REMPPAHAASTE - KEITTIÖ!

Sain jo melko kauan aikaa sitten KOTIPALAPELI -blogista haasteen. Tai oikeammin haaste on lähtöisin Styleroomista, johon tämä myöhäisherännäinen nainen vihdoinkin tämän siivittämänä liittyi. Lyhykäisyydessään kyse on siis kilpailusta, jossa ensin tuomaristo ja sitten lukijat äänestävät parasta ennen-jälkeen -kohdetta. Osallistua voi kuka tahansa, ja mikäli mielit itse mukaan - tarkemmat ohjeet löydät Styleroomin sivuilta.

Valitsin remppahaasteen kohteeksi keittiömme. Meitä pidemmän aikaa seuranneet tietävätkin, että viime keväänä eräänä inspiraationpuuskaisena sunnuntaina päätimme ryhtyä repimään keittiön yläkaappeja alas. Sen kummemmin suunnittelematta tai asiaa jahkailematta. Olimme toki jo aikaisemmin miettineet jotakin tälle tilalle tekevämme. Ja siitä se ajatus sitten lähti, kahvipöydän keskustelusta... Kolme tuntia kahvin juonnin jälkeen oli ensimmäiset ovet jo irroitettu.

Haasteelliseksi ja mielenkiintoiseksi projektin teki se tosiasia, ettei meillä kummallakaan ollut pienintäkään aavistusta mihin olimme ryhtymässä. Aavistuksen lisäksi puuttui kokemus vastaavanlaisista projekteista ja sitten se taito. Viimeisimpänä haasteena mainittakoon budjetti. 500 euroa... Koska olisihan ollut aivan liian helppoa tilata uusi keittiö liikkeestä töineen päivineen. Olisi tullut uutta, olisi tullut nättiä, olisi ollut ammattilainen asialla. Ja niin - olisi mennyt myös rahaa. Uudehko keittiömme oli kaikinpuolin ehjä, mutta edellisten asukkaiden tyyli ei tuntunut meille omimmalta. Siispä. Hihat heilumaan!


Mitä sitten teimme? 
1. Yläkaapit poistettiin ja koko keittiön taustaseinä rapattiin saneerauslaastilla. Laastin päältä maalattiin Luja -maalin kanssa pyyhkimisen kestävä pinta. Välitilan laatat ja yläosan lasikuitutapetti jäi rapatun pinnan alle ja lopputulos on ensikertalaisiksi äärimmäisen onnistunut. 
2. Alakaapit runkoineen maalattiin A-valkoisella ja vetimet suihkutettiin mattavalkoisella spraylla "näkymättömiksi". Maalikerroksia telattiin oviin ja runkoihin muistaakseni kolme (pohjakerros mukaanlaskettuna).
3. Yläkaappien tilalle ostettiin liimapuulevyä, joka käsiteltiin etikan ja mustan teen sekoituksella vanhentuneen oloisen pinnan aikaansaamiseksi. Käsittelemätön puu ei tuntunut meistä sopivalta ja maalaaminen taas aivan liian tylsältä. Ratkaisu löytyikin yllättäen kuivatarvikekaapista keittiön puolelta ;).
4. Saarekkeen päälle rakennettiin samaisesta liimapuulevystä liikuteltava lisätaso (joka näkyy osissa kuvia, osassa kokeilin siirtää sen pois, ihan vain vaihtelun vuoksi).
5. Makuuhuoneen purettujen vaatekaappien taustalevystä tuli sopivasti keittiön komein taideteos! Kalustelevy, joka oli lähdössä kaatopaikalle maalattiin kuitenkin itsesekoitetulla liitutaulumaalilla (tavallista maalia sekoitettiin saumalaastin kanssa yhteen, ja siitähän tuli ihan hullun hyvää liitutaulumaalia!)
6. Työtasot maalattiin samalla valkoisella, jääkaapin kahvat spray -maalattiin ylijäämäpurkin jämillä ja pistorasioiden paikkoja kävi sähkömies pikkuisen siirtämässä.

Budjetista suurimman osan lohkaisi maalit ja sähkötyöt. Muutoinhan remontti oli lähestulkoon vain työtä (purkamista, tasoittamista, maalaamista ymsyms) jonka siis teimme ensikertalaisina itse. Säästimme euroja ja lisäksi lopputulos tuntui äärettömän hyvälle. Olihan urakkaan uhrattu verta, hikeä ja kyyneleitä. Aivan kirjaimellisesti.

Budjetti pysyi ja se jopa alitettiin. Keittiöremontti tehtiin kokonaisuudessaan alle 400 eurolla!



Muutos on näkyvä ja teki koko oleskelutilasta huomattavasti avaramman. Alin kuva on puhelimella aikanaan napattu lattian maalaamisen jälkeen ja juuri ennen muuttoa. Tässä kuitenkin konkretisoituu kaikki ne ajatukset, jotka minulla oli ja on edelleen aiempaa keittiötä kohtaan.... Facelift teki todellakin hyvää ja mikä parasta - me teimme sen itse. En olisi ikimaailmassa uskonut meidän pystyvän siihen. Tai ainakin odotin suurempia takapakkeja töiden aikana. Tämä jos jokin kertoo sen, että jokainen meistä varmasti osaa - kyse ei ole taidosta tai rahasta. Kyse on innovatiivisesta ajattelusta ja ripauksesta hulluutta. 

Pääset katsomaan Styleroomin remppakansiotani tästä. Huomaathan kuitenkin, että vielä ei ole aika äänestää. Ensin puhuvat tuomarit, jonka jälkeen jos onni on myöden - pääset halutessasi antamaan oman äänesi meidän pienen budjetin keittiörempalle. Mukana on myös muita huikeita ennen-jälkeen kansioita! Suosittelen selailemaan ja hakemaan syksyä kohti potkua kodin pieniin (tai miksei suurinkiin) uudistuksiin.

Pahoittelut vielä loppuun teille, jotka olette tämän tarinan jo ainakin kahteen kertaan varmaan täältä lukeneet. Mutta kun me vain jaksetaan olla tästä niin iloisia ;) 

Touhukkain terveisin,
Jutta

50 kommenttia

  1. En ollut ennen lukenut keittiö rempastanne, aika mahtava muutos ennen-kuvaan verrattuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, eli en siis ole toitottanut tätä liiaksi ;). Välillä vain tuntuu että aina samoja juttuja :D

      Poista
  2. Kertaus on opintojen äiti :) Insipistä ei ole koskaan liikaa, ja varsinkin tuollainen loistava tsi meininki vaan on niin jees! Suuret kiitokset kuuluu muuten teille tuosta makkarin lasikuitutapetin tasoittamisesta, en olisi muuten ruvennut, mutta saitte ylipuhuttua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin se taitaa olla :). Kiitos kivasta kommentistasi, on ihan huippua kuulla että ollaan annettu jollekin toisellekin inspistä ja intoa :) Toivottavasti seinästä tuli hyvä!

      Poista
  3. Minäkään en ollut tätä aiemmin lukenut, sen verran uusi lukija kun olen:) U p E a. Muutos! Ihan mahtavaa tee se itse meininkiä! Ihailtavan työn olette tehneet , on kyllä syytäkin olla edelleen iloinen tästä! Hienoa työtä kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, hyvä - en sitten turhaan täällä kuluttele samoja juttuja uudelleen :). Kiitoksia kovasti sanoistasi, olemme kyllä superiloisia että aikanaan puuhaan lähdimme :)

      Poista
  4. Vau!!! Ihan käsittämätön muutos pikkurahalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Aina ei tarvita paksua lompakkoa tai kiiltävää uutta. Vanhallakin pärjää, kunhan jaksaa hieman nähdä vaivaa ;)

      Poista
  5. On kyllä todella edukseen muuttunut keittiö teidän käsissänne.. Saa jopa tällaisen keittiömyyjän innostumaan uudella tavalla :)

    Blogisi on muutenkin ihan mahtava, onneksi eksyin tänne!

    polkumetsaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa! Olisihan se kiiltävä ja uusi keittiökin aika jees, mutta kun periaatteessa tuossa nykyisessä ei ollut muuta vikaa kuin väri ja hieman tuo kaappien määrä... Onneksi tila avartui purku- ja maalaustöillä kädenkäänteessä!

      Hieno homma, että eksyit, ja toivottavatsi viihdyt matkassamme mukana jatkossakin, vaikka näin kesällä meillä näkyy olevan täällä aika hiljainen meininki ;).

      Poista
  6. Te olette ihan järjettömän taitavia! Ihan uskomattoman hieno muutos ja tuo muutoksen hinta erityisesti saa nikottelemaan hämmästyksestä! Ette tulis tuunaamaan meidän kodinhoitohuoneen? Siinä olisi hiukan haastetta (syystä ei ole paljon blogissa näkynyt) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta onkin tämän rempan paras juttu! Eipä sitten harmita niin paljoa tuo valutettu hiki ja kyyneleet ;). Tokihan me tullaan, justiinsa tuossa vitsailtiin että tätähän vois tehdä ihan työkseen :D! Ja ps. ei me taitavia olla, ihan amatöörejä. Onneksi ideoita ja uskallusta kuitenkin löytyy, niin se korvaa pienesti tuon ammattimaisen otteen ;).

