Top Message

www.oblik.fi

#JOULUKOULU | DIY JOULUKALENTERI

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila
Tänään se alkaa! #JOULUKOULU nimittäin.

Tänä vuonna muutamme uuteen kotiin marraskuun lopulla ja se tarkoittaa tällaiselle jouluihmiselle sitä, että olen jo etukäteen hieman harmitellut, miten saan loihtia joulun kotiin vasta joulukuun puolella (suurin osa ihmisistä tekee näin, mutta itselleni joulunodotus on alkanut jo usein hyvissä ajoin marraskuussa). Rakastan joulussa erityisesti itsetekemistä ja erilaisia DIY-ideoita. Yleensä ne toteutetaan runsaan glögimäärän ja taustalla soivan joulumusiikin siivittämänä. 

Tästä syystä tartuin oitis tilaisuuteen, jossa pääsin toteuttamaan Tikkurilalle jouluisia DIY-ideoita, joista syntyy iloa meille kotiin - mutta toivottavasti myös teille sinne ruudun toiselle puolelle.  #JOULUKOULU on kolmen jutun sarja, joista jokaisessa toteutetaan jokin tee-se-itse idea. Inspiraatiota ideoihin etsin tällä viikolla julkaistusta Color Now 2018 Minerals -värikokoelmasta. Kaikki ideat ovat siis ajankohtaisia paitsi tulevan joulun myötä - myös ensi vuoden trendiväreiksi valittujen sävyjen kautta. Bonuksena päätimme videoida nämä kaikki toteutukset, ja voin kertoa että kuvauspäivänä pääsin ihan mielettömiin joulutunnelmiin! Toivon sydämestäni, että myös sinä koet nämä samoin <3.

DIY JOULUKALENTERI


Yksi asia, jonka teen jokaikinen vuosi itse, on joulukalenteri. Minusta sellaisen ideointi ja toteutus on ihan paras tapa saada joulufiilistä nostettua! Esimerkiksi Vuoden 2013 joulukalenteri toteutettiin paperipusseista ja henkareista. Tänä vuonna päätin hyödyntää viime vuoden oksassa roikkuneita pusseja uudelleen ja ideoin kalenterin vanhasta ovesta! Joulun jälkeen ovi tulee nojaamaan seinään ja pussien tilalle saa ripustaa muistilappuja tai vaikkapa valokuvia. Maalasin mökiltä puretun kapean kaapinoven Helmi-kalustemaalilla, sävyllä Y500 Takorauta. Syvä viileänsävyinen tumma harmaa sopii täydellisesti taustaksi vaaleille pusseille ja tuo oven ilmeeseen sopivasti kontrastia. Vesiohenteisen kalustemaalin käyttö osoittautui tässä kohtaa parhaaksi ratkaisuksi ja työvälineetkin sai puhdistettua vaivattomasti. Helmi on sopivan notkeaa maalia kalusteiden maalaamiseen, mutta se ei kuitenkaan valu helposti. Tämä on etenkin pystysuorien pintojen maalaamisessa mielestäni oleellista. Ovi kun oli helpointa maalata ja antaa kuivua pystyssä. Jos tila antaa myöden, voi sen toki asettaa keskelle huonetta telineiden päälle maalattavaksi. Puuvillakankaasta ommellut pussit roikkuvat puisissa pyykkipojissa, joiden sävyt ovat V447 Serpentiini, Y487 Piazza ja V484 Ajopuu. Ajattelin, että tämä harmoninen kolmikko sopii täydellisesti yhteen. Sen verran ihastuin kahteen näistä sävyistä tätä toteuttaessani, että saattaapa niitä löytyä tulevan kodin värimaailmasta laajemminkin :).


Maltan tuskin odottaa, että pääsen kantamaan tuon kauniin oven uuteen kotiin ja sujauttamaan pusseihin pieniä yllätyksiä muulle perheelle. Viime vuonna kalenterissamme oli yllätyksellisesti mukana myös käsinkirjoitettuja viestejä, joissa oli kirjattuna jotakin yhteistä tekemistä (esim. "Koko perhe pulkkamäkeen kaakaon ja vaahtokarkkien kera"). Tällaiset aineettomat muistamiset toimivat meillä mainiosti, vaikka myönnettävä se on - juniori odottaa kyllä mielellään myös niitä joulumakeisia tai pipareita pusseista paljastuvaksi. Vaikka joulukalenterin nikkarointi on superkivaa puuhaa, tuntuu usein että kaikki ideat on jo käytetty aiempina vuosina. Siksi ajattelin, että haluan ehdottomasti jakaa tämän idean teille - sillä uskon muidenkin painivat saman asian parissa. 

Katso kohta kohdalta tekemäni ohjeet kuvineen täältä ja toteuta kotiin innovatiivinen ja supertyylikäs kalenteri. Ja hei - se video. Sen löydät tuosta alta <3. Tunnelman ja työvaiheet ikuisti videolle Aki, jonka kanssa olemme toteuttaneet aiemminkin yhteisiä videoprojekteja. Iso hatunnosto ja kiitos vielä tätäkin kautta, sillä uskon että monen muun kärsivällisyys olisi ollut koetuksella kymmenen tunnin joululaulujen kuuntelun keskellä :D.



#joulukoulu on nyt virallisesti startattu ja seuraava idea julkaistaan 19.11. Olisi ihan huippua jos jakaisitte teidän toteutuksia näistä ideoista vaikkapa instagramiin tai alle kommenttikenttään. Jotta löydän ne sieltä helposti, lisätkää kuviinne #joulukoulu tägi. Olisi nimittäin mahtavaa nähdä onko joku näistä päätynyt toteutukseen ja millä tavoin ne on otettu käyttöön :).

Jouluterveisin,
Jutta

PS. Jos haluat inspiroitua ihanista väri- ja sisustusideoista, niin tilaa täältä ilmainen Color Now 2018 lehti. Lehdessä on rutkasti erilaisia ideoita värien käyttöön, mutta myös paljon muuta inspiraatiota sisustukseen. Itsehän olen kahlannut lehden jo kolmesti läpi ja löytänyt sieltä joka kerta jotakin uutta :D.

  1. Kaunis ja kiva kalenteri. Ja huikean hieno video 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superkiitos Jani <3. Teidän videot on niin ihania, että kauhea kynnys lähteä tällaisiin ohjejuttuihin mukaan :D. Mutta uskalsin! Jei!

      Poista
  2. Vau kiitos ideasta! Minulla on nimittäin pikku paketit itselle valmiina (heh teimme tytärten kanssa toisillemme pieniä joulukalenteripaketteja...) mutten vielä keksinyt mihin ne kiinnittäisin..minulla on makkarissa tosi hieno vanha ovi johon olen ajatellut joskus liimaavani valokuvia tms. Noh, taidankin tehdä siitä joulukuuksi joulukalenterin! Ihanaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Täydellinen ajoitus siis tälle idealle. Käyhän huikkaamassa jos kuvailet sitä johonkin kanavaan, niin löydän toteutuksesi. Olisi kiva nähdä millainen kaunis ovi sinulla tähän projektiin löytyy :)

      Poista
  3. Voi miten hauska - ja tyylikäs joulukalenteri! Se tekee, joka osaa ja hoksaa - ja me muut vaan otamme mallia;)
    Meillä ei tuollaisia pusseja kyllä voi laittaa kalenteriin - isäntä availisi ne nimittäin parissa päivässä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja <3. Ja ei meilläkään näitä etukäteen täytetä (muutama kerrallaan vain). Ja syy on ihan sama kuin teillä siellä :D

      Poista
  4. Olen juuri pallotellut eri ideoita, kun haluaisin toteuttaa yhden kalenterin myös lahjaksi. Kiitos tästä! Aivan superidea! Rakastan tuota tummanpuhuvaa sävymaailmaa! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin kyllä itsekin todella paljon tummiin sävyihin näitä ideoita toteuttaessani. Jotenkin mystinen ja samaan aikaan niin tyylikäs :). Ja onpa mukava kuulla, jos idea tulee käyttöön :)

      Poista
  5. Ihana idea ja mielettömän kaunis kuva tuo viimeinen <3

    Mulla ollut joulukalenterina pieniä kirjekuoreja, joita olen ripotellut mustaksi maalattuun sähkökaapin oveen, maalattu mustalla liitutaulumaalilla. Kiva idea tuo ovi ja pyykkipojat, voi myöhemminki käyttää ja koristaa monilla erilaisilla jutuilla. Ihana joulukoulu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tuo kuulostaa myös superkivalta idealta! Ja käytännölliseltä :). Tykkään myös siitä, että tälle on uusiokäyttöä myöhemminkin. Tuonkokoista kalenteria kun ei viitsisi laittaa vuodeksi varastoon odottamaan :).

      Poista

 

Newsletter

Widgets