VALINTOJA


Kuluneen syksyn aikana olen tehnyt useita merkityksellisiä valintoja. Tällä viikolla niistä ehkä suurimman (arkipäiviini vaikuttavan). Elämä kuljettaa jokseenkin lujaa juuri siihen suuntaan, johon sen olen toivonutkin vievän, mutta on samalla tuntunut, etten oikein tahdo pysy perässä.

Unelmilla on tapana toteutua, vaikka aikaa ja paikkaa ei kukaan etukäteen tiedä. Lähtökohtaisesti kaikki on kuitenkin kiinni omasta itsestään ja uskalluksesta. Olen aina ollut sellainen ihminen, joka luottaa intuition ja vahvojen tunteiden voimaan. Jos joku asia alkaa toistua edessäni riittävän usein, oletan sen olevan merkki. Ja merkki ennenkaikkea itselleni. Näin kävi myös tämän syksyn aikana. 

Tämän tarinan haluan myös teille jakaa, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Mutta lupaan - sen aika tulee kyllä. Juuri nyt nautin syksyisestä luonnosta, kirpeästä ilmasta ja siitä, miten rauha on täyttänyt mielen.

Iso kiitos tästä hyvästä mielestä kuuluu Fridalle ja Merjalle. Tuolle tehokaksikolle, joka kutsui joukon naisia unelmoimaan (isosti!) eräänä syyskuisena lauantaipäivänä Unelmieni Vuosi -kalenterin tiimoilta. Tuolla päivällä oli iso merkitys nyt tapahtuneisiin asioihin. Tuosta päivästä kerron myös varmasti lisää - sillä se on osa tätä tarinaa. Nyt kuitenkin koitan kerätä itseni tästä kaikesta ja palata normaaliin rytmiin tapahtuneiden asioiden jälkeen <3.

Kiitos kun olette siellä, vaikka vähän hiljaista tuppaa olemaan <3
Jutta

Kuvat on otettu viime viikonloppuna mökiltä, jossa juuri nyt 
tuntuu olevan kaikista paras paikka olla ja hengittää.

12 kommenttia

  1. Unelmat toteutuvat juuri niille tarkoitetulla hetkellä <3

    VastaaPoista
  2. Ääk mä en kestä tätä jännitystä!! Mut se on varmaan jotain tosi ihanaa! Ja just tuollaista uskalluksen puuskaa tarvitsisin itsekin. Olenkin miettinyt että tuo unelmieni vuosi voisi auttaa asiassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, ja nyt se tosiaan myös julkista. Ainakin osa siitä. Kun saan palasia loksahtelemaan enemmän paikoilleen, tulen varmasti siitä kertomaan <3. Ja ehdottomasti suosittelen tuota Unelmieni Vuosi -kalenteria :)

      Poista
  3. Voi miksi voi miksi en päässyt Fridan ja Merjan lauantaipäivään.. Olisi nimittäin ihanaa jos edes joku unelma joskus toteutuisi... Hienoa kuulla että ne kuitenkin aina silloin tällöin toteutuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana päivä. Mutta hei - varmasti nämä daamit keksivät vielä kaikkea kivaa meidän unelmoijien eteen :)

      Poista
  4. Täällä vähän samanlaisia mietteitä. On se vain jännä miten se valittu tie ja sen eteen tehdyt asiat alkavat jossain vaiheessa kuin itsestään rullaamaan. Kun on ensin uskaltanut valita ja seurata unelmiaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta. Joskus aika nimenomaan antaa lisää tuulta siipien alle - ikäänkuin itsestään, vaikkei toisaalta sekään varmasti ihan sattumaa ole. Kaikki tapahtuu kun aika on oikea <3

      Poista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall