Top Message

www.oblik.fi

ETEISEN LATTIA / UUSI KOTI

Vaikka kauppakirjan muste on tuskin kuivunut, olemme jo päässet eteenpäin suunnitelmissamme. Ensimmäisenä remontin alle pääsee marras-/joulukuussa lasikuisti, joka on siis lämmintä tilaa ja toimii isona eteisenä. Tällä hetkellä seinät ovat maalattua puupanelia ja lattia muovimattoa. Muovimaton alta pitäisi löytyä puulattia, mutta sen kunnosta tai muovimaton kiinnistystavasta ei ollut varmaa tietoa. 

Tätä tilaa ihastelen juuri nyt eniten koko tulevassa kodissamme. On mahtava tunne, kun sisääntulo on avara ja valoisa! Piirsin jonkinlaisen pohjapiirroksen tulevasta alakerrastamme, jotta on helpompi hahmottaa tilan suuruusluokkaa ja sisäänkäynnin sijaintia. 

Olemme uuden edessä senkin vuoksi, että nykyisin käymme sisään kotiimme rappukäytävän kautta. Tämä tarkoittaa koira- ja lapsiperheessä sitä, että suurimmat kurat ja vedet jäävät kengistä (ja tassuista) jo ennen kuin pääsee avaamaan kotiovea. Uudessa kodissa eteiseen astutaan suoraan ulkoa, joten lattiaan ja mattoihin on kiinnitettävä täysin eritavoin huomiota. Olen koittanut pohtia erilaisia ratkaisuja lattiaan ja tällä hetkellä parhaasta paikasta kilpailee puulattian lisäksi laatta ja vinyylilattia.

Puulattia olisi ihana jättää esille, mutta mietin kuinka toimiva se ihan oikeasti olisi loska-aikana kun tassut ja kengät tuovat vettä ja lunta sisälle. Laattalattia taas olisi helppo ratkaisu käytännön kannalta, mutta sen kylmyys ja kovuus mietityttää. Tässä tilassahan ei sinänsä vietetä aikaa, mutta olisihan se mahtavaa, että fiilis olisi lämmin heti ovesta sisään astuttaessa. Kolmas vaihtoehto, vinyyli (lukkoponttinen), tuli mukaan kuvioihin itseasiassa vasta myöhemmin kun aloin etsimään sopivia materiaaleja, jotka kestäisivät hieman kosteutta. Tässä kiehtoo pehmeys ja helppohoitoisuus. Upeaan vinyylilattiaan on päädytty mm. monday TO sunday HOME -liikkeen sisääntulossa. Lopputulos on mielestäni huikea!

Tulevien viikkojen aikana on tarkoitus käydä katsomassa erilaisia vaihtoehtoja liikkeissä ja käydä haastattelemassa ammattilaisia asian suhteen. Ehkä sitten saan selkeämpää mielikuvaa ja erilaisia näkökulmia asiaan. Ensi viikolla koetan ehtiä Pukkilan tehtaanmyymälään, jossa ilokseni minua varten kaivettiin 80-luvun esitteitä jo valmiiksi, jotta pääsen haistelemaan tuon aikakauden trendejä muodoista ja kuvioista laatoissa. Vaikkei asuntoa ole tarkoitus palauttaa tuolle vuosikymmenelle, haluaisin kovasti löytää jonkin jujun, joka toisi tuulahduksen kasarihenkeä modernilla otteella tälle kuistille ja koko kotiin.

Ennen valintaamme haluaisimme kovasti kuulla teidän vinkkejänne ja kokemuksianne eteisen lattiavalinnoista. Emme haluaisi vuoden kuluttua harmitella tehtyä valintaa ja todeta sen toimimattomuutta. Siksipä kaikki ideat ovat tervetulleita :).

Leppoisaa lauantaita,
Jutta


  1. Wau. Onpas se iso :). Kyllä teillä on jännät paikat edessä!! Kiva seurata projektia blogissasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuisti on kyllä ihanan iso, mutta muutenhan nämä neliöt ovat jonkin verran pienemmät kuin nykyiset. :) Kiva, että seurailet mukana!

      Poista
  2. Meillä on lukkoponttivinyyli keittiö-olohuonetilassa ja olen ollut todella tyytyväinen. Entisen kodin laminaattilattian pesee 100-0. Eteisessä on laatta, mutta jos nyt tekisin valintoja niin ottaisin sinnekin lukkoponttivinyylin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtava kuulla! Tästä nimittäin ei ole itselläni mitään käytännön kokemusta :) Kiitos!

      Poista
  3. Meillä on koko alakerrassa vinyylilattia ja mukavampaa materiaalia saa hakea.Ja lapsiltakin kun väliin lentää maidot lattialle, niin ei ole mikään kiire siivota niitä ;) ei imeydy minnekään vaan voi nätisti siivota pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen kuvitellut kyllä, että on pehmeä ja lämmin jalan alla. Ja toimisi varmasti myös tuossa kuistitilassa kestävyytensä vuoksi hyvin. Mukava kuulla teiltä näitä kokemuksia! :)

      Poista
  4. Meillä oli kerrostalossa sähköisellä lattialämmityksellä oleva laattalattia. Laatta oli killotettu, sileä ja puskusaumall. Aivan fantastinen lattia: ei kuitenkaan liukas ja superhelppo pitää puhtaana vaikka lapset toi kuraa urakalla sisään.

    Nykyisessä kodissa vesikiertoinen lattialämmitys ja laatta tai klinkkeri.. Tuollainen epätasainen iso kivilattia kuitenkin jossa laattojen väliin on jätetty normaalit saumat. En tykkää siitä että saumat ovat todella törkeän näköiset liasta ja tuollainen epätasainen, vaikkakin kiiltävä laatan pinta on työläämpi pestä.

    Eli kun me jossain vaiheessa vaihdamme tuulikaapin ja eteishallin lattian, haluan todennäköisesti puskusaumalla olevan ison laatan joka on ainakin sileä vaikka ei olisi kiillotettu.

    Onnea vielä uudesta kodista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio, jota en olisi tullut ehkä niinkään ajatelleeksi. Saumojen pesua kylläkin pohtinut, mutten tuota vaihtoehtoa puskusaumasta :) Laatta varmasti olisi meillä pitkäikäisin vaihtoehto näiden nelijalkaisten kanssa, joten vahvasti pohdinnassa tuo! Kiitos kun jaoit vinkkejä tänne meille :)

      Poista
  5. Samanlaisen lattiamateriaalimietinnän parissa olemme viettäneet jokusen vuoden. Välillä vaan tuskastuneina lykätty asia sivummalle, kun mieleistä ratkaisua ei ole löytynyt ja muutenkin koko eteisongelma ärsyttänyt.
    Meillä on myös lapsia ja koira, hiekkapihasta suoraan sisälle.
    Yhdistelmää ei helpota vanhan talon 110cm x 333cm eteinen, jossa on 6 oviaukkoa ja jatkuva 'liikenne' ja kaiken lisäksi olohuoneesta on suora näkyvyys eteisen läpi lapsen huoneeseen, joten lattian pitäisi vielä olla katseita kestävä.
    Odotankin mielenkiinnolla mitä kommentteja& lattiakokemuksia tänne saat :)

    Elva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että jos nyt jättäisimme lattian ennalleen, ei siihen tulisi niin hanakasti ryhdyttyä sitten enää myöhemmin. Nyt on hyvää aikaa suunnitella kun edellisen asukkaatkin vielä asuvat tuolla ja meillä on vaihtoehdot avoinna :)

      Poista
  6. Sehän on talvella aika viileä tila, joten laattalattia lattialämmotyksellä vois toimia hyvinkin
    Tosin vinyylistä mulla ei ole mitään kokemusta.

    T. Nykyinen asukas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos hei kun vinkkasit, on varmasti vilpoinen tosiaan, joten ehkä lattialämmitys tulisi siihen hommata laatan kanssa. "Kuivaisi" samalla nopeammin kosteudenkin. Soittelen sinulle joku päivä niin tullaan hiukan mittailemaan :)

      Poista
  7. Meillä laatta lattialämmityksellä toimii hyvin myös koiran kanssa. Vinyylivaihtoehto mielenkiintoinen ja tuo esimerkki ihana! Asiasta toiseen: mistä olette hankkineet parkevepostauksen ihanan tupla-aurinkotuolin - upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ihastuin tuohon esimerkkilattiaan. Todella kauniin oloinen ja ilmeisen helppohoitoinen. Ainakin useampi on jo liputtanut tämän materiaalin puolesta :)

      Parvekkeella oleva tuplatuoli on itse tehty. Kasasimme kolme eurolavaa päällekkäin ja teetimme päällimmäiseen kaiteet. Toimii hyvin ja ellei uusi asukas sitä välttämättä halua, nappaamme sen mukaamme uuteenkin kotiin :)

      Poista
  8. Oii, ihania uuden kodin suunnitelmia! Meidän eteisessä on laattaa, mutta ehdottomasti voisin harkita muitakin vaihtoehtoja:)! Mukavia pohdintahetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nykyään on paljon vaihtoehtoja olemassa. Puu olisi kyllä kaunis, mutta jotenkin pelkään sitä näkyä vuoden päästä kun tämä poppoo on liikkunut siinä saappaineen ja kuratassuineen. Ei välttämättä siinä vaiheessa ole enää niin kaunis näky ;)

      Poista
  9. Ihania ideoita uuteen kotiin. Vinyylilattia on tosi hyvä vaihtoehto tähän teidän tilaan ja ihanan lämmin jalan alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen tosiaan ymmärtänyt että on kovin lämmin jalan alla ja lisäksi helppohoitoinen, on ehdottomasti mukana edelleen siis vaihtoehdoissa kun näin paljon hyviä kokemuksia siitä on tullut :)

      Poista
  10. Meillä on keittiössä vinyylikorkkilattia. Helppo pitää puhtaana, lämmin ja kestää vettä :) " Kokeilin" kerran kosteuden kestävyyttä kaatamalla vadillisen vettä lattialle, hyvin kesti ;)
    Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, hienoa kuulla oikeita kokemuksia miten tällaisen lattian kanssa on pärjätty ja eletty arkea. Kiitos kun jaoit kokemuksiasi. Nyt on ainakin sellainen olo, että tämä saattaisi olla se meille päätyvä ratkaisu kun ei ainakaan vielä yhtäkään huonoa kokemusta ole tullut täällä vastaan :)

      Poista
  11. Asutaan 50-luvun rintamamiestalossa ja olemme vaihtamassa eteistilan lattiaa laajennuksen myötä. Muualla on vaalea lankkulattia, joka kerää tahraa ja likaa siinä määrin että lankkulattiaa ei ole tulossa eteiseen vaikka ensin niin ajattelimme. Vinyylilaatta voisi olla mukavan pehmeä materiaali, laattalattia on kova. Keittiön lattia on myös menossa vaihtoon, laattalattiaa mieluummin laittaisin vinyylilattian koska mietityttää juurikin se, että astiat menee rikki jos tipahtaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai pikemminkin meillä on lautalattia kuin lankkulattia... :)

      Poista
    2. Sepä juuri, laatta olisi todella helppo ja kestävä, mutta sen kova tunne ei houkuttele. Kuistimme on melko suuri, joten lattiaa myös näkyy enemmän kuin neliön verran. Tämän vuoksi toki ulkonäölläkin on merkitystä. Ylipäänsä minusta sisääntuloa tulisi miettiä monessakin kodissa enemmän. Jotenkin se vain aina on se viimeinen paikka, jota "sisustaa" kun tilassa ei kuitenkaan oleilla. Toisaalta se luo aina sen tunnelman kun astutaan sisään. Olisi ihanaa, että se tunne olisi lämmin ja siisti. :)

      Keittiössä muuten varmasti myös palvelisi loistavasti!

      Poista

 

Newsletter

Widgets