Top Message

www.oblik.fi

VÄLTTÄMÄTTÖMÄT KÄYTÖSSÄ // KEITTIÖ

Noin viikko sitten meillä kävi vieras, joka totesi ihastellen; teillä on kaikki käyttöesineetkin niin kauniita että on oikein ilo katsella. Mietin asiaa myöhemmin vielä ja näinhän se on. Tosin - kun on purkanut säilytystilan pois, on mietittävä myös esteettisiä seikkoja käyttöesineiden kanssa. Kaikki kun on esillä. Ihan aina. Monelle toki asia ei ole millään tavalla silmiinpistävä tai tärkeä, mutta visuaalisesti maailmaa katsovalle ihmiselle tämä(kin) juttu on vain niin suuri.
Kun aikanaan purimme hetken mielijohteesta keittiön yläkaapit pois, emme oikeastaan ajatelleet sitä käytännön seikkaa, missä tiskaustarvikkeita jatkossa säilytetään. Itse purkamista emme ole tosin tästä(kään) huolimatta katuneet hetkeäkään! Se on ehdottomasti ollut paras saamamme päähänpisto ja onneksi lähdimme tekemään purkutöitä heti, emmekä pitkien juupas-eipäs ajatusleikkien jälkeen. Keittiölle oli jo aikaisemmin päätetty tehdä jotakin, mutta ahaa -elämys puuttui. 

Itse olen aina säilyttänyt tiskiharjaa ja muita käytössä välttämättömiä keittiötarvikkeita kuivauskaapissa tiskialtaan yläpuolella. Niin siis siihen asti, kunnes purimme ne. Siirsimme tiskiaineen roskiskaappiin ja rätti+harja virui altaan vieressä. Eräänä kauniina päivänä rakas pieni karvapallomme oli päättänyt tiputtaa poissaollessamme tiskiainepurkin kaapista alas - JA ONNEKSI kuitenkin samalla tajunnut olla syömättä sitä. Miettikää sitä tunnetta kun peset lattiaa Fairysta ja vaahto vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Sen päivän jälkeen tiskiainetta ei olla säilytetty alakaapissa. 

Piilottaminen (esimerkiksi kaapin oven taakse, jossa mikroa säilytetään) ei kuitenkaan sekään ole osoittanunut kovin käteväksi ratkaisuksi. Välttämättömät tarpeet tulisi aina olla esillä, jotta ne on myös mahdollisimman helppo ottaa käyttöön.

Meillä on ollut nyt kolmisen kuukautta käytössä Musta5101 -tiskiaine ja bamburätti. Parisen viikkoa sitten ostin näille kaveriksi harjan, keittiöpyyhkeen, kynsiharjan sekä kaikkien näiden säilyttämiseen Mayn metallisen säilytyskorin. Pitää kylläkin sanoa, että olin lukenut vähän huonosti tuosta rätistä, sillä ilmeisesti 60 asteessa pesu ennen käyttöönottoa olisi poistanut rätin nukkaamisen/irtonukan lähtemisen. Harmittelin irtoavaa nukkaa ja siirsin rätin pois käytöstä lähes heti ensikäytön jälkeen. Blogitapaamisessa joku kertoi minulle, että oli toiminut ohjeiden mukaan ja hänen rättinsä ei irrota nukkaa. Siispä kokeilin kotona josko tämä vielä auttaisi. Rätti koneeseen ja auttoihan se! Kätevää!

Luonnonharjasta ja teollisuuden ylijäämämuovista valmistettua tiskiharjaa on näytetty kattiloille ja paistinpannuille nyt vajaa kymmenisen kertaa - aivan ihana. Alkuun tosin hieman pehmeämpi harjasosa tuntui hassulta, mutta siihen tottui parissa pesussa. Nyt vanha kovempi harja tuntuu siltä kuin se raapisi pinnan paistinpannuista pois... Kynsiharjalla ajattelin oikeasti, että voisin pestä vaikka perunoita. Ei se kuitenkaan taida olla paras ratkaisu, hieman liian pehmeä tuohon touhuun, joten taidan napata sen siihen käyttöön mihin se oikeasti on myös tarkoitettu.

Korissa olevat tarvikkeet ja aineet on jokapäiväisessä käytössä, ja kori onkin osoittautunut käteväksi ratkaisuksi. Tiskipöytää pyyhkiessä nostaa vain korin ylös ja se on siinä. Aiemmin olen asetellut (hullua asetella - tiedän!) aineet järjestykseen tiskialtaan kulmalle ja nostanut ne siitä yksitellen pois tai ollut nostamatta kun pyyhin tiskialtaan pöytää. Koria on helpompi siirtää ja näin ollen pakollinen tiskialtaan pyyhkiminenkin on paljon mukavampaa. Lisäksi mahdollinen vesi valuu ritilän väliköistä pois, joten umpinaista koria huomattavasti parempi ratkaisu (joka sekin on ollut testissä jokusen hetken vuoden aikana).

Kun nyt jokatapauksessa nämä aineet + tarpeet ovat välttämättömät, miksi ne eivät olisi samalla silmään kauniita katsoa? Kauneus on toki katsojan silmissä, mutta itse pidän näitä mukavampana pitää esillä kuin kaikenkirjavia eriparisia juttuja. Muut meillä asuvat eivät ole tainneet vieläkään tajuta mitä merkitystä asialla on. Enkä ole ihan varma, ovatko he edes huomanneet että nyt nämä käyttötavarat ovat tarpeeksi kauniita myös perheen visuaalisesti vaativalla äidille ;). Kiitoksia siis vain tuotteiden suunnittelijoille ja tekijöille - arki ja kauneus ei aina kulje eri polkuja! 

Onko siellä muita visuaalisesti vaativia tai pikkutarkkoja tällaisten asioiden suhteen? Kuinka olette asian ratkaisseet ja onko tällaisilla jutuilla ylipäänsä mitään merkitystä?
Jutta

  1. Näyttää kätevätlä ja hyvältä! Mistä hankit tuon mustan Mayn korin? Se olisi näppärä meillekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein sopiva juuri tähän tarkoitukseen :). Ostin omani blogitapaamisessa suoraan valmistajalta, mutta ainakin täältä löydät nämä myynnistä http://www.designbox.fi/mayn_metallikori_musta_m

      Poista
  2. Sama puteli ja harja käytössä täälläkin, metallikorissa tiskipöydällä. Tuo Mayn kori olisi kyllä ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli hyväksi havaittu myös siellä :). Tuo on kyllä todella kaunis ja sopii kyllä moneen paikkaan keittiön lisäksi :)

      Poista
  3. Onpa siistin näköistä! Meillä tiskiharjat ja rätit yritetään piilottaa sinne täpötäyteen kuivatuskaappiin - no, käytännössä ne lojuvat tiskipöydällä erilaisten pesuainepullojen joukossa. Tuota Mayn koriahan oli myös valkoisena ja sellainen lähtee ostoslistalle, jahka tyttö elokuussa muuttaa ja pääsen vähentämään tavaraa keittiöstä. Meille se valkoinen sopii muuhun väritykseen paremmin kuin tuo musta. Joka on niin kaunis kaikkine tykötarpeineen, että tekisi mieli rempata koko keittiö ja vaihtaa värit;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei meillä aina tiskipöydällä tältä näytä ;). Mutta tämä helpottaa kyllä siivousta ja saa altaan vierustan näyttämään siistimmältä kuin tavarat olisivat kaikki irtonaisina ilman koria. Kuivauskaappi oli ennen oma pelastukseni myös - sinne sai kaikki sopivasti piiloon. Mutta sitä kuin ei enää ole, ei taida olla vaihtoehtoa pitääkö näitä esillä vai ei :). Valkoinenkin on kyllä ihan superkaunis, pohdin itsekin niiden välillä pitkään. Mustan ajattelin sopivan sitten meille myös jonnekin muualle jos joskus haluan vaihtaa :)

      Poista
  4. On merkitystä! Ainakin minulle! :D Minä olen ennen astianpesukoneaikaan siirtymistä aina lajitellut ja asetellut likaiset tiskitkin nätisti tiskialtaaseen ja okei, no myönnetään, teen sitä edelleen jos kone sattuu olemaan täynnä... :D Pieniä neurooseja tämmösissä jutuissa ehkä allekirjoittaneella! ;)

    -Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin! Täydellistä, meitä on siis muitakin ;)!

      En kestä, niin aloin hymyilemään kun luin kommenttisi, vai että asettellaan siellä tiskejäkin, ihana!!! :) Mutta tottapuhuen, sillä on yleiselle ilmeelle aika iso merkitys mitä käyttöesineitä on esillä ja millaisia ennenkaikkea. Ei kaikkea kuitenkaan ole tarkoitus pitää ovien takana piilossakaan, aivan kuin asunnossa ei asuttaisi lainkaaan.

      Poista
  5. Sama tiskiharja-rätti-tilpehööri ongelma meilläkin, kun ei ole yläkaappeja meilläkään! Tuo sinun systeemi on kyllä kiva, saatanpa ottaa vinkistä kiinni... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään näkee paljon keittiöitä, joista kuivauskaappi/muut yläkaapit puuttuvat. Eli aihe kosketaa varmasti moniakin. Tämä on kyllä tähänastisista paras ratkaisu kaikkien piilotusyritysten jälkeen, eli nappaa vinkki mukaasi vain. Hyvin toimii - ainakin meillä :)

      Poista
  6. Hyvä setti ja olen itsekin aika tarkka ainakin värien suhteen että millainen tiskiharja pitää olla. Hakusessa ollut se täydellinen harja ja taisinkin saada tästä vinkin siihen. Itsellä myös bamburätti odottamassa. Hyvä tietää että pitää pestä ensin 60 asteessa. Olen myös sellainen nopeasti eteenpäin tyyppiä, l tahtoo jäädä nämä oleellisuudet joskus lukematta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa jos pystyin olemaan avuksi :). Kannattaa tosiaan pestä ennen käyttöä, auttaa huomattavasti tuohon irtonukan kanssa! En itsekään ollut tajunnut lukea mitään ohjeita. Saattaa olla, että ne ihan selkeästi varmaan siinä lapussa luki, jonka heti nappasin pois. Onneksi joku muu valaisi itseäni asiasta :)

      Poista
  7. Samat tuotteet täälläkin ja kuinka on ilo silmälle. Pitäis vielä tuollainen kori hommata, niin siihen saisi kätevästi kaikki laitettua.
    Mukavaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain olekin! Kerrankin tiskiaine (ja muut välttämättömät tarpeet), joka myös näyttää hyvältä! Kori on kyllä kätevä, saa siirrettyä sopivasti pöydän pyyhkimisen tieltä ja näyttää siistimmältä ylipäänsä kun tavarat on koottu yhteen eikä ole irrallisina tiskipöydällä :)

      Poista
  8. Tosi kauniisti esillä. :)


    Tervetuloa osallistumaan sisustuskisaan:
    http://pienilintu.blogspot.fi/2014/06/sisustuskilpailu-bloggareille-voita-100.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita tuotteita on helppo pitää kauniisti esillä :).

      Huomasinkin kisan, mutta jäin oikein miettimään mikä vinkki se voisikaan olla :). Katsotaan jos keksin, niin mielelläni osallistun, aika huikea palkintokin kun on arvottavana!

      Poista
  9. Juurikin mun blogissa kirjoitin ja haaveilin näistä tuotteista lankakoreja myöten! Kyllä vaan olisi ilo silmälle ja perfektionistin mieli saattaisi levätä järjestellymmässä keittiössä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, pitääkin käydä katsomassa :) On kyllä todella ihanat käytössäkin. Suosittelen satsaamaan :)

      Poista
  10. Tosi kiva idea! Mä olenkin miettinyt, mihin voisin tuota koria käyttää. Ja nyt tästä sain ajatuksen, että nimenomaan tiskipöydälle se sopisi meilläkin, ja mikä parasta, sen reunaan voisi laittaa tiskiharjan roikkumaan niin, että harjaosa on altaassa! Meillä on yläkaapit, mutta tiskikaapin alaosa on umpinainen, ei siis sellainen ritilä, josta saisi harjan rumasti, mutta kätevästi roikkumaan.. Ja samoin rätti kuivuisi ilmavasti tuossa korin reunalla mieluummin kuin hanan päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kori löysi tiensä jotenkin aika sattumalta tuohon ja siihen se sitten jäi. Kori kyllä pitää tavarat ojennuksessa ja juurikin tuo - että ne on kuitenkin helposti saatavilla. Rättikin kuivuu siinä paljon kauniimmin kuin hanan päällä :)

      Poista
  11. Silmä lepää kyllä noissa tuotteissa! Kyllä ne täytyy jossain vaiheessa hankkia. Itsellä ei ole oikein tilaa tiskipöydällä, ainakaan nyt kun tein marmori nurkkauksen... ;) Kylpyhuoneeseen olen miettinyt koria, pyykinpesuaineille... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Kylpyhuoneeseen muuten varmasti sopisi myös, ja siihen sitten pesuaineita tvs. Hyvä idea!

      Poista
  12. Nuo tuotteet ovat vaan niin ihania, hyviä ja toimivia! Ennen kaikkea niitä saa ja kannattaaa pitää esillä. Oon tykännyt tosi paljon mayn korista ja musta5101 tuotteista, huippuja! Niitä ihania mayn tarjottimia oon kans kuolannut, ne olis aika kivat! Ihania kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Meille yksi tarjotinkin sieltä blogitapahtumasta tuli ostettua. Ihanaa, kun nykyään käyttöesineitäkin on näin kauniina!

      Poista
  13. Mä niin ymmärrän sua! Ja Musta5101:n ja mayn -tuotteet ovat aivan ihania ja vielä tosi hyviä käytössä. Tiskiharjaa en enää vaihtaisi pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, jei, meitä on siis muitakin. ;) Harja on todella kätevä ja sopivan pehmeä käytössä. Alkuun tosin tuntui hieman hassulta, mutta nyt - en minäkään vaihtaisi enää toiseen.

      Poista
  14. Kyllä on kauniita tuotteita <3 <3 Meillä on Musta5101:n harja, La Bruketin saippua ja HouseDoctorin kori esille...huom: koristeena :)! Ne ovat niin kauniita etten raaski käyttää ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, meilläkin meinasi alkuun käydä noin "Ne on sitten äidin saippuat ja tuotteet, älkää tuhlailko". Lopulta kuitenkin annoin periksi ja kaikki on käytössä :) Saahan niitä sitten uusia kun kuluu puhki.

      Poista

 

Newsletter

Widgets