Top Message

www.oblik.fi

OLOHUONEEN SEINÄPINNAT // REMONTTI


Edellisessä tekstissä jo vähän paljastinkin mitä täällä oikein touhutaan. Olohuoneen seinäpinnat on olleet to-do-listalla jo muutosta saakka, mutta urakka on tuntunut niin valtavalta suuren neliömäärän vuoksi, ettei siihen vieläkään oltu tartuttu. Lastenhuoneeseen johtavat portaat on ollut tarkoitus myöskin maalata jo hyvän aikaa. Mutta sekin on vain jäänyt. Tänä viikonloppuna saimme ne vihdoin valmiiksi! 

Portaat ovat olleet alunperin männynväriset ja joku aikaisempi asukas onkin aloittanut niiden maalaamista valkoisella aikanaan. Porrasaskelmat oli maalattu vain kertaalleen ja kulumaakin sen jälkeen oli tullut melko paljon. Ei sillä, kulunut pinta on toisaalta kaunis, mutta kun pinta oli samalla myös läpikuultava ja kulunut. Ei hyvä. Loistava idea oli tainnut olla myös pienten puunuppien jättäminen männynvärisiksi. Nyt nekin sai ylleen valkoisen maalipinnan. Koko portaikko maalattiin betoluxilla, samalla maalilla kuin kaikki lattiapintammekin. Värisävyä ei olla sekoitettu minkäänlaiseksi vaan ollaan käytetty A/Valkoista maalia. 
Kuvatessa huomasin, ettei portaikon muutosta edes juuri näy. Mutta elävässä elämässä ero on huikea. Tuli todella paljon siistimmät rappuset. Suurin vaiva taisi olla kaiteet ja pinnapuut kaiteessa. Paljon pieniä ja kapeita pintoja... Huh! Parhaaksi välinehankinnaksi osoittautui 4cm leveä vaahtomuovitela, jolla pääsi pinnojen väliin ja pinnasta tuli myös tasainen. Tämä keksittiin tosin vasta sen jälkeen kun kaikki pinnapuut oli kertaalleen siveltimellä maalattu :D. Mutta jos siis sinä olet ryhtymässä samanlaiseen projektiin, hanki pieni tela jo heti alkuunsa! 

Seinäpintojen perään jo muutamat teistä kyselikin. Pohjana meillä on siis kaikissa seinissä lasikuitutapetti. Se sellainen kalanruotokuvioinen ja todella kulunut. Osittain se on jopa kulunut puhki vuosien saatossa ja reikiäkin löytyy kiitettävästi niin aiempien asukkaisen kuin meidänkin jäljiltämme. Jossakin vaiheessa yritimme repiä niitä alas, ei hyvää päivää mikä projekti, joten siihen ei lähdetty! Päätettiin jatkaa keittiössä viime vuonna aloitettua laastipinnoitetta koko olohuoneen puolelle. Tämä projekti on tosiaan ollut tarkoitus tehdä jo viime kevään keittiöremontin jälkeen. Mutta kuten sanottu, hiljaa hyvää tulee. Nyt on vuosi sitäkin mietitty ja viimein asia eteni  suunnittelusta toteutukseen :).

Laastina käytimme Kiillon vaaleaa saneerauslaastia. Vaaleaa siksi, että tiesimme jo tässä vaiheessa maalaavamme pinnat valkoisella. Tumman laastin maalaaminen olisi vaatinut huomattavasti enemmän maalikerroksia päälle ollakseen tasainen ja peittävä. Laasti levitettiin kumisella telalla, jonka huomasimme jo keittiörempan aikaan paremmaksi välineeksi kuin metallilastan. Tämäkin toki varmasti käyttäjäkohtaista, meille vain tuntui kätevämmältä. Laasti sekoitettiin käsin (kädet huutaa vieläkin sekoituksesta :D) ja annettiin jähmettyä noin 10 minuuttia ennen kuin aloitimme työstön. Kannattaa aloittaa alhaalta ylöspäin! Lasikuitutapetin kuviointi vaati meiltä kaksi kerrosta laastia. Ensimmäinen hieman paksummalla ja toinen melko ohut kerros päälle. Näin saatiin samalla vähän enemmän struktuuria ja kohokuviota. Mikäli itse olet ryhtymässä samaan ja pohjalla on tasainen maalipinta, yksi kerros riittää varmasti. 

Kuivumisen jälkeen (yksi yö molempien kerrosten välissä) pinnat telattiin valkoisella maalilla. Kaksi kerrosta vaati tämäkin, jotta pinnasta tuli tasainen ja tarpeeksi peittävä. Valmista (laasti + maali) pintaa on nyt saatu lastenhuoneen rappusten alle ja puolet tv-huoneeseen johtavan portaikon seinistä. Olohuoneen suuri seinä on nyt kertaalleen laastilla vedetty ja toinen kerta on tarkoitus tehdä tänään. Toivottavasti tiistaina pääsemme sitä maalaamaan. Vapunaattona emme sitä nimittäin ajatelleet tehdä ;).

Makuuhuoneprojektista jäi yli reilu puoli purkkia telattavaa Presto Vihreä -tasoitetta. Käytimme tämän loppuun tuonne ylös. Syynä tietysti sekin, että tasoite saatiin käytettyä loppuun ennen sen pilaantumista ja toiseksi helppous. Korkealla työskennellessä telattava tasoite toimii äärettömän kätevästi ja huomattavasti nopeammin kuin käsipelillä tuon saneerauslaatin levitys. Ensimmäinen pinta on siis nyt valmis ja ei hätää, vihreäksi tuo ei ole jäämässä ;). Miksi sitten vihreä tasoite on meistä ollut tarkoitukseen erinomainen? Valkoista seinäpintaa vasten tästä näkee hyvin helposti mihin kohtaan laastia on jo käytetty ja mistä vielä uupuu. Valkoisen tasoitteen kanssa ero on niin pieni, että saattaa jäädä joitakin kohtia tasoittamatta. Periaatteessahan tuo Presto on tarkoitettu nimenomaan tasoitukseen, mutta jätämme hionnan välistä ja levitimme sitä hieman enemmän "struktuurimaisesti" lastalla, jotta saatiin aikaiseksi vähän kuviotakin.

Kuten kuvista näkyy, piti jo valmiiksilaittamani työpiste purkaa isolta seinältä pois. Halusin kuitenkin silloin heti alkaa laittamaan tavaroita paikoilleen, sillä vielä tuolloin ajattelin, ettemme lähde seiniä tekemään vielä tässä(kään) vaiheessa. Into kuitenkin kasvoi, ja nyt on sellainen spurtti päällä, että tehdään valmiiksi niitä asioita, jotka on aikanaan häänyt kesken, tai ollut mietinnässä tehdä joskus myöhemmin. Kerran kun tyhjennetään, ei viitsi jatkuvasti sitten elellä keskellä remppakaaosta. 

Tällaista pintaa siitä sitten lopulta tulee. Alkaa näyttämään jo vähän yhtenäisemmältä suurten seinä- ja kattoapalkkien kanssa. Tykkäämme paljon!

Aurinkoista alkavaa viikkoa Verkarannasta,
Jutta

  1. Kivan oloista puuhastelua (vaikkakin työlästä) ja hyvää näyttää! :) Tuo tasoite ja sen kanssa tekeminen on aina kiinnostanut, joten kiva kuulla kokemuksia. Ihanaa viikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa se on ensimmäiset 20 neliötä. Nyt jo vähän mietityttää eikö ne seinät ikinä lopu :D

      Suosittelen kyllä saneerauslaastin käyttöä, todella helppoa ja saa aikaan ihanan pinnan!

      Poista
  2. Kiitos tästä postauksesta! :) On tuo kyllä hieno. Houkuttelisi hieman kokeilemaan meillekin. Mitenhän tuon saa sitten joskus tasaiseksi jos haluaa seinäpintaa muuttaa..? Meillä muuten lähti lasikuitutapetti todella hyvin irti seinästä, sillain ihan koko vuota kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä vain ;)

      Sitten ei muuta kuin kokeilemaan. Jaa että pois... Hmm. Tuskin kovin helposti. Maalatahan tämän aina voi ja voihan sitä hioa tasaiseksi, mutta aika homma sellaisessa varmasti olisi. Meille ei tulla koskaan varmasti laittamaan tähän isoon tilaan tapettia, joten jos alkaa kyllästyttämään, uskon että maalilla pärjätään :)

      Olen kuullut joiltain, että on lähtenyt helposti, ja toisilla taas ei. Riippuu varmaan millä on kiinnitetty ja millainen on ollut pohja. Meillä se lähti noin sentin kokoisina riekaleina. :D

      Poista
  3. Näyttääpä hyvältä! <3 Meilläkin betolux-purkki tuolla huutelee reipasta maalaria, tarvisi portaat uutta pintaa ja yhden huoneen lattia maalia! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaaminen on siitä kivaa, että saa nopeasti uutta ilmettä. Portaikko oli meillä ainakin paljon enemmän aikaa vievä, kuin esim yläkerran lattiat. Mutta kyllä kannatti! Kyllä se reipas maalari sieltä vielä varmasti ilmestyy ;)

      Poista
  4. Kivoja projekteja siellä ollaan taas tehty.Meillä olisi myös rappusten maalaaminen edessä. Meillä mäntyportaat on tumman puun väriset ja hienosti näkyy koiranhampaan jäljet. Nyt kun koirat on oppineet tavoille, saa rappusetkin siistimmän asun. Tosin voi jäädä nyt loppukesään, kun piha vetää ihmeesti puoleensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Projekteja tuntuu tosiaan olevan. Vähän enemmän kuin alunperin piti :D. Mutta niin aina. Rappujen siistimisellä (kevyt hionta + tarvittaessa pakkelia, tai mitä se nyt on, puuhun laitettava massa, päälle) ja maalilla saa ihan kuin uudet portaat.

      Pihahommia kannattaakin nyt tehdä kun on ollut tällaiset kelit. Meillä ei ole omaa pihaa joten kaiken energian saa purkaa sisälle ;)

      Poista
  5. Seinät tulevat varmasti näyttämään kauniilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon myös näin. Nämä pari valmista pätkää näyttää ainakin jo ihan huippuhienoilta!

      Poista
  6. Hei, seuraan erityisellä mielenkiinnolla remonttianne sillä kyseessä on meidän vanha rakas kotimme :) Paljon ihania muistoja on tuolta ajalta. Mm. esikoisemme on syntynyt silloin kun asuimme Verkarannassa. Ensimmäisiä asukkeja emme olleet eli (valitettavasti) eli emme materiaaleja ja kaappeja asuntoon valinneet. Mutta mm. nuo portaat me maalasimme ja kyllä ne muistaakseni 2-3 kertaan maalattiin. Aika vaan on tehnyt tehtävänsä. Ja pakko myöntää, että 10 vuotta sitten puunuppien maalaamatta jättäminen taisi olla mielestämme hauska idea ;) Nyt maalaisin ne itsekin.

    Monesti vieläkin haikailen Verkarannan ainutlaatuista miljöötä. Teillä on kaunis ja persoonallinen koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole totta! Varmasti jännää seurata sivusta nyt miltä vanha koti näyttää :)

      Luulisin, että suurin osa näistä valinnoista on tehty jo saneerausvaiheessa (kuten lasikuitutapetit + kiinteät kaapit). Asuin ennen tuossa viereisessä rapussa ja siellä materiaalivalinnat oli nimittäin samat.

      Aika tietysti on tehnyt tehtävänsä, ja onhan niillä meilläkin kova käyttö (portaat vievät lapsen huoneeseen ja aina toisinaan portaita tulee lapsen lisäksi alas kasa autoja, hyrriä, sählypalloja yms). Joten kulutustakin löytyy :)

      Tämä miljöö on kyllä ainutlaatuinen ja uskomattoman idyllinen. Kun kotia etsimme, ei ollut kahta kysymystäkään mistä uusi isompi hankitaan. Kerran kun tänne tulet, on vaikea lähteä pois!

      Kiva kun jätit kommenttia, häkellyin oikein ja tuli hassu tunne - sitä ikäänkuin unohtaa, että tämä on joskus ollut jonkun muunkin koti. Iloista kevään jatkoa sinulle!

      Poista
    2. On tosiaan :) Häkellyin itsekin kun löysin blogisi ja tajusin että tämä on meidän vanha rakas koti! :) Kyllä suurin osa noista on tosiaan alkuperäisiä materiaaleja, jotka teidän muuttaessa on asunnossa ollut. Mekin aikanaan kummasteltiin rakennuttajan valintoja, mm. värillisiä wc-kalusteita ja vihreitä laattoja....! Me ehdimme asua aika vähän aikaa Verkarannassa (löysimme tontin ja rakensimme ok-talon), mutta etenkin mies vieläkin katselee välillä asuntoja sieltä päin ja haaveilee muutosta takaisin. Jos jonain päivänä vielä kerrostaloon muutan, mikään muu ei käy kuin Verkaranta ;)

      Energistä kevättä teille myös ja tsemppiä remonttiin! Upeaa jälkeä teette, en malta odottaa miltä tuo olohuoneen seinä tulee näyttämään!

      Poista
  7. Kiitos vinkeistä - tämä postaus meni minulla kirjanmerkkeihin, sillä meillä on täsmälleen nuo samat hommat edessä ehkä syksyllä, kun tytär on muuttanut omilleen ja voimme aloittaa tilojen uudelleen suunnittelun. Meillä on vielä ne männynkeltaiset portaat, jotka siis olisi tarkoitus valkeiksi maalata, joten kiitos maali- + telavinkeistä. Ja meillä on myös tuota lasikuitutapettia - se on paholaisen keksintö - valkeaksi maalattuna yläkerran eteinen, olohuone, porrasseinä ja alakerran olohuone - ja kaikki jatkuvina pintoina. Joista kissa on repinyt vähän joka puolelta. Mielelläni kuulisin tuosta laastiseinästä vielä, voiko siihen porata reikiä tai laittaa nauloja tai koukkuja tauluja varten ilman, että se alkaa halkeilla?
    Kaunista jälkeä olette saaneet aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa, että meistä on apuja :). Betolux on osoittautunut kaikista parhaimmaksi näissä lattian/portaiden maalauksissa meillä ainakin. Sillä on todella luja kulutuksenkesto verrattuna muihin maaleihin. Voin tietysti myös olla tietämätön jostakin paremmasta :D

      Kyllä laastiin saa reikiä porattua, ja helposti myös pakkelilla ylitasoitettua jos mieli joskus taulunpaikasta muuttuukin ;). Meillä laastia on käytetty keittiön välitilassa myös ja mitään jälkiä ei tullut kun hyllyjä sinne asennettiin, joten uskallan kyllä suositella!

      Poista
  8. Vitsit ootte ahkeria siellä! Ja hienoa pintaa tulee. Teidän postauksia lueskelen taatusti, kunhan pääsen olkkarin päätyseinän kimppuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silja Maaria! Ja kiva kuulla, että näistä saat inspistä ja mahdollista apua myös tulevaan olkkarin seinääsi :)

      Poista
  9. Yes, näyttää hienolta. Odotan innolla lopputulosta :))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mekin odotellaan ;) Jännityksellä ja kauhulla samanaikaisesti ;)

      Poista
  10. Kiva postaus ja ajankohtainen meilläkin. Olohuoneessa takantakana "ns. paperitapetti", l. eli ei lasikuitua mutta pientä kuviopintaa tässäkin joka tarkoitus tasoittaa piiloon. Nyt kuin luin tuosta telattavasta tasoitteesta jäi mieleen kytemään, olisiko se meille paperitapetin päälle sopivaa? Kiva jäädä odottelemaan teidän lopputulosta, näyttää jo nyt hyvälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessahan varmasti kaikista järkevintä olisi repiä vanha tapetti alas. Mutta. Tiedän tuskan ja fiiliksen. ;)

      Telattava tasoite ajaa samaa asiaa kuin perustasoitekin, on vain valmiiksi siinä muodossa, että sen levitys telalla on mahdollista. Tämä tekee aineesta helpon ja nopean käyttää. Suosittelen! Kannattaa muuten varmaan pieneen kohtaan kokeilla, ettei tasoite vedä vanhaa tapettia alas. Oli tasoite mikä tahansa...

      Ja kiitos kommentistasi, ollaan kyllä nyt laastattu ja maalattu niin vitsin paljon viikon aikana, että koko kroppa tietää sen :D

      Poista
  11. Tuleepa kivaa jälkeä! Hyvälle näyttää. :)
    Meillä on laastit odottamassa, että joku saisi peitettyä lasikuitutapetin... ehkä kesällä sitten! Juuri tuollaista eläväistä pintaa haluaisin saada aikaan! Samoin ajattelin kokeilla sellaisen rosomaalin päälle, sillä moiset rosoisuudet ei oikein houkuta!
    Hauskaa vappua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Sateiset kesäpäivät on oivallisia tällaisten projektien tekemiseen kyllä ;).

      Teillähän on laastia käytetty myös keittiön välitilassa, jollen väärin muista? Tällä saa kyllä superkaunista jälkeä aikaiseksi ja juuri niin rosoista tai vähemmän rosoista kuin itse haluaa :)

      Kivaa alkavaa viikkoa sinne teille! Toivottavasti vappu meni iloisissa merkeissä :)

      Poista
  12. Moikka! Tämä tuli vastaan googlaillessani seinien käsittelyä, ja minua olisikin kiinnostanut tämän Kiilto saneerauslaastin riittoisuus? Miten paljon teillä sitä meni ja miten suurille seinille? Kiitos vastauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Ada! Nyt en kyllä enää yhtään muista määriä jota kului. Purkin kyljessä on muistaakseni kuitenkin myös riittoisuudesta esimerkkiä, josta saa hieman osviittaa kuinka suurelle alalle se riittää :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets