Top Message

www.oblik.fi

ORIGAMI / DIY LOKAKUU

Ai kauhistus miten jännittää! Ensimmäinen videopostaus on nyt tässä. Ja mikä olisikaan ollut hauskempi tapa päättää DIY LOKAKUU juttusarja kuin video-ohjeet origamin taitteluun. 

Olen syksyn mittaan pohtinut erilaisia ideoita videopostausten tekoon ja mikäli löydän aikaa asian opetteluun, saattaa myös joitakin remppaohjeita ja juttuja tulla jatkossa ulos videomuodossa. En siis ikinä milloinkaan ole tehnyt moista ja toivoisinkin teidän olevan kuvanlaadun ja muun tekniikan osalta meille armollisia. Ja kun sanon meille, tarkoitan tässä postauksessa itseni lisäksi kymmenvuotiasta junioria, joka avuliaasti toimi videossa origamin tekijänä ja lisäksi opasti äitiä lataamaan ilmaisen video-ohjelman puhelimeensa. Ah! Olen niin ylpeä tuosta pienestä miehestä, joka on tällä hetkellä äärimmäisen innostunut origameista ja niiden yksityiskohdista.

Tämän videon aiheeksi valitsimme koiran, joka on helppo ja nopea taiteltava. Tämä sopii mm. isänpäiväkortiksi ja koiran voi lopuksi värittää halutunlaiseksi.



Viime viikkoina blogiin on tultu myös lukuisia kertoja hakusanoilla origami, jouluorigami, kuusi origami jne... Eli mikäli kuusiorigami kiinnostaa, löytyy sellainen postaus vuodelta 2013 tämän linkin takaa.

Kivaa viikonloppua ja lokakuun viimeistä päivää!

Jutta
PS: Jos huomaatte joitakin ongelmia latautumisessa tvs, niin huikatkaa ihmeessä! Kiitos :)
- -

Translate: My firs video-post ever! DIY OCTOBER / dog-origami tutorial. 
Thanks to my 10 years old boy <3

  1. Origamien taittelu on oikeasti tosi rentouttavaa, kunhan siis tajuaa homman jujun :) Justiin maanantaina minäkin postasin isänpäiväkorttien teosta, joihin taittelin kauluspaita origameja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä oikeasti tosi rentouttavaa! Ja onkin ihanaa, että juniorikin on innostunut moisista. Saa varmaan toimia jatkossakin näissä videoissa esiintyjänä :)

      Poista
  2. Haha, tuo oli suosikkiaskarteluni lapsena. Silloin ei puhuttu origameista mitään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan kanssa, että taittelin joskus joitain lintuja paaaaaljon ja vielä vähän lisää. Nykyään nämä on vähän jääneet, mutta ehkä taas lapsen kautta innostun uudelleen :)

      Poista
  3. Hih! IHana musa :)!! Hyvinhän se meni!! Onko sulla aktiivisuusranneke?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Joo lapsi asensi puhelimeen tuollaisen sovelluksen ja sitä piti sitten testailla. Ehkä joku päivä opin tekemään näitä ihan kameralla ja löydän jonkun helpon video-ohjelmankin siihen. Nyt en malttanut odottaa kuitenkaan sitä että ehtisin opetella vaan julkaistiin näin :)

      Ja juu, kyllä mulla on aktiivisuusranneke. Vaikkakin tässä kuvassa taittelija on meidän 10-vuotias (ja hänelläkin sellainen on) :)

      Poista
  4. Mun oli pakko katsoa tää pari kertaa, kun oli niin hyväntuulinen :D. Ei kerinny pitkästyä.
    Vähän niinkuin 2000-luvun Kylli-täti :D . Ihana <3

    VastaaPoista

 

Newsletter

Widgets