Top Message

www.oblik.fi

UUSI VISUAALINEN ILME

Tiedättekö muuten mikä on kaikista vaikeinta omassa blogissa? Kaikki ulkoasuun ja ilmeeseen liittyvät asiat. Olen päässyt syksyn aikana pohtimaan näitä juttuja parin muun blogin osalta, ja tuntuu että se on huomattavasti helpompaa. "Ulkopuolisena" hahmottaa asioita täysin toisella tavalla ja havainnoi oleelliset seikat. Omassa blogissa tuntuu taas, ettei pysty erottamaan selkeästi tyyliä, tapaa kirjoittaa tai sitä identiteettiä ja persoonaa joka väistämättä varmasti välittyy teille lukijoille. Sitä tulee liian sokeaksi ollessaan tässä jutussa itse sisällä.

Oli se vaikeaa tai ei, päätin jo kesällä, että istun hetkeksi miettimään millainen on tämä blogi, sen tyyli, sen identiteetti ja visuaalinen ilme. Päädyin lopulta monien vaihtoehtojen ja sekasotkujen jälkeen siihen, että ilmeen tulee olla pehmeä ja yksinkertainen. Ei liian vahvoja elementtejä, ja pelkkä mustavalkoisuus ei tuntunut täysin omalta. Halusin ilmeen olevan raikas ja selkeä. En tiedä onko se sitä edelleenkään täysin siinä mittakaavassa kuin toivoisin, mutta olemme nyt lähellä sitä mielikuvaa, joka päässäni on muhinut. Uudistin siis bannerin, vasemman sivupalkin ja alasivujen navigoinnin. Lisäsin myös pitkään mielessä olleen esittelytekstin ja sitten.... Astuin epämukavuusalueelle ja aloitin pienimuotoisesti lisäämään tekstien perään yhteenvedon (yhden-kahden lauseen mittaisen) englanniksi. Tästä koen suurinta painetta ja tuskaa. Kielioppi ja minä emme ole nimittäin parhaita ystävyksiä. Mutta ajattelin samalla pakottaa itseni oppimaan ja opettelemaan. Jos siis näet virheitä tai hassusti sanottuja asioita, älä välitä - se olen vain minä joka treenautan itseäni ja koitan oppia virheistäni ;)

Mutta nyt - tässä me nyt olemme! Minä ja tämä piskuinen blogi. Hempeänä ja yksinkertaisena.






Toivottavasti pidätte uudesta ilmeestä!
Jutta

- - -

Translation: Yay! I have new visual identity. 
My vision was smooth and simple layout. I hope you like it!

  1. Varmaan ihan Jutan näköinen :) Peukku ylös! Ja plussaa värien käytöstä <3

    VastaaPoista
  2. Kaunista <3 <3 En tiedä oletko huomannut, mutta minäkin olen kirjoittanut postauksen loppuun ihan yhdellä lauseella mitä se käsittelee..englanniksi :))!

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Mä aina hiukan haikeudella katselen kun jotkut on näin jo toimineet. Uskallus on vain ollut tiellä aiemmin. Mutta mä yritän kovasti :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, värimaailma toki pysyi suht samana, mutta jotakin uutta ja raikasta sain kuitenkin aikaiseksi :)

      Poista
    2. Ja hei, vielä sinulle blogihaaste: http://www.kaksinkaksiossa.fi/2015/09/blogisitarina.html :)

      Poista
  4. Ai että mä tykkään. Toi logo on aivan mahtava!

    VastaaPoista
  5. Tykkään, tykkään, tykkään! Hei ihan samaan aikaan aloitettiin nuo tiivistelmät englanniksi :D ja sama juttu, epämukavuusalueella ollaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa, eli samassa veneessä ollaan. Koitetaan tsempata tässä ja toivotaan välttyvämme suurimmilta käännösmokilta :D

      Poista
  6. No on kyllä oikein freesin näköinen! Itsellä sama mielessä, kun vaan kerkeäisi niin paljon paneutumaan asiaan, jaiks..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se monesti on, ajatukset on valmiina, mutta aloittamisen vaikeus on suuri :)

      Poista
  7. On kyllä raikas ilme! Good job! Mä vastailen lontooks, ugh :P Tuo ois kyl hyvää treeniä omaan enkkuun, jos sitä vaan rohkeasti kirjoittais. Itse vielä aristan sitä kovin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks ;) Arkuus on kyllä suuri täälläkin, mutta tuulta päin, tuskin siitä mitään pahaa tapahtuu jos "vähän" väärin menee. Vaikka uskottavuus siinä taitaa kärsiä hieman... Mutta silläkin uhalla! :D

      Poista
  8. Kaunis ja raikas. Persikkainen sävykin jostain syystä miellyttää kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä tiedä mikä tuossa sävyssä on, se on miellyttänyt jo pitkään (makkarin seinä, aiempi banneri jnejne...). Yleensä olen kyllästynyt väreihin parissa kuukaudessa. Mutta ehkä tää on sitten the väri itselleni :)

      Poista
  9. Oikein kuva layout! Sama ajatus itsellä käännöksen suhteen. :) Virheitä tulee jos tulee.

    VastaaPoista
  10. Ehdin jo kehaista tätä edellisen postauksesi kommenttiin, mutta pakko vieläkin vaan ihastella - tämä vaan on niin hieno ja vaikka mitä - melkein meinasin harmaantua kateudesta, mutta sitten päätin, että miksi kadehtia sellaista, jolla on lahja johonkin - ja sinulla on - ja niitä harmauden aiheita tässä iässä riittää jo muutenkin.
    Englannin kieliopin virheitä on turha murehtia - tärkeintä on, että nuo lauseet tuonne rustaat, sillä sinun blogillasi alkaa olla faneja myös Suomen rajojen ulkopuolella <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhannesti kiitos Lady kauniista kommentistasi :) Ja kadehtia ei kannata. Jokaisella on omat vahvuutensa elämässä (vaikken ehkä ihan vielä tätä vahvuudeksi voi kutsua, mutta sinne päin menossa....).

      Ja just noin, tärkeintä on edes yrittää! Huomaan tosiaan liikenteen määrän tulevan jonkin verran jo muualtakin, ja tuskinpa heistä kovin moni äidinkieltämme ymmärtää :D

      Poista
  11. Aivan ihana pehmeä ilme! Ja hei oli ihana lukea juttu sinusta ja kodistanne My scandinavian home -blogissa! Onnea siitäkin! Ja hei ymmärrän tuon englannin tuskan, minä olen aloittanut vähän saman pakko-oppimisen.. Kirjoitan nykyään aina insta kuvatekstin myös englanniksi, ja lähinnä ihan sen vuoksi, että haluan yrittää pitää englannin taitoa vähän yllä.. Minäkin usein mietin, että kirjoitetaankohan tätäkään lainkaan näin, mutta sitten hei so what - suurin osa ihmisistä puhuu englantia ihan miten sattuu ja ymmärtävät silti. Niin se oppikin karttuu kun kirjoittaa ja lukee vaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Ja nii oli, olin tosi otettu kun sain Nikiltä mailia asiasta ennen julkaisua. Insta on hyvä opettaja myös, tulee pakostakin treenattua "ammattisanastoa" jos haluaa ymmärtää muidenkin tekstejä :D Joten jatketaan harjoituksia :)

      Poista
  12. H i e no uudistus! Olet kehittynyt hienoksi muotoilijaksi. Tuolla logolla valloittaa vaikka koko maailman - oikeasti.
    Idearikasta ja luovaa syksyä toivotellen,
    tuulia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö sait kyllä niin leveän hymyn huulille että voi jummi! Kiitos :)

      Poista
  13. Ihana raikas ja just sinun näköinen :)
    Ihanaa viikonloppua sinne!!!
    Mulla muuten arvonta menossa, käyppä osallistumassa...kivoja palkintoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Päivi! Toivottavasti sinunkin viikonloppusi on ollut mukava :)

      Poista
  14. Kyllä on vain onnistunut ilme! Niin sinun näköinen. Sulla on tuota taitoa hyppysissä. Itsekin olen miettinyt tuon pienen englannin kielisen tekstin lisäämistä... Sen verran paljon ulkomaalaisia blogissa vierailee, ettö olis ehkä fiksua... Mut mut. Instassa menen jo lähed aina englannilla mut blogiin se ei ole vielä siirtynyt. Ehkä mun pitää seurata sun jalanjälkiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkuin joskus puhuttiin - se pitää vain aloittaa ja yrittää. Mitään pahaa tuskin kelleen tapahtuu jos sanat on väärässä järjestyksessä tai jostakin puuttuu etuliite ;) Joten peukku aloittamiselle :)

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Olen kyllä ihastunut hurjasti tähän hempeään värimaailmaan itsekin. :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets