Tuntuu hassulta. Tavallaan vatsanpohjassa on edelleen uutuudenviehätyksestä perhosia, mutta samaan aikaan kuitenkin tuntuu kuin olisimme asuneet täällä jo pitkänkin tovin. Tänään haettiin muuttolaatikot pois... Mukanamme tänne tuli kalusteita + 40 laatikkoa meidän muistojamme ja tavaroitamme, joilla teemme tyhjistä huoneista kodin. Olo on nyt aika tyhjä, mutta samaan aikaan helpottunut. Vaikka tällä kertaa ostimme muuttopalvelun ja vuokrasimme muuttolaatikot, niin jäihän sitä hommaa tietysti myös itselle, kuten pakkaus ja tavaroiden purkaminen omille paikoilleen.
Muuttaminen on siitä mielenkiintoista (ja tunteellista) puuhaa, että pakon edessä joudut käymään koko elämäsi ja kaikki muistosi läpi pala palalta. Käärit herkimmät asiat silkkipaperiin ja asettelet nätisti laatikon pohjalle. Siinä meinaa kokeneempikin muuttaja herkistyä. Ja herkistyykin. Mitä enemmän tulee ikää ja muistoja elämän varrelta, sitä enemmän muuttaminen menee tunteisiin. Ei se lapsena tai nuorempana niin herkkää ollut. Nyt on. Etenkin kaikki lapseen ja hänen kehitykseensä liittyvät muistot saavat silmäkulmat kostumaan.
Vielä on pitkä matka siihen, että kaikki tavarat löytävät ne optimistisimmat ja käytännöllisimmät paikkansa ja jokainenkin hylly tai taulu on kiinnitetty seinälle. Mutta sillä ei tässä kohtaa ole väliä, nyt on helpottavaa se, että olemme viimein täällä. Kotona.
Mitä te olette viimeisen viikon aikana puuhailleet? Toivottavasti tämä pimeys loppuisi jo pian ja saisimme valkoisen lumipeitteen kaiken tämän kuran ja synkkyyden tilalle.
Kivaa keskiviikon iltaa <3
Jutta