Vielä muistuttelen kertaalleen sinua, Turkulainen (ja lähialue) sisustus- ja/tai lifestylebloggari! Käy kurkkaamassa tämän linkin takaa sinua mahdollisesti kiinnostavaa tietoa, klik.

Saat vapaasti jakaa tätä linkkivinkkiä eteenpäin, josko vaikka joku sinua seuraava ei vielä ole ilmoitusta nähnyt! 

Ratkiriemukasta vapunaattoa!

Jutta

Kerroinkin jo aikaisemmin olohuonesuunnitelmien yhteydessä, että meille haaveillaan olohuoneeseen löhöilypaikkaa. Leposohva/daybed/sohva/laveri, millä nimellä sitä nyt kutsuisikaan. Eikä siis mitä tahansa sohvaa, vaan itsetehtyä - tottakai!

Jos joku olisi kolme vuotta sitten sanonut minulle että kotonani on ruokapöytä ja sohva jonka olen/olemme itse suunnitelleet ja/tai toteuttaneet - en olisi uskonut. Mutta uskottava se on. Pöytä on ollut todella hyvä ja ystävämme kädenjälki metallijaloissa huikeaa. Joka päivä iloitsemme siitä, että hoksasimme suunnitella juuri sopivan itse, emmekä tyytyneet "ihan kiva" ratkaisuun. 

Tällä kertaa suunnitelmissa on sohva. Ei perinteinen, eikä tavallinen. Vaan meidännäköisemme. 

Sohvan laveri tullaan tekemään leveistä lankuista, joita pääsemme katsomaan mahdollisesti jo viikonloppuna Pekan vanhempien luokse. Yhtä tärkeää, tai ehkä jopa tärkeämpi päätös sohvan suhteen on patja. Emme halua sen olevan liian pehmeä, emmekä myöskään kivikova. Paksukin sen tulisi olla ja mielellään helppohoitoinen. 

Otimme yhteyttä futonnettiin sähköpostitse ja saimme kasan hyödyllisiä vinkkejä. Tarkoitukseemme sopivin patja on Ekomatin Futon Foam. Koska tarvitsemme erikoismitoitetun patjan, ei kaikki valmistajat/patjamallit toiveisiimme edes taivu. 

Mittatilauksena tehtyyn patjaan lisätään sisälle vielä hieman lisää puuvillaa, jolloin korkeudeksi saadaan 17cm. Tämäkin futon, kuten kaikki muutkin patjat ja futonit, painuvat aikaa myöden, koska se sisältää puuvillaa. Mutta toisaalta puuvilla antaa luonnonmateriaalin tuntua ja patjan ikää pystyy helposti itse lisäämään kääntämällä sitä parisen kertaa kuussa toisinpäin. 

Myös nukkumäkäytössä olevat patjat tulisi aina aika ajoin kääntää samasta syystä, mutta minä ainakin tunnustan, ettei meillä sellaista kovinkaan usein tehdä. Ehkä pitäisi ryhdistäytyä siinäkin. "Tavallinen" eli traditional -futonpatja tulee rullailla yhtä usein kuin tämä kääntää, jotta se pysyisi kohtalaisena. Emme kuitenkaan päätynyt tähän perinteiseen futonpatjaan, sillä meille kerrottiin, että ajan saatossa ja meidän käyttötarkoituksessamme tästä tulee aivan liian epämukava/kova. Sohva on kuitenkin löhöilyä varten, eikä ole kiva jos se alkaa jämäköitymään liikaa. Lisäksi jotkut muut patjat painuvat ajan kanssa liian ohuiksi. Foam -patjalle näin ei pitäisi käydä - ainakaan samassa määrin. 

Tällä hetkellä meille on matkalla pari kangasnäytettä, jotka meille ystävällisesti luvattiin lähettää. Vaikka pellava näyttää yllä olevassa kuvassa täydellisen sävyiseltä, haluan nähdä kankaan kotonamme livenä ennen kuin teemme lopullisen valinnan. 

Päädyimme patjan lisäksi ottamaan kaksi putkityynyä sohvan päätyihin. Koristetyynyjä daybed -sohvalle kertyy varmasti lisääkin, mutta nämä haluttiin ottaa mukaan, jotta saadaan hieman enemmän sohvamainen fiilis ja pään alle sopivan korokkeet makoillessa. Putkityynyjen halkaisijaksi valittiin 25cm, jottei ne näytä turhan pieniltä palasilta kookkaan sohvan päällä. Sekä tyynyihin, että patjaan on valittu irroitettava päällinen. Patjan kanssa samaa kangasta. Näin päällistä voi helposti tarvittaessa pestä ja myöskin vaihtaa jos mieli joskus muuttuu värin suhteen.

Kaikenkaikkiaan olemme saaneet tähän mennessä loistavaa ja ennenkaikkea asiantuntevaa palvelua patjan valinnassa. Kun teemme sohvaa, emme haluaisi vuoden jälkeen todeta että hupsista, tulipahan vähän huono patja siihen. Patja on tällaisessa projektissa kuitenkin kaikella todennäköisyydellä se arvokkaampi osa kuin itse runko. Siksi oli äärimmäisen hyvä, ettemme vain tilanneet/käyneet ostamassa jostakin peruspatjaa, joka ei tähän tarkoitukseen olisi ollut alkuunkaan hyvä. 

Projektin kulkua voit seurata blogissamme touko- kesäkuulle saakka. Patja tilataan teetettynä Puolasta, joten toimitus osuu toukokuun lopulle alustavien tietojen mukaan. Tätä ennen alamme rakentamaan runkoa ja pohtia jalkoja/pyöriä vaihtoehtoina. Koitamme parhaamme mukaan käydä läpi daybed -projektin vaiheita, sillä olemme jo nyt saaneet toiveita ja viestejä, joissa toivotaan vinkkejä vastaavanlaisen suunnitteluun/tekemiseen. 

Iloista maanantain iltaa sinulle,

Jutta & Pekka

Blogiyhteistyö // Futonnetti

Edellisessä tekstissä jo vähän paljastinkin mitä täällä oikein touhutaan. Olohuoneen seinäpinnat on olleet to-do-listalla jo muutosta saakka, mutta urakka on tuntunut niin valtavalta suuren neliömäärän vuoksi, ettei siihen vieläkään oltu tartuttu. Lastenhuoneeseen johtavat portaat on ollut tarkoitus myöskin maalata jo hyvän aikaa. Mutta sekin on vain jäänyt. Tänä viikonloppuna saimme ne vihdoin valmiiksi! 

Portaat ovat olleet alunperin männynväriset ja joku aikaisempi asukas onkin aloittanut niiden maalaamista valkoisella aikanaan. Porrasaskelmat oli maalattu vain kertaalleen ja kulumaakin sen jälkeen oli tullut melko paljon. Ei sillä, kulunut pinta on toisaalta kaunis, mutta kun pinta oli samalla myös läpikuultava ja kulunut. Ei hyvä. Loistava idea oli tainnut olla myös pienten puunuppien jättäminen männynvärisiksi. Nyt nekin sai ylleen valkoisen maalipinnan. Koko portaikko maalattiin betoluxilla, samalla maalilla kuin kaikki lattiapintammekin. Värisävyä ei olla sekoitettu minkäänlaiseksi vaan ollaan käytetty A/Valkoista maalia. 

Kuvatessa huomasin, ettei portaikon muutosta edes juuri näy. Mutta elävässä elämässä ero on huikea. Tuli todella paljon siistimmät rappuset. Suurin vaiva taisi olla kaiteet ja pinnapuut kaiteessa. Paljon pieniä ja kapeita pintoja... Huh! Parhaaksi välinehankinnaksi osoittautui 4cm leveä vaahtomuovitela, jolla pääsi pinnojen väliin ja pinnasta tuli myös tasainen. Tämä keksittiin tosin vasta sen jälkeen kun kaikki pinnapuut oli kertaalleen siveltimellä maalattu :D. Mutta jos siis sinä olet ryhtymässä samanlaiseen projektiin, hanki pieni tela jo heti alkuunsa! 

Seinäpintojen perään jo muutamat teistä kyselikin. Pohjana meillä on siis kaikissa seinissä lasikuitutapetti. Se sellainen kalanruotokuvioinen ja todella kulunut. Osittain se on jopa kulunut puhki vuosien saatossa ja reikiäkin löytyy kiitettävästi niin aiempien asukkaisen kuin meidänkin jäljiltämme. Jossakin vaiheessa yritimme repiä niitä alas, ei hyvää päivää mikä projekti, joten siihen ei lähdetty! Päätettiin jatkaa keittiössä viime vuonna aloitettua laastipinnoitetta koko olohuoneen puolelle. Tämä projekti on tosiaan ollut tarkoitus tehdä jo viime kevään keittiöremontin jälkeen. Mutta kuten sanottu, hiljaa hyvää tulee. Nyt on vuosi sitäkin mietitty ja viimein asia eteni  suunnittelusta toteutukseen :).

Laastina käytimme Kiillon vaaleaa saneerauslaastia. Vaaleaa siksi, että tiesimme jo tässä vaiheessa maalaavamme pinnat valkoisella. Tumman laastin maalaaminen olisi vaatinut huomattavasti enemmän maalikerroksia päälle ollakseen tasainen ja peittävä. Laasti levitettiin kumisella telalla, jonka huomasimme jo keittiörempan aikaan paremmaksi välineeksi kuin metallilastan. Tämäkin toki varmasti käyttäjäkohtaista, meille vain tuntui kätevämmältä. Laasti sekoitettiin käsin (kädet huutaa vieläkin sekoituksesta :D) ja annettiin jähmettyä noin 10 minuuttia ennen kuin aloitimme työstön. Kannattaa aloittaa alhaalta ylöspäin! Lasikuitutapetin kuviointi vaati meiltä kaksi kerrosta laastia. Ensimmäinen hieman paksummalla ja toinen melko ohut kerros päälle. Näin saatiin samalla vähän enemmän struktuuria ja kohokuviota. Mikäli itse olet ryhtymässä samaan ja pohjalla on tasainen maalipinta, yksi kerros riittää varmasti. 

Kuivumisen jälkeen (yksi yö molempien kerrosten välissä) pinnat telattiin valkoisella maalilla. Kaksi kerrosta vaati tämäkin, jotta pinnasta tuli tasainen ja tarpeeksi peittävä. Valmista (laasti + maali) pintaa on nyt saatu lastenhuoneen rappusten alle ja puolet tv-huoneeseen johtavan portaikon seinistä. Olohuoneen suuri seinä on nyt kertaalleen laastilla vedetty ja toinen kerta on tarkoitus tehdä tänään. Toivottavasti tiistaina pääsemme sitä maalaamaan. Vapunaattona emme sitä nimittäin ajatelleet tehdä ;).

Makuuhuoneprojektista jäi yli reilu puoli purkkia telattavaa Presto Vihreä -tasoitetta. Käytimme tämän loppuun tuonne ylös. Syynä tietysti sekin, että tasoite saatiin käytettyä loppuun ennen sen pilaantumista ja toiseksi helppous. Korkealla työskennellessä telattava tasoite toimii äärettömän kätevästi ja huomattavasti nopeammin kuin käsipelillä tuon saneerauslaatin levitys. Ensimmäinen pinta on siis nyt valmis ja ei hätää, vihreäksi tuo ei ole jäämässä ;). Miksi sitten vihreä tasoite on meistä ollut tarkoitukseen erinomainen? Valkoista seinäpintaa vasten tästä näkee hyvin helposti mihin kohtaan laastia on jo käytetty ja mistä vielä uupuu. Valkoisen tasoitteen kanssa ero on niin pieni, että saattaa jäädä joitakin kohtia tasoittamatta. Periaatteessahan tuo Presto on tarkoitettu nimenomaan tasoitukseen, mutta jätämme hionnan välistä ja levitimme sitä hieman enemmän "struktuurimaisesti" lastalla, jotta saatiin aikaiseksi vähän kuviotakin.

Kuten kuvista näkyy, piti jo valmiiksilaittamani työpiste purkaa isolta seinältä pois. Halusin kuitenkin silloin heti alkaa laittamaan tavaroita paikoilleen, sillä vielä tuolloin ajattelin, ettemme lähde seiniä tekemään vielä tässä(kään) vaiheessa. Into kuitenkin kasvoi, ja nyt on sellainen spurtti päällä, että tehdään valmiiksi niitä asioita, jotka on aikanaan häänyt kesken, tai ollut mietinnässä tehdä joskus myöhemmin. Kerran kun tyhjennetään, ei viitsi jatkuvasti sitten elellä keskellä remppakaaosta. 

Tällaista pintaa siitä sitten lopulta tulee. Alkaa näyttämään jo vähän yhtenäisemmältä suurten seinä- ja kattoapalkkien kanssa. Tykkäämme paljon!

Aurinkoista alkavaa viikkoa Verkarannasta,

Jutta

Ei meillä muuta. Jatketaan harjoituksia!

Jutta & Pekka

ps. olemme niiiiiin paljon jäljessä kommenttien vastauksissa, mutta antakaa anteeksi - inspiraation iskiessä ei ole juuri kerinnyt koneella istumaan. Nainen unelmoi ja mies toteuttaa (oikeasti myös nainen toteuttaa), puuhaa on riittänyt siis molemmille ;)

Vielä ehtii muuten ilmoittautumaan Turkulaisten bloggareiden tapaamiseen!
Katso lisätiedot täältä, klik.

Sohva on tuottanut päänvaivaa muutostamme saakka. Mummin ja Papan n.15 vuotta vanha kukkakirjailtu sohva on kertaalleen kolmisen vuotta sitten verhoiltu uusiksi, mutta se on aivan liian pieni tarkoitukseemme tilavassa olohuoneessa. Aiempaan kotiin se oli täydellisen kokoinen ja ajoi asiansa loistavasti. Vaikka sohva ei täällä kodissamme vastaa täysin toiveitamme, vastaan ei kuitenkaan ole tullut parempaakaan. Kiirettä ei ole ollut sitä myöskään erityisesti etsiä. Kaikkea ei voitu, eikä myöskään kannattanut hankkia heti kun muutimme. Pikkuhiljaa 124m2 on rakentunut (ja rakentuu edelleen) asunnosta kodiksi. 

Haaveissa olohuonetilaan on saada sinne sopivankokoiset ja käyttötarkoitukseensa täydelliset kalusteet. Tällä hetkellä tilassa on kolmen hengen sohva (195cm leveä / 75cm syvä). Istumasyvyys on passeli nimenomaan istumiseen, muttei kahden, saatikka kolmen hengen makoiluun. Lisäksi tilassa on kovin rakkaat ja ihanasti aikaa nähneet Pekan kotitilalta tuodut nojatuolit. Äärimmäisen hyvässä kunnossa olevat ja todella mukavat istua. Pöytä vietiin tilasta kokonaan pois viime syksynä (koska nykyisen kotimme tyyliin se ei oikein sopinut). Uutta ei olla hankittu, vaikka useasti etsitty ollaankin. Matto on ollut vähän liian pieni kyseiseen tilaan. Ihastuttava IKEAN Rand -matto onkin kovin kaunis, mutta kokonsa puolesta palvelisi ennemmin joko lastenhuoneen lattialla taikka sitten TV-huoneessa. Pienesineitä oleskeluneliöissä ei ole, ja hyvä näin. Mahdollisesti pöytävalinnan hahmotuttua niitä saattaa tulla, mutta katsotaan sitä sitten aikanaan. 

Tarve & Toiveet

Työpisteen suunnitelma aloitettiin "Tarve & Toiveet" -listauksella. Tämä oli äärimmäisen hyvä keino aloittaa aivan alusta. Ensimmäiseksi päätimme tehdä sen myös olohuoneelle. Alle on koottu koko perheen vastaukset ylläolevista aiheista oleskelutilan osalta.

Tarve: Oleilu, istuinpaikat ja löhö-makuupaikat oleskeluun sekä lukemiseen, helppohoitoiset ja kestävät materiaalit, laskutilaa esimerkiksi lehdille ja juomalasille.

Toiveet: Selkeä, mukava, tilava, pehmeä, letkeä, helppohoitoinen, viihtyisä. 

Muutostarpeet: Matto, sohva, pöytä

Olemme alkaneet hahmottelemaan sohvan kohtaloa. Olemme itseasiassa sitä suunnitelleet jo hyvin kauan, muttemme ole vielä keksineet täydellistä ratkaisua. Selailimme erilaisia vaihtoehtoja ja punnitsimme asiaa tarpeidemme kautta. Päädyimme rakentamaan sopivan sohva-/löhöilypisteen itse. Ehkä siis kesän aikana saamme jotakin valmista näytettävää myös teille. 

Inspiraatiokansiooni olen tallentanut lukuisia kuvia ja ideoita tähän liittyen ja niistä korkeimmalle on noussut laverin päälle rakennettu "daybed"-tyyppinen ratkaisu. Ei selkänojaa, vain tarpeeksi suuri tila makoilla ja tyynyjä pään alle. Nojatuolit jäävät tilaan jokatapauksessa, joten istumapaikkakin kyllä löytyy, jos selkänojaa kaivataan. 

Olemme hylänneet ajatuksen parisen kertaa siitä syystä, miten vieraat sellaiseen löhöilypisteeseen reagoisivat ja tuntuisiko epämukavalta "kiivetä löhöilemään" toisen kotona. Lopulta omat toiveet kuitenkin kirkastui ja päätimme olla välittämättä normeista. Mikäli meidän perheemme tarve on löhöily ja yhdessä makoilu, siihen rakennetaan juuri tähän sopiva ratkaisu! Laverin päälle on mietitty Futon -patjaa. Onko jollakin teistä kokemusta kyseisistä patjoista ja mitä mieltä sellaisesta olette - toimisiko daybed -projektissamme laverin päällä? Futonissa kiinnostaa sen pitkäikäisyys, patjan paksuus sekä tarpeeksi kova patja, jottei se heti painuisi kasaan. Rullausta futon kyllä (pienen selvittelyn jälkeen tämäkin selvisi) edelleen vaatii, mutta uskomme sen onnistuvan. Tasaisin väliajoin rullaamalla patja saadaan pysymään pidempään hyvänä, joten olemme valmiita tämän myös tekemään. Muutoin kylläkään näistä ei omakohtaista kokemusta ole, joten kaikki kokemukset ja vinkit otetaan avosylin vastaan.

Projektia ei ole tarkoitus tämän osalta saada valmiiksi vielä ihan lähipäivinä ;). Mutta suunnittelusta on pakko lähteä liikenteeseen (ennen toteutusta). Tavaroiden karsintaa ei tässä tilassa ole tarvetta tehdä, joten keskitymme vain olennaiseen ;). 

Mattovalinnaksi on alkanut hahmottumaan sisal. Tätä materiaalia päädyttiin ottamaan myös eteiseen ja asiaa selvitellessämme (sekä asiantuntijan neuvoista viisastuneena) luulisimme tämän olevan meille oiva vaihtoehto. Valmiina sopivankokoista mattoa ei ole vastaan tullut, joten mahdollisesti teettämällä tämä on pakko tehdä. Onneksi kuitenkin sisalmattoja saa useammastakin paikasta teetettyä omien mittojen mukaan suoraan rullasta + kanttaukset päälle. Vielä tästäkin kysäisemme vinkkejä sekä kokemuksia - miten sisal mahtaa kestää olohuonekäytössä, ja onko se jalkapohjalle kuinka karkea? Eteisessä toimii loistavasti, olohuoneessa kuitenkin kävellään paljon sukkasillaan ja paljain jaloin, joten kovin piikikästäkään ei toivota matosta tulevan. 

Huh. Paljon tekstiä ja paljon suunnitelmia. Tästä se taas kone on lähtenyt käyntiin. ;) Miltäs suunnitelmat kuulostavat?

Jutta

"Tarve & Toiveet" projekti aloitettiin eteisestä, etenemme neliömetri kerrallaan koko asunnon läpi ja tavoitteeksi on asetettu kodin jokaisen tavaran ja esineen läpikäyminen tämän vuoden puolella. Jokainen tila tyhjennetään ja tavarat kannetaan tilaan uudelleen rankan karsimisprojektin jälkeen.  Takaisin tuodaan vain oikeasti tarpeellinen ja meille sopivat esineet + tavarat. Tätä projektia tullaan varmasti käymään läpi blogissamme useita kertoja kuluvana vuotena. Työpisteen tyhjennetty ilme sai minut voimaan loistavasti. Jatkamme siis tällä hetkellä suunnittelua olohuoneen oleskelupisteestä.

Tässä tekstissä tullaan esittämään melkoinen määrä kuvia sekä suuria ja pieniä ajatuksia. Puhtaalta pöydältä on vain niin huojentavaa aloittaa.

Edellisessä postauksessani kerroinkin, kuinka vaikeroin inspiraatiopuuskissani ja jatkuvat ideat laukkasivat päässäni. Olemme saaneet urakan nyt askeleen edemmäs ja määrätietoisesti projekti päätettiin aloittaa ulko-ovelta käsin metri metriltä eteenpän. Eteinen on viimeistä silausta vaille valmis ja seuraavaksi tyhjensimme olohuoneen. Kun siivoaa kaiken pois, antaa tunteen viedä - saa aikaan jotakin käsittämätöntä mielihyvää. 

Aloitimme kaiken sillä, että kukin perheenjäsen kertoi mikä on tarve ja toive kunkin tilan suhteen. Eteisestä kirjoitamme erikseen vielä kunhan saamme sen valmiiksi, sillä sinne teimme paljon käytäntöä helpottavia ratkaisuja itse.  Työpiste on ovelta seuraavaksi vastaantuleva tila - tuumasta toimeen.

Tarve & Toive -listaus tehtiin ruutupaperille. Tarve puolelle kaikki vastasivat samat asiat; koneen käyttö, musiikkilaitteet/musiikin kuuntelu, sekä läksyt. Nämä kolme ohjenuorasta käsissäni lähdin rakentamaan työpisteestä sellaista, johon sitä ihan oikeasti tarvitaan. 

Toive sarakkeeseen saimme seuraavanlaisia vastauksia (lapsi ei osannut nimetä toiveita, joten toiveet tulleet aikuisilta); selkeä, tyhjä, siisti, avara, pelkistetty, helppo siivota, johdot piilossa ja inspiroiva. 

Kolmanteen kohtaan kirjasimme mitä muutokseen tarvitaan. Ja ei - tarkoitus ei ole tehdä remonttia tai laittaa kaikkea vaihtoon. Tarkoitus on todellakin vain aloittaa tyhjästä tilasta, johon pikkuhiljaa lisäämme takaisin vain ne oleellisimmat tavarat ja turhat jäävät samalla pois. Muutokset/hankinnat kohtaan kirjoitettiin seuraavaa: johtosuojat, kaksi lisäjalkaa (hankittu, muttei vielä asennettu), taustaseinän reikien kittaus, taustaseinän maalaus. (Maalausvaihe toteutetaan samalla muiden oleskelutilojen seinien kanssa. Syynä täysin käytännöllisyys ja se, ettei korkeita tikkaita olisi lainattava montaa kertaa erikseen. Taustaseinä on päätetty tehdä laastilla kivimäiseksi ja maalata sen päälle. Näin olohuoneen seinä toistaisi keittiön vastaavaa pintaa huoneen toisella puolella. Lisäksi lasikuitutapetista päästäisiin vihdoin täälläkin eroon. Mutta kaikki aikanaan.)

Suurin muutos tapahtui kuitenkin pelkällä tavaran karsimisella. Työpiste on ollut koko puolentoista vuoden ajan aina se paikka, jota muutan ja somistan useimmiten. Eikä tosin turhaan, sillä tämä tila sijaitsee todella keskeisellä paikalla kodissamme. Joka kerta olen karsinut tavaraa rankalla kädellä (omasta mielestäni) mutta silti tuo tila ei ole ollut ihan täydellinen, liian paljon pientavaraa tekee siitä mielestäni levottoman. Tällä kertaa kun kaikki tyhjennettiin, en tuonut takaisin kuin kynäpurkit, HAYn puukäden, vähän vihreää ja kasan lehtiä. Seinältä riisuttiin kaikki pois. Tilalle tuotiin kolme tärkeää valokuvaa ja reilu viikko sitten maalattu teos (Me pärjätään). 

En ole ennen maalannut, enkä ole mestaritaitelija. Siitäkin huolimatta, tai juuri siksi, teoksesta tuli täydellinen. Tarina tämän takana on minulle ja meille tärkeä. Kolme mustaa kohdetta kuvastaa perheemme jäseniä, joiden pinnalla on arpia. Arvet kuvastavat sitä, ettei yksikään meistä ole täydellinen ja jokainen ihminen kantaa mukanaan kipeitäkin muistoja. Mutta niistä selvitään. Ihan aina. Taustalla jylisee myrsky, jonka sisään me olemme ajautuneet. Myrsky on elämää. Ei se ole pelottavaa, se kertoo siitä, että koko ajan sattuu ja tapahtuu. Kunhan yhdessä leijailemme tuulten seassa, me pärjätään. Kukaan meistä ei tipu alas, pidämme toisistamme huolta. Tyhjä aukko kuvastaa meille henkilökohtaista haavetta ja unelmaa, jonka toivomme joskus toteutuvan. Juuri nyt se on tyhjä, se saattaa olla sitä aina ja ikuisesti, mutta meistä jokainen toivoisi tuon tyhjiön olevan joskus täytetty - se on meidän unelmamme. Tyhjiön reunoille on kirjoitettu seuraava teksti: "Älä hylkää unelmiasi! kun ne ovat kadonneet, olet ehkä olemassa, mutta olet lakannut elämästä.(Mark Twain)".

Tilaan saattaa päästä vielä jotakin lisää, mutta sillä ei ole hoppu. Juuri nyt nautin siitä että kolmemetrisellä tasolla on tilaa hengittää ja pienet esineet eivät kerää pölyä kaiken aikaa. Nyt tuntuu siltä, että maalaus toi kotiimme tunnelman, jollaista ei ole ennen ollut. Maalauskaan tuskin on valmis. Mutta nyt se on hyvä näin. Saatan vielä joutua viimeistelemään reunoja, mutta kiire ei ole.

Aurinkoista tiistain iltaa,

Jutta

Äitini kävi eilen kylässä. Ensimmäisenä hän kysyi; oletteko muuttamassa? Ei. Ei me todellakaan olla. Mutta mistä hän näin päätteli? Tyhjä olohuone, tavarat tyhjennetty hyllyiltä, huonekalut siirretty syrjään, matto rullattu pois ja koko olohuone on kuin tyhjä taulu. Mieheni pyöritteli silmiään, hän on elänyt nyt vajaan viikon naisen kanssa, joka fiilistelee ja inspiroi. Naisen, joka on omissa ajatuksissaan ja valvoo yökolmeen kun ideat ei lopu. Naisen, joka on lukenut eilisen illan aikana yli 20 lehteä ja istunut illan pimetessä yli kaksi tuntia tuijottaen tyhjää tilaa. Tyhjensin huoneen, jotta saan tilaa ajatuksille ja ideoille. Tuli sellainen olo, että on pakko aloittaa tyhjästä. 

Kun tila on täynnä kalusteita, tekstiileitä, pienesineitä yms. tuntuu, etten saa tarpeeksi avaruutta ajatuksille ja uusille ideoille. Olisi pakko nähdä koko tila sellaisena, jona se on ollut aikaisemmin. Ennen mitään kalusteita tai sisustusta. Blanko. Tyhjä. Valkoinen. Avara. Vain näin pääsen viemään ajatuksiani eteenpäin, ja joskus taaksepäin. Luomiskausi on pahasti kesken ja siedämme "muuttolaatikkoelämää" sen aikaa kuin on tarvis. 

Mies ei ymmärrä vieläkään, ihmettelee ja kummastelee. Mutta minkäs sille mahtaa, inspiraatio on lyönyt minua, lujasti. Nyt tahdon vain fiilistellä. 

Jutta

kuva lainattu täältä

Äidin muuttokuormasta pelastettu vanha kaappi on nyt paikoillaan. Olinkin jo odotellut, koska hän malttaisi tästä luopua ;). Kauniin ja tunnepitoisen kalusteesta tekee se tosiasia, että sen on veistänyt isoisäni 15 -vuotiaana miesten kotitalouskoulussa. Tämä fakta on käsin kirjattu kaapin takaosaan. Joskus kaappi on ilmeisesti ollut myös ruskeaksi maalattu, näin pappa kertoi ja sanoi samalla viettäneensä äärimmäisen monta tuntia maalinpoiston parissa. Onneksi siis nyt seinäkaappi on palautettu alkuperäiseen asuunsa ja sopii olohuoneen seinälle, portaiden alle kuin olisi aina siinä ollut. 

Kaapin kotiintulo aiheutti "pientä" sisustusinspiraatiota ja siinä kuluukin varmasti tämä maanantai päivä rattoisasti! Kovasti tekisi mieli somistaa kaapin vierustaa, mutta jotenkin tuli myös olo, että tyhjä ympäristö tekisi tälle kaunottarelle oikeutettua tilaa. Saa nähdä, mihin päädymme. Mutta mikään seikka ei kuitenkaan muuta sitä, että tämä on kaunein ja tärkein kaluste, joka meillä on koskaan ollut! 

Mukavaa maanantaita,

Jutta

Keittiössä vietetään meillä varmasti eniten yhteistä aikaa. Joko suoraan täällä, taikka sitten ruokailutilassa, joka siis sijaitsee saarekkeen välittömässä läheisyydessä. Keittiöremontti toteutettiin noin vuosi sitten itse, ja edelleen olemme kovin tyytyväisiä lopputulokseen. Kaiken sen hammastenkiristelyn jälkeen on aika magee fiilis katsella tuota tilaa ja myhäillä itsekseen; me teimme sen, ja ihan itse! Eurojakin kului vain alle 500.

Yläkaappeja en ole kaivannut päivääkään. Ainoa asia, joka keittiössä häiritsee, on edelleen ne pienet viimeistelyt, jotka on tekemättä. Miten muuten aina käy niin, että kun tulee niiden viimeisten ja pienten näpertelyjen aika, ei enää jaksa innostaa? Tänään on kuitenkin saatu vihdoin saarekkeen taso osittain öljyttyä ja eilen mies oli tehnyt ihanan yllätyksen - siivonnut koko keittiön. Voiko ihanampaa puolisoa ollakaan? Lisäksi kauan kaivattu kahvinkeittimen johto saatiin avohyllystä läpi, kun siihen tehtiin sopiva aukko. Tähän saakka se on roikkunut nätisti tuosta pitkin seinää (kuvien ajaksi toki aina poistettu ;)).

Liitutaulun kuvat sai nyt väistyä ja ensihätään tilalle tekstattiin vain yksinkertaisesti teemaan sopivia sanoja. Jääkaapin päälle pääsi uusi asetelma, jossa äidiltä saatuja löytöjä voi ihastella koko asunnosta käsin. Edelleen taustaseinä kaipaa maalausta, mutta kun se vain on niin vaikea toteuttaa. Viisi metriä korkeutta ja keittiön kaapit tuossa seinän edessä tekee maalausprojektista haastavan. Tikkaita ei saa nojaamaan seinää vastan kaappien vuoksi ja lähelle ei oikein pääse ilman tikkaitakaan. Pitänee jatkaa miettimistä millä tämä saadaan vihdoin kuntoon. Muutoinhan asialla ei niin väliä olisi, mutta sävyero on mielestäni häiritsevä valkoisten välillä....

Kuvista ehkä huomaattekin, että saareke on pois paikoiltaan, öljyäminen on hieman vielä kesken. Puutason puuttuessa kuvat näyttävät jotenkin erityisen raikkailta. Entä sinusta? Mutta käytäntö on osoittanut saarekkeen ulosvedettävän tason tarpeelliseksi, eli pois sitä ei varmasti ainakaan nyt laiteta. 

Kun äiti muuttaa uuteen kotiin ja siivoilee varastoja, voi tehdä upeita löytöjä. Toisen turhuus on toisen aarre! Niin myös nyt. Ikivanha puulaatikko ja kaksi keväänraikasta lasipulloa päätyi asetelmaksi jääkaapin päälle. Keittiössä on tänään siivottu ja järjestelty urakalla muutoinkin. (Tai oikeammin mies on siivonnut enimmäkseen, koska itse vietin puoli päivää turnauksen buffettitätinä :D). 

Jokatapauksessa - siisti koti - parempi mieli :)

Rentouttavaa lauantaita sinulle,

Jutta

Arkikuvia -haasteen (jonka sain muuten Katjalta, kiitos!) ideana on postata viitenä päivänä kuva omasta arkielämästä ja haastaa jokaisen kuvan kohdalla joku toinen bloggaaja. Toisena päivänä laitan haasteen eteenpäin Anulle, nappaa koppi! ;)

Muistattehan muuten vielä huomisiltaan saakka voimassaolevan ALE-KOODIN duo-living verkkokauppaan? Ihania kevätjuttuja saa siis nyt aavistuksen edullisemmin kuin normaalisti. Ale-koodista tarkemmat tiedot pääset katsomaan tästä.

Luvassa naisen ja äiti-ihmisen ajatuksia, sekä ponnisteluita arjessa. Joten - jos koet, ettei aihe ole sinua lähellä, skippaa yli.

On niitä viikkoja, päiviä, aamuja ja tunteja kun tuntuu että mikään ei suju. Silloin äiti-ihminen huomaa toistuvasti valuvansa lapsen tasolle ja kiukuttelevansa mistä milloinkin ja kuinka lapsellisella tavalla sen tekeekään. Huh.

Eräänä aamuna huhtikuussa: Nukun jälleen pommiin. Heräsin ensimmäiseen kellonsoittoon, painoin torkkua n.45 minuuttia. Noustessani tajuan, että aikataulut on menetetty, ei auta,tästä ei saada kaunista ja rauhallista aamua tekemälläkään. Onneksi kuitenkin lapsi on aamuihminen, eikä tarvitse kaiken kiireen keskellä käyttää varttia hänen herättämiseensä. Tämä ei kuitenkaan pelasta jo valmiiksi käsiin räjähtänyttä aikataulua vaan kiire tekee minusta pienen kiukuttelevan äiti-ihmisen. Äärimmäisen ärsyttävän sellaisen. Tiuskaisen lapselle useasti, pyydän kiirehtimään, ihan kuin pitkään nukkuminen olisi hänen syynsä. Not. Aamupalat naamaan ja äkkiä nyt pyörän selkään siitä. Ainiin - hyvää koulupäivää!

Lapsi on ulkona, lähtee polkemaan koululle ja ehtii sinne aivan hyvin. Olisi ehtinyt mainiosti ilman niitä kireitä kiiruhda-huutojakin. Menen suihkuun, shampoopullo rikkoutuu. Tietysti! Murisen itsekseni ja kiroilen puoliääneen. Tottakai juuri nyt käy näin. Suihkun jälkeen nappaan jo aavistuksen viilenneen aamukahvini mukaan kylpyhuoneeseen, jonne se muuten aina jää. Puolitäytenä tietysti. Puolisoni kiittää jälleen ja keräilee mukeja iltapäivisin mistä milloinkin. Hiukset ei tunnu kuivuvan ja meikkivoidekin levittyy päin sanonko mitä.

Sitten vaatteet. Mustien vaatteiden joukosta tietyn puseron etsiminen osoittautuu täydelliseksi mahdottomuudeksi. Heitän vaatekappaleita yksi kerrallaan ulos kaapista ja taas naputan ääneen; "Kuka *kirosana* nämä taas on tänne kaappiin vain heittänyt?" Kukaan ei tunnusta tekoa. Huomaan olevani vartin myöhässä suunnitellusta aikataulusta, vaatteita ei ole vieläkään. Vedän päälleni jotakin mustaa ja päätän etsiä sopivan huivin. Ehkä arvaattekin, ettei sopivaa huivia löydy. Ei tietenkään. Alan olla jo todella kireänä ja lähden puolijuoksua autolle. Muistan, että työpäivä alkaa palaverilla ja autossa tajuan, että tankatakin pitäisi. NYT. En sitten edellisenä päivänä jaksanut pysähtyä huolto-asemalle, kuvittelinhan silloin minulla olevan äärettömän paljon luppoaikaa aamulla. Tämän virheen toistan USEIN. Tankkaamaan, pankkikortti on unohtunut ulkoilutakin taskuun, johon sen edellisenä päivänä laitoin iltalenkillä hakiessani lähikaupasta jotakin (en muista mitä, eikä sillä ole merkitystä). Kiroilen. Jälleen. Ja nyt teen sen jo täysin ääneen, en mutisten. Ei se auta, mutta silloin en ajattele, toivon vain että polttoaine riittää. Ajan auton oman parkkipaikkani sijaan työpaikkani viereiseen parkkihalliin, säästän 5 minuuttia. Päivä parkkihallissa maksaa 16EUR. Järkevää rahankäyttöä tai ei, tässä hetkessä se tuntui järkevältä ratkaisulta. Tulen töihin, joku kertoo ettei palaveri alakaan vielä. Hemmetti, minulla olisikin ollut aikaa viedä auto omaan parkkihalliin. Kivat sille.

Tässä kohtaa jo kaikki tuntuu olevan äärimmäisen ärsyttävää. Ihan sama, mitä sanotaan, se on tarkoitettu minua vastaan. Mikään ei kulje. Kalenteri on täynnä, sähköposti on täynnä, syödäkin pitäisi. Muistan, että unohdin laittaa lapselle harrastusvälineet valmiiksi. Nyt viimeistään alkaa kiehumaan. Kuinka ikinä en muista mitään, ja miten helposti kaiken nykyään unohdan?? Kukaan ei vastaa kysymykseeni.

Työpäivä päättyy, olen puhki. Kävelen parkkihalliin ja katsoessani tyhjää parkkiruutua muistan että vein aamulla auton parkkihalliin duunipaikan viereen. Ei ole totta! Kävelen takaisin, korkokengätkin puristaa. Ja tottakai ne puristaa, muutenhan tämä päivä ei vielä olisi ollut riittävän typerä! Muistan, että lompakossa on S-etukortti ja toivon että sinne on jäänyt bonuksia, joilla voin maksaa parkkimaksun. Jes! Se sentään meni nappiin. Auton radiosta alkaa soimaan Pharrell Williams, Happy. Ei lisättävää, vaihdan kanavaa.

Kotona odottaa valmis ruoka ja ihana mies, joka on lähettänyt lapsen futiskentälle. Mahtavaa. Jatkan kuitenkin kiukuttelua. Todella turhaa kiukuttelua, jolla ei ole mitään päämäärää. Murjotan, mökötän, tiuskin, enkä vaivaudu keskustelemaan päivän kuulumisia. En jaksa käydä niitä läpi. Mies yrittää vielä aloittaa keskustelua kertomalla omasta päivästään. Mulkaisen häntä, hän tietää että nyt saattaisi olla parempi väistyä. Kaikki ärsyttää, odotan vain että ilta tulee ja katson niitä aamuisia vaatekasoja sängyllä. Kuka hitto ne siitä nyt korjaisi. En mahdu sängylle nukkumaan, joten ne on pakko korjata. Päätän heittää ne sohvalle odottamaan parempaa päivää uudelleenjärjestelylle. Sitä ei tullut kolmeen seuraavaan vuorokauteen.

Lapsi tulee kotiin, pikaiset huikkaukset miten päivä meni. "Ihan kivaa oli", kuului koululaisen vastaus. Siis mitä?!? Mikä on ihan kivaa, miksi aina kaikki on ihan kivaa, mitä siellä koulussa nyt tänään sitten oli? Opitko jotakin uutta? Miten niin et oppinut uutta? Lapsi katsoo kummastuneena, jopa pikkaisen virnistäen, ja kysyy; "Mikä sulla on"? Se on ärsyttävää. Tietysti se on. Kaikki mitä minulle sanotaan tuntuu sillä hetkellä ärsyttävältä. Kysyn vielä illalla, onhan läksyt tehty. Ei ole. Ja taas päätä kiristää. Miten niin ei ole tehty, miten mies ei kysynyt häneltä ennen treenejä onko ne tehty. Prkl. Äkkiä takaisin alakertaan ja kirjat esille. Lukuläksy, siinä pitää lukea teksti vanhemmille ja kysyä sen jälkeen kysymyksiä tekstistä. Voi jeesus! En jaksaisi millään kuunnella. Mutta kuuntelen silti. Tulee kysymykset, en osaa vastata. En muista mitä toinen luki. Onneksi mies on hereillä ja läsnä. Hän vastaa. Kaikki hyvin. Suukko poskelle ja lapsi nukkumaan.

Kömmin sänkyyn. Ärsyttää ne vaatteet. Muistan pyykkien olevan koneessa. Ei voi olla totta! Nyt kun jo tulin sänkyyn, on noustava uudelleen. Koirat pyörivät jaloissa, miksi niidenkin aina pitää kulkea siinä vanavedessä. Mies koittaa halata ja kysyä mikä on. Se vasta ärsyttävää onkin! Antaisi jo olla ja tokaisen mumisten jotakin "antaisit mulle tilaa mun kodissa, älä tule siihen lähelle nyt". Järkevää keskustelua. Hohhoijjaa. Elämä on taistelua.

Käperryn vastahakoisesti miehen kainaloon. Jaksan vielä muutaman hetken mököttää. Sitten lopulta luovutan. Annan suukon ja toivotan hyvät yöt. Sitä ennen pyydän anteeksi. Typerä minä, typerä äiti, joka käyttäytyi koko päivän kuin pahainen kakara. Jos lapseni käyttäytyisi näin, hän joutuisi puhutteluun. Tai jotakin. Mutta minä kuvittelen, että minulla on oikeus. Pyh. Ei ole! Onneksi miesväki on katsonut kimpassa kalenteria. Mies kuiskaa korvaan ettei se mitään, he tiesivät jo kalenterista että tänään räiskyy, ja suhtautuivat siihen hymyillen. Onnea on ymmärtävä perhe. Silloinkin kun vituttaa.

Huomenna on uusi päivä. Sen on pakko olla parempi, ajattelen. Ja se onkin. Aamu valkenee onnellisena. Tänä aamuna halattiin ja pyydettiin anteeksi. Äiti juo kahvin loppuun ja ehtii töihin. Elämä hymyilee.

Tämän kyseisen päivän opetus olkoon ylläoleva lausahdus. Aamen.
Jutta

Kaipaisiko joku trimmausta? 

Ei hätää, aika on jo tilattu ja karvainen kaveri pääsee kesäturkkiinsa jo tuota pikaa :). 

Turkista huolimatta tämä perheenjäsen on se, joka osaa parhaiten ottaa keväästä ja sen fiilistelystä kaiken irti. 

Aavistus lepoa, pikkuisen ruokaa, paljon nautiskelua ja taas jaksaa! 

Jutta

Arkikuvia -haasteen (jonka sain muuten Katjalta, kiitos!) ideana on postata viitenä päivänä kuva omasta arkielämästä ja haastaa jokaisen kuvan kohdalla joku toinen bloggaaja. Ensimmäisenä päivänä laitan haasteen eteenpäin uudelle blogituttavuudelle;

Kukkurakoti

Sopivaa säilytysjärjestelmää ei löytynyt valmiina. Päätettiin tehdä sellainen itse! 

Kasa 9mm vaneria, puuvahaa, hyllykannattimia, spraymaalia, 

metalliputkea, kuparin väristä metalliketjua + taitava mies. 

Ei tässä kohtaa muuta, jatketaan puuhia!

Jutta & Pekka