Top Message

www.oblik.fi

STRESSITÖN JOULU? / AJATUKSIA

Tämä vuosi on ollut kaikinpuolin kovin erilainen kuin aiemmat. Etenkin syksyn osalta olen jäänyt pohtimaan miten kireät aikataulut ovat vieneet minusta ja meistä kaikista energiaa. Tunnen itseni toisinaan valtavaksi epäonnistujaksi, sillä jostakin "itselle otettu" opiskeluaika on poissa. Olen miettinyt enemmän kuin kerran, että vilkuttaisin koululle heipat ja nostaisin kädet pystyyn - en vain kykene. En ainakaan tässä elämänvaiheessa. Vuosi lähenee loppuaan ja kiireet vain yltyvät. En oikein tiedä mistä työsarkaa alkaisin edes purkamaan. Saatatte muistaa samanmoiset ajatukset viime vuodelta? Olenkohan taipuvainen pimeyden vallatessa ylikuormittamaan itseäni... Mene ja tiedä.

Olemme mukana Indiedaysin ja ASUSin kampanjassa, jossa meidät haastettiin pohtimaan, miten jouluun voi valmistautua mahdollisimman stressittömästi. Mielenkiintoinen aihe (vaikka oikeasti mietin että kamoon - me vai?), ja jokaisella on varmasti tähän oma tapansa. On ehkä ihan paikallaan hetkeksi stopata ja miettiä - osaammeko me ja ennenkaikkea pystymmekö tässä tilanteessa siihen.

Tämän hulabaloo vuoden jälkeen olen kuitenkin enemmän kuin valmis jo hyvissä ajoin pysähtymään aiheen äärelle - kuinka meidän perheemme pystyisi rauhoittumaan juhlan viettoon ilman paineita ja turhia aikataulukiireitä.

Visuaalinen ihminen haluaisi laittaa koko kotinsa jouluasuun ja ehtiä askartelemaan kaikki hienot löytämänsä ideat todeksi ennen kuin aatto koittaa. Sosiaaliset kuvapalvelut tuottavat järjettömän määrän materiaalia ja ideoita  joita minä ainakin haluaisin aivan jokaista kokeilla. Oikeassa elämässä tiedän tuon olevan mahdotonta.

Katson näitä viimevuotisia kuvia ja mietin, onko realistista edes toivoa yltävänsä samoihin suorituksiin kuin vuonna 2013. Tuskin. Silloin tein vapaasta tahdostani vain 60% työviikkoa, olin duunnissa kolmena päivänä viikossa - kotona neljänä. Tänä vuonna olen töissä viitenä päivänä viikossa, jonka päälle koitan ehtiä suorittamaan opiskeluitani kolmena päivänä viikossa koululla ja kolmena kotona.

Hengästyttää koko suorittamisen meininki. Ja vähän jopa oksettaa. Tänä jouluna on pakko miettiä porukassa, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä joulunvietossa. Kaikkea emme ehdi, enkä oikeastaan tiedä onko se lainkaan pahasta. Istuimme porukan kesken pöydän ääreen ja pohdimme, mitä kukakin toivoo tulevalta joululta. (Ne rakkaat silmäparit katsoivat minua kummissaan - mutta lähtivät onnekseni ajatusleikkiin mukaan.)

Äiti toivoo kaunista risukuusta, piparintuoksuista keittiötä, ajoissa hankittuja ja paketoituja lahjoja, mahdollisimman vähän pientä sälää, enemmän aikaa ja vähemmän kiirettä. Lahjaksi toivottu uutta imuria ja tablet -konetta, jotta pystyisi hyödyntämään alkavana vuotena bussimatkat opintomateriaalien lukemiseen.

Pekka toivoo itsepaistettua kinkkua, kiireettömyyttä, hyvää ruokaa ja lahjaksi lippuja Jokereiden KHL -peliin ja uutta jääkiekkokypärää. Lisätoiveena esitetty siisti koti ilman älytöntä stressiä aiheesta.

Daniel toivoo mantelia joulupuurosta, saavansa paljon kirjoja ja NHL15 -pelin. Joulunaikaan hän toivoo myös, että pääsisi elokuviin, saisi viettää pyjamapäiviä ja vielä piparitalkoita. Extratoiveena esitetty että kaikki olisi lomalla. 

Kirjoitettuani näitä asioita ylös tajusin miten kukaan ei pidä tärkeimpinä asioina paperista taiteltuja jouluisia origameja, mahdollisimman paljon kyläilyjä (kun kerrankin mukamas olisi aikaa), suurta vaivaa mistään, saatikka suorittavansa täydellistä joulusiivousta. Ennemminkin kukin meistä toivoo tämän syksyn jälkeen, että joulu vietettäisiin mahdollisimman vähä-eleisesti.

Tunnustan olevani oikeasti aikamoinen jouluihminen. Mitä sekin tarkoittaa, siitä jokaisella on omat mielikuvansa. Itselleni se on tarkoittanut suurta määrää jouluaskarteluja (paljon ja vielä enemmän!!), itsetehtyjä joulukortteja, joulusiivousta (sitä suurta ja mahdollisimman kattavaa), itsetehtyjä jouluruokia, paljon glögi-iltoja eri kokoonpanoilla, leivontaa (jota muutoin en juuri harrasta). Samalla tajuan, etten kaipaa sitä tänään yhtään tippaa. Haluaisin vain olla ja nauttia perheestäni. Kliseistä huttua, mutta niin hemmetin totta. Väsymys ei helpota sillä, että suoritan ja kiihdytän suorittamisen tahtia vuodenvaihteeseen turbovaihteella. Haluan vain ladata akkuja tulevaan vuoteen ja ehtiä vain olemaan. Nauttimaan.
 

Sovimme porukassa, että tänä vuonna joulunodotuksemme rakentuu toisella tapaa kuin ennen. Ensimmäisenä on päätetty, että tänä vuonna siivousta ei hoideta itse. On paljon asioita, jotka haluaisin tehdä, ja tästä luovun ja luovumme kaikista mieluiten. Päätimme tilata ulkopuolisen siistijän kotiimme, sillä myös siivoamattomuus ahdistaa. Päätimme, että joululahjoista ei kanneta huolta. Ne pyritään hankkimaan yhtenä sovittuna päivänä, eikä kaupoissa vietetä sen enempää aikaa. Lahjat paketoidaan yhtenä päivänä, jonka jälkeen niihin ei ole tarvetta palata. Sovittiin, ettei lahjojen määrällä ole mitään merkitystä (vaikkei tosin ole ennenkään ollut), mutta erityisesti tänä vuonna.

Kumpikin aikuisista päätti ottaa kaksi lisävapaata jo ennaltasovittujen lisäksi jolloin yhtenä leivomme pipareita ja toisena emme tee mitään ennalta sovittua. Tai ehkä ne pyjamabileet ovat juuri tuolloin. Jos siltä tuntuu. Tänä vuonna Verkarannassa ei tehdä joululaatikoita itse, vaan ne tilataan valmiina. Kinkku toki paistetaan ja jouluinen kakku leivotaan.

Aaton vietämme tänä vuonna äitini luona, joten aattoiltana ei tarvitse siivota jälkiä ja tiskejä kotona ennen nukkumaanmenoa. Mahtavaa! Joulu tulee ilman maksimaalista askartelustressiäkin ja sitäpaitsi - kerätään samalla energiaa alkuvuoteen. Silloinkin voi askarrella jos siltä tuntuu. Jouluaskarteluja toki joitakin varmasti tehdään - ja ne tehdään porukalla. Silloin vietämme samalla aikaa yhdessä, eikä askarteluaika ole pois tärkeistä ja niin toivotuista hetkistä. Jos jotakin suunniteltua ei ehditä näpertelemään niin sitten vain ei ehditä.

Joulukortit tilasin tänä vuonna valmiina. Ei lainkaan minun tyyppistäni. Joitakin viimevuotisia itsesuunniteltujakin vielä löytyi, joten ehkäpä käytän näistä myös osan. Uusista en stressiä ota. Ensi vuonna sitten uudelleen.
Kaikenkaikkiaan oli hätkähdyttävää huomata, miten yhdessäpohtiminen sai ajattelemaan asioita toisella tapaa. Vaikka jouluihmiselle luopuminen ennen niin tärkeistä asioista on vaikeaa - tuntuu silti helpottavalta. Eihän kukaan muu odota niitä suuria valmisteluita. Minä itse itseltäni niitä odotan ja jopa rentoudun sellaisia tehdessäni. Mutta silloin kun yhteinen aika on kortilla, on välttämätöntä priorisoida. Ei ole minun toiveita, tai vain lapsen toiveita. On yhteisiä, joista rakentuu tänä vuonna hyvin vähäeleinen ja stressitön joulu. 

Ja Pekka rakas, kun luet tätä - helpotan samalla sinun stressiäsi. Minun lahjani voi kätevästi käydä valitsemassa ASUSin kootuista joululahjaideoista. Ja jos et muista toivettani, skrollaa näyttöä hieman ylöspäin - siellä se lukee ja kuvinakin löytyy ;).

Jos sinäkin etsit lahjaa koko perheelle, kannattaa käydä tsekkaamassa nuo kootut parhaat ideat ylläolevasta linkistä. Omia suosikkejaan äänestämällä osallistuu samalla arvontaan, jossa voi voittaa itselleen ASUS Transformer Book T200 (arvo 500 euroa!). Tuo helpottaisi ainakin allekirjoittaneen lahjastressiä valtavasti.

Onko sinulla antaa lisävinkkejä millä joulunalusaika olisi mahdollisimman huoleton? Lahjat toki kannattaa hankkia ajoissa, sillä mikään ei ole enemmän energiasyöppö kuin viimeisinä päivinä kaupoissa haahuilu. Siitä luovun siivouksen lisäksi varsin mieluusti.

Stressitöntä joulua,
Jutta
Postauksen kuvat viime vuodelta (c) Krista Keltanen

  1. Hyviä ajatuksia! Tunnistan niin itseni noista sun ajatuksista. Joulukortit olen askarrellut vuosikaudet itse, ja muutenkin kaikenlaista askartelua ja leivontaa olisi kiva ehtiä juuri joulun alla. Koskamyös töissä kiireet kasaantuu joulun alle, niin olen yrittänyt opetelle sietämään keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä, koska kriteerit ovat itseni kehittämiä.:)

    Meillä käy siivoojat kerran kuussa, ja valitettavasti tämän kuun siivous oli jo maanantaina. Ennen joulua täytyy siis siivota hieman perusteellisemmin vielä, mutta kaapit ja laatikot voi siivota milloin vain. Ei niitä pakko ole jouluksi siivota.:) Tsemppiä stressittömyyden tavoitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaltaisiamme ihmisiä on varmasti hurjasti. Jotenkin tuntuu, että ennen niin renotuttava jouluaskartelu on juuri nyt vain päänvaiva kaiken muun kiireen keskellä. Sellaiseksi en lempipuuhiani halua tehdä. Siksi ehkä tänä vuonna on parempi vain antaa olla ja kerätä voimia ensi vuoteen.

      Huomaan saman työasioissa ja koulussakin - vuodenvaihde tuntuu jonkunlaiselta deadlinelta sielläkin, joka ei millään tapaa helpota hektistä arkea ja kiireen tuntua. Omista ajatuksista se toki on myös kiinni.

      Tsemppiä tarvitaan - itsensä kanssa kamppailemiseen nimenomaan. Keskeneräisyyttä pitäisi minunkin opetella. Siinä olen äärimmäisen huono. Kiitos ajatuksia herättävästä kommentistasi Taina K ja oikein leppoisaa joulunodotusta myöskin sinulle :)

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus Jutta! Minä myös jouluihmisenä tykkäisin höösätä vaikka mitä, mutta kun ei veny niin ei veny. Meillä joulu tulee kukista kotona, kynttilöistä, joulukuusesta ja -koristeista ja siitä piparin tuoksusta.
    Melko stressittömäksi sen tekee siivoojan käyminen joka toinen perjantai, siivouksesta en suostu ottamaan enää nykyään nimittäin stressiä (no, otan kuitenkin, mutta suurimmat kitinät on lähteneet siivoojan myötä). Lisäksi koska minä käyn töissä, enkä ehdi leipoa tai laittaa ruokia, on sovittu, että isovanhemmat tulevat nyyttäriperiaatteella meille aattona. Tämä traditio on jo viidentoista vuoden mittainen, joten jokainen tietää ilman sen suurempia keskusteluita mitä tuo. Ja voi toki yllättää joskus kokeilemalla jotain uutta :)
    No, lahjat on sitten vielä pienoinen stressinaihe, etenkin kun niitä vaan on vaikea keksiä. Mutta sama systeemi meillä, tilaamme mahdollisuuksien mukaan netin kautta tai sitten haemme kaiken ythenä päivänä.
    Tärkeintä on, että saan heittää jalat pöydälle, ottaa glögiä ja suklaata ja kaivaa kutimen esille ja olla vain, perheen kanssa. Sieltä se joulu tulee :)

    Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mapsi <3. Tutulta kuulostaa - ei vain veny jokapaikkaan vaikka kuinka haluaisi. Siivoojan palkkaamista pohdimme itseasiassa jo vuosi sitten, sitten jäin kuitenkin syksyllä tekemään (2013) osa-aikaista työviikkoa ja tuntui typerältä (eli tuhlailulta) palkata siivojaa kun olin itsekin enemmän kotona. Nyt on asiat toisin ja huomaan että ajatus on noussut meidän kummankin mieleen yhä uudelleen ja uudelleen. Asialle pitäisi varmasti tehdä jotakin :)

      Nyyttäriperiaate toimii ihan kaikessa. On hurjaa, miten oletetaan aina jonkun tekevän ihan kaiken juhlien/joulun eteen. Ollaan toimittu samoin ystäväpiirin kanssa usein kun vietetään yhteistä aikaa porukassa. Ei jää kenellekään yksinään valtavaa työtaakkaa.

      Lahjat. Sinä sen sanoit. Mikään ei ole stressaavampaa kuin juosta kaupoilaa päivästä toiseen haahuilemassa. Mieluummin myös muutama laadukas lahja vaikka porukalla kuin järjettömästi pikkusälää.

      Oikein lämmintä joulunodotusta Mapsi myös teille - koko perheelle. Muista tosiaan heittää jalat pöydälle - minäkin teen niin ;)

      Poista
  3. Meillä vähän sama meininki.. Tosi hyvä kirjoitus.. Pari joulua sitten havahduimme siihen, että aattomme kului suhatessa edes takaisin kummankin äidille ja isoäidille, kun kaikki toivoivat meitä jouluksi ja "näkevänsä sen lapsen riemun". Koko ajan oli kiire jonnekin ja aina huono omatunto siitä, että on myöhässä kuitenkin, ja aina lähtiessä joku kuitenkin mutisee "voi voi kun te nyt jo joudutte lähtemään".. Välillä täytyy olla itsekäskin, ja pyhittää se joulu siihen, mitä oikeasti haluaa.. Ei voi vain kuljeskella viihdyttämässä muiden joulua.. Jouluvalmistelujen kanssa olen höllännyt joka vuosi, sillä vuosi vuodelta arvostan enemmän aikaa vain olla. Suunnitelmat ovat usein suuret, mutta suurin osa jää, kun valitsen kuitenkin mukavammaksi ottaa neiti kainaloon ja lueskella joulukirjoja. Ennen olen pitänyt tärkeänä esim. tehdä piparitaikinan itse alusta asti, mutta nyt ostin valmistaikinan, koska pääasia kuitenkin on saada leipoa lasten kanssa. ;) Lahjojen kanssa teimme viime vuonna niin ihanan päätöksen, että aikuiset eivät anna keskenään lahjoja - siinä häipyi ihan valtava stressi ja joulunalusaika oli ihanan rauhallista! Nyt olemme saaneet niin paljon apua sukulaisilta, että haluan ehdottomasti jotenkin kiittää.. En vain jaksaisi yhtään miettiä, mitä antaisin.. Joten odotan että jostain blogista pomppaa kiva idea! :) Ihanaa, että piditte perhepalaverin. <3 Joulunaikanne kuulostaa juuri sellaiselta, kuin itsekin sen haluaisin olevan. Muutamme ensi viikolla, joten tämä aika ei todellakaan ole sellaista jouluun rauhoittumista kuin voisi olla, mutta nyt kun olemme kuukauden sykkineet pitkää päivää, niin jouluviikko todellakin vain ollaan pyjamissa, ihan sama miten paljon on muuttolaatikoita purettavana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa tutulta. Joitakin vuosia sitten tajusin meillä saman - me ajoimme jokaikiseen paikkaan kylään, emmekä ehtineet lainkaan pysähtyä itseksemme. Ja tuo "voi kun te ehditte niin vähän aikaa vain olemaan" on niin tuttua. Onneksi tänä vuonna päätimme ajaa tasan kahteen paikkaan. Ehtii niitä vierailuita muulloinkin kuin joulupyhinä.

      Tuo lahjojen keksiminen on kyllä hankalaa. Mulla on täällä pari postausta itseasiassa tulossa vinkkien kera mitä itse käytin. ;) Joten kannattaa pysyä kuulolla.

      Nautinnollista joulunodotusta Katri koko teidän perheellenne - teidän joulunodotus joulukirjojen lukemisineen kuulostaa aivan täydelliseltä <3

      Poista
  4. Me vietämme tänä vuonna joulua Dubaissa ja se vei kyllä kaiken joulustressin. Se on kyllä ihan hyvä, kun nyt jotenkin joulufiilis loistaa poissaolollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Kuulostaa taivaalliselta. Nauttikaahan lomasta ja irtiotosta - tuon voisikin joku vuosi itsekin toteuttaa :)

      Poista
  5. Ihana kirjoitus! Vaikka itse olenkin nyt varmaan ihan vastakohta. Olen ihan onnesta soikeana kun vietetään ekaa kertaa joulu kotona eikä mun vanhempien nurkissa ja/tai autossa höösäämässä ympäri maakuntaa. Joulujärjestelyt on jääny viime vuosina kiireen vuoksi, mutta myös sen takia, että se on ihan turhaa. Joulu on jo ohi kun on tultu kotiin. Joulu nyt itsessään tulee olemaan rauhallinen, mutta tässä ennen on varmasti sitä kiirettä. Mutta ne sanoisi sitä tänä vuonna stressiksi. Aiempina vuosina se on ollutkin hieman sellaista, että voi voi kun ei ehdi. Nyt teen sen minkä töiltäni ehdin ja ei se ole niin vaarallista jos jotain jää ensi vuoteenkin. ;) Ja luulen, että nyt jaksankin kun pidän pitkän joululoman.

    Joulukorttien tilaaminen valmiina on varmaan aika symbolista ja vapauttavaakin. Niinkin voi tehdä, eikä mitään pahaa tapahtunutkaan. Ehkä päinvastoin. Katsotaan ehdinkö itse napsaista joulukorttikuvaa vai mennäänkö taas hädässä ostetuilla kaupan korteilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan sen ensimmäisen meillä vietetyn joulun. Oli i-h-a-n-a-a!!!! Ja kaikki se touhuaminen oli rentouttavaa. Olen tällainen puuhastelija muutoinkin niin se tuntui hyvälle. Silloin. Ei nyt. Jotenkin sitä valmista pöytää ja vieraanvaraisuutta arvostaa näiden vuosien jälkeen aivan suunnattomasti. Jos muutoin arki olisi rauhallisempaa - oletan että haluaisin viettää joulun tänä vuonna kotona ja kaikkien lähimpien kera. Ehkä taas ensi vuonna, jos voimat riittävät. <3

      Heh, on totta - ei mitään pahaa tapahdu, vaikka kortit valmiina tulisivatkin, mutta jotenkin sitä soimaa vain itseään piiskan kera asiasta. Ihan kuin joku odottaisi ja pettyisi saatuaan valmiita kortteja. Not. Ajatus on tärkein. :)

      Leppoisaa joulunaikaa Sonja teidän perheellenne ja muista nauttia lomasta <3

      Poista
  6. Olipa ihana lukea ja TAAS kerran mä herkistelen sun sivuillasi!!! You got the touch!! :D Kolahti kyllä ja kovaa tuo kiireettömyys ja oikeasti se tärkein joulun aikana, rakkaat. Mikään materia tai askarreltu pompom ei korvaa sitä laatuaikaa ja yhdessä oloa. Ikävä kyllä se tärkein iskee joulufiilistelijälle vasta silloin kun lähellä on sairautta ja surua. Mutta kyynelten keskeltä, täytyy sanoa, että ainahan ne pysähdykset vievät syvemmälle, ja tässä kohtaa joulun merkitykseen, RAKKAUTEEN <3 Tänä vuonna jouluaatto on erilaisempi kuin koskaan, ja toivottavasti ei enää koskaan myöskään toistu. Rakastan joulua, mutta nyt nautin kaiken sen hösäyksen pieninä palasina ja ennakkoon. Aaton aika on <3 Tänä vuonna en aio tuntea joulustressiä ja siksi tilaan lahjatkin parista verkkokaupasta. Mutta nautitaan joulun tunteesta!!! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jenni <3. Ei ollut tarkoitus herkistyttää. On kuitenkin aivan ihana kuulla, ettei riittämättömyytensä kanssa paini yksin. Meitä on täällä muitakin. Se lohduttaa. Olet varmasti oikeassa - sen tärkeimmän huomaa kun muuten tuntuu maailma potkivan päähän. Vaikka pompomit olisivat kuinka hemmetin kauniita ja ihania tehdä - ei kaikkea vain ehdi. Tai sitten joku vuosi voisi ihan alkaa suunnittelemaan ja toteuttamaan jo kesällä. Se olisikin jo kaikkien aikojen valmistautuminen. Mutta eipähän tulisi kiire. Sen kaiken muun kiireen vuoksi.

      Jenni - muista sinäkin nauttia. Ottaa varmasti aikansa pysähtyä ja huomata se kaikki ympärillä oleva kaunis elämä. Mutta toivottavasti tästä joulusta tulee sinulle juuri sellainen. Kaunis ja rauhallinen. Kiitos aivan ihanasta kommentistasi <3

      Poista
  7. Hienosti ootte saanu organisoitua kaiken! Tsemppaan sua opinnoissa. Kyllä ne siitä lähtee suttaantumaan. Ensimmäinen syksy on varmaan pahin, kun kaikki tavat ja systeemitkin ovat uusia. Olen itse jo ihan voiton puolella. Viimeiset kurssit menossa ja opinnäytetyö. Hirveän nopeasti tämä aika on kuitenkin mennyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin itsekin toivon - ehkä se siitä kevään aikana. Ensialkuun toivoin sen jo helpottavan aiemmin. Mutta turhaan. Työn yhdistäminen opiskeluihin perheen lisäksi on tuntunut melko haastavalta ja vienyt erityisesti henkisiä voimia. Fyysisen kiireen lisäksi tuntuu, että ajatuksissa juoksee jatkuvasti jotakin, mikä ei vain pysähdy. On pakko oikein käskeä itseään nauttimaan. Itsestään se ei ole tullut.

      Voimavaroja tulee nimenomaan perheestä - on tärkeää että olemme voineet keskustella näistäkin asioista yhdessä. Se on jo valtava helpotus. Ääneen asioiden sanominen.

      Tsemppiä sinulle hurjasti opparin tekemiseen, loppurutistus vielä niin ylität maaliviivan. Hieno tunne varmasti. Sitä itsekin odottelen ;)

      Poista
  8. Kaunis kirjoitus ja hyviä ajatuksia <3 Tunnistan pelottavasti itseni tuosta suorittamisesta ja paineiden asettamisesta itselle. Nimimerkillä joulukorttien askartelu kummittelee päivittäin ja niitä tehdään kohta itku kurkussa viimeisinä postituspäivinä :) Ehkä pitää tehdä meilläkin päätös kiireettömästä joulunajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän peukkua täällä tuolle kiireettömälle joululle. Voi olla, että tämän joulun jälkeen en enää haluakaan palata siihen hössötykseen enää koskaan. Vaikka muu arki jonakin vuonna saattaisi antaakin sille mahdollisuuden. Ehkä löydämme tästä joulusta jotakin, mitä emme aiemmin ole osannut kaivata. Lämmintä joulunodotusta ja tsemppiä - kiireettömyys taitaa olla organisoinnin lisäksi enemmältikin periaatepäätös. Toivon näin. <3

      Poista
  9. matka tai risteily pyhien yli niin taas selviytyy ensi vuoteen. merja@outlook.com

    VastaaPoista
  10. Hotellissa koko joulu, ei tarvitse ressailla. Sapuska tulee pöytään automaattisesti.
    seppo.savikko@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta! Matkustellen voi jättää kiireen taakseen. Toivon sinulle lämmintä joulunaikaa.

      Poista
  11. Tämä kyllä kolahti todellakin, niin hyviä ajatuksia ja toiveita. Me myös toivotaan stressitöntä ja kiireetöntä joulua ja joulunaikaa. Kaikkien näiden arjen kiireiden keskellä toivon osaavani välillä rauhoittua ja nauttia vaan olemisesta. Lähetän sulle hurjasti voimia opiskeluihin. Kova työ kyllä palkitaan, vaikka nyt tuntuu pahalta <3 Toivottavasti nähdään pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura <3. Tuo on pitkälti juuri niitä ajatuksia joita itsekin käyn läpi -> Toivoin osaavani rauhoittua. Se ei ole itsestäänselvyys. Kaikille ainkaaan. Toivon että onnistumme siinä kummatkin ja aloitamme ensi vuoden rentoutuneina ja täynnä voimaa <3. Toivottavasti tosiaan nähdään pian, alkuvuodesta viimeistään :)

      Poista
  12. Tosi mukavaa, että joku oikeasti uskaltaa tuoda esiin monien haaveileman tavan viettää joulua - siis aivan itse päättäen mitä tekee! Elämme nyt jotenkin niin suorittamisen ja esittämisen aikaa, että harva uskaltaa valita toisin. Kannatan muistamaan jouluna niitäkin, joilla kontakteja on vähän ja se yksikin vierailu voi olla vuoden odotetuin ja tärkein. Toivon, että esimerkkisi kannustaa muitakin perheitä OIKEASTI miettimään, mikä on tärkeää
    En laita tähän nyt meiliäni (en halua ilmoittaa sitä julkisesti) mutta oikeasti minä toivoisin joulupukilta läppäriä, sillä työttämänä siihen ei ole varaa ja tarvitsisin sitä ensi vuonna opinnoissani - jos vain pääsen ne aloittamaan. Tsemppiä sinun opinnoillesi - olet oikealla tiellä! t. tuunailija
    ps. blogisi on suosikkejani (=kaunis&järkevä!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Suorittamisen ja esittämisen aika on todella tätä päivää. Toivoisin, ettää osaisin itse päästää suorittamisesta irti. Se ei ole itsestäänselvyys tai helppo homma. Ainakaan kaikille. Ulkoiset paineet ovat valtavat. Ovat ne sitten työssä, opinnoissa, perheessä tai ystäväpiirissä. Joka paikassa pitäisi ehtiä viettämään tarpeeksi aikaa ja käyttää se mahdollisimman tehokkaasti. Voin pahoin juuri nyt tuollaisista ajatuksista ja toivon tämän syksyn olleen opettavainen itselleni. Kun kaikki ylimääräinen on ollut pakko karsia pois, huomaan miten vähemmälläkin höösäilyllä on tultu toimeen.

      Kannattaa käydä osallistumassa tuolta ylhäältä linkin takaa arvontaan, toivotaan että arpaonni suo ja voitat itsellesi tuon läppärin <3 Minä pidän aikakin peukkuja!

      Ja ihana kuulla palautetta - nöyrä kiitos ja tunnelmallista joulunaikaa!

      Poista
  13. Olen aina ollut sitä mieltä, että joulu tulee siivoamattakin, laatikot on hyviä ostettunakin, olen aina satsannut tunnelmaan ja yhdessäoloon rakkaimpien kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmaan ja yhdessäoloon nimenomaan opettelen itsekin panostamaan. Entistä enemmän. Siitä se joulu kuitenkin lopulta syntyy. Kukaan ei pahoita mieltään vaikka laatikot olisivatkin ostetut tai kaapit olisivat siivoamatta. Ne ovat vain ne omat paineet ja odotukset. Nimenomaan itselle. Oletkin suuri idolini elämästä nauttimisen suhteen - toivottavasti osaan kulkea kauniita polkuja elämässä yhtä nautiskellen kuin sinä <3

      Poista

 

Newsletter

Widgets