DIY / SÄKKITUOLI PARVEKKEELLE

Löysin aiemmin keväällä tori.fi:stä vanhan purjeen huokeaan hintaan. Vähän tämän jälkeen koululla alkoi ompelutunnit. Päässä raksutti useita ideoita, joista lopulta päädyin toteuttamaan ulkokäyttöön soveltuvan löhöilypisteen (tätä olen muuten jo parina aiempana kesänäkin pohtinut). Parvekkeellamme on vanhoista kuormalavoista rakennettu "lepotuoli", johon olemme teettäneet kaiteet metallipajalla. Perheessämme on kuitenkin kolme jäsentä, joten usein olemme kantaneet joitakin tyynyjä sinne makoilualustaksi kolmannelle. 

Muutamia toiveita, jotka oli otettava huomioon kun suunnittelin uutta löhöilypistettä:
- suuri, jotta siinä voi ihan oikeasti myös maata, eikä vain istua selkä suorana
- pehmeä
- siirrettävissä myös sisälle talvikaudeksi
- kevyt 

Näiden jälkeen alkoikin jo hahmottumaan millaisia vaihtoehtoja jäi jäljelle. Vanha purje oli viimeinen ratkaiseva tekijä, josta idea lopulta hioutui nykyisenlaiseksi. Ideana säkkituoli ei ole millään muotoa uusi, mutta edelleen niin kovin toimiva.


Säkkituolin koko on 80x140cm ja purje on ommeltu tetran muotoon. Hyvin helppo toteuttaa kahdella suorakulman mallisella kankaanpalalla, jotka asetetaan vastakkain ja ommellaan sivuistaan kiinni. Kun kolme ensimmäistä sivua on saatu kiinnitettyä, ommellaan alalaitaan vetoketju (voit tehdä tämän myös ensimmäisenä). Ketjuksi valitsin suuren mustan muovisen vetoketjun. Metalliketju kun saattaisi sateella ruostua ja päästää ikävää väriä purjekankaaseen. 80 cm leveä vetoketju on ommeltu tuoliin pesun helpottamiseksi. Halusin täytteet erilliseen sisäpussiin, jotta mahdollinen pesu on helpompaa vain irtopäällisen poistamalla.

Purjekangas on muovimaista, joten kestää toki pyyhkimistäkin loistavasti. Sisäpussia en vielä ole saanut valmiiksi, ja homesuojattu kangas odotteleekin vielä kangaskaupassa. Sisällä tuolla ominaisuudella ei ole väliä, sillä kangas ei joudu suoraan kestämään kosteutta - mutta ulkokäytössä suoja on välttämätön.

Täytin löhöpisteen näin alkuun tyynyillä ja peitoilla, jotta näin vielä onko tarvetta sisäkankaan "muotoonompelulle" vai riittääkö vain suorakulmainen pussi. Hyvin kuitenkin näyttää ottavan muotonsa jo näinkin, eikä valu pääpuolikaan lattian tasalle.

Purjekangas on ollut ihan oikeassa käytössä ja seilannut meriä monta vuotta. Kuusi metriä korkeasta purjeesta riittää kangasta vielä vaikka mihin seuraaviin projekteihin. Tunne siitä, että säkkituoli on uusiokäytössä, tuntuu hyvälle. Tuntuu siltä, kuin olisin antanut tälle uuden elämän.
Nyt säkkituoli odottelee pääsyä parvekkeelle, vaikka yhdeksänvuotias juniori on jo varannut sen omaan käyttöönsä myös sisällä. Ei raaskisi antaa ulos lainkaan. On kuulema ensimmäinen tuoli, jossa on mukava istua ja löhöillä. Tiedä häntä, mutta näyttää olevan kovin mieluinen ja tulleen tarpeeseen.

Kesää ja aurinkoisia parvekkeella vietettyjä hetkiä odotellen,
Jutta

24 kommenttia

  1. Ihana, tuollainen kelpaisi minullekin. Mukavaa sunnuntai päivää Jutta!

    VastaaPoista
  2. Hieno toteutus. Taitava ja näppärä olet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Vaikka ei tosiaan ollut kovin vaikea toteuttaa :) Ideana kuitenkin hauska!

      Poista
  3. No kyllä on hieno! Oot niin näppärä näissä DIY -jutuissa, aina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti näistä joku saa inspiraation toteuttaa myös itse, parasta palautetta :) Kiitos!

      Poista
  4. Wau, hieno lopputulos! Kelpais itsellekkin! :)

    VastaaPoista
  5. Siis tuo on niiiin hieno. Loistava idea ja varmasti ihan paras paikka löhöillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tästä paikasta kiistellään vielä kesällä ;)

      Poista
  6. Vau, todella hieno! Purjekankaassa on vielä ihan oma fiilis - puhumattakaan siitä kun lähtee miettimään missä kaikkialla kangas on entisessä elämässään seilannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kyllä on. Ja juurikin tuo tarina sieltä takaa, missä kaikkialla kangas on jo ehtinyt käymään. :) Kutkuttava fiilis siitä tulee kun oikein alkaa pohtimaan ;)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Mahtavan siitä teki juurikin tuo loistava löytö torista :) Tällaiset tekee mut aina niin iloiseksi :)

      Poista
  8. Just perfect lököpaikka :) Ja helppo toteutus, diy-juttuja parhaimmillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Tästä varmaan on kinaa kesän aikana kuka siihen pääsee :D

      Poista
  9. Hieno! Täytyy miettiä josko itsekin kokeilisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Helppo oli toteuttaa kyllä! Sisäkäyttöön riittää ihuempikin kangas, joka menee peruskoneella, purje vaati vähän vääntöä koneelta. Mutta hyvällä koneella varmasti menee paksumpikin kangas läpi :)

      Poista
  10. Tosi kiva idea ja toteutus -nyt vain aurinkoisia kelejä odottelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, niitä odotellen :) Meille onneksi paistaa jo aikaisin keväällä aurinko parvekkeelle iltapäivisin, josko jo vapun jälkeen pääsisi lämmöstä nauttimaan :)

      Poista
  11. Tosi hyvä oivallus tuo purjekangas, ulkosäkkituoliin varmasti omiaan :) Mulla on tuollainen vastaava tetran muotoinen säkkituoli, jonka tein hamppukankaasta (sisäkäyttöön siis), ja oli tosiaan helppo ommella. Styroksipalloilla täyttäminen ei sitten niin simppeliä ollutkaan, kun ne sähköiset pallot lentelivät ympäriinsä ;).
    Lopulta osuivat säkin sisäänkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vähän kuin käveli vastaan, ja siitä se ajatus sitten lähti :). Tekisi kyllä kieltämättä mieli tehdä tällainen vastaava sisäkäyttöönkin, mutta katsotaan nyt löytyisikö sille paikkaa. tuo täyttö onkin vielä edessä, että sitä odotellessa :D

      Poista
  12. Ihana, kyllä tuollaisessa kelpaa lötkötellä <3

    VastaaPoista
  13. Tosi hieno! Mä surffailen epätoivoisesti nettikauppoja läpi ja yritän löytää partsille sopivaa valkoista löhönurkkaa. Soffan saisi tehtyä nopeammin itse kuin näillä toimitusajoilla, joten ehkä minäkin päädyn kangaskauppaan :)

    VastaaPoista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall