Top Message

www.oblik.fi

ENNAKKOMYYNNISSÄ // SAMMUTUSPEITTEEN KOTI



Kävipä sitten sillä tavalla, että suunnittelin kotikäyttöömme ratkaisun, joka toimii piilopaikkana sammutuspeitteelle - ja miellyttää vielä samalla visuaalista silmääkin. DIY -innovaatiosta blogissakin kirjoitin, jonka jälkeen tapahtui jotakin ihmeellistä. Sain viestejä ja maileja, joissa koteloita haluttiinkin ostaa. Häkellyin. Minähän suunnittelin tuotteen vain meille itsellemme käyttöön, ei ollut tarkoitus tätä myydä tai valmistaa missään. Työpaikalla kysyttiin, miksi ihmeessä en tee diiliä kotelon meille tehneen yrityksen kanssa, jotta työkaverinikin saisivat tilata omansa. Niin syntyi ajatus pienen erän tilaamisesta ja idean tuotteistamisesta.

Sammutuspeitteen piilopaikka on koivuvaneria ja valmiiksi mittoihinsa sahattu. Kanteen poltetaan laserleikkurilla sama aihio kuin meillä kotona olevassakin. Tuote on itse suunnittelemani ja valmistetaan Suomessa kotimaisesta materiaalista – kotimaista työtä kunnioittaen. Teemme Verkarannassa lopullisen tuotteen viimeistelyn, eli hiomme viimeiset silaukset, lakkaamme pinnat, sekä sidomme kotelon yhteen. (Tuote on mahdollista myös sovittaessa postittaa, jolloin sidontatarpeet tulevat mukana.) Tuotteen hinta on 35EUR. 

Nyt sinullakin on siis mahdollisuus saada oma piilopaikka sammutuspeitteellesi! Mikäli kiinnostus heräsi, laitathan sähköpostia osoitteeseen projekti.verkaranta(ät)gmail.com, niin osaamme varautua sopivaan tilausmäärään. Tällä erää tilaamme siis tämän yhden erän ja tulevaisuutta katsotaan osaltamme myöhemmin uudelleen. Pienenä paljastuksena kuitenkin kerrottakoon, että olen tänään sopinut myös pienen erän koemyynnistä paikallisessa sisustusliikkeessä. Lisätietoja tulee varmasti, kunhan saamme toimitusaikataulut vahvistettua. Palaamme myös kiinnostuneille sähköpostitse pikimmiten kun saamme tarkat päivämäärät tietoomme. Lokakuulle kuitenkin varmasti mennään. Pientä aurinkolomaa nimittäin meinaa pukata viikon kuluttua ja silloin ajattelimme vain rentoutua ;).

Loppuun totean oman epäröintini (pessimisti ei pety hei!) hetkellä mieheni kannustavan lauseen, jonka hänen suuri idolinsa on joskus jossakin haastattelussa pelimenestyksestään todennut;


You miss 100% of the shots you don´t take.
 -Wayne Gretzky -

Ja uskon hänen olleen oikeassa. Ajatusta on helppo jalostaa myös kiekkokaukalon ulkopuolelle, kuten juuri nyt. Kiitos rakas tsempistä, olet korvaamaton <3

Iloista perjantaita ystävät,
Jutta

  1. Kiinnostaa! Laitoin heti s-postia :)

    VastaaPoista
  2. Huikea idis! Hienoa Jutta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Usein arjen tarpeista syntyy suurimmat ja parhaimmat oivallukset :)

      Poista
  3. Wau, tosiaan erilainen ja kaunis vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Erilainen tosiaan, ja vihdoin meilläkin sammutuspeite on jossakin sille kuuluvassa paikassa (eikä piilossa kaapin perällä) ;)

      Poista
  4. No tuo on kyllä todella kaunis! Aivan ihana idea! Tuolle tulee olemaan menekkiä, pidä varasi! :D Joudut kohta sitomaan niitä sormenpäät verillä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, toivottavasti ei ihan verille pääse menemään ;) Kiitos kauniistasi sanoistasi, on mahtavaa saada palautetta :)

      Poista
  5. Ihan loistava tuote ja niin odotan ekan erän saapumista! Kutsut Åbloggarit talkoihin, jos omat sormet ja aika ei riitä, sillä olen samaa mieltä Katrin kanssa: saatat yllättyä! Ihanaa tiedossa olevaa lomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuota en tullutkaan ajatelleeksi. Ehkä pieni syksyinen ilta viinilasillisten kanssa åbloggareiden kesken voisikin olla hyvä idea ;). Täälläkin odotellaan ihan malttamattomana jo koska pääsen valmiit tuotteet kaikki näkemään ja niitä kasaamaan :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos R! Arjen käytännölliset ratkaisut ovat ihan parhaita, kun niillä on selkeä funktio. :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets