Top Message

www.oblik.fi

TAPETTI-INSPIRAATIO / UUSI KOTI

Olen ihan hullun innoissani tällä hetkellä siitä, että tulevaan kotiimme sopii tapetit! Meillä ei ole (niitä lasikuitutapetin kamaluuksia lukuunottamatta) ollut tapetteja vuosikausiin, eikä ne tänne ole ehkä niinkään edes sopineet. Mutta nyt tilanne on toinen, joten uskotte varmaan kuinka fiiliksissa asiasta olen. Keräilin vastaantulleita tapettikuoseja kollaasiksi, mutta vielä en itsekään tiedä mitä näistä nähdään uudessa kodissamme (tai nähdäänkö näistä mitään). 

Olohuoneessa olisi tarkoitus tapetoida yksi ehjä seinä. Tuohon tilaan on ajatus käyttää myös jonkin verran puuta ja mahdollisesti myös panelointia jollakin muotoa. Kyseisen seinän eteen asetetaan kalusteita, joten toivoisin tapetin antavan hillityn taustan vaihtuville asetelmille ja kalusteille, mutta olevan kuitenkin sopivan mielenkiintoinen silmälle. 

Tyyli 1 / Graafinen

Graafinen kuvio vaatii tapetin väreiltä seesteistä pohjaa. Muutoin seinä pomppaa kovasti esiin pienehkössä tilassa vieden huomiota turhan paljon muulta sisustukselta ja tunnelmalta. Alla neljä tällä hetkellä eniten miellyttävää tapettia, jotka voisin hyvin nähdä tässä tilassa. Tämähetken suosikit ovat erittäin pienikuvioinen Marimekon Muija (joka olisi muuten sopinut alempaankin kollaasiin) tai Ferm Living Grid -kuosi.


Tyyli 2 / Hempeä ja hillitty

Hempeä tyyli yllättää myös minut itseni. En koe olevani romanttisen tyylisuunnan rakastaja, mutta jollakin tapaa uuden kodin tunnelma kestäisi hienosti myös hempeämmän kuvioinnin ja haaleiden värien käytön. Tähän kollaasin ei päässyt lainkaan mustavalkoisia vaihtoehtoja, vaan jokaisessa on oma hempeä sävynsä - kuitenkin siten, ettei se ole liian tungetteleva tilan fiilistä ajatellen. Olohuoneesta astutaan myös lasiovien kautta ulos takapihan terassille, joten piha ja luonto tulevat olemaan osana koko tilaa ikkunoiden kautta.



Kumpaa tyylisuuntaa sinä lähtisit noudattamaan olohuonetilassa, jossa lattiaa ja mahdollisesti myös jotakin seinäpintaa verhoilee puu ja tyyli olisi tarkoitus pitää simppelinä sekä suoraviivaisena kalustuksen suhteen? Olisiko graafinen kuviointi liian silmiinpistävä tai tekisikö hempeily tyylistä liian maalaisromanttisen? Mielipiteitä kaivataan :)

Tiistaiterkuin
Jutta

- - 

Translate: Today I´m inspired by two different style of wallpapers; graphic and smooth/tender. Wich style is your favorite?

  1. Rrrrrakastan tuota GRID -tapettia. Sitä tulee meille vielä johonkin jossain muodossa. Toisesta kollaasista suosikki on Borås, Ypsilon 2735. Sekin ihana kaikissa väreissä. Ystävällä on se 70-luvulla rakennetussa ja sittemmin remontoidussa kodissaa, rinnalla kauniisti mm. Artek. Siinä en siis näe lainkaan romantiikkaa. Valkkaisin siis jomman kumman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä jotenkin niin kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tuo pääsee minusta oikeuksiinsa kyllä paremmin ns.sisustuskuvissa, joissa huomaa sen herkkyyden ja seesteisyyden kuin tässä pelkässä kuosikuvassa. Livenä en ole tähän vielä tutustunut, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen! Ja uskon hyvin, että tuon rinnalle suoraviivaiset kalusteet sopivat mainiosti!

      Poista
  2. On ehkä mun päässä vikaa mutta mulla tuo hempeän nro 3 vilisee ihan hulluna silmissä! Että varma päänsärky :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni kuvio helposti toisille tekee levottomuutta. Ja ehkä vielä tuo värien kontrasti siinä. Toivotaan ettei ketään saa migreeniä tästä postauksesta ;)

      Poista
  3. Kauniita vaihtoehtoja! Suosikkejani ovat graafisista nro 1 ja hempeistä nro 4 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Muija on kyllä niin kaunis! Läheltähän kuvio on aika erilainen kuin tässä kauempaa kuvattuna. Siinä se juju omasta mielestäni niin kivasti piileekin. Ja tuo 4 on kyllä myös äärettömän kaunis. Jotenkin klassinen ja ajaton. :)

      Poista
  4. Graaffisista numero 3 suosikki ja hempeä/hillitystä numero 3.
    Ite on nyt tapettien suhteen hillitty, ko myynyt 8-vuotta tapetteja... niin äkkiä kyllästyy kuvioihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tapetteja ei viitsisi jatkuvasti vaihtaa mielitekojen mukaan, joten mahdollisimman aikaa kestävä sen tulisi olla. Toivotaan että osaamme tehdä valinnan (nyt sen tekeminen tuntuu mahdottomalta kaikkien kauniiden vaihtoehtojen keskellä :D) .

      Poista
  5. Minä tykkään molemmissa 3.vaihtoehdoista. Yksinkertaisia ja ajattomia, mutta sopisivat silti 80-luvun henkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä molemmat todella kauniit ja yksinkertaiset. Ja minustakin ne kävisivät hyvin 80 luvulla rakennettuun puutaloon :) Pienikuvioiset tapetit on silloin ollut kova hitti, joten siksikin unohdin kaikki tällä hetkellä huudossa olevat suurikuvioiset kuosit.

      Poista

 

Newsletter

Widgets