Top Message

www.oblik.fi

4. PIILOSSA / HEINÄKUUN KUVAPÄIVÄKIRJA


4. Piilossa

Tämän päivän teemana oli sana Piilossa. Mietin pitkään, missä hetkessä ollaan piilossa, kuka on piilossa, missä ollaan piilossa... Päädyin ottamaan kuvan koirastamme, jonka turkki vaatisi enemmän kuin nopeasti pientä ehostusta. Voi toista raukkaa, kun tuolta yrittää jotakin kurkistella. Saattaa myös olla, että hän silloin tällöin nauttii tästä "etutukasta", joka antaa niinsanotun piilon, jottei kukaan näkisi häntä. Erityisesti hän luimistelee siellä muina miehinä silloin kun ovat olleet koirien kesken kotosalla ja palattuamme kotiin huomaamme kaikkien mattojen olevan jälleen rullalla ja sohvatyynyjen kasassa lattialla. Mietin vain, että mitäköhän täällä todella tapahtuu kun olemme poissa?

Jutta

Mistä on kyse? Päätin alkukesästä, että otan itselleni tavoitteeksi kuvata joka päivä jotakin erilaista. Päädyin antamaan päiville teemasanat ja pakottamaan itseni harjoittelemaan tunteiden ja ajatusten vangitsemista kuviksi. Jokaisena heinäkuun päivänä julkaistaan siis kuvapostaus, jossa tarkoituksena on löytää päivän kuvasta sellainen hetki tai asia, joka kuvastaa teemasanaa parhaiten. 

Löydät kaikki heinäkuun kuvapostaukset Kuvapäiväkirja -tunnisteen alta (oikea laita blogin sivupalkin tunnistepilvessä).

 

Newsletter

Widgets