Top Message

www.oblik.fi

IDEOITA KOTIIN JUURI NYT



Pimeän talven jälkeen kaikki tämä valoisuus saa ainakin minut inspiroitumaan. Pitkästä aikaa moni kodin ideoista on saanut taas tuulta alleen ja tuntuu kuin päällä olisi suurempikin luomisvimma. On ihanaa, kun aamulla ei ole pilkkopimeää ja päiväkin tuntuu kummasti pidemmältä (vaikka vuorokaudessa onkin ihan yhtä monta tuntia kuin oli joulukuussakin).

Koitan pitää loppuviikon vähän kevennettyä työmäärää ja viettää aikaa kotona perheen parissa. Joutenoloa on ollut muuten ihan mieletön ikävä. Tällä hetkellä ideoita tuntuu pursuavan vähän joka kulmasta ja ainakin seuraavat ovat jo päätyneet toteutuslistalle:

  1. Multien vaihto ja parin kukkaruukun ostaminen. Helpot ja selkeät ohjeet bongasin Talosta koti -blogin "Viherkasvien keväthuolto" postauksesta.
  2. Olohuoneen seinien maalaus. Oi kyllä! Tästä puhun joka kerta, kun kirjoittelen jotakin olohuoneeseen liittyvää. Nyt vihdoin saimme yhteistuumin päätettyä, että kerta vielä :)
  3. String -kokonaisuuden siirtäminen. Tämäkin on ollut listalla pitkän aikaa, miten niin pieni asia voikin häiritä kuin 20cm liian nurkassa oleva hyllykokonaisuus...
  4. Taulukollaasin teko - taidan toistaa itseäni kun sanon: viimeinkin!
  5. Vaatehuoneen viimeistely. Tämä projekti oli superkiva ja saimme sen viimein myös valmiiksi. Pari viimeistelyjuttua kuitenkin odottaa edelleen, mutta kuvia tulossa valmiista lopputuloksesta jo pian!


Joku hengästyy jo pelkästä ajatuksesta, että maalaisi seinät kolmannen kerran vuoden sisään... Mutta me taasen ajattelemme sen olevan vain kiva pieni piristys ja ihana raikastus koko kotiin. Maalaaminen ei vie paljoa aikaa tai vaivaa, ja sitäpaitsi se on erittäin kivaa vastapainoa työasioille :).

Ah, juuri nyt tuntuu oikein mukavalta, että sisustusinto on palannut rytinällä. 
Entä siellä - onko samanlaisia inspispuuskia liikkeellä?

Jutta


  1. Hauskaa, miten sisustuspuuskat tulevat tosiaankin joskus puuskina, ja joskus on kausia ettei mielessä ole mitään puuhinkia. Ehkä se on todellakin nämä pitenevät päivät jotka pistää mielen virkeäksi:) Innolla sisustustoteutuksiasi odotellen!

    VastaaPoista
  2. Hei kerrotko miten maalaatte? Suojaukset ja muut. Se on se työläin homma koko maalamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielelläni! Uusimmassa postauksessa löytyy jo jotakin osviittaa siitä, ja työohjeetkin kuvineen Tikkurilan sivuilta. Kannattaa kädä kurkkimassa ne :). Olet ihan oikeassa, että suojaus on todellakin se työläin osa. Maalaus itsessään on taasen rentouttavaa ja mielekästä.

      Poista
  3. Lisääntyvällä valolla ja auringolla on kumma vaikutus. :) Mäkin oon suunnitellut olohuoneen seinien maalaamista. Haluaisin kaikkiin seiniin jonkun ihanan sävyn nykyisen yhden tehosteseinän sijaan, mutta sen oikean sävyn valinta on niin hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se! Ihania sävyjä kun on maailmassa ihan lukematon määrä :)

      Poista
  4. Täälläkin on pitkä tauon jälkeen herännyt into tehdä jotain kodin sisustukseen. Ehkä pitäisi tapetoida tai maalata esim. olohuoneen yksi seinä? Ja uusia tyynynpäällisiä varten olisi jo kangastakin, vaan kuka ottaisi esille ompelukoneen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetointi ja maalaus on aina hyvä idea! Kannatetaan siis :)

      Poista
  5. Meillä tuntuu tuo maalaaminenkin olevan työn ja tuskan takana, tai siis lähinnä se aloittaminen. Kaikki se listojen irrotus, suojaus ja listojen takaisinlaitto, huoh! Ensin pitäis kyllä valita värit, mutta värikartat on jo keittiön pöydällä odottamassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kieltämättä se on se kaikista inhottavin homma koko jutussa. Me suojattiin viimeksi listat teipillä, eikä irroitettu katto ja karmilistoja lainkaan. Välillä taasen ollaan irroitettu kaikki, vähän aina senhetkisen mielen mukaan :)

      Poista
  6. Ihana tuo teidän vihreä seinä! ❤ Mulla myös vimma maalata/tapetoida. Tykkään myös siitä hommasta ja paljon jo maalannutkin. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetointi on kyllä myös ihanaa, saa näkyvää jälkeä aikaiseksi mukavasti ja siitä tulee niin hyvä mieli :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets