Top Message

www.oblik.fi

KOKEMUKSIA LINOLEUM -LATTIASTA

Siitä on nyt vajaa kolme kuukautta kun saimme alakerran lattiat vaihdettua. Päädyimme valitsemaan koko alakertaan (pl. kylpyhuone ja kuisti) korkkipohjaisen linoleum -laatan (Forbon Marmoleum). Jonkin verran olin tutkinut materiaalia jo etukäteen, ja parhaimman infopaketin siitä on tehnyt ehdottomasti Karin (lue juttu täältä). Itseasiassa tuo nimenomainen teksti sai minut aikanaan eniten vakuuttuneeksi siitä, että tämä kyseinen lattiapäällyste on kotiimme oikea valinta. Marssin sitten muutamaankin rautakauppaan hakeakseni lisätietoja. Yllätyksekseni en saanut yhdestäkään liikkeestä haluamaani tietoa. Materiaali oli jokaiselle vastaantulleelle asiakaspalvelijalle selkeästi melko tuntematon ja ensimmäisessä paikassa meille alettiin esittelemään vinyylilattiaa. Suu loksahti auki ja totesin myyjälle, että hetkinen - vinyyli on aivan eri materiaali kuin linoleum. Myyjän takellellessa vastausta päätimme vaihtaa liikettä. Seuraavassa paikassa todettiin jo suoraan ettei he tiedä tästä juuri mitään ja siellä niitä mallipaloja on hyllyssä. Ei auttanut kuin ottaa yhteyttä suoraan valmistajaan ja kysellä tarvittavia lisätietoja.

Päädyimme valintaamme seuraavista syistä:
- ekologisuus (Joutsenmerkin omaava Forbon Marmoleum* on valmistettu pelkästään luonnon omista raaka-aineista)
- kestävyys (koska koiratalous ja hiekkaa kulkeutuu väkisinkin tassuissa sisälle vaikka kuinka koittaisi estää)
- pehmeys jalan alla (meillä ei ole lattialämmistystä märkätilojen ulkopuolella, joten emme halunneet ns. kylmää materiaalia, joka olisi kolkko ja herkkä kopinalle)
- helppohoitoinen (joskus aikanaan lino-lattioita piti vahata aika ajoin - ei enää nykyisin)

Olen nyt pessyt lattiaa jonkin verran, tai oikeammin vain vähän pyyhkinyt kostealla. Helppohoitoisuus on todettu käytännössä todellakin todeksi. Lika ja tahrat lähtevät erittäin helposti pinnasta pois kostealla liinalla. Mitään hinkkaamista lattia ei vaadi, sillä tahrat eivät "imeydy" materiaaliin lainkaan. Tuntu jalan alla on osoittautunut myös äärettömän hyväksi. Ei kopise, eikä ole kylmä.


Asennus oli todella helppoa jopa näin ensikertalaiselle. Vaikkakaan emme todennäköisesti olisi selvinneet alkuun ilman isäni apua. Meidän valintamme oli lukkopontillinen 30x30 laatta, joka asennetaan kuten laminaatti. Suoraa pätkää tekee nopeasti, mutta kulmat ja viistot seinänpätkät vaativat hieman enemmän kärsivällisyyttä. Värisävyksi valitsimme Silver Shadow, joka on rehellisen harmaa. Enemmän kuitenkin taitaa taittaa siniseen kuin lämpimään. Rohkea olisi valinnut erivärisiä laattoja/tehnyt niillä kuvioita, mutta me otimme kuitenkin varman päälle ja valitsimme vähemmän rohkeasti vain yhtä sävyä. Pinnan kuviointi on hento, joka ei edes tietyssä valossa juuri näy. Tasavärisyyden sijaan kuviointi antaa kuitenkin enemmän anteeksi esim. pienille roisketahroille ja tuo samalla lattiaan eloa. Tykkään!

Ensialkuun olin vähän jännittynyt lattian sävystä. Tiesin ja osasin odottaa, että valittu värisävy olisi alkuun kellertävä (johtuu pellavaöljystä). Tuon vääristyneen sävyn piti kuitenkin hävitä parissa viikossa ja ensin tuntui, että lattia oli ihan vihreä. Sanoisin, että kaksi viikkoa ei kyllä riittänyt oikean värisävyn paljastumiseen, vaan aikaa kului reilu kuukausi. Tänä aikana pesin lattian pari kertaa. Nyt kun pesukertoja ja käyttöä on takana jokunen kuukausi - osaan käsi sydämellä sanoa, että valinta oli todellakin kaiken tiedon etsimisen arvoinen.


Onko teillä kokemusta tai jonkunlaisia mielikuvia linoleum -lattioista?

Jutta

PS. Kiitos vielä Karin, kun sait minut vakuuttuneeksi tästä materiaalista! <3

*lattiasta on saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan

  1. Linoleum kiinnostaa keittiön ja takkahuoneen lattiaksi. Missä Turun alueen rautakaupassa luulet löytyvän paras valikoima näytepaloja ja ehkä jopa asiantunteva myyjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmöllä suosittelen kyllä! Meillä myös keittiössä siis tätä ja hyvin pyyhkiytyy roiskeet yms pois. Sanoisin, että Skanssin K-Raudasta saa yleisestikin parasta ja asiantuntevinta palvelua tällä alueella. Tosin sielläkin riippuu kuka on töissä (onko sellainen, joka tietää aiheesta jotakin/oikean osaston myyjä). Siniltä (sukunimeä en muista) olen ainakin saanut aina hyvää palvelua, joten hänen puoleen siellä kääntyisin. :) Siellä myös kaikki näytepalat esillä :)

      Poista
    2. Kiitos :) Täytyy poiketa Skanssin suunnalla tällä viikolla. Mites muuten tuo linoleum kestää pientä urheilua sen päällä? Takkahuone on oikeasti uima-allashuone, joka täytetään ja tehdään monikäyttötilaksi. Siellä olisi hyvä olla materiaali lattiassa, joka kestää hyppimistä yms.

      Poista
    3. Suosittelen tosiaan piipahtamaan paikapäällä Skanssissa! Toinen saman ketjun rautakauppa tällä suunnalla saa taas itseltäni aina miinusta palvelusta ja palvelijoiden ammattitaidosta.

      Riippuu tietysti urheilun laadusta :D. Mutta kyllä meillä ainakin on juniori pomppinut ja tehnyt kaikenlaisia kevätjuhlaliikkeitä lattian päällä. Ei ainakaan toistaiseksi ole siitä miksikään mennyt. Jos taas "urheiltua" tulee paljonkin, voisin kuvitella, että sama materiaali mattona näiden laattojen sijaan saattaisi olla parempi. :)

      Poista
  2. Tuttu materiaali,mutta ei henkiläkohtaisia kokemuksia kuin sen verran, että tosi vähän lattiaa myin 10 vuoden aikana. Yhteen omakotitaloon ja sitten yhteen julkiseen tilaan. Hyvä materiaali ja kestävä, kaunis lattia teillä nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että linoleum on saanut uutta tuulta alleen vasta ihan viimeaikoina. Valitettavasti monien mielikuvat vain ovat sieltä historiasta, ja materiaalia ns. pelätään/kaihdetaan turhaan. Toivoisin niin linoleumille suurempaa suosiota.

      Poista
  3. Minusta tuo linoleum on oiva lattiamateriaali, voisin kuvitella laittavani sitä työhuoneeseen, lastenhuonesiin jne...itselläni ei ole koskaan ollut, mutta jos olisi aihetta vaihtaa lattiamateriaalia, niin voisin hyvin kuvitella valitsevani linoleumia, tai korkkia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Todella kestävä ja helppohoitoinen. Korkki on kokenut myös "uuden tulemisen" viime vuosina ja olen tosi iloinen siitä. :)

      Poista
  4. Haha! Olen The linoleum missionary :) Hyvä, kun kelpas :)
    Linoleum on loistava materiaali, mutta sen ostaminen on liian vaikeaa. Eräs myyjä jopa väitti sitä jopa muoviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin olet!! Ja oot niin oikeassa - ostaminen on just niin vaikeaa kuin kuvittelinkin. Ahdisti. Toivoin, ettei sun "pelottelut" kävisi toteen, mutta niin vain heti ensimmäisessä paikassa todettiin samoin kuin itse olit kirjoittanut (luultiin vinyyliksi). Onneksi löysin aikanaan sen sun kirjoituksen ja laitoin mieleeni. Pelastit meidät! Jos olisimme vain uskonut myyjiä, emme ikinä olisi osanneet valita tätä.

      Pakko vielä mainita yhden myyjän kommentti: "On se varmaan aika kestävä kun se kerta maksaakin niin paljon". OMG sanon minä!

      Poista
    2. Niin joo ja samaan hengenvetoon täytyy kiittää valaisimesta! Siinä se nyt on omalla paikallaan. Vihdoin :)

      Poista
  5. Kiitän postauksesta. Tätini kodissa törmäsin ensi kertaa linoleumiin jo vuosia sitten ja painoin mieleen. Nyt menin rautakauppaan kun raksaprojektissa ajankohtaista lattiamateriaalit. Noh, eihän sitä niin vaan ostetakkaan. Ei tosiaan tiennyt tuon taivaalkista materiaalista siellä asiakaspalvelija ja kaiken huipuksi nämä värisävyt juuri oli hyvinkin vääränsävyisiä kuin mitä esite antoi ymmärtää. Eli minäkin soitin maahantuojalle josta osasivat opastaa värisävyn valinnassa ja muuttumisessa. Mutta tämäpä ajoittui nyt hyvin tämä postaus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi höh! Todella harmi, ettei myyjät ole ottaneet tätä materiaalia oikein "omakseen". Tottakai keskitytään enemmän niihin, joiden menekki on suurempaa, mutta voisin hyvin ajatella että käyttäjäkuntaa olisi enemmänkin, jos ostaminen olisi helpompaa. Onneksi sait apua maahantuojalta!

      Poista
  6. Nyt kyllä kiinnostuin!! Luulin tätä materiaalia aivan muuksi ja täytyy tunnustaa et olen lukenut materiaalista hävettävän vähän. Meillä on juuri edessä alakerran lattian laitto ja ajateltiin et pakko laittaa lattialämmitys... Tuon kanssako ei tarvitsisi?? Hmm... Lattia näyttää kyllä kerrassaan upealta!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu toki tarvitaanko tilaan jotakin lämmitystä noin muuten (lattiaan), mutta esimerkiksi laminaattia ja laattaa (jopa joitakin parketteja) lämpimämpi tämä kyllä omasta mielestäni on, sillä korkkipohja tekee siitä pehmeän ja lämpimän. Lattia on osoittautunut todella hyväksi valinnaksi. Suosittelen siis ainakin tutustumaan ja miettimään tätä yhtenä vaihtoehtona :)

      Poista
  7. Lisäisin vielä edelliseen kommenttiini: Jännittää kuitenkin suunnattomasti osaako valita sen oikean harmaan kun ri tulee muuttumaan. Olisiko mahdollista saada isompaa yleiskuvaa tilastanne jossa linoleumia on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa pyytää mallipala kotiin, jolloin sen värisävyä voi paremmin tutkailla oikeassa ympäristössä. Varmasti jossakin vaiheessa tulee laajempaakin kuvaa alakerrasta, jossa siis kaikkialla tämä lattia on. Seuraavassa postauksessakin näkyy aavistuksen enemmän tätä :)

      Poista
  8. Meillä just tuo sama keittiössä, mutta tummanharmaa. Ihan loistava materiaali, helppo tosiaan pitää puhtaana ja pehmeä jalan alla. Neljän vuoden jälkeenkin on kuin uusi.

    Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa kuulla, että olette edelleen tyytyväisiä! Tumma oli toinen vaihtoehtomme, mutta pelkäsin sen pimentävän pieniä tiloja... Se oli nimittäin myös todella kaunis sävynä. :)

      Poista
  9. Meillä puolestaan on keittiössä neljä ja puoli vuotta sitten asennettu Forbon Marmoleum click -lattia. Kuvio on "vinoruutu", en keksi parempaa sanaa tuota kuvaamaan, ja väriyhdistelmä kelta-beige. Kuulostaa ärhäkältä, mutta on todella kaunis. Lattiassa parasta on sen miellyttävä tuntuma ja kauneus. Jonkin verran olen saanut lattiaan aikaiseksi naarmuja ja beigeen ruutuun yhden curry-tahran, joka ei ikinä ole irronnut. Naarmut kuitenkin tasoittuvat melko hyvin, toisin kuin parketissa. Erittäin valoisassa keittiössämme tahrat kyllä näkyvät lattialla aika hyvin, mutta näkyisivät ne vaalealla laatalla tai parketillakin. Linoleum on ihana lattiamateriaali. t. Marjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että täältä löytyy käyttökokemuksia muiltakin :) Olen nähnyt jossakin esitteessä/inspiraatiokuvassa tuollaista yhdistelmää muistaakseni, eikä se kyllä lainkaan näyttänyt ärhäkältä. Jokaiseen lattiaan tulee tottakai jälkiä ajan saatossa, se on totta. Ei siis tämäkään mikään ikuinen ole (johon ei koskaan tarttuisi mikään, tai ikinä narmuttuisi tvs). Mutta paremmin pitäisi kestää kulutusta, kuin moni muu. En ihmettele, että julkisissa tiloissa tätä käytetäänkin paljon. Ja samaa mieltä olen kanssasi, että ihana on materiaali :) Kiitos paljon kommentistasi, ja kokemustesi jakamisesta :)

      Poista
  10. Juuri repimässä vuoden 2000 Forbo Marmoleum Real-linoleumia irti lattiasta 60m2 alalta. Jostain syystä materiaali tai sen liimaus haisee voimakkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai? Meillä ei kyllä näissä missään haise liima. Ehkä teillä siis linomatto, joka aikanaan liimattu paikoilleen? Meillä on lukkopontilliset laatat, joita ei siis liimattu vaan naputettiin lattiaan.

      Poista
  11. Olipas mukava päätyä blogiisi, kun itse aivan täsmälleen samoista syistä päädyimme reilu kuukausi sitten ostamaan linoleumia keittiön ja eteisen lattiaan. Tänään aletaan asentamaan ja kommenteista päätellen tulen olemaan valintaamme tyytyväinen :) Muistaakseni oli juuri tuota silver shadow ponttia. Hyvältä näyttää ainakin sun kuvissa! Tampereen RTVssä sai muuten hyvää palvelua linoleumia ostaessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hauskaa! Ja uskon myös, että teitte loistovalinnan! Mukavaa on myös kuulla, että saitte hyvää palvelua. Ehkä pikkuhiljaa tämäkin materiaali nostetaan jälleen esille :) Toivotaan ainakin - olisi paikkansa ansainnut!

      Poista
  12. Hei! Kiitos linoleum keskustelusta! Forbon Marmoleum click on meillä kiinnostuksen kohteena - onko kenelläkään tämä nimenomainen tuote tuoksunut/haissut?
    Kiitos jo etukäteen, jos joku tämän viestin huomaa ja pystyy kommenttejaan kirjoittamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, josko täältä on saanut uusia näkökulmia aiheeseen :). Meillä ei ainakaan ole mitään tuoksua tai hajua ole ollut missään vaiheessa. Tosin ihan alkuun emme täällä vielä asuneet joten ensimmäiset päivät lattia oli täällä ns. Omassa rauhassaan. Mutta en kyllä silloinkaan käydessä huomannut hajua.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  13. Miten linoleum toimii lattialämmityksen kanssa? Onko viisaimmilla kokemusta/ tietoa asiasta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä ei ole kokemusta. Löytyisiköhän forbon sivuilta infoa lisää? Toivottavasti saat vastauksen :)

      Poista
  14. Hei mikä tuo teidän sävy on? Itsellä on mallipaloja, mutta mikään ei tunnu tarpeeksi vaaleata. Kaikki ovat sinertäviä tai kellertäviä. Miten uskallan luottaa, että vaalenee käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, tämä oli muistaakseni se kaikista vaalein harmaa. Mallipalat näyttää kyllä melko oikealta, mutta siinä kohtaa kun avataan pakkauksia, on sävy kellertävä tuon pellavaöljyn vuoksi. Sitä ei siis kannata säikähtää :). Suoraan lattia ei kyllä vaalene käytössä, mutta ne ylimääräiset kellertävät sävyt poistuvat. Kannattaa pyytää mallipaloja kotiin tuotavaksi ennen päätöstä, niin näkee mikä olisi se oikea sävy omaan kotiin, siihen kun vaikuttaa niin paljon tilan valoisuus, ilmansuunnat jne. :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets