästä helpolla! Tätä mä oonkin joskus ihaillut sieltä alhaalta tieltä päin Amadoresiin ajellessa, oli kiva nähdä myös sisustus. Ja jee että akut on ladattu!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, meille tämä oli toinen RIU-kokemus ja ollaan oltu ihan tyytyväisiä molemmilla kerroilla. Oli kyllä oikein mieluinen hotelli kaikkinensa. Positiivinen ylläri suorastaan matkatoimiston kuviin verrattuna (jotka minä kyllä ensi tilassa päivittäisin koska onhan tämä uusi remontoitu nyt paljon freesimpi ja houkuttelevampi).

      Poista
  2. Ihania kuvia!! Nämä kasvattivat entisestään lomakuumetta, mutta onneksi maaliskuussa on reissu tiedossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla <3. Ja hei, teillähän on reissu ihan pian, mahtavaa! Ihanaa lomaa kun sen aika koittaa :)

      Poista
  3. Kiva, hieman erilainen lomakohde postaus, kun sait siihen sisustuksellisen näkökulman. Kauniita kuvia ja ihana (loma)tunnelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti sanottu, kiitos <3. Jotenkin ajattelen, että ne peruslomapostaukset ei ehkä tänne blogiin sovi, vaikka jossakin saattaa toimia. Uskon, että tänne tulevat hakevat enemmänkin ideoita juuri sisustuksellisiin juttuihin joten niitä oli kiva poimia ja jakaa tänne teille :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets