Top Message

www.oblik.fi

SUNNUNTAIAJATUKSIA

Tällä viikolla olemme tehneet suuria päätöksiä. Sellaisia, joiden toivomme kantavan vielä pitkälle ja kauas. Olemme punninneet, olemme pohtineet, olemme tutkineet ja olemme palanneet niihin asioihin ja unelmiin, jotka hetkeksi laitoimme sivuun. Tällä viikolla tuntui vahvasti siltä, että ne haaveet on kaivettava esiin ja käsiteltävä tässä hetkessä. Tunnetta ei voi kirjoittaa auki, ei myöskään syytä miksi juuri nyt. Asioiden vain kuului tapahtua tässä järjestyksessä ja ne odottivat sellaista aikaa, että olemme valmiita ne uudelleen yhdessä avaamaan. Matka on pitkä, eikä se välttämättä vie edes perille. Haluamme kuitenkin yrittää. Emme luovu toivosta, jatkamme valitsemaamme polkua eteenpäin.

Kuvista välittyy suuri ilo. Lapsilla ei välttämättä kaikki ole yhtä hyvin kuin meillä täällä kotonamme. He ovat kuitenkin jokaisena aamuna kiitollisia siitä, että saavat kokea tämän uuden päivän. Aito kunnioitus elämää kohtaan. Vain elämisen kannalta välttämättömillä asioilla on merkitystä. Kaikki muu on turhaa.

Unelmilla on tapana toteutua. Ainakin jos jaksamme niihin uskoa. 
Muistetaan olla kiitollisia siitä, että ensi viikko on jälleen uusi mahdollisuus.

Sunnuntaiajatuksin,
Jutta & Pekka

  1. Paljon jaksamista ja onnea matkanne varrelle. Matka voi olla pitkä, mutta usein määränpäähän pääsee juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Jaksamista ja onnea kumpaakin tarvitaan. Ehkä kuitenkin päätöksen tekeminen on jollakin tapaa jopa tässä vaiheessa helpottanut oloa. Jotenki se jahkaus ja vaihtoehtojen punnitseminen on ollut mielessä koko ajan.... Elämä ei aina ole reilua, mutta positiivisella asenteella siitäkin saattaa selvitä <3. Ehkä määränpäämme ajoitus on tosiaan juuri silloin kun on tarkoitus. Kun emme osaa sitä odottaa. Näin elämä meitä vain haluaa kasvattaa....

      Poista
  2. Tsemppiä matkallenne :) Aitoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olemme onnellisia siitä, että päätös on nyt tehty. Mutta kuitenkin - tästä se matka vasta alkaa.

      Poista
  3. Onnellista matkaa kohti unelmia ja suuresti tsemppiä♥ Upea postaus, hienoja ajatuksia, elämänmakua♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmat ja haaveet on tehty toteutettavaksi. Se hetki, kun lakkaa uskomasta unelmiin - menettää elämisen ilon. Siispä päätimme vielä yrittää! <3 <3

      Poista
  4. Oi! Kaksi ajatusta tuli matkanne päämäärästä, saa nähdä onko kumpikaan oikea. Oli kumpi tahansa (tai jokin muu), niin aivan mieletöntä. Sä olet Jutta aika kultainen persoona. <3 Olisi kiva joskus tavata hieman rauhallisemmassa ympäristössä ja jutella paremmalla ajalla kuin silloin id:n pippaloissa viime syksynä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan pääsemmekö perille matkallamme... Jokatapauksessa se tulee olemaan raskas ja hyvin pitkä. Emme kuitenkaan halua antaa periksi. Matkamme varrella on välietappi, joka vie meitä kohti suurinta unelmaa. Jos jotakin näistä toteutuu, siitä varmasti kerromme <3.

      Kiitos kauniista sanoistasi - olen otettu <3. Elämä opettaa ennenkaikkea asennetta, sen olen viimeisen muutaman vuoden aikana oppinut, toivottavasti se näkyy joskus myös ulospäin. Paljon on vielä itseni kanssa kuitenkin opittavaa, mutta pikkuhiljaa. Ei tarvitse olla heti valmis <3

      Poista
    2. Niin, ja tosiaan tilanne oli hieman vauhdikas silloin. Ehkä törmäämme vielä jossakin rauhallisemmassa ympäristössä :) Jutellaan ehdottomasti silloin paremmin!

      Poista
  5. <3 <3 Olkoon onni myötä matkallanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöyrin mielin kohti unelmia. Onnea matkallemme varmasti tarvitaan <3

      Poista
  6. Mitään ei tapahdu, jos ei unelmoi ja uskalla elää niitä unelmia todeksi. Paljon tsemppiä matkallenne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Jos ei uskalla unelmoida - ei koskaan voi päästä lähelle niitä asioita, jotka tärkeiltä tuntuvat <3

      Poista
  7. Lapsilla on juuri se taito, elää hetkessä ja se mielestäni näistä ihanista kuvistakin välittyy. Kun kuljemme tietämme, menemme välillä sivupoluilla, mutta jokaisella polullakin on tarkoituksensa. Unelmia kohti, kun uskoo ne jo todeksi, ne toteutuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon tuohon täysillä - kaikilla poluilla on tarkoituksensa. En olisi tässä ilman menneisyyttä, emme olisi tässä yhdessä ehkä lainkaan, mikäli elämä olisi kohdellut toisin. Kaikkien polkujen tarkoitus on ollut saattaa meidät tähän hetkeen. Yhteisiä unelmia kohti on turvallista matkata. Jos lakkaa uskomasta, voi samantien heittää unelmille hyvästit. Ja tiedätkö Minna - meille tulee myös aarrekartta, se on jo suunniteltukin. Yhteiset unelmat laitetaan karttaan. Ja kuten sanoit, siinä muodossa että olemme ne jo saavuttaneet. Kiitos vielä, idean nappasin mukaani Hangosta <3. Muistan niin sinun unelmasi, miten kovasti siihen uskot. Ja juuri siksi se toteutuukin. Aivan varmasti!

      Poista
  8. <3 <3

    Voimia, tsemppiä ja rakkautta matkaanne

    <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja niiaus, toivomme pääsevämme vielä joskus perille <3

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Toivottavasti toiveemme jaksaa kantaa vielä joskus perille. Sitä ennen kuitenkin on syytä elää tätä hetkeä. Vain sillä on merkitystä <3.

      Poista
  10. Hienoja ajatuksia! Unelmien tavoittelu vaatii monesti rohkeutta ja uskallusta, toivon teille kaunista matkaa kohti unelmianne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Rohkeutta se ennenkaikkea juuri vaatii, toivottavasti se kantaa. Matka on varmasti pitkä, mutta ehkä joskus tie on kuitenkin vienyt perille saakka. <3

      Poista

 

Newsletter

Widgets