      Poista
  7. Aina tätä ihailen <3 Olivatko keittiön tasot puuta vai laminaattia ja mitä maalia siihen käytitte? Onko maali pysynyt hyvin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiön tasot ovat laminaattia ja me maalattiin ne betoluxilla. Hyvä pohjamaali vain alle. Maali on pysynyt äärimmäisen hyvin tuossa, mutta varmasti jokin oikein tähän tarkoitettukin maali saattaisi löytyä. Tätä vain sattui olemaan valmiina ja testattiin kuinka kestää :)

      Poista
  8. Tää on kyllä joka kerta yhtä mahtavaa luettavaa! Ihan mieletön muutos ja alle 400 eurolla! Ei uskoisi, jos ei omin silmin näkisi :) Oon itsekin salaa haaveillut, että me poistettaisiin yläkaapit keittiöstä samalla, kun vaihdetaan liesituuletin... Kun todennäköisesti (toivottavasti) sitä uutta tuuletinta ei saa siististi vanhan tilalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Yläkaappien poisto oli parasta mitä tuossa hätäpäissään keksittiin, eikä hetkeäkään olla kaduttu! Suosittelen, samalla tulee oikeasti tarkistettua kuinka paljon keittiössä tarvitaan tilaa ja tavaraa ;)

      Poista
  9. Upean työn olet tehneet! Minulle tämä oli uutta, kun en kovin kauaa ole hienoa blogiasi ehtinyt seurata. Kiva oli lukea, miten olette edenneet, ja että keittiörempan voi saada edullisestikin! Meillä on ollut vastaava tumma kirsikkakeittiö, jota olemme rempanneet hiljalleen. Halusin muutaman yläkaapin, joten poistimme vanhat, mutta tilasin uudet valkoiset tilalle. Alakaapeista vaihdettiin ovet valkoisiin, ja nyt pitäisi vielä ne kirsikanväriset rungot maalata. Ja poistaa välitilan laatat ja laittaa uudet tilalle. Hyvä idea tosin tuo, että laittaa laastia! Pitääpä harkita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tästä tuli uutta tietoa ainakin osalle :). Laasti on ollut hyvä ratkaisu ja meillähän on sen jälkeen kaikki alakerran seinät tuolla samalla laastilla rapattu hieman enemmän industrial -tyylisiksi kuin ne aiemmin oli :).

      Ja tosiaan uusi keittiö on aina uusi, mutta sai tällä ihan todella suuren muutoksen aikaan. Jaksaa taas katsoa tätä pidempään! Vanhassa keittiössä kun ei ollut mitään vikaa sinänsä ja melko uudehkokin se on. Maalaus on näppärä tapa tehdä pienellä budjetilla suuri muutos!

      Poista
  10. Wau! Siis millä te maalasitte työtasot? Ovatko kestäneet? Olen pyöritellyt tasojen maalaamista mielessäni, mutten ole onnistunjt löytämään hommaan sopivaa maalia!

    -Marie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betoluxilla maalattiin, mutta tuossa yllä jo vastasinkin toiselle, että varmasti jotakin oikein tähän tarkoitettuakin maalia saattaisi löytyä, meillä tätä sattui olemaan valmiina ja testattiin. Reilu vuosi takana, ja hyvin on pysynyt :)

      Poista
  11. Upeaa jälkeä! Kyllä sitä vaan inspiroituneena saa vaikka mitä aikaan :) Hienoa rohkeutta ja toimeentarttumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Ja älä muuta sanoa, usein se ei inspiraation lisäksi juuri muuta vaadikaan (kuten sitä kokemusta ja taitoa esimerkiksi). Luovalla hulluudella pääsee jo pitkälle, heh :D

      Poista
  12. Todella hieno. Näyttää ihanan tanskalaiselta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanasti sanottu -sillä tanskalainen sisustus ja tyyli kyllä kolahtaa. Sitä fiilistä olisi mahtava saada kotiinkin :)

      Poista
  13. Wau mikä muutos!!
    Kertakaikkiaan upea, -hienoa että uskalsitte hommaan ryhtyä ja vielä vähän noin extempore!☺
    Ensi kertaa täällä, mutta tulen ehdottomasti uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tervetuloa Titti! Ryhtyminen usein jää jos liian pitkään pyörittelee asioita päässään. Mutta onneksi tosiaan alettiin tuumasta heti toimeen niin tuli juuri niin ihana kuin haaveissakin oli :)

      Poista
  14. Ihan käsittämättömän suuri ja upea muutos.

    VastaaPoista
  15. Jestas, miten suuri muutos ja upea lopputulos! :) Pidän peukkuja ja taatusti äänestän, kun aika tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan jos sinne saakka päästään. Tuo on kyllä vaarallinen inspiraatiopaikka (remppahaaste -sivut). Sormet syyhyää kun katselee kaikkien upeita muodonmuutoksia :)

      Poista
  16. Mikä muutos! Kyllä sitä saa halvemmallakin aikaan paljon, kun jaksaa tehdä ja keksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri! Aina ei tarvita valtavaa määrää euroja, kunhan jaksaa hieman nähdä vaivaa :)

      Poista
  17. Rempattu keittiö on niin kaunis! Ja teidän jättimäinen pyöreä ruokapöytä ja erilaiset tuolit sen ympärillä on niin ihastuttava yhdistelmä! Joskus isona kun asuisi itsekin tarpeeksi isossa asunnossa, että noin ison pöydän saisi niin ahh!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöydän löytäminen tuotti meille ensialkuun tuskaa, kun sopivan suurta ei tuntunut löytyvän. Pyöreänä. Mutta lopulta päädyttiin tekemään se itse, ja onneksi näin. Siitä tuli superhieno, vaikka itse sanonkin ;). Kiitos kauniista kommentistasi, sait hymyn huulilleni :)

      Poista
  18. Ihana muutos! Minkä kokoinen tuo saareke on? Itsellä tekisi mieli tehdä omaan saarekkeeseen myös tuollainen apupöytä. Entä mikä on pyöreän pöydän halkaisija ja mahtuuko hyvin nuo 7 henkeä syömään? Olen aina halunnut pyöreän pöydän, koska siinä kaikki istuvat tasavertaisesti, mutta 6 hlön pöytä on pakosta joutunut olemaan suorakaide, nyt voisi olla mahdollisuus muutokseen. Kiitos ihanasta ja inspiroivasta blogista. -maria-mamma-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Saareke on leveydeltään 190, mutta liikuteltava puuosa hieman suurempi (200x60cm), jotta se mahtuu liikkumaan ilman kolhuja. Apupöytä oli kovin helppo tehdä. Kaksi 200cm pitkää liimapuulevyä, joista toinen sahattiin kahtia jaloiksi. Ruuveilla kiinni ja se oli siinä ( +käsittely tuolla etikkaseoksella + öljyllä). Ainoa, joka meidän pitää vielä korjata, on tuo heiluvuus. Olemme laittaneet aivan liian pienet kulmaraudat levyjen sisäpuolille, ja tästä syystä saareke hieman heiluu siihen nojattaessa. Suuremmat tukikappaleet on pitänyt ostaa jo ajat sitten, mutta kappas vain kun on unohtunut :D. Joskus käy niin. Nyt muistan sen jälleen kun tätä kirjoitan, mutten varmasti enää huomenna.

      Pyöreän pöydän halkaisija on 150cm ja siinä mahtuu hyvin ruokailemaan jopa 8-9 henkeä. Mutta kun kaikki tuolit on työnnetty paikoilleen niin 8 on hieman liikaa. Mahtuvat siis hyvin nekin, mutta näyttää jo aika ahtaalta kun tuolit työnnetty sisäänpäin. Muistelen, että tässä on parhaimmillaan ruokaillut 8 aikuista ja 3 lasta, ja kaikkien lautaset on mahtunut paikoilleen. Silloin tosin oli jo aika tiukkaa :D.

      Kiitos todella mukavasta kommentistasi, toivottavasti sait näistä sepustuksista jotakin selkoa ja hyötyä!

      Poista
  19. Aivan mielettömän hieno muutos! Eksyin ensi kertaa blogiisi ja tulen varmasti uudestaan.. Käynnissä olevan putkiremontin yhteydessä uudistamme keittiön ja siinä samalla luovutaan yläkaapeista. Teidän remppa vahvisti ajatustamme Myös yläkerran laminaattilattia on tarkoitus maalata valkoiseksi ja sekin näyttää olevan mahdollista 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne-Maria mukavasta kommentistasi! Hienoa kuulla, että olette saaneet vahvistusta omiin ajatuksiinne, se on ihan parasta palautetta tässä bloggaamisessa! Olemme olleet yläkaappien poistoon/siihen ratkaisuun enemmän kuin tyytyväisiä! Laminaatin maalaus on meillä ainakin onnistunut todella hienosti ja jälki on näin vuoden jälkeenkin oikein hyvin. :) Rohkeasti vain siis kokeilemaan! Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  20. Tää on huikea, ihana, upea. Ja budjetin pienuus nostaa pisteet taivaisiin. Mahtavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Aina kaikelle ei tarvitse uhrata isoa tukkua euroja. Onneksi :)

      Poista
  21. Huikea muutos :) Itsekin olen mietiskellyt vanhojen kirsikanväristen työtasojen ja vaniljanväristen ovien maalaamista.. Maalasimme välitilan kaakelit puhtaan valkoisella ja nyt ovet näyttävät ihan kellertäviltä.. Mitä maalia käytitte noiden ovien maalaamiseen ja millaisella telalla saitte aikaan tarpeeksi tasaisen maalipinnan? -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Laura! Uskon, että nyt ovet näyttävät likaiselta. Heti kun puhtaan valkoista vasten on jotakin muuta - se näyttää kermalta :D.

      Käytimme OTEX + Betolux yhdistelmää. Mutta jos tekisin nyt uudelleen, valitsisin mattapintaisen kalustemaalin otexin päälle. Telaan kannattaa tosiaan panostaa ja ovet maalata mahdollisuuksien mukaan lappeellaan. Itse totesimme parhaaksi telaksi vaahtomuovisen pienen telan, sillä maali levittyi kauniisti ja tasaisesti. Kannattaa vain katsoa, että tela kestää liuotinohenteisetkin maalit. Yksi murenikin meillä lähes heti, kun ei huomattu sitä tsekata... Tekevälle sattuu :D. Tsemppiä maalausurakkaan, uskon että se kannattaa!

      Poista
  22. Uskomattoman upea muutos, lopputulos miellyttää kyllä mun silmäänikin! Wau. Teillä on muutenkin aivan ihana koti. :)

    Asiasta toiseen... Vieläkö Åblogeihin pystyisi liittymään? Tai hyväksytäänkö mua edes.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Annika! Mekin olemme todella ihastuneita tähän muutokseen. Ja kotiimme muutoinkin. Rakas paikka kaikenkaikkiaan ja rakkaudella tehty <3.

      Päätimme yhdessä, että pidämme pari kertaa vuodessa "rekryn" eli siis olehan kuulolla, vuodenvaihteen paikkeilla varmasti asiasta infoamme lisää :). Yksittäin ei siis valitettavasti tehdä lisäyksiä, sillä joka kerta päivitämme myös sivumme ja uutisvirran. Helpompaa tehdä lisäyksiä sitten kerralla enemmän :)

      Poista
  23. Todella hieno muutos ja niin pienellä budjetilla! Te ilmeisesti käsittelitte keittiön vanhat vetimetkin valkoisiksi? Jouduitteko esikäsittelemään vetimiä ensin vai maalasitteko vetimet metallille soveltuvalla maalilla? Harmi, että kivannäköisiä valkoisia metallivetimiä on niin vähän. Sen takia ajattelinkin, että voisikohan sitä ostaa mieluisat metalliset vetimet ja sitten käsitellä ne valkoisiksi, mutta lopputulos mietityttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Ellen! Ja kyllä, spary -maalilla maalasimme vetimetkin. Mattavalkoisella siis. Tuo tuli meillekin eteen, ettei oikein sopivia valkoisia tuntunut löytyvän ja vanhoihin oviin olisi ollut aika homma pakkelloida kaikki reiät täällä kotona umpeen, jotta mallia olisi voinut vaihtaa / laittaa tilalle näkymättömämmät versiot. Lopputulos oli oikein hyvä, joten suosittelen lämpimästi :)

      Poista
  24. Hei! Hieno muutos. Löysin tänne kun googlettelin keittiön välitilan maalausta. Meillä on tällä hetkellä välitilassa myös laatat Ja suunnittelen että niiden päälle levitettäisiin laasti ja pinta tasoitettaisiin ja maalattaisiin.

    Onko maalattu seinä ollut helppo pitää puhtaana keittiössä?

    Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Hienosti on laasti toiminut arjessa ja on ollut myös helppo pyyhkiä. Toistaiseksi kaikilta tahroilta tvs jotka ei lähtisi pois, on vältytty. Suosittelen siis lämmöllä :)

      Poista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall