VINKIT KODINKONEIDEN HANKINTAAN / KEITTIÖ

Reipas viikko sitten kirjoittelin yhdestä keittiön tärkeimmästä kodinkoneesta - höyryuunista (lue juttu täältä). Lupasin tuolloin, että palaan kodinkoneiden ihmeelliseen maailmaan vielä paremmin ja nyt olisi sen aika

Koska itse tarvitsin todella paljon apua nimenomaan kodinkoneiden valinnassa keittiöremontin yhteydessä, ajattelin että ehkä on muitakin, jotka kokevat olevansa samassa veneessä. Päätin haastatella asiantuntijoita, joilta itse sain apua ja onnekseni he lupautuivat vastaamaan kysymyksiini. 

Asiantuntijana toimii tässä tekstissä AEG:n Johan Liljeström ja Kvikin keittiösuunnittelija Jaana Husso. 

Mitä kannattaa huomioida kylmälaitteita valitessa (koko, ominaisuudet, hinta)?

Tilanne on hieman eri riippuen siitä ostetaanko laite hajonneen tilalle vai osana uutta keittiötä. Jälkimmäisessä voi vapaammin suunnitella laitehankintaa omaa käyttötarvetta silmälläpitäen jolloin ratkaisevia tekijöitä on koko (käyttötilavuus, valinta jääpakkasen, erillisten kylmälaitteiden tai side-by-side-välillä), ulkonäkö (väri, vapaasti seisova tai integroitava), ominaisuudet ja hinta.

Asia mikä yleensä tulee kuluttajille yllätyksenä on kuinka suuret erot laitteiden välillä on ruoan säilyvyyden suhteen. Jossain laitteessa ruoka siis säilyy paremmin kuin toisessa ja myyjän olisi hyvä osata perustella kuluttajille miksi näin on. Ominaisuuksia nykylaitteissa on todella runsaasti ja ostajan kannattaa selvittää onko niistä juuri hänelle hyötyä.


On hyvä miettiä mitä koneita haluaa/tarvitsee. Tähän vaikuttaa perheen koko ja miten/ paljonko tekee ruokaa. Onko intohimoinen ison perheen  ruoanlaittaja vai onko ruokailutottumus enemmänkin einesruokien lämmitys mikrossa. Tällöin tarpeet ovat erilaiset. Perheelliset tarvitsevat hyvän uunin, ison keittotason, kaksi erilistä kylmäkonetta, kun taas yksinään elävälle riittää hyvä monilla eritoiminnoilla oleva mikro tai yhdistelmäkone uunimikro, sekä yksi pienempi yhdistelmäkylmäkone. 

Kodinkoneita EI kannata ostaa ennen, kuin keittiösuunnitelma on valmis ( tilan tarve eri, onko integroitavat vai omalla ovella olevat) vaan sitten vasta,  kun on valinnut keittiötoimittajan, koska kaapistojen mitoituksissa ON eroja. 

Keskimäärin ihmiset käyttävät rahaa kodinkoneiden hankintaan n. 3000-4000€. Kodinkonepaketin voi saada myös 2500€:lla tai sitten koneista voi maksaa 10.000€ eteenpäin. Haitari on iso.

 

Mitkä kodinkoneet voi sijoittaa vierekkäin?

Integroitavia kylmälaitteita ja astianpesukoneita asennetaan yhä useammin vierekkäin, mikä on ”vähemmän ok” kuin sijoittaminen kauemmaksi toisistaan. Asiaan voi vaikuttaa ylimääräisellä poikkeuksellisen vahvalla/paksulla kalustelevyllä. Tilan puutteen vuoksi laitteet kuitenkin asennetaan usein vierekkäin mikä saattaa vaikuttaa niiden elinikään. AEG ei keskimäärin poikkea kilpailijoistaan laitteidensa ympärille vaadittavan ilmatilan suhteen ja perusperiaate onkin aina sama- mitä enempi ilmatilaa sen parempi. 

Keittiökalusteiden tilojen maksimointi on tietenkin kuluttajalle ensisijaisen tärkeää mutta kodinkoneen elinkaaren maksimointia ei pitäisi unohtaa ja paras tapa varmistaa se on pitää huoli siitä että laitteella on riittävästi ilmatilaa, jotta ylikuumenemiselta vältyttäisiin. Aikaisempaan verrattuna esim kalusteuunit ovat tiiviimpiä jolloin pintalämpötilat ovat hieman aiempaa matalammat. Kylmälaitteissa lauhduttimet saattavat nykyään sijaita kyljissä jolloin lämpötila nousee enemmän laitteen sivulla kuin aiemmin. Tämä on syytä ottaa huomioon varsinkin silloin, kun laitteita asennetaan vierekkäin.

Kvikin kohdalla tavallista syvemmät ja korkeammat runkokaapit tekevät kodinkoneiden sijoittamisesta tältä osin helpompaa sillä laitteiden ympärille jää yleensä runsaasti ilmatilaa.

Omat kommentit: Myös meidän keittiössämme jouduttiin valitsemaan tämä ratkaisu (vierekkäin on APK ja jääkaappi-pakastin), koska tila asetti omat rajoitteensa. Usein vanhan kohteen keittiöremontissa joudutaankin tekemään kompromisseja, jotka kannattaa tiedostaa jo etukäteen.

Onko yleisesti joku laite, johon ihmiset mielellään muita kodinkoneita enemmän panostavat?

Eri paikkakunnilla myydään hyvinkin erilaisia laitteita. Kaupunkialueilla esim.  ruokatrendit vaikuttavat jonkin verran ostopäätökseen, mistä höyryuuni on loistava esimerkki. Maakunnissa palvelut vaikuttavat ostopäätökseen selvästi trendejä enemmän.

Asiakkaat ovat tällä hetkellä innostuneet uusista yhdistelmähöyryuuneista. Tällöin samassa koneessa on normaalikokoinen iso uuni ja lisäksi täysverto höyryuuni. On myös koneita joissa on lisänä mikrotoiminnot. Mikron käyttö yhdessä uunitoimintojen kanssa lähes puolittaa ruoan valmistuksen ajan. Höyrykypsennys on taas terveellinen tapa tehdä ruokaa, joka säilyttää ruoan omat maut ja kosteuden. Höyryuuni voi myös korvata mikron käytön edellisen päivän ruoan lämmittämisessä. Tavallinen mikro kuivattaa ruokaa ja se ei enää maistu niin hyvältä. Ruoan lämmittäminen vesihöyryn avulla estää ruoan kuivumisen/säilyttää ruoan maut, edellisen päivän makaronilaatikko maistuu vähintään yhtä hyvältä tai jopa paremmalta. 

Eroaako höyryuunin ja tavallisen uunin sijoitus sitten kalusteissa?

Sijoitus ei eroa tavallisesta kalusteuunista mitenkään. Usein kodinkoneita kuitenkin suositellaan tänäpäivänä nostettavaksi ylemmäs lattiantasosta. Eniten käytetään jääkaappia ja astianpesukonetta, mutta myös kalusteuunin sijoittaminen työskentelykorkeudelle on järkevää. Tosin kaikki koneet voidaan harvoin sijoittaa optimikorkeudelle, koska tila usein loppuu kesken ja kun monta konetta nostetaan ylös, niin se myös vähentää työskentely/laskutasoa.

Tähän ongelmaan on esimerkiksi  Aeg:lla uusi hieno ratkaisu. Heillä on tullut valikoimiin hissillä toimiva apk, jolloin kone voidaan asentaa tason alle ja se on silti selälle mukava käyttää. Uunia ehkä käytetään hieman vähemmän, joten monesti se on tason/liesitason alle samassa linjassa. Mutta jos tila antaa periksi, niin suosittua on laittaa uuni ja mikro korkeaan kaappiin, hyvälle käyttökorkeudelle. Monilla on myös käsitys, että uuni olisi asennettava liesituulettimen lähelle. Se ei pidä paikkaansa, monessa uunissa on käryjä vähentävä suodatin.

Lopuksi vielä 5 vinkkiä kodinkoneiden hankintaan:

  • Älä tee ostopäätöstä pelkästään netistä hankkimasi tiedon perusteella vaan juttele perinteisen ja luotettavaksi koetun myyjän kanssa (kyllä, niitäkin vielä löytyy :))
  • Mieti hankintaa hieman nykypäivää pidemmälle sillä hintaero laitteiden välillä voi olla hyvinkin pieni. Pykälää edistyksellisemmällä voit pärjätä vielä perheen lisäyksen tai muun elämänmuutoksenkin jälkeen hyvin.
  • Älä tuijota vain ulkokuorta. Valitse mieluummin käyttötarkoitusta vastaava kuin pelkästään silmää hivelevä tuote.
  • Hyödynnä maahantuojan palveluita. Paikallisesti toimivalla maahantuojalla on suomenkieliset verkkosivut, paikallisesti toimiva myyntiorganisaatio ja huoltopalvelu sekä parhaassa tapauksessa näyttelytila missä pääset tutustumaan laitteisiin ilman minkäänlaista ostopakkoa.
  • Uskalla unelmoida ja toteuttaa itseäsi, sinusta kuoriutuu hyvien koneiden avulla yllättävän pienellä vaivalla hetkessä huippukokki!

Kiitos tuhannesti Jaanalle ja Johanille kattavista vastauksistanne! Toivottavasti näistä on apua myös teille lukijoille kun asia on/tulee ajankohtaiseksi. Onko siellä ruudun takana muuten muita, joiden mielestä uuden keittiön suunnittelussa kodinkoneet ovat juuri ne hankalimmat asiat? Entä olisiko sinulla antaa vielä jokin lisävinkki tähän listaan, jonka olet kokenut hyödylliseksi? 

Jutta

5 kommenttia

  1. Jääkaapin vihanneslokerot, kannattaa valita kiskolliset versiot. (ainakin Mielellä on). Uuniin ehdottomasti pyrolyysitoiminto siivousta helpottamaan.

    VastaaPoista
  2. Ihanat seinähyllyn kannattimet bongasin tässä kuvista!! Saanko udella ihan että mistä moiset löytäisi? <3 Iloa synkkään syksyyn!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! Joo, ne ovat Mazen Pythagoras -kannattimet. Niitä löytyy mm. täältä: https://www.scandinaviandesigncenter.fi/Products/eur1/Trademark/MAZE+International/27103/Pythagoras+hyllynkannatin%2c+2+kpl&VariantId=03

      Iloista päivää myös sinne :)

      Poista
  3. Meillä on 60-luvun asunnon keittiöremontti ajankohtainen ja pohdituttaa liesitason valinta keraamisen ja induktion välillä. Induktion vaatii ilmeisesti paksumman tason, ainakin 3.8cm, kun keraamiseen riittää ohuempikin taso. Onkohan teillä siis keraaminen, kun työtaso näyttää niin ohuelta..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Jostakin syystä tämä kommenttisi on jäänyt tyystin huomaamatta. Mutta siis ei, meillä on induktioliesi. Olen ymmärtänyt, että riippuu paljon myös tuosta "uunikaapista" minkä paksuinen taso voi olla. Tässä kun uuni ei ole ihan kiinni tasossa, vaan väliin jää ilmarakoa.

      Poista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall