RIISUTAAN JOULU

Heippa ja aurinkoista loppiaista! Täällä etelässäkin ollaan päästy aika kirpakoihin pakkaslukemiin ja samalla aurinko hellii meitä aivan äärettömän kauniisti. Tänään riisuttiin kotoa viimeisetkin joulujutut ja kovan pakkasen ansiosta kaikki tekstiilitkin pääsi ulos tuulettumaan. 


Koti tuntuu näin riisuttuna pitkästä aikaa erittäin ihanalta. Joulun aikaan pidän kotona ennemmin pienestä runsaudesta ja utuisesta tunnelmasta, kun taas näin alkuvuodesta raikkaus ja tila hengittää vie voiton. Huonekuusen kohtaloa hieman emmin ja mietinkin, että mihin sen laittaisin näin joulun jälkeen ensi vuotta odottamaan. Olen kuullut sen viihtyvän myös viileissä tiloissa, joten ehkäpä eteisen kuisti (joka on huomattavasti muita tiloja kylmempi ainakin näin pakkasilla) voisi olla sille oikea paikka. 

Mitä teille kuuluu? Onko siellä näin loppiaisperjantaina samanlaiset puuhat? 

Jutta

PS. Saa muuten myös antaa hyviä vinkkejä tuon huonekuusen suhteen (josko saisin sen pidettyä sinne ensi talveen saakka hengissä). 

4 kommenttia

  1. Mä en saanut omaa huonekuusta pidettyä hengissä. Hoidin varmaan liikaa. Mun äidillä on jo viidettä vuotta sama huonekuusi. Vie sen aina kesäisin ulos puolivarjoon ja kastelee silloin tällöin kesäkukkalannoitevedellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä juuri mietin, että paljonko se sitä hoitoa tarvitsee... Olisi hienoa saada pidettyä tuo hengissä ensi jouluun. Käsitin alkuun että hoito on aina iisiä, mutta sittemmin kuullut myös päinvastaista. Tuo kesäkukkalannoite oli hyvä vinkki, kiitos :))

      Poista
  2. Samat puuhat täälläkin, joulu läks ja releet pihalle. Paiskaa se huonekuusi varjoon ettei kevätarska raiskaa ja anna vettä varovasti parin viikon välein kun on kunnolla kuivahtanut niin sillä selviää :) Nyt on taas happea tuvassa kun koristeet on pakattu, hyvä hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annanko sen siis kuivahtaa? Apua, kuulostaa kasvin tappamiselta! Ja oon niin samaa mieltä tuosta että tuli happea lisää sisälle kun laittoi koristeet laatikkoon. Ensi vuonna sitten taas uudelleen. :)

      Poista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall