UNELMOINTIA JA UUSIA TUULIA

Hiekkatie metsän läpi, oma ranta, korviin kantautuva linnunlaulu, hirsirunkoinen mökki ja lämmin kesäinen auringonpaiste... Näissä merkeissä kului viime viikon perjantai, kun pääsin stailaamaan tunnelmallisen pienen mökin myyntiä varten. Enpä olekaan tainnut teille vielä kertoa, mitä kaikkea alkuvuoteeni on mahtunut näin työrintamalla. Sen lisäksi, että olen saanut suunnitella tuotteita ja mm.logoja/visuaalisia ilmeitä, olen päässyt tekemään ihan hurjan inspiroivaa työtä yritykselle, jota olen ihaillut sen syntytarinasta alkaen. Kaikki kävi jotenkin niin yllättäen ja monen sattuman kautta, etten oikein itsekään hoksannut kovin nopeasti miten tähän päädyin. Tässä nyt kuitenkin ollaan. Häkeltyneenä ja onnellisena. Päätoimisesti olen edelleen opiskelija, ja palkkatyöstäni olen opintovapaalla vielä jonkin aikaa. Opintojen ohella olen kuitenkin päässyt tekemään monenlaista mielenkiintoista projektia ja sivutyötä - joista kaikista tunnen suurta kiitollisuutta. 
Maaliskuun alkupuolella stailasin ensimmäisen kodin Bo LKV:lle myyntiä varten, ja kevään mittaan kohteita (ja kokemusta) on tullut mukavasti lisää. Tämä työ ja ennenkaikkea tiimi tämän kaiken takana on ihan huikea! Uskomattoman hienoja kotiunelmia, joiden toteutumisessa saan olla pienenä osana mukana - se tuntuu tosi hyvälle. Työ tekijäänsä opettaa, ja opittavaa on todellakin vielä paljon edessä. Onneksi takana seisoo kuitenkin ihan paras porukka, jolla on mieletön tekemisen meininki.

Työ on kuitenkin tällaiselle krooniselle asuntohaaveilijalle hirvittävän vaarallinen. Voitte ehkä arvata alkoiko mielikuvitus ja suunnitelmat laukkaamaan aurinkoisena päivänä, kun tätäkin kohdetta päästiin kuvaajan kanssa tekemään. Onneksi kotona asuu kuitenkin myös järjen ääni, joka stoppaa ne kaikista villeimmät unelmat ennen kuin ne lähtevät suurempaan lentoonsa. Tosiasia kuitenkin on se, että muutimme tähän kotiin vasta alkuvuodesta :D. Mutta haaveillahan saa aina, se on ihan parasta! Ja mökistähän olemme unelmoineet jo pitkään. Joten siinä mielessä tämänkin kohteen visualisointi ajatuksissa oli jo melkein realistinen. Mutta ehkä nyt kuitenkin ensin pitäisi saattaa tuo koulukin loppuun ja jatkaa mökkiunelmointia vasta valmistumisen jälkeen. Vahva paino sanalla ehkä.

Unelmien täyteistä maanantaita!
Jutta



34 kommenttia

  1. Voi miten ihania juttuja <3 Ihan huikeaan paikkaan olet päässyt töitä tekemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä - paikka on huippukiva! :)

      Poista
  2. Onnittelut vielä tätäkin kautta ihanien unelmien täyttymisestä!
    Upeaa työtä olet tehnyt BOlla. <3

    VastaaPoista
  3. Tosi kivaan duuniin olet päässyt, ihan parasta. Onnea !

    VastaaPoista
  4. Wow! Hienoa Jutta! Mutta voin vaan kuvitella miten vaarallinen työ =D

    VastaaPoista
  5. Sulla on kyllä aika hyvä nousukiito- todella hienoa! Onnea uusista tuulista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuntuu olevan. Tai aika pieneen aikahaarukkaan on nyt mahtunut monta uutta kivaa juttua. Se on ihan huippua! :)

      Poista
  6. Aewan ihanaa kun unelmat toteutuu <3 BO on kyllä oikein onnistunut konsepti!

    Täälläkin mökkikuumeillaan...joka vuosi. Kyllä sekin vielä joskus toteutuu, meillä molemmilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin mielestäni konsepti on huikea. Siksi onkin ilo olla mukana :)

      Voi pidetään peukkuja molempien mökkikuumeen todeksi toteutumiselle :)

      Poista
  7. Vau Jutta! Sä olet kyllä uskomaton nainen, hieno juttu ♥♥ Onnea paljon uusille tuulille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos! Paljon kaikkea kivaa on tapahtunut viime aikoina. Se on kyllä ollut ihan mahtavaa. :)

      Poista
  8. Onnea! Ja ihan mieletön paikka, en ihmettele että mökkihaaveita pukkaa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittavaisesti lottovoitto ei ole osunut kohdalle, joten moni unelma jää vielä haaveiluasteelle. Mutta ehtiipähän suunnitella unelmamökkiä kunnolla (sitä lottovoittoa odotellessa ;)).

      Poista
  9. Ihan mahtavaa, mä elän täysillä mukana toisten unelmien toteutumissa ja siinä samalla odottelen omieni toteutumista. Ehkä munkin vuoro tulee tässä tai viimeistään siinä seuraavassa elämässä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmilla on tapana toteutua. Ehkä silloin kun sitä vähiten odottaa :) Pidän peukkuja myös sinun haaveiden toteutumiselle <3

      Poista
  10. Todella hienoa työtä! Bo LKV on myös oma suosikkini. :)

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanaa työtä, jossa olet varmasti järjettömän hyvä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, aika lapsen kengissä vielä, mutta työ tekijäänsä opettaa :) Kiitos!

      Poista
  12. Niin mahtavalta kuullostaa mitä kaikkea olet päässyt tekemään. Sinusta kuullaan vielä monella saralla <3
    16-vuotta kiinteistönvälittäjänä toimineena, tiedän kuinka vaarallista on päästä upeisiin asuntoihin, onneksi niihin turtuu ajan kanssa. Upeaa työtä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Minna <3. Kiitos ja halaus!

      Odottelen sitä turtumista vielä. Ja siihen saakka kotona saadaan pitää minua maanpinnalla ;)

      Poista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall