Top Message

www.oblik.fi

3. RUOKA / HEINÄKUUN KUVAPÄIVÄKIRJA

3. Ruoka

Ruokakuvaus on yksi valokuvauksen alalaji, joka itseäni kovastikin kiinnostaisi. Eniten ehkä siksi, että niissä haluaisin haastaa itseni saamaan värit toistumaan elävänkaltaisina ja aitoina. Voisin hyvin kuvitella hurahtavani ruokien ja juomien kuvaamiseen, mutta ainoa haaste on se, että jonkun tulisi myös valmistaa kuvattavat kohteet. En ole saanut syntymälahjaksi (tai myöhemmin edes opeteltua) kokkaamisen hurmiollista iloa. Koen ruoanlaiton välttämättömänä (joskin silloin tällöin tykkään panostaa siihen hurjastikin!) Leipominen taas on melko lailla tuskaa. Aina. Koristelusta ja kattauksesta pidän kovasti, mutta ensin kai pitäisi valmistaa jotakin, jota voisi koristella? ;)

Jutta

Mistä on kyse? Päätin alkukesästä, että otan itselleni tavoitteeksi kuvata joka päivä jotakin erilaista. Päädyin antamaan päiville teemasanat ja pakottamaan itseni harjoittelemaan tunteiden ja ajatusten vangitsemista kuviksi. Jokaisena heinäkuun päivänä julkaistaan siis kuvapostaus, jossa tarkoituksena on löytää päivän kuvasta sellainen hetki tai asia, joka kuvastaa teemasanaa parhaiten. 

Löydät kaikki heinäkuun kuvapostaukset Kuvapäiväkirja -tunnisteen alta (oikea laita blogin sivupalkin tunnistepilvessä).



  1. Ruokakuvaus kiinnostaa minuakin ja olen ainakin itse aloittanut tekemään ihan helpoista jutuista, kuten kahvi- ja teehetkiä, jälkkäriannoksia jne. Ihan kotiruuastakin voi pienellä vaivalla saada ihan kivannäköisiä kuvia :) rohkeasti vaan kokeilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä pitäisi itsekin aloittaa tuollaisesta. Ei tulisi niin suurta painetta siitä kauniista ruoka-annoksesta jne.. Ehkä se innostuskin sitten kasvaisi entisestään :) Kiitos ihanasta kannustavasta kommentistasi!!

      Poista

 

Newsletter

Widgets