Top Message

www.oblik.fi

DIY: PIENI MÄNTYKRANSSI

Olen joka vuonna toteuttanut kotiin pienen ja yksinkertaisen kranssin. Koska kotimme tai tyylini ei ole kovin hersyvä ja runsas, ovat myös kranssit olleet mahdollisimman simppeleitä. Lisäksi tunnustan olevani nopeiden koristeiden/DIY-ideoiden ystävä, joten en malta millään väkertää tunteja jonkin pienen askareen parissa. Viime vuonna askartelin pyöreän eukalyptuskranssin metallirenkaaseen keittiön seinälle. Tänä vuonna päätin tehdä jotakin hieman erilaista. 


Tämän kevyen kranssin tekemiseen et tarvitse kuin pari männynoksaa (tai yksi isompi), kaksi vartta eukalyptusta ja muutaman puisen joulukoristeen. Oksat kiinnitin toisiinsa pienellä rautalangan palalla ja ripustuksen toteutin nahkanarulla. Männynoksat saattavat olla joskus hieman harvoja, joten tästä syystä lisäsin runsautta eukalyptuksella. Valitsin tähän suurilehtiset lajikkeet, jotka nappasin itsenäisyyspäivän juhlapöydän kimpusta.


Toteutukseen kului noin 20 minuuttia, joka on sopiva aika tällaisella hätäiselle askartelijalle. Sopii siis täydellisesti yhdeksi miniprojektiksi tälle viikonlopulle. Olisi ihanaa toteuttaa vielä jokin suurempi kranssi parvekkeen oveen, mutta jää nähtäväksi ehtiikö sellainen syntyä vielä ennen joulua. 

Mukavaa viikonloppua,
Jutta

ps. Saat kranssin pysymään pidempään sisällä vihreänä jos jaksat suihkutella sitä välillä. Voit myös upottaa sen pieneksi hetkeksi veteen ja kuivuttuaan ripustaa sen seinään uudelleen.

  1. Tuo on söpö! Ja hieno on leveä lasiovi, joka näkyy kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos. Ovet ovat kyllä ihanat, vaikkakin harmiksemme niistä on jokus ajansaatossa lasi hajonnut, joten uusien teettäminen on edessä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Minustakin, sopivan simppeli <3. Ja ovet ovat kyllä superit. Mutta kuten tuossa ylle vastasinkin, niin harmiksemme lasit niistä ovat hajonneet joskus aikanaan. Tarkoitus olisi kuitenkin teettää niihin ensi vuonna uudet :)

      Poista
  3. Instassa oonkin ihastellut kovasti teidän uutta asuntoa, ai vitsit, että näyttää kivalle :) Itelläni tuo asakartelu on vähän tuulesta kii: joskus saattaa huvittaa tosissaan väkertää ja sitten taas ei innosta kun nopeat tekeleet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos paljon. Ja se muuten on juuri noin kun sanot, että askartelu on todella paljon tuulesta kiinni. Joskus on sellainen kausi, ettei mikään oikein innosta/ota tuulta alleen, mutta välillä sormet taas syyhyää jatkuvasti :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets