Top Message

www.oblik.fi

JOS SAISIN TUKUN YLIMÄÄRÄISTÄ SISUSTUSRAHAA....

Sain hävettävän kauan sitten kaksikin erilaista haastetta kertoa sisustushaaveistani. Ensimmäisen meille heitti ihana Jonna ja toisen sain naapurista tyylitaitoiselta kaimaltani Jutalta. Toisessa oli oikein euromääräkin, jota en nyt tietenkään muista.
 
Koska en nyt aivan muista tuota euromäärääkään, listailin tällä hetkellä vain liudan haaveistani yhteen. Että enää ei sitten puutu kuin tuo lottovoitto ;)
 
1. Uusi matto olohuoneeseen, se voisi olla vaikkapa tämä kaunokainen. Sain vinkin teiltä Sisustuksen Koodin alennuskampanjasta, jonka ajattelin myös hyödyntää mattohankintaani. Vielä viikon verran aikaa miettiä lopullinen päätös ja lyödä se lukkoon, jos meinaan alennuskampanjan hyödyntää. / Alennuksen jälkeen hintaa jäisi 299 EUR
 
2. Olohuoneeseemme hankkisin Jielden Loft jalkavalaisimen lisävaloksi. Tällä hetkellä olohuonetilassamme on vain kattovalaisimia, joista osa tosin himmennettäviä. Valoisaan aikaan en osaa kaivata muuta, mutta syksyn tullen jälleen "tunnelma-/lukuvalolle" olisi nojatuolien vieressä sopiva paikka. / 947 EUR

3. Pyöreän ruokapöytämme ympärille haaveilen vielä joskus saavani Muuton Visu -tuolit metallijaloilla (6kpl). Hankin työhuoneeseemme jo aiemmin tänä vuonna Muutolta työtuolin, nämä olisivat kauniit, sirot ja hillittömän hyvät istua. Kuuden Visu -tuolin kaveriksi hankkisin pari kirpparilöytöä varaistuimiksi. / Yht.1374 EUR
 
4. Makuuhuoneeseen kaipaisin uusia lakanoita ja en löydä kauniimpia kuin nämä monday TO sunday HOME -pellavalakanat. Ei näitä oikein voi vastustaa. Plussaa monista kauniista harmaan sävyistä. / Kahdelle nukkujalle yht. 397 EUR
 
5. Makuuhuoneen vaatesäilytyksen piilottamiseksi haaveissa olisi joskus saada tilanjako-ovet, joilla olisi helppo sulkea vaatesäilytys + siivoustarpeet pelkistettyjen ovien taakse. Valkoiset perusovet löytyvät esimerkiksi Kirenalta. Vaatteiden järjestelyyn olisi tarpeellista hankkia lisää myös hylly-/koritarpeita. / Ovet + hyllyjärjestelmät yhteensä n.1500 EUR

6. Alakertaan toivoisin äänentoistoon apuja. Puhelimesta tulee helpoiten laitettua musiikkia, eikä konetta tarvitsisi avata lainkaan. Katseenkestävän ulkonäön ja tarpeeksi hyvän äänentoiston takaa ainakin Tivoli Audio. / 399 EUR
 
7. Sitten remontoisin pienen wc -tilamme. Uusia pitäisi oikeastaan kaikki. Unelmien wc (jota lapseni + vieraat eniten käyttävät) olisi saumaton ja betonimainen. Wc-istuin olisi upotettu seinän sisään ja hana olisi hyvin pelkistetty. Allasmateriaaliksi valitsisin komposiitin ja pienen kaapin tyylin kopioisin keittiöstämme ja se olisi Kvikin Tinta. Tosin valkoisena väriltään. / Wc-tilan hintaa on vaikea määritellä, mutta uskoisin kaapistojen + materiaalien kanssa hinnan pyörivän 2000 euron paikkeilla. Tämä päälle tulisi vielä työkustannukset.
 
Yhteensä haaveille tulisi hintaa 6.916 EUR + wc:n työkustannukset. Että tähän rempan jatkoksi ei ihan budjetti veny. Mutta ainahan saa haaveilla. Että rakas mieheni, korostan kohtaa haaveilla, älä tukehdu siihen kahvikupposeesi, en ole tilannut näitä vielä ;).

Olisi kiva päästä lukemaan mistä Maiju haaveilee kotiinsa?
Siis upean keittiön lisäksi, joka on jo ihan piakkoin valmis ;)
 
Jutta

  1. Ihania haaveita, samainen matto ja lamppu keikkuu nuk haavelistalla. Matto oli jo kerran ostoskorissa todella edulliseen hintaan ja sitten se ostoksen tekeminen jäi... Kyllä on harmittanut! Tuota tarjousta voiskin miettiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, sulla on siis hyvä maku ;). Nyt on matto tilattu..... Ja eikun odottamaan että se kohta jo saapuu kotiin. En malttaisi!

      Poista
  2. 2. kohdan iso vintage Loft Jieldeni on nyt myynnissä huuto.netissä. Törmäsin siihen kun hain sen pikkuserkkua meille kotiin. http://www.huuto.net/kohteet/vintage-jielde-loft-jalkalamppu-_-harj-metalli/356576335

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin aika ajoin käynyt katsomassa nettikirppareiden ja huutokauppojen tarjonnan. Valitettavasti kaikkea ei kuitenkaan voi hankkia kerralla, joten valaisin saa edelleenkin jäädä haavelistalle siksi aikaa kunnes välttämättömimmät hankinnat on tehty ensin :) Kiitos kuitenkin vinkistäsi!

      Poista

 

Newsletter

Widgets