Top Message

www.oblik.fi

IDEOITA JA INSPIRAATIOTA MÖKILLE

Heippa! Kevät juoksee hurjaa vauhtia eteenpäin ja kesä kolkuttelee jo ovella. Tämä on meidän perheellemme ensimmäinen kevät ja kesä, jonka vietämme omalla mökillämme ja lukuisat talven aikana muhineet ideat on aika päästää valloilleen!

Ostimme viime vuoden alkusyksystä mökin, jota tulemme kunnostamaan pikkuhiljaa vuosien varrella enemmän omannäköiseksemme niin ulkoa kuin sisältäkin. Hurjan inspiroivaa ja niin rentouttavaa - sillä aikataulua tälle koko projektille ei olla uskallettu edes asettaa. Eikä edes aiota sitä miettiä. Nähtäväksi jää kuinka paljon jaksamme ja haluamme ensimmäisenä kesänä paikkaa kunnostaa, vai meneekö koko tuleva mökkikausi pitkälti paikkaan tutustumisessa ja siellä fiilistellessä. 

Muutamia ideoita ja suunnitelmia kuitenkin on lyötynä jo lukkoon, ja tässä postauksessa on niistä hieman osviittaa. Moni onkin silloin tällöin kysellyt mökkikuulumisten perään ja kertonut odottavansa tulevia mökkijuttuja inspiraatiomielessä. Ja mielellänihän niistä kerron aina sitä mukaa kun kerrottavaa on. 

Normann Copenhagen tiskivati ja harja, FDS / Hay kärpäslätkä, FDS / Musta mökki, Sköna hem / Kesäolohuone, coco. kelley, kuva: Anne Hepfer / Riippukeinu, Parolan Rottinki

Kesän aluksi meidän on tarkoitus maalata päämökki! Tästä tulee jo itsessään niin suuri muutos, että voi olla että ihailemme sitä vain koko loppukesän tekemättä yhtään mitään muuta. Tällä hetkellä päämökki on punavihreä... ja se erottuu rannasta katsottuna ihan hirmu paljon. Soudeltiin hieman viime syksynä järvellä sillä silmällä, että katsottiin minkä tyyppisiä ja värisiä muut lähialueen mökit ovat. Muutama musta mökki osui silmään ja olivathan ne upeita! Sopi tuohon maisemaan huomattavasti paljon paremmin, ja näytti erittäin kutsuvalta. Ikkunanpuitteet ja ovet olisi tarkoitus kuitenkin raikastaa valkoisella, jotta yleisilmeestä tulee skarpimpi (pidätän vielä toistaiseksi oikeuden muuttaa mieltäni toukokuulle saakka :D). Sisennetty terassi taasen olisi mahtava maalata siten, kuin kollaasin alemmassa kuvassakin - valkoisella. Tämä tekisi rakennuksesta rutkasti mielenkiintoisemman ja raikkaamman.

Testasin pikaisesti Tikkurilan Color Up -ohjelmaa, jolla voi visualisoida miltä mökki näyttäisi minkäkin värisenä. En jaksanut hioa yksityiskohtia kovin tarkkaan, vaan keskityin yleisilmeeseen ja värisävyihin. Näppärän oloinen ohjelma, joka kuitenkin vaatii vielä hieman opettelua, jos siitä meinaa ottaa kaiken hyödyn irti. Ensimmäisessä kuvassa on mökki tällä hetkellä, toisessa ajateltu hiilenharmaa/lähes musta tummanharmaan sävy 1942, kolmannessa vaaleamman harmaan sävy 1932. Täysin mustaa sävyä en ohjelmasta löytänyt, enkä edes tiedä onko se järkevin ratkaisu? Luulen, että käännyn tässä asiassa vielä ennen päätöstä kokeneempien puoleen värin valintaa ajatellen...


Ja sitten on niitä muita pienempiä suunnitelmia, kuten jonkinlaisen kesäkeittiön/-olohuoneen paikan katsominen... Tänä kesänä tontille tuskin nousee sen kummempaa rakennusta tai muutakaan, mutta paikka grillaukselle ja tiskaukselle tulisi katsoa. Juuri nyt sellaista paikkaa ei mökillä ole lainkaan. Saattaa olla, että pieni tiskinurkkaus tehdään vanhan keittiön allaskaapista saunamökin kylkeen. Saunamökkiä ei tässä vaiheessa vielä maalata, sillä oletettavasti sinne on tulossa suurempia korjauksia seuraavien vuosien aikana, ja näillä näkymin koko julkisivu siitä tulee uusia kun rakenteita availlaan. 

Jes! Olen niin innoissani tulevasta ensimmäisestä mökkikaudesta, etten oikein malttaisi pysyä aloillani. Ulkojuttujen lisäksi sisälläkin riittää vielä tehtävää, mutta niiden pariin olisi tarkoitus palata konkreettisesti jo tässä ennen kesää (uusi keittiö on odottanut asennustaan jo pari kuukautta, samoin kuin pienen makuuhuoneen pintojen freesaus ja sänkyjen/daybedien rakennus...).

Iloista tiistaita!
Jutta

Aiempia mökkijuttuja ja -kuvia pääset kurkkimaan tästä.

  1. Ihania aikoja teillä tiedossa <3 Meillä vähän samoja mietteitä, vaikka mökki onkin ollut käytössä jo pitkään. Omaksi se tuli pari vuotta sitten ja sisätilat olemme rempanneet. Tälle keväälle olisi ohjelmassa uuden saunamökin rakennusta ja samalla pitäisi juurikin ulkoväriä miettiä. Mökki on tummanruskea, melkein mustanruskea, mutta haluaisin siitä enemmän harmaanmustan, ja sauna tietty samalla värillä. Ikkunapuitteet olen suunnitellut vaalean harmaalla, ettei ihan valkoisina loistaisi järvelle. Mutta ehkä testaan tuota ohjelmaa ensin.

    Ihania mökkiviikonloppuja teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa myös teidän suunnitelmat oikein ihanilta! Harmaanmusta itselläkin on mielessä, ja ihan varteenotettava vaihtoehto on myös tuo vaaleanharmaa pokissa. Vaikeintahan on se valinta, kun ei viitsisi heti uusiksi vetää jos mieli muuttuu :D Onnellisia mökkihetkiä myös teille sinne :)

      Poista
  2. Ihan samoja juttuja meilläkin :) edellissyksynä ostettiin mökki, mutta kodin myynnin ja uuden oston aiheuttamat touhut eivät antaneet myöden aloittaa remonttia vielä viime kesänä. Tumman vihreä hirsipinta tulee myös mustaksi ja pielet valkoiseksi tai vaalean harmaalla.. me joudutaan vaan aloittamaan niistä vähän vähemmän inspiroivista rakenteellisista jutuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kun muillakin samoja ajatuksia ja puuhia tiedossa. Toivottavasti saamme ideoita toinen toisiltamme :). Onneksemme meidän mökillä katto oli uusittu muutamia vuosia sitten ja rakenteellisesti ei toistaiseksi päämökillä tarvetta suurempiin hommiin.... Saunamökki sen sijaan on asia erikseen, ja sinne pitäisikin tehdä ensin ihan kunnon kartoitus mitä kaikkea pitää uusia ennen kuin aloittaa mitään pintaa uusimaan. Luultavasti uusiksi menee katto ja julkisivut, mutta pahasti näyttää myös siltä, että koko rakennusta pitäisi suoristaa... Katsotaan miten nopeasti tätä aletaan kunnostamaan, tuskinpa vielä tänä vuonna. Iloisia mökkihetkiä sinne teille :)

      Poista
  3. Jes, täältä saa sitten inspistä meillekin V:n mökkiremppaan! Tosin niiden ideoiden etenemisessä konkretian tasolle saattaa jokunen vuosi vierähtää... Ihana uusi ulkoasu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kivaa! Toivottavasti mukaan tarttuu käyttökelpoisia ideoita :). Ja kiitos - itseasiassa pohja on vanha, joka oli jo joskus aiemmin käytössä, mutta logon innostuin uusimaan tässä ihan ykskaks :D

      Poista
  4. Ihania mökkisuunnitelmia <3 Täällä veivataan omia :) Kivaa mökkeilykesää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos ja onnea myös teille uuteen kesäkotiin <3

      Poista
  5. Kiva blogi sinulla, löysin sen vastikään - ja olen itsekin kova tuunaamaan kaikenlaista, joten DIY-projektit kiinnostavat minuakin. Tuo mökin remppaaminen ja ennenkaikkea suunnittelu on kivaa hommaa, ja mielenkiintoista seurata miten projektinne etenee. Meilläkin oli 80-luvun perushirsimökki, jonka remppasimme ja maalasimme lähes mustaksi. Koska pohdiskelit väriä, laitan sulle linkin, mistä näkyy sen väri, nimittäin se on kuitenkin mustanharmaa. Ja ollaan tykätty siitä kovasti.

    http://sopusointuja.blogspot.fi/2016/09/hyva-arki.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiva kun löysit tänne :). Mukava kuulla, että projekti kiinnostaa :). Kiitos vinkistä, menenkin heti katsomaan! Iloisia mökkihetkiä <3

      Poista

 

Newsletter

Widgets