Top Message

www.oblik.fi

TULOSSA PIAN / DIY LOKAKUU

Olen koittanut jäsennellä lukemattomia DIY -ideoita päässäni jonkinlaiseen järjestykseen. Sitten päätin, että lokakuussa vietämme täällä blogissa DIY KUUKAUTTA! Lokakuussa siksi, että marraskuussa saamme avaimet uuteen kotiin, ja silloin blogi on varmasti enemmän remonttipainotteinen. Ennen muuttoa en myöskään usko olevani kovin innokas asetelmien tekijä tai järjestyksenvaihtaja. Siispä - on loistava aika saada tehtyä päässä muhivia tee-se-itse-ideoita!

Huomaan, että DIY tägin alla olevat tekstit ovat myös ilmeisesti teidän mielestänne niitä kaikista kiinnostavimpia, näin ainakin päättelen tilastoista ja kommenteistanne. Niiden jakaminen on sitäpaitsi myös itselleni ääreimmäisen innostavaa. Samalla saan itseäni niskasta kiinni ja vietyä suunnitelmia toteutuksen asteelle. 
Pomin ylläolevaan kollaasiin pienen määrän niistä toteutuksista, joita täällä blogin puolella on aiemmin nähty. Erityisen kiinnostavia on tuntunut olevan mm. DIY DAYBED, DIY KOULULAISEN PÖYTÄ ja DIY SEINÄVAATE. Toivottavasti näistä ja muistakin on ollut iloa ja inspiraatiota mahdollisimman monelle! Kaikki itsetehdyt jutut on myös tägätty tunnisteella DIY (pääset listaukseen helposti klikkaamalla sanaa sivupalkissa olevasta tunnistepilvestä). 

Nyt haluaisin kuitenkin kuulla jo etukäteen, onko teillä jotakin erityistä toivetta millaisia ideoita etsitte tai haluaisitte nähdä? Toiveet voivat olla suuria tai pieniä, edullisia tai vaikka jo joululahjaksi soveltuvia juttuja (mutta kaikkea en lupaa kuitenkaan toteuttaa :D). Koitan parhaani mukaan kerätä lokakuulle mahdollisimman monipuolisen kattauksen tee-se-itse ideoista, ja samalla tottakai taka-ajatuksena on saada remontin edistyessä valmiita juttuja uuteen kotiin esille, joissa näkyy vahvasti oma kädenjälki. Nyt siis vain rohkeasti toiveita kommenttiboxiin, niin saamme toiveidenne mukaisen kokonaisuuden kasaan.

Idearikkain terveisin
Jutta

PS. Blogin ulkoasu on hieman muokkauksen alla, joten älkää häiriintykö mahdollisista kummallisuuksista tämän viikon alla- Saattaa otsikot olla missä sattuu ja kaikenmoisia kuvakkeita lennellä siellä täällä :D

  1. Todella kiva idea! DIY-jutut kiinnostavat paljon! Itseäni kiehtovat tällä hetkellä etenkin kaikki puusta sekä nahkasta tehdyt esineet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan loistavaa! Ja samat materiaalisuosikit on muuten täälläkin ;)

      Poista
  2. Jes, paljon diy juttuja luvassa, odotan innolla. Mä kaipaan jo joulujuttuja, jotain sellaisia pieniä helppoja juttuja, kenties lasten kanssa toteutettavissa, jotta voi kummeille, mummeille ja kerhotädeille tehdä jotain ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! Kiitos ideoista, ainakin pari tällaista olisi tuolla mietintämyssyssä jo valmiina :) Toivottavasti ideat tulevat käyttöön.

      Poista
  3. Jään innolla odottelemaan juttuja. Pieni DIY kärpänen on täälläkin puraissut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Kiva kun saadaan tehdä tätä yhdessä ideoita jakamalla :)

      Poista
  4. Kuulostaa kivalle! Kaikkea tekemääsi on ihanaa ihailla, mutta nyt kun toivoa sai niin joku jouluinen, helppo, mutta muutenkin kuin jouluna käytettävä juttu olisi kiva...lasten harrastusten joulumyyjäisiin , opelle, kummille jne...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mukava kuulla, että aihe kiinnostaa! Pari joululahjaksi soveltuvaa pienempää juttua on ainakin tuossa "to-do-listalla" joten toivottavasti niistä löytyy toteutuskelpoisia ideoita myös sinne :)

      Poista
  5. Jeee! (Ja tähän se taputus-emoji! Tarviin DIY-inspiraatiota...kun mun päivissä on ihan liikaa tunteja muutenkin. :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D:D Miksi muuten bloggeriin ei saa mitään siistejä emoji-juttuja!! Tylsää!

      Poista
  6. JOO!! Joululahjaideat erityisesti tervetulleita, mutta kaikki pienet piristykset myös. Isotöisetkin sopii :) Auttoko? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava juttu, pari pienempää on suunnitteilla ja toki ainakin yksi vähän suurempi juttu myös. Katsotaan miten saan jäsenneltyä nämä kaikki päässä muhivat ajatukset kasaan :)

      Poista
  7. Ihanaa! Joululahjaideoita olisi kiva lukea :))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minusta on ihanaa kun te olette siellä ihan fiiliksissä myös :) Kiva päästä tekemään näitä yhdessä inspiraatiota ja ideoita jakamalla :)

      Poista
  8. Tosi kiva idea tämmönen diy-kuukausi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistaa, että aihe kiinnostaa! Tästä tulee ihan huippukuukausi :)

      Poista
  9. KIVAA, odotan innolla! Muiden tavoin olen jo alkanut joululahjajuttuja miettimään, ja niihin kaipailen ideoita :)

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana idea, sulla kun noita ideoita riittää niin mielelläni inspiroidun niistä. Joululahjat on omassakin mielessä. Voi, nyt ei tuu mitään tiettyä ehdotusta mieleen... Omia toteutuksia on päässä mut tietty olis kiva saada sellaisia ideoita mitä ei nyt ihan itse osais heti toteuttaa :) heh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitakaan mitään tiettyä, lähinnä juuri, että millaisia/kuinka suuria juttuja kaipaisitte ja ainakin nyt monelta on tullut toiveita lahjaideoista, niitä siis ainakin luvassa :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets