Top Message

www.oblik.fi

MODERNISTI KODIKAS -BLOGILLE UUSI ILME



Lokakuussa suunnittelin Modernisti Kodikkas -blogille uuden visuaalisen ilmeen. Kertun hyvänmielen blogi on ollut alusta saakka yksi omia suosikkejani! Toisilla vain on taito pukea hetket ja tunnelmat kauniiksi sanoiksi ja ennenkaikkea upeiksi kuviksi. Olinkin siis aivan fiiliksissä kun Kerttu lähestyi minua sähköpostitse ulkoasun uudistamisen merkeissä.

Tällä(kin) kertaa värisuunnittelu oli ensimmäinen asia, jota lähdin työstämään ja suunnittelemaan. Turkoosi väri kulki alusta alkaen mukana ja mielestäni se toi kokonaisuudelle raikkauden lisäksi tunnistettavuutta. Koska blogi on kaikilta osin selkeä ja skandinaavinen kuvia myöden, oli muotojen hahmottaminen helppoa. Koukerot sai jättää suosiolla pois heti alkuunsa ja fontti valittiin niin yksinkertaiseksi kuin mahdollista. 

Alusta alkaen pohdin sopivia asiasanoja, jotka kuvastavat Modernisti Kodikas -blogia. Päädyin sanoihin: koti, design ja perhe. Koti sanana on esillä blogin nimessä, design vaikutelman halusin sisällyttää logoon, jossa M (niinkuin Moderni) -kirjain on sijoitettu pukkijalkaisen pöydän päälle. Pöytä kuvastaa samalla myös K -kirjainta. Laastari/teippi bannerin kulmassa taas on puhtaasti mielikuva. Se kuvastaa perhettä ja Kertun ihanaa asennetta kaikkeen; ei elämä (eikä sisustus) niin vakavaa ole ja pienet naarmut saa aina paikattua laastarilla. Laastarin kuvakkeen tein kuitenkin tietoisesti todella "puhtaaksi ja selkeäksi" jottei taas synny liian vääriä mielikuvia siitä, että sisustus tai blogi olisi vähän sinne päin tehty ja sieltä täältä korjattu. Ei tosiaan! Tämä koti ja blogi on todella tyylikäs! Elämänasenne taas mielestäni on ihailtava ja rento. 

Kiitos Kerttu, että sain olla mukana blogisi ulkoasun uudistamisessa <3. Oli ihana tehdä tätä kanssasi!
 
Mitäs pidätte tästä raikkaan turkoosista ulkoasusta?

Jutta

- -

Translate: New visual identity to Modernisti Kodikas -blog / My work


  1. Tosi hienosti tyylitelty!! Sulla on kyllä silmää.. Ja kertulla hyvän mielen blogi!:)

    VastaaPoista
  2. Olet osannut nostaa Kertun blogista esiin juuri olennaisen. Toden totta tuo turkoosi on niin Modernisti kodikas -blogia, tunnistettava valinta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava kuulla, että viesti ja ajatukset välittyvät ulkoasusta. Se on ollut tarkoitus <3

      Poista
  3. Voi että olen ihaillut näitä sinun tekemiä ulkoasuja, olet todella taitava. Niin haluaisin uudistaa oman bloginikin kokonaan ja tarvitsin kipeästi apua, mutta olen päättänyt opetella tekemään muutoksen itse. Joten muutos tulee ehkä vuoden päästä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Minna <3. Harjoittelen vasta, mutta jonakin päivänä olen taas vähän ammattitaitoisempi jne. Aina oppii uutta! Sinäkin opit ihan varmasti! Sulla on valtavan hyvä silmä kaikelle visuaaliselle <3

      Poista
  4. Kiitos vielä kerran Jutta! Olen enemmän kuin tyytyväinen <3

    VastaaPoista

 

Newsletter

Widgets