Top Message

www.oblik.fi

ENSIMMÄISTÄ KERTAA IKÄVÄ...

... Vanhaan kotiin nimittäin... Tällä viikolla olen antanut haastattelun kansainvälisen sisustuslehden joulunumeroon, ja tämän jutun pohjalla toimii vanhasta kodistamme aikanaan otetut kuvat. Kun jouduin muistelemaan tuota kotia nyt ensimmäisen kerran oikein kunnolla, tuli hillitön ikävä. Jotenkin juuri siellä vietetyt joulut tuntuu nyt siltä - ettei niitä voi oikein korvata millään tai missään. Tuli jopa pieni katumus - miksi lähdimme, miksi myimme sen, miksi ostimme tilalle tämän? Katsokaa nyt, kuka ihminen nyt tuolta pois olisi halunnut? 
Paitsi että juuri me halusimme. Syitä oli toki monia, eikä pienin niistä ollut kodin pohjaratkaisu. Koska lapsemme lähestyy teini-ikää, oli vain ajan kysymys koska avoin loft-asuminen on meidän arjen sujuvuuden vuoksi vaihdettava toisenlaiseen. Lisäksi saimme pihan, jota niin kovin toivoimme. Mutta tiedättekö... Näin syksyn viilenevinä päivinä tuntuu että mitä me tuolla pihalla nyt teemme ennen ensi kesää? Vähän vain olisi vaivana tuossa. Ja mitä jos olisimme kuitenkin sen pari vuotta vielä sinnitelleet tuolla meille epäkäytännöllisessä pohjaratkaisussa...? Niin mitä jos...

Toisaalta tätähän me juuri halusimme... Tavallaan. Ei hitto miten iso ikävä voi olla johonkin asuntoon. Ja minä, joka en koskaan kiinny juuri mihinkään seiniin. Noihin seiniin taisin kuitenkin vähän kiintyä. Meidän käsissämme tuostakin kuoriutui todellinen helmi. Ja nyt siellä asuu joku muu. Viettää sen ensimmäisen tulevan joulun ja sytyttää kynttilöitä pitkin asuntoa. Katsoo ikkunasta alueen kattojen ylle kun lumi putoilee taivaalta ja istuu syvillä ikkunalaudoilla kuunnellen joululauluja. Ei luoja miten paljon mä ikävöin. 

Jutta

Nämä kuvat ei liity sisustuslehden haastatteluun, vaan on vanhan kotimme myyntikuvia. 
Kaikki kuvat Bo LKV

  1. Tähän tulee nyt parikin kliseetä, mutta oikeasti mun mielestä totta molemmat eli "Aika aikaansa kutakin" ja "Aika kultaa muistot".
    Pääasia on perhe <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan ihan totta. Kullekin jutulle on se oma aikansa ja paikkansa. Ja totta tuokin, että aika kultaa muistot. Juuri nyt ei muistele niitä hillittömän kuumia kesäpäiviä tiilimuurien sisällä, tai akustista ongelmaa, yksityisyyden puutetta tvs. Ja juuri kuten sanoit - pääasia on perhe <3

      Poista
  2. Ymmärrän sun fiilikset ihan täysin! Mulla samoja ajatuksia on ollut meidän edellisestä talosta jonka rakensimme myös itse. Ihan oma suunnittelema talo, josta tosi moni asia myös itse tehtyä. Tottakai siihen kiintyi, ja rakentaessa todella kuvittelimme että asumme siellä vielä vanhoinakin, kiikkustuolissa lapsenlapsia paapoen. Joskus ne suunnitelmat on vaan pakko laittaa uusiksi <3 Tilalle voi tulla jotakin ihan yhtä hyvää tai parempaakin, mutta ikävä voi silti olla siellä jossain taustalla. Itse ainakin koen että ikävöin sitä taloa ja varsinkin sen puutarhaa vähän kuin vanhaa rakasta ystävää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No uskon todellakin, että etenkin tuossa tilanteessa kotiin on syntynyt vahva tunneside (rakentaminen). Joskus vain tilanne on sellainen, että elämä vie eteenpäin ja koti vaihtuu siinä sivussa. Tunne on vain itselleni uusi, sillä KOSKAAN ennen en ole ikävöinyt mihinkään kotiin... Luulin jo, etten kiinny mihinkään seiniin. Mutta kyllähän täälläkin paljon hyviä puolia on. Kuten ehdottomasti myös teidän uudessa talossakin!

      Poista
  3. Kukapa tuonne ei kaipaisi, mutta kuten Annukka jo tuossa sanoo, niin usein on kuitenkin niin että jälkeenpäin kaikki tuntuu ihan hiukan ihanammalta kuin mitä se todellisuudessa ja tavallisessa arjessa sitten kuitenkaan oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kukapa tosiaan ei.... Ja sekin on ihan totta, että jälkikäteen aika kultaa muistot. Ne kaikki huonot puolet vain unohtuu niin nopeaan.

      Poista
  4. Ymmärrän sua. Varsinkin vielä mökin hankkimisen myötä kerrostaloasuminen on ihan houkutteleva ajatus. Ainakin meille kävi niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon todella, että tämä fiilis on katoavaista ja että ensi kevät toisi taas ne pienen pihan ilot esiin. Ei kyllä tällä hetkellä tunnu ehkä ihan siltä.... Ristiriitainen olo.

      Poista
  5. Minäkin kaipaisin. Tuo tila ja valo. Toki uusia ihania asioita uudessa. Mutta valtavasti tykkään tuosta tyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään. Ehkä meistä joskus tulee vielä loft -asujia, kun perheessä ei ole esiteini-ikäistä lasta. Siihen saakka on vain todettava, että (ainakaan juuri tuollainen edellisenkaltainen) pohjaratkaisu ei toimi. Onneksi jäi kuvia muistoksi <3

      Poista
  6. Toivottavasti kaikki tulee ajan kanssa, myös sen uuden kodin ylivoimainen tunne. Mekin olemme muuttaneet, pari kk sitten, vielä en tätä uutta kodikseni tunne. Tämä uusi koti on kaunis ja moderni ja me saamme tehdä tähän vielä sen oman loppusilauksen... Silti minun sydän kaipaa meidän edellistä kotia, sitä joka ei ehkä ollut sisustuslehtien kaunis, mutta meille se oli hyvä ja ihana koti. Meidänkin muutto oli perhesyy ratkaisu, lapset tarvitsevat enemmän tilaa ja yksityisyyttä. Me teemme tästä sen kodin vielä, mistä ei halua lähteä eikä haikaile menneitä. Uskon Jutta että teidänkin perhe sopeutuu just hyvin uuteen kotiin. Jouluun on alle sata päivää, se ei ole paljon, mutta se on tarpeeksi jotta ehtii arkartelemaan. DIY joulun juttua odotellessa 🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kyllä toivotaan. Ja juuri, että ei tarvitse olla niin sisustuslehtien kaunis ja kaikinpuolin hyvä - koteihin kun syntyy ihan omanlaisia tunnesiteitä, joita ei voi ottaa mukaan uuteen paikkaan. Itse luulin tähän saakka, että ne tunnesiteet on tällä miljööllä, ei tuolla asunnolla. Mutta saatoin olla väärässäkin. Mutta askel eteenpäin ja nenä taivasta kohti, hyvä tästä tulee. Ja joulustakin täällä <3 Ja te teette myös varmasti uudesta kodista itsellenne täydellisen. Olen siitä vakuuttunut!

      Poista
  7. Voi Jutta <3 Ymmärrän niin tuon ikävän ja kaipuun. Ei kaikkiin taloihin vaan rakastu eikä ihastu, mutta joihinkin aivan erityisiin vaan käy niin. <3 Se tunne. Mistä se oikein tulee kun se tulee niin vahvana, taloihinkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano. Yksittäistä syytä tuskin on olemassa. Mutta lohdullista on, että kaikkiin paikkoihin voi tehdä kodin - kunhan antaa mahdollisuuden ja aikaa <3

      Poista
  8. Kyllä tuolla vanhassa kodissanne oli kaunista ja tyylikästä... mutta kuitenkin...niin on teidän nykyisessäkin ja lisäksi niin kotoinen ja lämmin tunnelma! <3 ~kk

    VastaaPoista

 

Newsletter

Widgets