Top Message

www.oblik.fi

DIY // PERSOONALLISET TYYNYNPÄÄLLISET



Tähän helppoon ja nopeaan tee-se-itse -projektiin tarvitset yksivärisen tyynynpäällisen, kangasväriä ja siveltimen. Itse käytin kotoa jo valmiiksi löytyneitä Ikea RITVA 50x50cm koristetyynypäällisiä, jotka jo aikoinaan ostaessani ajattelin jollakin tavalla tuunata. Noh, tuunaus jäi ja jäi. Mutta tänään vihdoin tartuin siveltimeen ja taiteilin kumpaankin tyynyn extempore keksityt kuviot. Vasemman puoleisen tyynyn kaikki kuviot on tehty keskikokoisella vesivärisiveltimellä ja vapaalla kädellä piirtäen. Viivasuorat kuviot olisi näyttänyt mielestäni hieman liioitellulta. Oikeanpuoleisen päällisen kuvio syntyi painelemalla peukalolla ja etusormella kangasväriä ympyrän muotoisesti useita "kierroksia". Ei ole vaikeaa ja taatusti jokaisella tulee omannäköinen.



Kun väri on kuivunut, on pinta silitettävä, jotta kangasväri tarttuu siihen kiinni. Tämän jälkeen päällisen voi huoletta pestä koneessakin.

Väreillä tyynyihin saisi vieläkin enemmän ilmettä ja persoonaa, mutta musta väri vain sattui löytymään lastenhuoneen "maja-verhon" ajoilta avattuna kaapista. Metsänvihreää olisi hieman tehnyt mieli tuohon toiseen käyttää, mutta ehkä seuraavaan sitten ;). Huomaa muuten kuvissa näkyvät ihastuttavat peuransarvet. Ne on Pekan isä löytänyt kotipihasta aikanaan ja onneksi säästänyt ne! Ilo oli suuri kun mies ne kotiin yllätyksenä kantoi. Paikkaa ne vielä tosin hakevat, mutta eiköhän se varmastikin löydy!

Kankaiden painotyöt on muuten melkoisen koukuttavaa puuhaa, onko siellä muita saman huomanneita?

Iloista torstain iltaa,
Jutta

  1. Vau, onpa hienot! Etenkin tuo sormityyny on ihan huippu-upea. Taitaapa lähteä kokeiluun... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, ei ole vaikeaa ja mukavaa puuhaa myös lasten kanssa :)

      Poista
  2. Heh, hyvinkin ajamkohtainen aihe täälläkin. Juuri eilen varttia vaille puoliyö, kun olin jo sammuttanut valot ja kiipeämässä yläkertaan nukkumaan tuli vielä mieleen käydä kankaanmaalauspuuhiin. Itse tein yksinkertaisen sapluunaan ja vartin yli puolen yön sain painojäljen jo kuivumaan. Tänään sitten vetskariostokset ja surautukset ja valmista tuli. Ihan huvittaa nämä päähänpistokset. Valmiit tyynynpäälliset kyllä nopeuttaisivat hommaa ja madaltaisivat kynnystä entisestään, kaunista jälkeä oot saanut vapaalla kädellä aikaan!! Vaikea valita noista suosikkia, molemmat ovat kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, niin se siis vie mennessään muitakin ;)! Aikamoista puuhailua tämä kankaanpaino näillä keleillä on, mutta minkäs sille mahtaa jos inspis iskee - vaikka sitten keskellä myöhäisiltaa/yötä :D! Täytyykin tulla kurkkimaan, näkyykö blogisi puolella jo jotakin valmista.

      Poista
  3. Ompa kivat tyynyt! Täytynee itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä! Ei vie kauaa aikaa, antaa rajattomat mahdollisuudet ideoille ja tulee helposti omannäköinen :)

      Poista
  4. Tulipas kivat - ja kun kankaan pinta on elävä, kuviotkin elävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ensin pinnan kuviointi harmitti kun jäljestä ei meinannut tulla suoraa ja tasaista. Lopulta kuitenkin oli aika hauskaakin ettei rajoista tullut tarkat. :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Minustakin nämä onnistuivat oikein hyvin! Vaikka aika vahingossa ja extempore kuviot syntyivätkin :)

      Poista
  6. Kiitos Jutta! Ihanat tyynyt, erityisesti tuo sormilla painettu tyyny on suosikkini. Olen hakenut olohuoneeseen oikean väristä vihreää, mutta ei koko tyynyllistä, joten tuostapa saan idean siihen.
    Sarvet ovat upeat, jään odottamaan niiden paikan löytymistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mukava kuulla, että sait inspiraatiota :). Innolla odottelen mitä ihanaa saat aikaan ;) Nähdään sunnuntaina!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Minustakin näistö tuli todella kivat, vaikka itse sanonkin ;)

      Poista
  8. Tulipa kauniit tyynyt! Ja noi sarvet <3 Oon vähän kade...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarvet on kyllä mahtava löytö! Onneksi ne oli nostettu talteen. Vielä pitäisi pähkäillä miten ne saisi kätevästi seinään.. Luonnonsarvet kuin ovat, niin ei kovin symmetriset keskenään, eikä tasaiset kiinnistystä varten myöskään :) Mutta varmasti keinon keksin vielä - niin ovat ihastuttavat!

      Poista
  9. Onpa hienot! Kivan "etnohenkiset", vaikka silti graafiset ja selkeät. Kankaiden muokkaus on kivaa ja palkitsevaa puuhaa, koukussa olen (kaikenlaiseen näpertämiseen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten totta, en tullutkaan ajatelleeksi että ovatkin sopivasti "etnot". Tämä on tosiaan mukavaa puuhaa, saa isoja ja nimenomaan palkitsevia juttuja aikaan pienellä vaivalla :)

      Poista
  10. Tulipa hienot! Molemmat, mutta varsinkin tuo sormityyny alkoi kiinnostaa. Kaapista löytyis yksi valmis valkoinen tyynyliinakin edellisen perunapainon jäljiltä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormityynyn kuviointi on kyllä helppo toteuttaa ja tulee taatusti personallista jälkeä jokaiselta :). Perunapainosta meille jäi tuota väriä (joka tuntuu muuten olevan äärimmäisen riittoisaa, kun vieläkin ihan hurjan paljon jäljellä!) ja päällisetkin löytyi valmiina kaapista. Monesti se vaatii vain siis sen idean - kun tarveaineetkin jo löytyy. Kuten teillä nyt ;)

      Poista
  11. Todella hienoja!!! Täältä löytyy myös yksi kankaanpainantaan hurahtanut. Helppoa ja hauskaa puuhaa. Värejä löytyy jo useita mut lähes aina käytän mustaa tai valkoista. Pitäis kyllä tehdä taas uusia tyynyjä. Nuo molemmat ovat tosi kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei, meitä on siis muitakin. Huikeeta! Tämä on kyllä niin hauskaa ja näppärää puuhaa. Vähän tekisi mieli sitä vihreää käydä syksyä vasten hakemassa, mutten vielä ole saanut päähäni mihin niitä kuvioita seuraavaksi painaisin ;).

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Yksinkertainen idea ja siinä se sitten olikin :). Joskus (=usein) parhaat jutut syntyy pienistä ideoista!

      Poista
  13. Todella kauniita! Itse innostuin valtavasti tuosta sormilla painetusta tyynystä ja kokeilinkin heti tänään valkoiselle kankaalle, josta ajattelin tehdä kangaskasseja. Kiitos siis mahtavasta ideasta! Kirjoittelen blogiinikin varmasti kasseista jossain vaiheessa, kun saan ne ommeltua kasaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI! Ihana kuulla, että sain jaettua innostusta! Kävinkin heti kurkkimassa blogiasi, ihania kuvia :). Jään seurailemaan kangaskassien valmistumista :)

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos, nämä onnistui kyllä yllättävän hyvin näin vapaalla kädellä tehdyksi :)

      Poista
  15. Nää on ihanat! Ja niin paljon makeemmat kuin kaupasta ostetut. Täys kymppi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös itse kun tekstiileistä löytyy vähän persoonaa, eikä tule ihan heti samanmoisia vastaan jokatoisessa kaupassa :). Ideoita olisi vaikka kuinka, mutta mitenköhän kotiin saisi mahtumaan yhtä paljon koristetyynyjä ;)

      Poista
  16. Siis ihan huikeen hienot! Etenkin tykkään tuosta sormilla painetusta! Tää idea on laitettava korvan taa, kiitos siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos sait tästä inspiraatiota itsellesi! Se on parasta palautetta :) Kiitos mukavasta kommentistasi!

      Poista
  17. Onpa upeita tyynyjä! Hieno idea ja vielä upeampi toteutus! Minulla on niiin huono mielikuvitus, että tönöttäisin blankon tyynyliinan edessä ihan hölmönä, että mitä mä tähän nyt tökkisin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuinka ihana kommentti, kiitos Katri! Välillä omakin mielikuvitus lyö tyhjää, mutta usein se löytyy kun alkaa vain tekemään. Ideat tulee sitten siinä samalla :) Kannattaa kokeilla tätä taktiikkaa ;)

      Poista
  18. Ihan sattumalta eksyin tänne ja juurikin näihin tyynyihin, ja hyvä niin. Todella upeat tyynyt tulleet! Ei ainakaan ihan joka naapurilla ole samanlaisia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Ronja ja tervetuloa! Kiitos kauniista sanoistasi ja olet oikeassa - takuuvarmasti erilaiset kuin naapurilla ;)

      Poista

 

Newsletter

Widgets