Top Message

www.oblik.fi

OLOHUONEEN UUSIN TULOKAS

Olohuoneemme pitkä seinä on ollut murheena oikeastaan alusta saakka. En ole oikeastaan vielä kertaakaan (tai no ehkä kerran) ollut siihen tyytyväinen. Seinä on todella korkea ja myös hyvin pitkä. Valkoinen tyhjä pinta kaipaa eteensä jotakin, joka tekisi tilasta kodikkaamman. Tyhjyys on ollut häiritsevää, mutta sopivaa "täytettä" emme ole onnistuneet löytämään. Lähes kaikki lipastot, joita meillä on valmiina, on ollut tuohon tilaan liian pieniä. Työpisteenä tuo paikka toimi aikanaan hyvin (joka olikin se yksi kerta), mutta nyt työhuone rakentuu yläkertaan, joten koko pitkä seinä on ollut tyhjillään. 
Olen ihaillut Ikean PS kaappia jo pari vuotta. En vain ole koskaan oikein keksinyt sille mitään oivallista paikkaa. Viikonloppuna pyörittelin jälleen kaikenmoisia vaihtoehtoja tuolle seinälle. Ja sitten se iski! Kaksi senkkiä vieretysten ovat aivan täydelliset! Koska televisio muutti (vasten tahtoani) alakertaan, piti sille keksiä jokin katseenkestävä paikka. Etsin monta kuukautta sopivaa kaappia piilopaikaksi, ei löytynyt. Lopulta piilottaminen alkoi tuntumaan typerältä ja päädyimme valitsemaan nämä kaapit, jonka päälle televisio asetettiin. Ei nättiä, mutta minkäs teet. 

Televisiosta huolimatta voin nyt ensimmäistä kertaa todeta, että olen hiton tyytyväinen tuohon seinustaan. Jonkun taulun/kuvan kaipaisin vielä maton ja korento -taulun kaveriksi. Mutta muutoin combo on mielestäni kaunis. PS-kaapit kätkevät sisäänsä johtoröykkiöt ja pelikonsolit + niiden lisätarpeet. Toiseen on mahdutettu tällä hetkellä kehyksiä ja maljakoita. Toimii! Metalli materiaalina ja etuosan "ritilät" tuovat näihin sopivasti loft -henkeä ja on siksikin oivallinen valinta meidän vanhaan tehdaskotiimme. Hinnallakaan nämä ei ollut pilattu. 79EUR /kpl, ei paha lainkaan! 

Kuvat on otettu ilta-aikaan, ja sen on näköisiäkin :D Lisäksi muu porukka katseli samaan aikaan jotakin ruudusta, ja sitä ei tietenkään sopinut keskeyttää. Sisustuksellisempia kuvia siis luvassa joskus myöhemmin ;)

Jutta

  1. Meillä on juuri samainen parivaljakko toiminut tv-tasoina vuodesta ja kodista toiseen. Ja edelleen tykkään. Ajaton siis (harvasta ikeasta voisin kuvitella tykkääväni vuosia..ja myös harvan kestävän ehjänä ja hyvänä muutosta toiseen).
    Nyt kun saisi vielä heivattua tv.n pois tuolta tv-tasolta, niin olisi entistä kauniimpi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä kauniit. Sopivasti särmää ja kuitenkin yksinkertaiset. :) Ja lisäksi näille varmasti löytyisi uusikin paikka toisesta huoneesta jos joskus haluaisi tuohon jotakin muuta. Monikäyttöisyys on näissä ehdottomasti siis plussaa. Joo ja samaa mieltä tuosta televisiosta. Jos se olisi vaikka näkymätön niin parempi ;)

      Poista
  2. Oi tuo matto on niin kiva!! Loistava idea ja hyvä tasapaino. Peukkuja taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään siitä itsekin kovasti. Sopii hyvin osaksi taulukollaasia (joka siis on edelleen kesken). Korentotaulusta poistimme edestä lasin ja takaa vuorasimme sen vaahtomuovilla. Ehkä pienistä asioista saadaan koottua akustiikan kannalta entistä parempi koti :)

      Poista
  3. Kaapit on todella kivat! Meilläkin jo yksi ja olen myös pohtinut kahta tv-tasoksi. Telkkari on harmittavan ruma kapistus, meillä mies yrittää hankkia uutta enkä pistäisi pahitteeksi jos se olisi joku kehyksetön vaihtoehto. Minäkin olen yrittänyt keksiä kaappia tv:lle ja yhtenä vaihtoehtona oli aikoinaan musta lasiovellinen puolikorkea vitriini, jossain ruotsalaisessa blogissa sellaisen bongasin ja näytti kivalle. Toinen vaihtoehto olisi kapea vanerista tehty kaappi seinälle, mutta toistaiseksi meilläkin tv on ihan "kunniapaikalla".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii kyllä hyvin näin parina! Mulle sopisi myös hyvin joku vähäeleisempi kapistus tuohon. Tykkiä meille ei alakertaan oikein voi laittaa, sillä tila on todella valoisa ja sen pimentäminen kesäaikaan on mahdotonta... Harmi, se kun olisi ratkaissut koko jutun ;) Joten kunniapaikalla meilläkin :D

      Poista
  4. Meillä samanlainen parivaljakko makuuhuoneessa, joten ehdottomasti peukku ratkaisulle täältä! :)

    -piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele, että tämä on pysynyt heidän mallistossaan 2012 vuoden jälkeenkin. Ja oli muuten maailman helpoin koota! :)

      Poista
  5. Mä oon kanssa himoinnut tuota PS kaappia meille, ei vain ole oikein paikkaa... Vanha Lack tv-taso olisi muuten joutanut vaihtoon, mutta keksin vuosi sitten säilyttää takkapuita sen alatasolla, niin eihän sitä nyt sitten raaski laittaa pois, mihin mä ne halot sitten työntäisin :D

    Kauniit ovat ja sopivat kyllä teille hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen monesti katsonut tätä ja miettinyt mihin se kävisi. Ja nyt se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tuli olo, että hitto miksen aiemmin ole tätä joksannut :D Joo halkoja ei ihan tänne viitsi piilotella ;)

      Poista
  6. Täällä harmaa PS-kaappi kulkenut mukana varmaan 15 vuotta :) Entisessä kodissa olkkarissa, nykyisin makkarissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 15 vuotta???? Onko tämä joku uudelleen tuotantoon otettu malli? Luulin, että se tuli valikoimiin vasta 2012... Kappas vain, aivan uutta tietoa. :) Enkä ihmettele, että on kulkenut pitkään mukana, on se senverran ajaton ja tyylikäs.

      Poista
    2. No joo näin mä muistelen et oon about v.2000 muuttanut edelliseen kotiin ja sinne kaappi ostettiin. Ja mä kun niin harvoin pääsen Ikeaan, niin musta on tuntunut että aina tota on myynnissä ollut jossain värissä :)

      Poista
  7. Kiva kokonaisuus ja ihanasti vääränväriset kirjat toisinpäin :)
    Matto on kuin moderni raanu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati <3. Kirjojen kääntötempun olen toteuttanut joskus aiemminkin ja tykkään ideasta kovasti :) Tuo vähän erilaista mielenkiintoa kirjapinoihin. :) Ja totta muuten - todella kaunis trendikäs raanu tuosta tuleekin mieleen.

      Poista
  8. Kylläpäs näyttää kivalta. Hieno idea laittaa niitä pari vierekkäin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistäkin! Mietimme jopa kolmatta. Tila antaisi myöden hyvin ja saisimme vähän lisää säilytystilaakin samalla. Ei kuitenkaan ihan heti, täytyy ajan kanssa katsoa miltä nämä kaksi tuntuu, ettei tule sitten heti liikaa. :)

      Poista
  9. Näytt kyllä hyvältä! PS-kaappi on kyllä kaunis, eikä yhtään hinnalla pilattu. Loistohankinta!!!

    VastaaPoista
  10. Tässä ihan viime aikoina jostain yhteyksistä havahduin siihen, että monissa sisustus ohjelmissa ja lehdissä tv pidetään jotenkin kamalana kapistuksena, noin niinkuin sisustuksellisesti. Silti varmaan enemmistössä kodeista se löytyy ja vielä melko paraati paikalta olkkarista...paradoksaalinen yhtälö. Ehkä se kapistus vaan pitäis hyväksyä osaksi sisustusta semmoisenaan, monelle se on kumminkin iso osa arkea sen olemassaolo, ilman harva tulis koivin pitkää aikaa toimeen. Nuo ps-tasot toimii tuossa tarkoituksessa tosi hyvin, meilläkin on nyt pian pari vuotta ikean tv-taso (Liatorpia muistaakseni nimeltään) ja tykkään kun siihen sopii hyvin cd:t ja dvd:tkin. Ja ikeasta on monta muutakin kapistusta, jotka ihmeen hyvin on aikaa kestäneet, vaikka suurin osa taitaa lastulevyhässäköitä olevankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Ehkei se nyt niin erityisen kaunis kapistus ole ja itse ainakin vierastan sen tuomaa fiilistä. Alunperin en halunnut televisiota alakertaan siitä syystä, ettei siitä tule ns. taustaääni joka olisi päällä jatkuvasti. Kun televisiohuone oli ylhäällä, ei sinne menty muuten vain katselemaan "tulisiko sieltä jotakin" vaan ainoastaan silloin kun oli tarkoituskin jäädä sitä tuijottamaan. Nyt kuitenkin tämä oli pakko alas tuoda ja viimein löysin silmää kestävän kalusteenkin (kalusteet) sen alle. Toimii hyvin. Meilläkin on paljon Ikeasta hankittuja juttuja ja hyvin on kestäneet. Yhtäkään ei olla pois heitetty sen vuoksi että rikki olisi mennyt. Turhaa vouhotusta minusta se huono kestävyys. Ainakin yleistys on liian suurta siis kaikissa Ikean kalusteissa. :)

      Poista
  11. Hei,
    Onko teillä tässä ikean ps kaapin sisässä digiboksia tai pleikkaria ja ottaako kaukosäätimet, jos ovet on kiinni vai pitääkö ne avata käyttääkseen sisällä olevia laitteita? Ihanat olisi meillekin, mutta epäröin tuon ominaisuuden takia.
    T. Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Sisällä oli aiemmassa kodissa tosiaan digiboksi ja myös pelikonsoli. Ja piti kyllä avata ovet kun laitteita käytti. Toisaalta säilytimme myös kaukosäätimiä ko. kaapin sisällä hyllyllä ja ihan näppäränä sen koin, vaikka joutuikin ovet avaamaan. Aina kun siis otti kaukosäätimet/ohjaimet esille muutoinkin niin ovet avattiin. Eli en kokenut kovin epätoimivaksi, mutta riippuu tietenkin kuinka usein laitteita käyttää ja pitääkö ne jatkuvasti olla ns.auki. Esimerkiksi digiboksin avauksen jälkeen suljimme aina ovet takaisin kiinni, joten ei ne jatkuvasti aukikaan ollut. En nyt tiedä oliko tästä apua, mutta toivotaan :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets