1

PÄÄSIÄISEN ODOTUSTA

2017/03/26


En ole kovin intohimoinen koristelija kotona, eikä juhlapyhät tee siihen suurta poikkeusta. Joulun aikaan meillä on paljon kynttilöitä ja havuja, mutta varsinaisia joulukoristeita melko vähän. Sama pätee muihinkin juhlapyhiin, kuten kohta saapuvaan pääsiäiseen. Joka vuosi haluan kuitenkin tehdä jotakin pientä kotiin, joka muistuttaa meneillään olevasta pyhästä. 

Mielestäni kauneimmat pääsiäiskoristeet syntyvät höyhenistä ja ohraruohosta. Tänään on se päivä, kun laitetaan siemenet itämään ja tehdään jotakin pientä asetelmaa höyhenistä. Ah, nautin tällaisesta piperryksestä, joka tuo itselleni rauhallisen mielen ja hymyn huulille. Liika on kuitenkin liikaa, joten hyvin maltillisesti mennään tänäkin vuonna. Viime vuonna sprayasin munakennon mustaksi ja maalasin muutamia värikkäitä munia harmaaksi. Tuo helppo DIY-idea toimii tänäkin vuonna, mutta lisäksi mielessä olisi tehdä höyhenistä pieni kranssi. Katsotaan saanko idean toimimaan käytännössä. Lupaan palata vielä sen kanssa, jos onnistun :)

Ihanaa sunnuntaita!
Jutta

2

5 ASKELTA KESTÄVÄMPÄÄN ARKEEN

2017/03/24

Kaupallinen yhteistyö: IKEA

Vietin alkuvuodesta erittäin inspiroivan lauantai-aamun Vantaan IKEA-tavaratalossa, sillä pääsin mukaan mielenkiintoiseen blogiyhteistyöhön, jossa viisi bloggaajaa kirjoittaa vuoden aikana omia ajatuksiaan kestävästä kehityksestä kotona. Kyseisen aamun starttitapaamisessa ja sen jälkeen olen fiilistellyt tätä juttua ihan superpaljon, sillä kyseessä on kertakaikkisen mielenkiintoinen teema! Loppumetreillä oleva opinnäytetyöni käsittelee myös osaltaan kierrätysteemaa ja kestävää kehitystä, jonka vuoksi olen tutkinut aihetta enemmänkin viime aikoina. Mitä enemmän saan tietoa, sitä enemmän nämä asiat myöskin ovat alkaneet kiinnostamaan. Olin suoraan sanottuna erittäin positiivisesti yllättynyt siitä, miten IKEA kantaa kortensa kekoon asian tiimoilta. En ollut tullut edes ajatelleeksi, miten suuri suunnannäyttäjä tämä jättimäinen huonekalukonserni onkaan vastuullisen liiketoiminnan saralla. IKEA Suomen tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisten mielikuvissa kestävyys on edelleen kallista, kun taas IKEA nimenomaan lähtee siitä, että kaikilla pitäisi olla varaa kestävämpiin ratkaisuihin (katso aiheesta tehty tiedote täältä). Tämä on minusta erittäin hyvä pointti! 

Olen vastuullisuudessa ja kierrättäjänä todennäköisesti aika keskitien kulkija. En ole välinpitämätön ja haluan tehdä osaltani oikeanlaisia ratkaisuja luonnovaroja säästääkseni. Toisaalta en koe olevani myöskään mikään priimaoppilas, ja voisin tehdä erittäin monia asioita vielä paremminkin. Esimerkkinä nyt energiankulutus, kierrätys ja kulutustottumukset. Koko kestävä kehitys tuntuu teemana niin valtavan suurelta, että ei oikein tiedä mistä sitä edes aloittaisi niiden omien valintojen tekemisen ja mitä vaikutusta niillä ihan oikeasti kokonaisuuden kannalta onkaan. 

Tänä vuonna olen kuitenkin päättänyt alkaa systemaattisesti pohtimaan niitä valintoja, joihin voisin helposti arjessa vaikuttaa. Olen antanut itselleni luvan edetä pienin askelin, jottei kokonaisuus kasva silmissäni liian suureksi möykyksi, sillä tiedän, että jos pohdin koko maailmaa - omat tekoni tuntuvat liian vähäpätöisiltä sen rinnalla. Pääasia olisikin muistaa, että jos jokainen meistä (tai edes osa) tekevät ne pienet teot arjessa, niin yhdessä niistä syntyy ihan mielettömän suurta! Osittain tähän aiheeseen liittyen kävimme muuten tällä viikolla monivivahteisen keskustelun nuoren miehenalun kanssa iltapalapöydässä, joka kyseli, mitä vaikutusta sillä oikein on että olemme alkaneet kierrättämään muovia. Lopputuloksena hän kysyikin; jos sillä on oikeasti näin suuri merkitys, miksei kaikki jo tee niin? Niimpä...

Listasin itselleni alle asioita, joihin itse voisin paremmin panostaa. Kaikki näistä ovat suhteellisen helppoja toteuttaa, mutta vaatii kyllä joiltakin osin vielä enemmän tai vähemmän skarppaamista. Seuraavat viisi askelta ovatkin ensimmäinen etappi meidän perheellemme tällä matkalla ja erityisesti näihin asioihin haluaisimme kiinnittää huomiota jatkossa:

1. Jätteiden lajittelu ja kierrätys

Lähes kaiken voi nykyään kierrättää. Usein se ei ole kiinni siitä, etteikö haluttaisi, vaan pikemminkin siitä, ettei tiedä miten tämä ratkaistaan. Tähän aiheeseen tulen palaamaan vielä paremmin myöhemmin, sillä haluan ehdottomasti toteuttaa jätteiden lajittelun kotonamme nykyistä käytännöllisemmin.

2. Kierrätyskalusteet ja uudelleenkäyttö

Kaikkea ei tarvitse ostaa uutena! Meiltäkin löytyy kotoa useampia käytettynä hankittuja kalusteita, joista osa ihan sellaisenaan ja osa sitten tähän päivään freesattuna. Esimerkiksi tämä makuuhuoneen lipasto on siitä hyvä esimerkki. IKEA lanseerasi viime vuonna tavarataloihin uuden Kodista kotiin -palvelun, jossa asiakas saa tuomastaan myyntikelpoisesta huonekalusta ennalta määritellyn hyvityksen. Tuotteen jälleenmyyntihintaan lisätään myymälässä ainoastaan arvonlisävero. IKEA-kiertopalvelu on osa IKEA Suomen kestävän kehityksen strategiaa. Kuulinkin tavaratalovierailulla, että Kodista kotiin -palvelu on otettu erittäin hyvin vastaan. Useimmiten pisteeseen tuodaan hyllyjä, ja hyvin harvoin ne ovat myytävillä paria päivää kauempaa. Kysyntää on tällä hetkellä siis reippaasti enemmän kuin tarjontaa. Erittäin mielenkiintoinen konsepti minusta! Täältä voit lukea lisää siitä, miten palvelu toimii.

3. Veden ja energian säästö

Tiesitkö, että astianpesukone kuluttaa keskimäärin 85% vähemmän vettä ja energiaa kuin käsintiskaus juoksevan veden alla? Tämä luku oli ainakin itselleni huomattavasti suurempi kuin olin kuvitellut. Pesemme tällä hetkellä suurimman osan tiskeistä koneella, mutta edelleen silloin tällöin myös käsin (ja juurikin valitettavasti silloin juoksevan veden alla...auts!). Lisäksi pyykinpesun osalta pitäisi kyllä tsempata. Siinä huomiota pitäisi kiinnittää täysien koneellisten lisäksi siihen, millä lämpötilalla tekstiileitä pestään. Havahduttava tieto oli esimerkiksi se, että 60 asteen pesussa 85% energiasta kuluu veden lämmittämiseen. Alentamalla lämpötilaa, säästää merkittävästi energiaa (ja siis myös rahaa!). Jos haluat lukea lisää vinkkejä energiatehokkaaseen ja ympäristöä säästävään pyykinpesuun liittyen, tsekkaa tämä.

4. Ruoan valmistus ja säilyttäminen

Valmista ruoka tehokkaasti, eli käytä jälkilämpöä, tee mahdollisuuksien mukaan suurempia määriä kerralla ja säilö ne seuraavaa kertaa varten. Kokkaa oikeankokoisella pannulla tai kattilalla, ja käytä kantta! Tällaisia ensimmäisiä pointteja kirjasin ylös, ja on myönnettävä, että myös tässä minulla ja meidän perheellä olisi kyllä petrattavaa. Tehokkaampi säilöminen erityisesti tulisi ottaa syyniin, sillä toisinaan ruokaa menee roskiin ihan turhaan...

5. Kodin lämpötila

Laskemalla kodin lämpötilaa pari astetta, säästää merkittävästä lämmityskustannuksissa. Etenkin silloin, kun lämmitysmuotona on suora sähkö, kuten meillä. Asuinmukavuutta (ja lämpöisyyden tuntua) voi lisätä kuitenkin tekstiilien avulla, kuten matot, viltit ja verhot. Meillä käytetään paljon vilttejä iltaisin, kun käperrytään sohvan nurkkaan. Olemme koittaneet nyt hillitä sisälämpötilaa, ja täytyy sanoa että alkuun se tuntui aika isolta muutokselta. Päivisin tätä ei ole oikeastaan edes huomannut, mutta illan tullen parin asteen eron kyllä todellakin tuntee. Yllättävän nopeasti kuitenkin tähänkin tottui. Nyt tuntuu, että voisi laskea ehkä vielä sen asteen verran. Samaan aikaan tietysti ulkolämpötilat nousevat, joka auttaa asiaa jonkin verran.

Olen ikionnellinen, että pääsin tähän kestävän kehityksen hankkeeseen mukaan ja erityisesti siis siksi, että tämä sai minut inspiroitumaan ja innostumaan ihan valtavan paljon. Aionkin toteuttaa yhteistyöpostausten lisäksi myös muita teeman mukaisia juttuja läpi koko vuoden ja kantaa näin osaltani korttani kekoon kestävämmän huomisen puolesta.  

Tällaisia asioita tullaan käsittelemään jatkossa siis blogin puolella, ja tavoitteena onkin, että pystyisin innostamaan ja antamaan vinkkejä teille, jotka koette olevanne kanssani samassa junassa: kierrätys ja kestävä kehitys kiinnostaa, mutta sen arjessa toteuttaminen kaipaa ideoita. Tulevissa kestävän kehityksen postauksissa ei syleillä koko maailmaa, vaan koitetaan löytää nimenomaan niitä pieniä tekoja ja oivalluksia, jotka on helppo toteuttaa omassa kodissa ja sitä kautta siirtää käytäntöön. Seuraavassa teemapostauksessa keskitynkin siihen, miten järjestää kotiin tilaa kierrättämiselle ja mitä kerron myös rehellisesti sen, mitä kaikkea me tällä hetkellä kierrätämme.

Olisi myös mukava kuulla sinun toiveitasi aiheeseen liittyen. Toivoisitko käytännön vinkkejä lajitteluun, ideoita energiansäästöön, ajatuksia kulutustottumuksiin liittyen vai jotakin ihan muuta?

Mukavaa alkavaa viikonloppua!
Jutta

Kannattaa muuten ehdottomasti ottaa lukulistoille myös seuraavat naiset, jotka ovat mukana IKEA kestävä kehitys pilottihankkeessa, sillä uskon meiltä kaikilta tulevan tähän paljon hyvää asiaa eri näkökulmista katsoen: Esmeralda´s, Aamukahvilla, 52 Weeks of Deliciousness ja Minityyli

18

TOP 3: DIY-IDEAT

2017/03/22

Heippa ja kivaa keskiviikkoa! Moni teistä on kommentoinut usein, että blogissani yksi parhaita juttuja on nerokkaat, mutta helpot DIY-ideat. Ja täytyy sanoa, että niin on minustakin! Alkuvuodesta ei tosin ole yhtäkään uutta ideaa ehtinyt syntymään, mutta ounastelen tällä valon määrän lisääntymisellä olevan siihenkin vaikutusta ja toivon uusia ideoita syntyväksi vielä kevään aikana ;). 

Sitä odotellessa päätin kaivaa kolme blogihistoriani luetuimpaa DIY-ideaa yhteen postaukseen!

1. DAYBED

Edelliseen kotiin toteutettu daybed on koko blogihistoriani suosituin DIY-idea ja se nousee jatkuvasti tilastoissa ylöspäin. Liekö syynä daybedien nouseva trendi...? Näin ainakin uskoisin. Ihana sohva jäi uusille asukkaille asuntokaupan yhteydessä, mutta ei hätää - uusi on jo tekeillä ;). Tosin tällä kertaa mökille!

2. ETEISEN NAULAKKOSEINÄ

Viime vuonna toteutettu "tappiseinä" on toiseksi luetuin ja tykätyin DIY-idea, enkä kyllä ihmettele yhtään! Hauska katseenvangitsija tuo lisää säilytystilaa eteiseen ja juuri sille seinälle, johon ei olisi syvyyden puolesta mahtunut vaatetankoa tai ylipäänsä mitään muutakaan kalustetta.


3. TERASSIN NÄKÖSUOJA

Tämän idean osalta jopa hieman yllätyin, miten se niin onkaan ollut suosittu. Mutta toisaalta - erittäin käytännöllinen ja rahaa säästävä ratkaisu oli kyllä lopulta todella mainio! Kesää kohden mentäessä tulee taas varmasti pihallakin vähän jatkettua viime vuonna mietittyjä DIY-ideoita, joten niiden pariin palataan varmasti taas pian :).

Oletko sinä muuten tehnyt jonkun näistä tai saanut niistä inspiraatiota omiin juttuihisi? Olisi myös kiva kuulla, millaisia DIY-ideoita te eniten blogeista ja muualta ylipäänsä etsitte tai olisiko esittää jotakin toiveita tänne suuntaan aiheen tiimoilta? Piha- ja mökkijutut varmasti nousevat tänä vuonna enemmän esille kesää kohden mentäessä, ja sinne onkin paljon kaikkia kivoja ideoita luvassa. Mutta mielelläni kuuntelen myös muunlaisia toiveita :)

Inspiroivaa päivää!
Jutta

4

KÄYTÄNNÖLLINEN SISUSTUSIDEA: TYÖPÖYDÄN PIENTARVIKKEET

2017/03/20


Aina välillä saan kyselyitä ja viestejä liittyen kotimme säilytysratkaisuihin ja erityisesti niihin pienempiin sellaisiin. Ymmärrän tämän hyvin, sillä jokaiselta löytyy kotoa varmasti sellaisia asioita ja esineitä, jotka lojuvat tasojen päällä, eikä niitä oikein voi piilottaa kaapin perällekään siksi, että se olisi arjen kannalta epäkäytännöllistä. 

Teen paljon töitä kotona, ja siihen tarkoitukseen on osoitettu tilaksi yläkerran aula. Aula on muuten kovin hankala paikka ottaa hyötykäyttöön, mutta työtilaksi se soveltuu ainakin meillä erinomaisesti. Työpöydälle kertyy aina kaikenlaista niinsanottua tilpehööriä, joita käytän kuitenki koko ajan, kuten pienet muistilaput ja -vihot. Näitä tavaroita ei käytännön syistä tule laitettua piiloon kaappeihin, vaan ne on erittäin paljon kätevämpää pitää esillä.

Olen tässä viimeaikoina vasta tajunnut, miten näppärä ja tyylikäs tämä BEdesignin deer-hylly tähän tarkoitukseen onkaan! Ehdin haaveilla hyllystä pitkään, ja kun se viimein viime vuonna saapui kotiin, en oikein tiennyt missä sille olisi paras ja nimenomaan käytännöllisin paikka. Kaunishan hylly on vaikka tyhjänä, mutta olen henkeen ja vereen käytännön nainen, joten mietin millaisia tavaroita siinä kannattaisi pitää esillä. Päädyin silloin työhuoneeseen ja tämä onkin osoittautunut äärimmäisen hyväksi ratkaisuksi, vaikka pelkäsin alkuun että siihen alkaa kertyä turhan paljon tavaraa vähän liian helpolla.


Ensinnäkin Deer on upea katseenvangitsija, kun noustaan portaita yläkertaan, ja toiseksi sen lokerot on juuri sopivan kokoisia kaikille pienille työpöydän tarvikkeille, jotka on hyvä pitää helposti käden ulottuvilla. Näinollen siis jaan vinkkini myös teille, jotka mietitte hyllyn hankkimista, mutta olette miettineet voiko se todellakin olla tyylikkyyden lisäksi myös käytännöllinen. Kyllä voi!

Aurinkoista alkanutta viikkoa!
Jutta

32

OLOHUONEEN UUSI ILME

2017/03/16

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila

Vaikeiden asioiden jälkeen on aika palata niihin, jotka tuovat itselleni juuri nyt iloa. Toisista tällaiset tuntuvat mitättömiltä ja ajanhaaskuulta, mutta itselleni kaikki kotiin liittyvä puuhastelu on sellaista aikaa, jossa ajatukset tuulettuvat ja ilmassa leijuu tietynlainen flow.

Olemme asuneet tässä kodissa nyt pikkuisen reilun vuoden ja sinä aikana haasteellisimmaksi tilaksi kokonaisilmeen kannalta on muodostunut selvästi olohuone. Maalisävyjen valinnat eivät ole menneet aivan nappiin, ja vasta nyt voin tietää miltä tila näyttää minäkin vuodenaikana. Ei ole siis ihan tuulesta temmattu vinkki tuo "asu ensin vuosi ja valitse seinien sävyt vasta sitten". Vaikka luulin osaavani hahmottaa olohuoneen valoisuutta, sävyä ja auringon lämpöasteen vaikutusta länsipuolelle sijoittuvaan oleskelutilaamme, voin myöntää etten osannut. Tämän talven aikana kaipasin ympärilleni valoa, raikkautta ja puhtautta. Olohuone on selvästi kodissamme se pimein tila, ja samalla myös se, jossa eniten vietämme aikaa. Lisäksi pienehkössä tilassa on kaksi ikkunaa, pariovet ja kolme oviaukkoa. Ei ihan helpoin sisustettava siis noin muutoinkaan. 



Kaikista haastavimpia sävyjä valinnan kannalta ovat mielestäni harmaa ja valkoinen. Tällä kertaa päätin lähteä etsimään sitä täydellistä valkoisen sävyä, joka ei saisi tilaa näyttämään kolkolta, muttei myöskään liian lämpimältä tai harmaalta. Oman lisämausteensa sävyn valintaan tuo lattia, joka on väriltään viileän harmaa, sekä sitten ne listat ja karmit. Tässä vaiheessa tiedän, että toiset ajattelevat "valkoinen on aina valkoinen"... Mutta itselleni tällaiset pienet vivahde-erot ovat erittäin merkittäviä. 

Käytössäni on sävyttämättömällä A-valkoisella maalattu vanerinen kuvausalusta, ja päätin laittaa sen päälle tulostinpaperin, sekä Tikkurilalta tilaamani A4 kokoisen värimallin. Tämä konkretisoi valkoisten sävyerot erittäin hyvin! Näiden lisäksihän valkoisen sävyjä on lukemattomia, ja jokaiseen lämpöasteeseen taittuvia valkoisia kyllä löytyy. Suurimmaksi haasteeksi siis jääkin sen (omaan kotiin) oikean valkoisen valinta. Tässä vaiheessa valinta oli kuitenkin selvä! Luotin väriammattilaisen silmään ja valitsin olohuoneen seinille täyshimmeän Harmony maalin sävyssä Tikkurila valkoinen (alla olevassa kuvassa taustalla sävyttämättömän valkoisen päällä ja tulostinpaperin alla), joka ei ole liian kylmä, eikä myöskään liian kermainen. Se ei myöskään taita harmaaseen, jota taas perinteinen "maalarinvalkoinen" tekee. Sävyttämätön valkoinen taasen kellastuu ajan myötä seinillä, eikä sen peittokyky ole muutoinkaan erityisen hyvä. Tämä valkoinen on omaan silmääni juuri sopivan pehmeä ja klassinen. Plussaa pitää antaa hyvästä pakkaussuunnittelusta, sillä Tikkurilan valkoista myydään kolmen litran maalipussissa!


Voi että - nyt täytyy kyllä sanoa, että onneksi taivuttelin Pekan vielä kolmanteen maalauskertaan lyhyen ajan sisällä, sillä uusi valkoisen sävy nosti koko olohuoneen valoisuutta kertaheitolla! Tämän lisäksi nyt tuntuu, kuin sohva ja viherkasvit olisivat heränneet eloon entisen beigen taustan jälkeen. Vaikka vanha ajopuun sävy oli uskomattoman ihana, se tuntui puurouttavan koko tilan harmaan lattian, valkoisten listojen ja harmaan sohvan kanssa... Nyt kaikki tuntuu niin raikkaalta ja valoisalta! Vaikka olohuone onkin nyt valkoinen, löytyy väriä kuitenkin edelleen mm. makuuhuoneen sinisestä tapetista, keittiön vihreästä seinästä. ;)

Kurkkaa kaikki työvaiheet ja ennen-jälkeen kuvat täältä. Jos etsit itsekin sitä täydellistä valkoista, niin kannattaa tilata A4 kokoinen värimalli kotiin tsekattavaksi (hinta 1,90€). Auttaa muuten hahmottamaan sävyn valinnassa todella paljon enemmän, kuin pienemmät versiot. Koskee toki myös muita sävyjä kuin valkoisia :). Tilaa tästä A4-värimalli >>

Entäpä mitä mieltä olet tehdystä muutoksesta, kannattiko tarttua maalitelaan jo kolmannen kerran olohuoneen osalta? Kiva olisi myös kuulla miten te olette onnistuneet sävyjen valinnassa; onko mennyt kerralla nappiin?

Jutta






14

ELÄMÄ KANTAA

2017/03/14


Kiitos. Kiitos sinulle, joka luit eilisen tekstini. Kiitos sinulle, joka lähetit viestiä ja elit kanssani kokemani tunteet. Kiitos sinulle, joka et tuominnut. Kiitos sinulle, joka kommentoit. Kiitos sinulle, joka kerroit kokemuksesi. Kiitos sinulle, joka ymmärsit.

Just nyt otan rakkaat kainaloon, rapsuttelen näitä karvatassuja ja luotan siihen, että elämä kantaa <3
Jutta

32

SYÖPÄ

2017/03/13



Tätä tekstiä olen ollut lähellä julkaista jo monen monituista kertaa... Jotenkin tuntuu, että haluan kirjoittaa auki ne tunteet, joita tällä hetkellä ympärilläni pyörii. Toisaalta mietin - miksi ihmeessä? Kirjoittaminen on kuitenkin ollut itselleni AINA pakonomainen tarve... Tapa selviytyä ja käsitellä hankalat asiat, jotka muuten tuntuvat jäävän mustaksi möykyksi pään sisälle.... Juuri nyt tuntuu, että tämä luonnoksissa pyörinyt teksti on aika lähettää maailmalle...

Lähelläni on tällä hetkellä erittäin tärkeä ihminen, joka sairastaa syöpää. Syksyllä todettu paholainen leikattiin kahdesti vuodenvaihteen molemmin puolin ja nyt on rankkojen hoitojen vuoro. Sivusta seuraaminen tuntuu hemmetin pahalta, ja erityisesti se etten voi tehdä asialle itse mitään. Voin vain olla lähellä ja tarjota apua sitä pyydettäessä (ja myös pyytämättä).

Syöpä on sairaus, joka on vienyt läheltäni jo useita ihmisiä, ehkä siksi tämäkin pelottaa, vaikka ymmärränkin, että yhä useampi ihminen paranee nykyään vaikka diagnoosi olisikin annettu. Toivon tämän henkilön olevan se, jonka tarina päättyy onnellisesti. Tällaista tarinaa ei lähelläni vielä ole ollut.

Olen kokenut erilaisia tunteita sairauden aikana ja kaikki niistä ovat olleet erityisen vahvoja. Olen ollut optimistinen, olen ollut surullinen ja olen ollut hemmetin vihainen. Olen tuntenut epätoivoa, mutta myös koittanut unohtaa koko asian olemassaolon. Olen melko huono käsittelemään tätä kokonaisuutta, sillä en halua edes uskoa koko asiaa todeksi. En tiedä mitkä olisi ne oikeat sanat, enkä tiedä miten tästä aiheesta sairastavan ihmisen kanssa parhaiten puhuisin. Olen kokenut roolini olevan vahvana tukena olemisen. En halua näyttää omaa heikkouttani tai antaa pelolle valtaa silloin kun toinen kaipaa tsemppausta. Tähän saakka olen onnistunut itse itselleni asettamassani tehtävässä kohtalaisesti.

Toissaviikolla se kuitenkin tapahtui, toinen oli niin reipas astuessaan "sytostaattisaliin" ja minä siinä saattamassa... Pillahdin itkuun, koska pelotti niin mielettömän paljon. Minunhan piti olla se, joka tukee ja koittaa olla kannustava. Olla se, joka antaa uskoa tulevaan. En halua toisen joutuvan tsemppaamaan minun vuokseni. Salin ovet sulkeutuivat takanani hitaasti kun hoitaja pyysi minua lähtemään... Ja sinne minä jäin, oven toiselle puolelle istumaan kyyneleet silmissä ja murtuneena. 

Tämän jälkeen olen ollut herkkä itkemään ihan kaikesta. Yleensä en ole, mutta nyt... Nyt tuntuu kuin en oikein itse voisi asialle mitään ja kaikki vain tapahtuu. Tuntuu kuin itseni hallinta olisi kadonnut täysin. Asiaa ei tietysti auta se, että arjessa on meneillään niin monia muitakin asioita, joista toisaalta saan mielettömän paljon virtaa. Olen koittanut antaa itselleni armoa ja luvan tehdä myös sellaisia asioita, joista nautin... Vaikka juuri nyt ne tuntuvat niistä kaikista vähäpätöisimmiltä. Mutta tärkeitä ne ovat kuitenkin siksi, että ne auttavat minua jaksamaan kaiken tämän paskan yli.

Nämä ovat niitä hetkiä elämässä, kun koko arjen mittasuhteet kääntyvät päälaelleen... Nämä ovat niitä hetkiä, kun totuus iskee vasten kasvoja ja tajuat: kaikken tärkeintä on olla tässä ja nyt. Olla perheen kanssa, olla läsnä. Viime viikkoina olen kertonut lapselleni rakkaudesta useammin kuin koskaan aiemmin. Viime viikkoina olen itkenyt herkästi ja antanut itselleni siihen myös luvan. Tällä viikolla olen oppinut, että aina ei tarvitse jaksaa olla iloinen ja reipas. Aina ei tarvitse jaksaa ollenkaan. 

Voikaa hyvin ja halatkaa läheisiänne usein <3
Jutta

18

SNEAK PEEK / KOTONA ON IHANAA

2017/03/12




Moikka ja aurinkoista sunnuntaita! Tällä viikolla on ollut kyllä aivan upeita aurinkoisia kelejä. Harmikseni oma aikani on kuitenkin kulunut pääosin näppäimistön äärellä opinnäytetyötä kirjoittaen. Helpottavaa on kuitenkin se, että kohtapuoliin tuo on jo valmis ja saan hetken hengähtää. Viikon sisään on mahtunut opparin lisäksi myös paljon töitä, mutta myös pienesti kodin laittamista, josta jo aiemmin kerroinkin. Vaikka paljastan lisää olohuoneen muutoksesta vasta ensi viikon puolella, niin en malttanut olla näyttämättä jo nyt pieniä makupaloja siitä, miten ilme on raikastunut. 

Voin vain sanoa, että ah - kevät! Lisääntyvä valo on saanut minut täysin uuteen vireeseen ja koti tuntuu pitkien työpäivien ja viikkojen jälkeen taas maailman parhaalta paikalta <3.

Voikaa hyvin ja olkaahan kuulolla ensi viikolla!
Jutta

2

SISUSTUSBLOGGAAJIEN VINKIT VIHERSISUSTAMISEEN

2017/03/05

Heippa! Mahtava uusi päivä ja tänään ajattelin sunnuntain kunniaksi herkutella yhdellä tämän hetken lempiaiheistani: vihersisustus. Emännöin helmikuussa sisustusbloggaajien porukan kuukausittain vaihtuvaa sisustusteema -postaussarjaa, ja haastoinkin kanssasiskot jakamaan parhaimmat vihersisustamiseen liittyvät vinkkinsä teidän iloksenne ja käyttöönne. Tätä postausta et siis varmastikaan halua missata, sillä onhan kyseessä yksi tämän ajan kuumimmista trendeistä kotia ja sisustusta ajatellen.

Alustukseni kuului siis näin: "Miten kuuma vihersisustustrendi näkyy kodissasi? Oletko aina ollut intohimoinen vihersisustaja vai onko viimeisen vuoden aikana kasvit vallanneet kotia enemmän kuin ennen? Missä kaikkialla ja miten vihreää kodissasi esiintyy?"

Esmeralda´s blogissa käytiin aihetta läpi hyötyjen näkökulmasta. Kerrassaan mahtavaa! 5 hyvää syytä sisustaa viherkasveilla -otsikolla kulkeva postaus antoi mainioita ideoita ja laittoi myös ajattelemaan vallalla olevaa trendiä vähän syvemmin. Tiesitkö esimerkiksi sitä, että viherkasvit lievittävät stressiä ja auttavat keskittymään? Essi kertoi viherkasvien olleen aina heidän kodissaan tärkeässä roolissa ja pitää sisustamisen näkökulmasta tällä hetkellä kovasti siitä, että useat kasvit on koottuna yhteen paikkaan. Entä mikä on Essin suosikkikasvi tällä hetkellä ja miten hän on onnistunut kasvien hoidossa viime vuosina? Lue koko juttu täältä.

Kuva: Esmeralda´s

Idis & Interiööri -blogin Tanja kertoi, että on aina rakastanut kukkia ja niitä on myös aina löytynyt hänen kotoaan. Tanjan perheen ensimmäisessä yhteisessä kodissa oli jopa oikea vihernurkkaus ja ruukkukukat kukoistivat kilpaa. Sisutamiseen liittyvänä ideana Tanja vinkkasi, että kukkapurkeista saa mielenkiintoisia vaikkapa maalaamalla purkin sävy sävyyn hyllyn kanssa. Loistava idea muuten! Tässä kodissa myös perjantaikimppuja "tuunaillaan" usein yhdistämällä leikkokukkia ja luonnosta löydettyjä oksia tai kukkakaupan risujen tyylisiä oksia. Lue koko juttu täältä.

Kuva: Idis ja Interiööri

Musta Ovi -blogin Maja kertoi taasen seuraavaa: "Jos en juuri mitään lapsuudenkodin viherkasvien hoidosta ottanut onkeeni, niin kasvien sijoitteluun olen kiinnittänyt erityistä huomiota. Oikean paikan valinnalla on suuri merkitys sille, miten kasvi menestyy: kestääkö kasvi suoraa auringonpaistetta vai viihtyykö se paremmin puolivarjossa tai peräti varjossa". Postauksessa nostettiin esiin myös toinen tärkeä asia, joka liittyy kasvien hoitamiseen ja myös esteettisyyteen: kasveja ryhmittelemällä saa rauhallisen lopputuloksen ja kastelu on huomattavasti näppärämpää kuin ei tarvitse kannu kädessä juosta joka nurkkaa läpi. Oikein mainio vinkki myös tämä! Lue koko juttu täältä.

Kuva: Musta Ovi

Talostakoti blogi on itselleni yksi suurimpia inspiraation lähteitä vihersisustamiseen liittyen. Sen lisäksi, että koti blogin takaa on erittäin kaunis, niin Lyde osaa kyllä viherkasvien hoitamisen erittäin hyvin. Lyde kertookin, että kasveja on kertynyt heidän kotiinsa jo noin 50. Ajatella! Wau! Postauksessa kerrottiin myös, miten viherkasvit edustavat Lydelle kodikkuutta, eikä hän osaa kuvitella kotia ilman niitä. "Se, miten talosta tulee koti, on juuri sitä että sinne tuodaan elämä, talon sielu. Siihen kokonaisuuteen kuuluvat mielestäni rakkaiden ihmisten, lemmikkien, omien toiveiden ja haaveiden, rakkauden, arjen ja välittämisen lisäksi viherkasvit". Lue koko juttu täältä

Kuva: Talostakoti

the Ex-minimalist -blogissa jaettiin oivallinen vinkki laiskalle kastelijalle: lasiset kastelupallot. Tätä olen itsekin joskus miettinyt, mutta jäänyt miettimään toimiiko ne oikeasti. Ilmeisesti toimii ja tämän vinkin aionkin ottaa taskuuni takuulla! Riikan kodissa on myös edellisten tavoin ollut aina jotakin vihreää jo ihan siksikin, että kasvit puhdistavat huoneilmaa. Riikka kertoi myös kasvattaneensa lapsena omassa huoneessaan siemenestä kahvipensaan, mutta se kasvoikin sitten niin isoksi, ettei enää mahtunut minnekään. Hauskaa, tekisi heti mieli kokeilla tätä kotona :). Lue koko juttu täältä.

Kuva: the Ex-minimalist

All you need is white -blogin Satu kertoo taasen suhtautuvansa viherkasveihin rennolla otteella. Muista poiketen Sadun kotona ei olla aina nähty viherkasveja, vaan ne ovat tulleet osaksi sisustusta ja kotia vasta vuoden 2011 jälkeen. Tätä ennen kodista on löytynyt lähinnä leikkokukkia. Sisutuksellisesta näkökulmasta Satu peukuttaa tällä hetkellä peikonlehteä ja kaktuksia. "Mielestäni erityisesti peikonlehti kuuluu tuohon sisustuskasviryhmään, niin sisustuksellisen kaunis se on. Se täydentää erilaisia huonekalurykelmiä & asetelmia kivasti". Myös Satu liputtaa kasvien sijoittelua ryhmiin erikseen ripottelun sijaan. Lue koko juttu täältä.

Kuva: All you need is white

Sateenkaaria ja Serpentiiniä blogin Laura kertoi olevansa kasvien kanssa viherpeukalon sijaan poropeukalo. Tekstissä pohdittiin myös millaiset olisivatkaan kasvien hautajaiset :D.  Hulvattoman realistinen ja hauska postaus nosti ainakin allekirjoittaneen hymyn korviin. Kuulostaa niin vitsin tutulta puuhalta. "Hän kertoi, että kasvien hautajaiset kulkisi niin, että niissä heitettäisiin se kuollut kasvi olan yli. Siis samaan tapaan, kun ihmisten häissä. Itse naureskelin sisäänpäin, että tarkottaisiko sekin, että "sinä olet seuraava". Kummipojan selitys oli, että kiinnisaaja saa vihdoin viherpeukalon. No se olisikin jotain, josta haluaisin kilpailla." Lue koko juttu täältä.

Kuva: Sateenkaaria ja Serpentiiniä

Pilkkeitä blogin Piia kertoi pitävänsä erilaisten sisustusasetelmien luomisesta ja vaihteleekin mielellään kippojen, kuppien, kynttilöiden ja muiden esineiden paikkoja. Yleensä Piian asetelmiin kuulu myös yksittäinen leikkokukkaoksa tai kukkakimppu, jotka tuovat sopivasti väriä ja eloa asetelmiin. Suurimmaksi haasteeksi Piia kertoi osoittautuneen sopivan paikan valitsemisen. Allekirjoitan itse tämän saman, sillä usein se silmälle mukavin paikka tuntuu olevan myös meillä se pimein nurkka, joka harvalle kasville parhaiten soveltuu. Parhaiten Piia on onnistunut Aloeiden kanssa. Niiden kanssa samaan astelmaan sopii Piian mielestä hyvin kuivahtanut eukalyptuksenoksa. "Näin ryhmään saadaan kolmaskin elementti, oma esteettinen silmäni kun aina kaipaa sitä paritonta lukumäärää, oli sitten kyse kukista tai kupeista." Lue koko juttu täältä. 

Kuva: Pilkkeitä

WAU! Täytyy sanoa, että näistä postauksista ja vinkeistä sain ainakin itse erittäin paljon käyttökelpoisia ideoita niin hoitamiseen, kuin sijoitteluunkin liittyen. Suurin osa sisustusbloggaajista tuntuu suosivan kasvien asettelua ryhmäksi - näin myös minä. Upeita asetelmia ja kauniita kuvia löytyy jokaisesta blogista, joista poimin itselleni talteen monia ideoita. Kannattaa käydä ajan kanssa kurkkaamassa kaikkien ylläolevien postaukset - mutta varoitan: saattaa aiheuttaa viherkasvikuumetta!

Kiitos kaikille mukaanlähteneille bloggaajille! Toivottavasti näistä löytyy ideoita ja inspiraatiota myös teille lukijoille :). 

Jutta

18

VANHAN LIPASTON UUSI ILME

2017/03/04



Alkuvuodesta inspiroiduin valtavasti Tikkurilan vuoden väristä - Angorasta. Suurille pinnoille se on makuuni kuitenkin hieman liian kellertävä, mutta näin sävyä kuitenkin erittäin hyvin käytettäväksi jossakin pienemmässä mittakaavassa kotonamme. Meiltä löytyikin sopivasti makuuhuoneesta vanha lipasto, joka on kulkenut mukanamme vanhasta kodista tänne nykyiseen. Alunperin kannoimme sen kotiin Pekan vanhempien luota, jossa se olikin ollut asunut jo pitkän aikaa. Ja siitä se ajatus sitten lähti...



Kaipasin kalusteelle hieman enemmän lämpöä, sillä makuuhuoneemme sinisävyinen tapetti on erittäin hallitseva. Näinollen lipaston vanha siniharmaa sävy vain lisäsi viileää fiilistä tilassa, vaikka kaunis sävy olikin. Pidän kuitenkin kontrasteista, myös pienistä sellaisista. Tätä mielestäni sain aikaan uudella maalipinnalla: kylmän ja lämpimän sopivaa kontrastia. Samaan hengenvetoon maalasin myös mökiltä löytyneen vanhan mäntyisen piianpeilin, joka sopiikin kivasti tuohon lipaston päälle.


Angora on silmääni erittäin hienostunut, pehmeä, lämmin ja heleä. Toiset kuvailevat sävyä "mummon sukkahousujen" imitaatioksi, mutta minuun tuo mielleyhtymä ei ainakaan vielä ole liiaksi iskenyt :D. Aikaa lipaston maalaamiseen kului noin päivä kuivumisineen kaikkineen, joten isosta hommasta ei suinkaan ollut kyse. Lopputulos on omaan silmääni erittäin onnistunut ja toi mukavasti uutta fiilistä yläkertaan. Lipaston vanha sävy näkyy ainakin täällä.

Iloa ja aurinkoa viikonloppuun!
Jutta
 

oblik. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger